Lue keskustelun säännöt.
Kuinka tärkeää kumppanin työssäkäynti on?
12.10.2016 |
Hämmästelin kun tuossa yhdessä ketjussa moni vastasi ettei velvoita puolisoaan käymään töissä.
Minä en ainakaan alkaisi naisen kanssa vakavaan suhteeseen joka ei käy säännöllisesti töissä tai ainakin pyri siihen aktiivisesti. Työssäkäynti kertoo henkilön itsenäisyydestä, vastuullisuudesta ja elämänhallintataidoista. Eikö nämä ominaisuudet ole tärkeitä puolisossa?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaaehtoisesti työttömän arvomaailmassa on jotain vikana. Kyllä pitää käydä töissä ja ansaita elantonsa.
Jos rahaa on riittävästi, jotta niillä voi elää ilman töitä, voisi myös ajatella sen olevan reilu teko, että jättää työn jonkun toisen tehtäväksi.
Eihän silloin ole työtön, ainakaan ei pitäisi olla työtön työnhakija.
Miten niin ei ole työtön? Mikä silloin sitten on jos ei ole töissä muttei vielä esim. eläkkeelläkään tai opiskele?
Työtön on henkilö, joka haluaa työtä, etsii työtä ja mahdollisesti saa työttömyyskorvausta tai on muiden työllistämistukitoimien piirissä. Voi myös olla vaan "vapaaherra", "kotirouva", työssäkäymätön, joka ei halua eikä etsi työtä jolloin ei ole työtön vaan on vaan pois työvoimareservistä vapaaehtoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni oli aikuisopiskelija kun tapasimme. Hän sai töitä, mutta jäi sittemmin työttömäksi. Tulemme toimeen minun tuloillani hyvin. Mies hoitaa lasten kouluaamut, läksyt ja aika paljon kotitöitä. Meillä ei ole kiire minnekään. En ymmärrä, mitä lisäarvoa se toisi elämäämme, jos molemmat juoksisivat kieli vyön alla töihin. Näin on paljon parempi. Mutta on kait sanomattakin selvää, että jos mies ei hoitaisi isoa osuutta lapsista ja kodistamme, vaan makailisi vain sohvalla ja vielä vaikkapa ruikuttaisi minulle, miten ruoka ei ole pöydässä, niin en häntä katselisi siinä vaan.
Vastaavasti jos sanoisin naisesta, että kunhan hoitaa lapset, tekee kotityöt, siivoaa ja laittaa ruokaa, muuten kenkää. Niin heti ois kaikki valittamassa, mutta nainen saa kyllä pitää miestä orjana ihan niin paljon kuin haluaa.
Niin, mutta niissä tapauksissa nainen käy kuitenkin vielä töissä ja maksaa oman osansa perheen kuluista. Miehillä alkaa kauhea valitus, jos nainen ei suostu palkkatöidensä lisäksi yksin hoitamaan lapsia ja kotitöitä.
Olisi hyvä, että kumppanilla on varaa samanlaiseen elämäntapaan kuin minulla, tehdä samanlaisia asioita. Sinänsä ihan sama, tulevatko rahat työstä vai vaikka pääomatuloista. En minäkään tekisi töitä, jos minulla olisi muu luotettavva tulonlähde tai miljoonaomaisuus.
Kotitöiden tekeminen ei liity asiaan mitenkään.
Miesystäväni on työkyvyttömyyseläkkeellä, oli jo kun tavattiin. Hänen toimintakykynsä on sairauksien takia alentunut, mutta hän tekee sen minkä pystyy eli opiskelee omaksi ilokseen, tekee vapaaehtoistyötä, on aina mukana kun ystäväpiirissä tarvitaan muutto- tai talkooapua, harjoittaa pientä (hyvin pientä, alle 10 000 e/v) yritystoimintaa.
Ei tämä aina helppoa ole. Välillä hänellä on viikkoja, kun hän on lähes kaikki päivät yksin kotonaan ja vailla mielekästä tekemistä, etenkin talvella. Kun sitten viikonloppuna tapaamme, niin hänellä on valtava ihmiskontaktien ja tekemisen tarve. Minä taas olen ma-pe töissä ja on omia opintoja ja kokouksia, ja haluaisin viikonloppuna käpertyä kahden kesken sohvannurkkaan ja vain levätä. Kompromissien avulla tässä kuitenkin yritetään eteenpäin.
Joka tapauksessa ymmärrän oikein hyvin niitä, joille puolison työssäkäynti on tärkeä asia. Itse tulisin varmaan täysin apaattiseksi ilman töitä ja töihin sisältyvää vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa.
Hyväksyn kyllä työttömyyden, jos ihmisestä huomaa että hän kuitenkin vielä haluaa ja yrittää töihin, mutta ei ole vain oikein tärpännyt. Tai sitten voi tietysti olla opiskelija tai sairaana, ja sen takia ei ole töissä. Mutta en olisi sellaisen ihmisen kanssa, joka ihan vapaaehtoisesti elää vain yhteiskunnan tuilla eikä muutenkaan tee elämällään mitään hyödyllistä. "Lorvailu" ja kunnianhimottomuus sotii omia periaatteitani vastaan, enkä usko että päinvastaisen ihmisen kanssa eläminen sujuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuontinaisen mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni oli aikuisopiskelija kun tapasimme. Hän sai töitä, mutta jäi sittemmin työttömäksi. Tulemme toimeen minun tuloillani hyvin. Mies hoitaa lasten kouluaamut, läksyt ja aika paljon kotitöitä. Meillä ei ole kiire minnekään. En ymmärrä, mitä lisäarvoa se toisi elämäämme, jos molemmat juoksisivat kieli vyön alla töihin. Näin on paljon parempi. Mutta on kait sanomattakin selvää, että jos mies ei hoitaisi isoa osuutta lapsista ja kodistamme, vaan makailisi vain sohvalla ja vielä vaikkapa ruikuttaisi minulle, miten ruoka ei ole pöydässä, niin en häntä katselisi siinä vaan.
Olet erittäin harvinainen nainen ja ainutlaatuinen sillä valitettavasti suurin osa naisista ei hyväksy työtöntä miestä eikä edes alle 3000e /kk palkalla työssä käyvääkään.
Naisten vaatimukset ovat yleensä huomattavasti kovemmat kuin miehillä + naisten vaatimuslista on kolme tai neljä kertaa pidempi kuin miesten .
Ei kyllä ole mikään ihme että sinkkuja on paljon kun mikään ei riitä
Mene loispummi töihin.
En ole loinen enkä pummi enkä edes työtön , en kalju , en vanha yli 185 cm ja tilillä xxxxxxe rahaa ja sekös monia viduddaa ja ah se on niin ihanaa Ho Ho hoo :D
Mieheni on ollut työtön kohta kaksi vuotta. Yrittää hakea töitä kyllä, joskus tuntuu vaan ettei yritä tarpeeksi... tosin minun on aina ollut helppo saada töitä alani puolesta. Välillä ärsyttää. Itse teen kolmivuorotyötä ja olen sairastanut monta vuotta vakavaa masennusta. Viihdyn työssäni ja se antaa merkitystä elämääni, vapaa-ajalla en jaksa tehdä juuri mitään. Olen ollut myös sairaslomalla välillä. Paineita on että työkyky säilyisi. Mies tekee lähes kaikki kotityöt onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajattelen parisuhteesta niin, että siinä kaksi ihmistä menee yhteen ja sitten katsotaan, millaisia toiveita, unelmia ja taipumuksia puolisoilla on. Tämän jälkeen he järjestävät elämän yhdessä niin, että kummallakin on hyvä olla. Kumpikin joustaa, ymmärtää ja tukee.
Kun tapasin mieheni kanssa, minä olin töissä ja mies opiskeli. Hän ei ollut koskaan ollut töissä, ei edes kesätöissä. Nyt kun olemme olleet pitkään yhdessä (15v), tilanne on muuttunut enkä ole enää työelämässä, miehelläni taas on ihan hyvä palkka. Sairastuin masennukseen ja nyt olen opiskellut pitkään, mutta en ole ihan varma onko minusta työelämään enää. Tuntuu aika vaikealta palata, vaikka kai se on pakko jossain vaiheessa. Mieheni on ollut kyllä ihana, ei ole valittanut koskaan, vaikka toki avoimesti ollaan puhuttu, että olisi mukava matkustella jos meillä olisi enemmän rahaa. Hän on luopunut monesta asiasta rahan puutteen vuoksi, mutta toisaalta itsekin olen joutunut luopumaan muutamasta unelmasta hänen vuokseen. Ei me olla mietitty, että pitäisi katkeroitua tai valita toisin. Me olemme yhdessä ja yritetään kumpikin elää parhaamme mukaan.
Minulle ei sinäänsä ole väliä, elättääkö puoliso/seurustelukumppani itsensä työnteolla vai tuilla, mutta pelkkää sohvalla lorvimista en hyväksyisi. Jos kumppani on omasta tahdostaan työtön, pitää hänen käyttää aikansa johonkin muuhun hyödylliseen ja kehittävään toimintaan, kuten harrastuksiin ja kotitöihin (jos asutaan saman katon alla, ja toinen opiskelee tai on töissä täysipäiväisesti).
Kunnianhimoa pitää siis olla, mutta kunnianhimon ei tarvitse liittyä tienaamiseen tai urakehitykseen. Toisaalta minä en myöskään ryhdy elättämään ketään. Kumppani maksaa tuistaan sen verran pakollisia menoja kuin pystyy, ja jos jotain jää "säästöön", ne säästöt hän saa käyttää miten itse haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyväksyn kyllä työttömyyden, jos ihmisestä huomaa että hän kuitenkin vielä haluaa ja yrittää töihin, mutta ei ole vain oikein tärpännyt. Tai sitten voi tietysti olla opiskelija tai sairaana, ja sen takia ei ole töissä. Mutta en olisi sellaisen ihmisen kanssa, joka ihan vapaaehtoisesti elää vain yhteiskunnan tuilla eikä muutenkaan tee elämällään mitään hyödyllistä. "Lorvailu" ja kunnianhimottomuus sotii omia periaatteitani vastaan, enkä usko että päinvastaisen ihmisen kanssa eläminen sujuisi.
Niin, mitään hyödyllistä sinulle.
Jos nelikymppinen mies ei ole vaikka viimeiseen puoleen vuoteen ollut töissä, niin en hyvällä katsoisi. Jotakin yritystä pitää olla, pitää vaikka kouluttaa itseään tai tehdä jotakin oman työllistymisen eteen, niin hänen osakkeensa paranevat silmissäni huimasti. Itselleni työ on mieleistä ja menen sinne joka aamu hyvillä mielin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos nelikymppinen mies ei ole vaikka viimeiseen puoleen vuoteen ollut töissä, niin en hyvällä katsoisi. Jotakin yritystä pitää olla, pitää vaikka kouluttaa itseään tai tehdä jotakin oman työllistymisen eteen, niin hänen osakkeensa paranevat silmissäni huimasti. Itselleni työ on mieleistä ja menen sinne joka aamu hyvillä mielin.
Olisiko se sinulle mieleistä ja menisitkö töihin joka aamu hyvillä mielin silti, jos työsi olisikin esimerkiksi puhelinmyyntiä?
Saat anteeksi tietämättömyytesi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuontinaisen mies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni oli aikuisopiskelija kun tapasimme. Hän sai töitä, mutta jäi sittemmin työttömäksi. Tulemme toimeen minun tuloillani hyvin. Mies hoitaa lasten kouluaamut, läksyt ja aika paljon kotitöitä. Meillä ei ole kiire minnekään. En ymmärrä, mitä lisäarvoa se toisi elämäämme, jos molemmat juoksisivat kieli vyön alla töihin. Näin on paljon parempi. Mutta on kait sanomattakin selvää, että jos mies ei hoitaisi isoa osuutta lapsista ja kodistamme, vaan makailisi vain sohvalla ja vielä vaikkapa ruikuttaisi minulle, miten ruoka ei ole pöydässä, niin en häntä katselisi siinä vaan.
Olet erittäin harvinainen nainen ja ainutlaatuinen sillä valitettavasti suurin osa naisista ei hyväksy työtöntä miestä eikä edes alle 3000e /kk palkalla työssä käyvääkään.
Naisten vaatimukset ovat yleensä huomattavasti kovemmat kuin miehillä + naisten vaatimuslista on kolme tai neljä kertaa pidempi kuin miesten .
Ei kyllä ole mikään ihme että sinkkuja on paljon kun mikään ei riitä
Mene loispummi töihin.
En ole loinen enkä pummi enkä edes työtön , en kalju , en vanha yli 185 cm ja tilillä xxxxxxe rahaa ja sekös monia viduddaa ja ah se on niin ihanaa Ho Ho hoo :D
Joko olet ryypännyt kaikki sossun rahat? Ilmeisesti olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nelikymppinen mies ei ole vaikka viimeiseen puoleen vuoteen ollut töissä, niin en hyvällä katsoisi. Jotakin yritystä pitää olla, pitää vaikka kouluttaa itseään tai tehdä jotakin oman työllistymisen eteen, niin hänen osakkeensa paranevat silmissäni huimasti. Itselleni työ on mieleistä ja menen sinne joka aamu hyvillä mielin.
Olisiko se sinulle mieleistä ja menisitkö töihin joka aamu hyvillä mielin silti, jos työsi olisikin esimerkiksi puhelinmyyntiä?
0e/h tuntipalkka .mutta työtä kyllä on ..yritetään tyrkyttää /pakkomyydä jotain mitä kukaan ei oikeasti tarvitse tai saisi saman kaupasta niin halutessaan.
Vanhukset ja muistisairaat ovat parhaita asiakkaita voi myydä samat tuotteet useampaan eri kertaan. .Näin toimii markkinatalous :D
V#t#npuhelinmyyjät
Soitan sinulle pian
Joko olet ryypännyt kaikki sossun rahat? Ilmeisesti olet.[/quote]
Ystäväni en ole koskaan elämässäni hakenut tai tarvinnut rahaa sossusta enkä tarvitse tulevaisuudessakaan.
Joskus opiskeluaikoina oli tiukaa mutta sinnittelin + minulla on ylpeyteni, en almuja anele .
En silloin enkä nytkään, kolmekymmentäyhdeksän vuotta pärjännyt omillani.
Ja alkoholia en juurikaan juo. . Tulee aina kova krapula eikä sovi minulle.
On ymmärrettävää että on vaikeaa uskoa että jollain voi olla talous ok vaikka ikää alle neljäkymmentä, se ei ole yleistä ja paskanpuhujia ja kusettajia on helvetisti.
Tärkeämpää on hyvä ruoka siis syödään pizzaa ja kebabia. .kropat rantakuntoon 😃
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nelikymppinen mies ei ole vaikka viimeiseen puoleen vuoteen ollut töissä, niin en hyvällä katsoisi. Jotakin yritystä pitää olla, pitää vaikka kouluttaa itseään tai tehdä jotakin oman työllistymisen eteen, niin hänen osakkeensa paranevat silmissäni huimasti. Itselleni työ on mieleistä ja menen sinne joka aamu hyvillä mielin.
Olisiko se sinulle mieleistä ja menisitkö töihin joka aamu hyvillä mielin silti, jos työsi olisikin esimerkiksi puhelinmyyntiä?
Olin nuorena yhden kesän ja alkusyksyn puhelinmyynnissä ja tykkäsin! Ei minulla ole koskaan ollut töiden kanssa ja olen tehnyt ikäviäkin töitä, asenteesta se on kiinni. Ikävin työni oli nuorena Turkistuottajilla, jossa niputin kettujen nahkoja ennen huutokauppaa. Työkaverit olivat mahtavia ja pitkät päivät kuluivat nopeasti.
Tilanteita on niin erilaisia, että paha mennä yleistämään. Ehdottomasti työnteko, kunnianhimo, ahkeruus, toimeentulon takaaminen ja aktiivisuus ovat tärkeitä asioita. En haluaisi katsella tyhjäntoimittajaa, jolla ei ole mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Kuitenkin omassakin perheessä on ollut tilanteita, jolloin puoliso ei ole tehnyt pitkään ollenkaan töitä johtuen vakavasta sairastumisesta. Nykyisin hän tekee satunnaisesti töitä ja harkitsee yrittäjyyttä. Minun puolestani saa päättää ihan itse, mitä haluaa tehdä.
Työttömyys on ihan ok, jos hakee aktiivisesti töitä ja haluaa työllistyä. Mitään lorvimista en kyllä haluaisi katsella. Pitää itsestään sen verran pystyä ja haluta huolta pitämään. Palkalla ei ole mitään väliä - itselläni on sen verran isot tulot, etten tarvitse miehen rahoja mihinkään.
Ei se työnteko ole mitenkään ensisijainen asia. Mulla on pieniä lapsia ja miehen tulot mahdollistaa sen että voin sijoittaa nyt elämän tärkeimpään asiaan eli hoitaa lapseni kotona. Ja kyllä, tämä on mielestäni maailman tärkein työ <3
Tulee aika jolloin mietin töihin menoa mutta lapset ensin.