Mitä mieltä jos vanhemmat ei suostu antamaan miljoona-asunnostaan lapselle siivua asuntolainan vakuudeksi?
Ajatteletko että onpas pihiä, vai ihan normaalia/ymmärrettävää?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Todella ilkeitä ihmisiä. Jotta nykyään pääsee alkuun on autettava. Tilanteet muuttuu ja ei ehkä sitten enää kiinnosta hankkia omaa kun kiinnostus lopahtaa ja hinnat karkaa käsistä.
Monsti taustalla on vallan väline ns kyykyttäminen sekä tarve näyttää että on parempia, vaikka kyse on vaan aikakaudesta milloin on elännyt
Näinpä. Onneksi olen saanut kaksi kertaa vanhemmiltani henkilötakauksen, ensin uuteen rivitaloasuntoon, myöhemmin ok-taloon. En ikinä olisi näitä pystynyt hankkimaan ilman heidän takaustaan. Tippuivat takauksista pois, kun olin riittävästi lainaa maksanut. Ei nykyään ole mahdollisuutta hankkia asuntoa kuten ennen, työ- ja maailmantilanne on mikä on. Omaa lasta autan ehdottomasti samoin, tosin nyt olisi varaa jo vaikka lahjoittaa oma asunto.
Vaikka lapsi hoitaisi osuutensa,sen puoliso ei välttämättä hoida.Se olisi vanhemmille iso riski.
Minä ajattelisin:
- harvassa on Suomessa MILJOONAkodit, joissa ei ole kiinnityksiä - ihmiset hankkivat yleensä kiinteistövaurautta velkarahalla. Joten koti on joko joku suvun perintökartano tai APn vanhemmat ovat HYVIN varakkaita, jolloin heillä takuuvarmasti on sijoituksia yms joita voisi pantata ja pankki myös varmasti hyväksyisi, jos he HALUAISIVAT antaa nimitakauksen.
- ajattelisin myös, että vanhemmat ovat huomanneet kasvattaneensa Amanda harkimon, nuoren vailla velvollisuuksia ja vastuuntuntoa, ja päättäneensä, että nyt on korkea aika lapsen oppia kantamaan vastuuta elämästään ja selviämään itse.
- ajattelisin myös "voi kyynel, pieni hemmoteltu AP, älä kärky perintöä tai yritä päästä apajille jo nyt vaan opettele elämisen alkeet ja opettel tulemaan itsenäisesti toimeen.
Kuten jo moni on sanonut, talosta ei kiinnitetä 'siivua' kyllä se koko talo sitten menee, jos ja kun tuhlaajalapsi jättää velan maksamatta.
Voihan sen asunnpn ostaa niin että takaaja saa oman osan siitä ja maksaa oman osuutesa lainasta jonka se voi ns myydä sitten kun se hetki on.
Vierailija kirjoitti:
Äitini takasi lainani omalla asunnollaan, mutta lainani on kohtuullinen, enkä ikinä antaisi asioiden mennä siihen jamaan, että äitini menettäisi asuntonsa.
Äiti tuntee lapsensa. Hän tiesi varmasti, että tekisit mitä tahansa, jotta laina tulee maksettua.
Varmaan myös APn tilanteessa vanhemmat tuntevat lapsensa.....
Vanhemmilla joilla on erinomaiset mahdollisuudet auttaa eivätkä auta ovat täyttä järkeä vailla, on se sen verran julma teko nykyään. Eri juttu jos rimaa hipoen siihen pystyisi ja riskit on liian korkeat itsellä. Siinä on iso ero.
Antaisin lapselleni henkilötakauksen tiettyyn summaan saakka, jos tietäisin hänellä olevan realistiset käsitykset talouden- ja lainanhoidosta ja läksisi kiipeämään tyvestä puuhun eli ensiasunnoksi halpa esim. kaksio ja laina-aika max 10v.
Mutta en antaisi takausta, jos puhuttaisiin 20-30-vuoden lainasta ja lainan tarve olisi useampi satatuhatta, koska silloin takaajana liikutaan heikoilla jäillä ja vakuuden antaminen sitoo aivan liian kauan, vanhempien iässä elämäntilanteet voi muuttua jo muutamassa vuodessa, jolloin asunnon vaihtokin saattaa olla mahdollinen. Puhumattakaan, että jättäisi takaus-sotkun ja pankin määräysvallan omaan kuolinpesäänsä, niin kuin se 20-30-vuoden lainoissa on todennäköinen.
Jos lapsi on muuttamassa ensiasuntoon, niin ihan varmasti antaiin vakuudeksi kämppäni. Jos taas on jo vanhempi ja naimisissa, ja halutaan vaan isompaan, niin en välttämättä kyllä antaisi.
Meillä kävi aikanaan niin, että vanhempani lainasivat minulle ja ex-miehelleni rahaa ihan merkittävän summan kun rakensimme omakotitaloa. Noh, klassisesti erohan siitä tuli. Exä ei ikinä maksanut lainasta osuuttaan, minä maksoin tasan puolet vanhemmilleni (tämä osuusjako oli sovittu lainakirjassa). Nyt 10-vuoden jälkeen vanhempani karhuavat ulosotossa vieläkin tuota summaa, joka on siis kymmeniä tuhanisa.
Tällä kokemuksella en lähtisi lainaamaan/takaamaan ihan heti.
niih kirjoitti:
Vaikka lapsi hoitaisi osuutensa,sen puoliso ei välttämättä hoida.Se olisi vanhemmille iso riski.
Ja erotilastot kertovat karua kieltään...joka toinen avioliitto päättyy eroon. Eikä siihen kysytä mielipidettä vakuuden antajalta.
Pitäisin hyvinkin järkevänä, että ei takaa, koska olen nähnyt -80-luvun jupit nousukausineen ja holtittoman lainanannon, ja myös sitä seuranneet sotkut, mutta ihmettelisin, että noin rikas ihminen ei anna suoraan rahaa lapselle elämän alkukassaksi? Se on tylyä. Omia lapsia pitää mielestäni vähän auttaa siivilleen, jos kykyä on.
Itse en saanut vanhemmilta mitään lainatakauksia aikanaan, niillä oli periaate että itse pitää hikoilla, että oppii arvostamaan sitä, mitä on aikaansaanut. Muistan kun asuttiin vuokralla ja syötiin paljon riisipuuroa ja makaronivelliä, että saatiin käsiraha suoraan omistusneliöön. Kun pakkasin muuttokamoja, isä ja äiti antoi n. 6000 euroa ja sanoi, että säästä itse loput. Faija oli puoliorpo timpuri ja äiti tehtaantyöläinen. Tiedän miten kovalla duunilla sekin raha oli tienattu, niin ei tosiaan juolahtanut mieleenkään kysyä mitään lainatakausta.
Minun ja puolison tienestit ei ole hirmuiset, mutta tarkasti elämällä (onneksi on ollut töitä) olemme saavuttaneet tilan, jossa olemme nelikymppisinä asuntovelattomia. Omille lapsille olemme vastaavalla tavalla säästäneet pientä alkupääomaa. Toivotaan, että ne löytäisi töitäkin ja ymmärtäisi olla viisaita sen alkupääoman kanssa. Takaamaan ei ryhdytä...
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on muuttamassa ensiasuntoon, niin ihan varmasti antaiin vakuudeksi kämppäni. Jos taas on jo vanhempi ja naimisissa, ja halutaan vaan isompaan, niin en välttämättä kyllä antaisi.
Meillä kävi aikanaan niin, että vanhempani lainasivat minulle ja ex-miehelleni rahaa ihan merkittävän summan kun rakensimme omakotitaloa. Noh, klassisesti erohan siitä tuli. Exä ei ikinä maksanut lainasta osuuttaan, minä maksoin tasan puolet vanhemmilleni (tämä osuusjako oli sovittu lainakirjassa). Nyt 10-vuoden jälkeen vanhempani karhuavat ulosotossa vieläkin tuota summaa, joka on siis kymmeniä tuhanisa.
Tällä kokemuksella en lähtisi lainaamaan/takaamaan ihan heti.
Ja todennäköisesti vanhempasi eivät tule ex-mieheltäsi samaan senttiäkään, koska velka vanhenee 15vuodessa. Sen lisäksi vanhempasi maksettavaksi/tappioksi ovat jääneet perintä- ja oikeudenkäyntikulut.
Omat vanhempani lähtovät takaamaan siskoni asuntoa, mutta ei minun. Siskoni on muutenkin jo hyväosainen.
Vakaalla pohjalla olevia ja järkevästi käyttäytyviä kannattaa lähteä takaamaan.
Jos vanhemmilla on maksettu miljoona-asunto, niin ajattelisin, että pihejä ovat. Itse varmaan möisin asuntoni ja vaihtaisin esim. 800t asuntoon ja antaisin loput lapsen asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on muuttamassa ensiasuntoon, niin ihan varmasti antaiin vakuudeksi kämppäni. Jos taas on jo vanhempi ja naimisissa, ja halutaan vaan isompaan, niin en välttämättä kyllä antaisi.
Meillä kävi aikanaan niin, että vanhempani lainasivat minulle ja ex-miehelleni rahaa ihan merkittävän summan kun rakensimme omakotitaloa. Noh, klassisesti erohan siitä tuli. Exä ei ikinä maksanut lainasta osuuttaan, minä maksoin tasan puolet vanhemmilleni (tämä osuusjako oli sovittu lainakirjassa). Nyt 10-vuoden jälkeen vanhempani karhuavat ulosotossa vieläkin tuota summaa, joka on siis kymmeniä tuhanisa.
Tällä kokemuksella en lähtisi lainaamaan/takaamaan ihan heti.
Ja todennäköisesti vanhempasi eivät tule ex-mieheltäsi samaan senttiäkään, koska velka vanhenee 15vuodessa. Sen lisäksi vanhempasi maksettavaksi/tappioksi ovat jääneet perintä- ja oikeudenkäyntikulut.
Menneekö se kuitenkin vielä niin, että kun velkaa on peritty ja jos hän on mitään ulosoton kautta maksanut niin ei se velka tuosta vaan 15v päästä nollaudu?
Onneksi en ole tällaisia asioita itse kohdannut, mutta ainakin joskus maailman aikaan velka pysyi olemassa jos sitä oli yritetty ja saatu yhtään perittyä tuon 15v aikana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on muuttamassa ensiasuntoon, niin ihan varmasti antaiin vakuudeksi kämppäni. Jos taas on jo vanhempi ja naimisissa, ja halutaan vaan isompaan, niin en välttämättä kyllä antaisi.
Meillä kävi aikanaan niin, että vanhempani lainasivat minulle ja ex-miehelleni rahaa ihan merkittävän summan kun rakensimme omakotitaloa. Noh, klassisesti erohan siitä tuli. Exä ei ikinä maksanut lainasta osuuttaan, minä maksoin tasan puolet vanhemmilleni (tämä osuusjako oli sovittu lainakirjassa). Nyt 10-vuoden jälkeen vanhempani karhuavat ulosotossa vieläkin tuota summaa, joka on siis kymmeniä tuhanisa.
Tällä kokemuksella en lähtisi lainaamaan/takaamaan ihan heti.
Ja todennäköisesti vanhempasi eivät tule ex-mieheltäsi samaan senttiäkään, koska velka vanhenee 15vuodessa. Sen lisäksi vanhempasi maksettavaksi/tappioksi ovat jääneet perintä- ja oikeudenkäyntikulut.
Velka ei vanhene, jos sen periminen uusitaan ennen vanhenemispäivämäärää. Ja jokainen kyllä tekee niin. Se ei tarkoita, että velkoja silti saisi omiaan pois, mutta velallinenkaan ei noin vain voi nollata velkasaldoaan.
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani lähtovät takaamaan siskoni asuntoa, mutta ei minun. Siskoni on muutenkin jo hyväosainen.
Saman osaisin te olette kun kerran olette samasta perheestä. Sinä ilmeisesti vaan olet elämänhallinnallisesti epäonnistuneempi. Peiliin katsomisen paikka siis, ei vanhempien ja/tai siskon syyttelyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on muuttamassa ensiasuntoon, niin ihan varmasti antaiin vakuudeksi kämppäni. Jos taas on jo vanhempi ja naimisissa, ja halutaan vaan isompaan, niin en välttämättä kyllä antaisi.
Meillä kävi aikanaan niin, että vanhempani lainasivat minulle ja ex-miehelleni rahaa ihan merkittävän summan kun rakensimme omakotitaloa. Noh, klassisesti erohan siitä tuli. Exä ei ikinä maksanut lainasta osuuttaan, minä maksoin tasan puolet vanhemmilleni (tämä osuusjako oli sovittu lainakirjassa). Nyt 10-vuoden jälkeen vanhempani karhuavat ulosotossa vieläkin tuota summaa, joka on siis kymmeniä tuhanisa.
Tällä kokemuksella en lähtisi lainaamaan/takaamaan ihan heti.
Ja todennäköisesti vanhempasi eivät tule ex-mieheltäsi samaan senttiäkään, koska velka vanhenee 15vuodessa. Sen lisäksi vanhempasi maksettavaksi/tappioksi ovat jääneet perintä- ja oikeudenkäyntikulut.
Menneekö se kuitenkin vielä niin, että kun velkaa on peritty ja jos hän on mitään ulosoton kautta maksanut niin ei se velka tuosta vaan 15v päästä nollaudu?
Onneksi en ole tällaisia asioita itse kohdannut, mutta ainakin joskus maailman aikaan velka pysyi olemassa jos sitä oli yritetty ja saatu yhtään perittyä tuon 15v aikana?
Ei tarvi edes saada perittyä, yrittäminenkin riittää. Eli velan vanheneminen katkeaa mihin tahansa perimistoimenpiteeseen ja alkaa taas alusta. 15 vuoden välein kun muistaa pitää perintää yllä, velka ei vanhene ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on muuttamassa ensiasuntoon, niin ihan varmasti antaiin vakuudeksi kämppäni. Jos taas on jo vanhempi ja naimisissa, ja halutaan vaan isompaan, niin en välttämättä kyllä antaisi.
Meillä kävi aikanaan niin, että vanhempani lainasivat minulle ja ex-miehelleni rahaa ihan merkittävän summan kun rakensimme omakotitaloa. Noh, klassisesti erohan siitä tuli. Exä ei ikinä maksanut lainasta osuuttaan, minä maksoin tasan puolet vanhemmilleni (tämä osuusjako oli sovittu lainakirjassa). Nyt 10-vuoden jälkeen vanhempani karhuavat ulosotossa vieläkin tuota summaa, joka on siis kymmeniä tuhanisa.
Tällä kokemuksella en lähtisi lainaamaan/takaamaan ihan heti.
Ja todennäköisesti vanhempasi eivät tule ex-mieheltäsi samaan senttiäkään, koska velka vanhenee 15vuodessa. Sen lisäksi vanhempasi maksettavaksi/tappioksi ovat jääneet perintä- ja oikeudenkäyntikulut.
Menneekö se kuitenkin vielä niin, että kun velkaa on peritty ja jos hän on mitään ulosoton kautta maksanut niin ei se velka tuosta vaan 15v päästä nollaudu?
Onneksi en ole tällaisia asioita itse kohdannut, mutta ainakin joskus maailman aikaan velka pysyi olemassa jos sitä oli yritetty ja saatu yhtään perittyä tuon 15v aikana?
Velka vanhenee 15v. siitä, kun sille on vahvistettu käräjäoikeuden päätös. Sillä ei nykyään ole väliä, onko velkaa ulosotossa lyhennetty vai ei.
Uusi laki tuli voimaan 2000-luvun alussa ja lain tarkoitus oli vapauttaa 90-luvun takaajat ja yrittäjät, sillä heidän velkataakkansa olivat kohtuuttomia, sillä valuuttaluottoja oli paljon ja velka kolminkertaistu yhdessä yössä ja korot olivat 18% ja sille perittiin viellä 22% viivästyskorko.
Äitini takasi lainani omalla asunnollaan, mutta lainani on kohtuullinen, enkä ikinä antaisi asioiden mennä siihen jamaan, että äitini menettäisi asuntonsa.