Lue keskustelun säännöt.
En ole vuosiin rakastanut miestäni muuten kuin kaverina/veljenä
11.10.2016 |
Sellaista himoa ja palavaa rakkautta ei ole ollut oikeastaan ikinä. Salaa mielessäni olen usein miettinyt eroa, mutta en ole voinut tehdä sitä miehelle, koska hän rakastaa niin paljon mua.
Ja nyt sitten luin lapsen kouluvihkoa. Oli ollut tehtävä perheestä ja lapsi oli kirjoittanut siihen niin kauniisti tästä meidän perheestä, että itku oli tulla. Miten ikinä voisin tehdä lapselle sen ja rikkoa meidän perheen? En mitenkään.
Nyt musta sitten tuntuu, että olen tässä parisuhteessa vain kaikkien muiden takia paitsi itseni. Ja hautaan asti sitten tässä... Onneksi sentään on ihan hyvä parisuhde. Vaikka se mun rakkaus onkin enimmäkseen vain sisaruksellista...
Kohtalotovereita? Miten jaksatte liitossa, missä kaikki on hyvin, mutta kuitenkin tuntuu, että ei riitä rakkaus?
Kommentit (27)
Seksielämääkin voi herätellä, esim. erossaolo voisi auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näyttäkää ihmiset yksikin vuosikymmenien parisuhde, joka on alusta loppuun "tulista rakkautta". Ettekö oikeasti ymmärrä, että tuo kumppanuus, mistä valitatte, on sitä oikeaa rakkautta?
No ei se ole aina, jos toista ei rakastakkaan niin, että luopuminen ajatuksena on ihan hyvin mahdollinen. Toki sellainen valtava intohimo ja kiihkeys sammuu usein vuosien myötä, mutta jos toista ei juuri koskaan ole romanttisesti rakastanut tai seksi loppuu niin, että jompi kumpi tai molemmat sitä kaipaa niin kyllä niitä selkeitä ongelmiakin alkaa olla.
Mitä nyt muutaman +40v yhdessä olleen pariskunnan tiedän, niin ei sitä intohimoa ole ollut enää vuosiin, jos ei vuosikymmeniin. Kyllä molemmat suhteet on ihan puhtaasti kaverillisia. Jos haluaa jatkuvaa intohimoa, niin täytyy vaihtaa puolisoa muutaman vuoden välein.
Jos seksin ja rakkauden lisäksi loppuu vielä kunnioitus niin sitten on syytä lähteä ja juosten. Sisarusrakkaudellinenkin suhde puolison kanssa on vähän haaste toki. Niitä sisaruksia ja kavereita, kun ei yleensä silti kaipaa jakamaan sitä elämää 24/7. Jos tuollaiseen suhteeseen jää niin sitä kannattaa alkaa ottaa kunnolla aikaa myös itselleen, sillä muutoin sitä toisen naamaa helposti alkaa tympiä katella.
Täällä sama homma, tavallaan ainakin. Ainoastaan tunnistan tuon kumppanuuden tärkeyden, enkä ikinä voisi erota miehestäni. Seksiä tekis mieli enemmän, mutta yhdessä harrastettuna ei siitä oikein innostu enää. Ja hänestä näkee että ajattelee täysin samoin musta. Silti koetaan molemmat olevamme perusonnellisia.
Taitaa olla vaan luonnollinen pitkien parisuhteiden kiertokulku. Sääli vaan että miestä ei avoin suhde kiinnosta, on tainnut seksi ylipäätään lakata kiinnostamasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän yhden tosi nuorena yhteen menneen pariskunnan, joka erosi 10 vuoden jälkeen, kun totesivat olevansa enemmänkin kavereita. En tiedä syttyikö intohimo uudelleen, kun palasivat reilun vuoden päästä yhteen ja pistivät lapsen alulle. Todennäköisemmin tajusivat, että uuden paremman löytäminenkään ei ole ihan naps ja kops ja kumppanuus toisen ihmisen kanssa ja perheenperustaminen houkutteli yksinoloa ja sinkkuutta enemmän. Kaikkea ei voi elämässä saada. Joku hakee sitä huumaa aina uudelleen ja uudelleen vaihtamalla kumppania jatkuvasti. En tiedä voiko sitä ihmistä löytää, jonka kanssa se ei koskaan hälventyisi. Onhan se alkuhuuma kiva, jos todella natsaa, mutta ei pelkästään sille kannata kumppanuutta rakentaa. Tärkeämpänä pitäisin itse miten persoonat ja henkinen puoli sopii yhteen ja se, että on löytänyt puolison, joka tukee, välittää ja kunnioittaa eikä lyö heti jokaisen vaikean paikan tullen hanskoja tiskiin.
Näyttäkää ihmiset yksikin vuosikymmenien parisuhde, joka on alusta loppuun "tulista rakkautta". Ettekö oikeasti ymmärrä, että tuo kumppanuus, mistä valitatte, on sitä oikeaa rakkautta?