Miltä synnytyksen ponnitusvaihe tuntuu??

Minulla ne eivät olleet mitenkään kivuliaita, kolmannen kohdalla oli suorastaan helpottava tunne kun sai ponnistaa! Mitään pakottavaa ponnistuksentarvetta en ole koskaan tuntenut. Esikoisen kohdalla kesti noin puoli tuntia, toisella kerralla noin 10 minuuttia ja viimeisella kerralla muutama ponnistus.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ne eivät olleet mitenkään kivuliaita, kolmannen kohdalla oli suorastaan helpottava tunne kun sai ponnistaa! Mitään pakottavaa ponnistuksentarvetta en ole koskaan tuntenut. Esikoisen kohdalla kesti noin puoli tuntia, toisella kerralla noin 10 minuuttia ja viimeisella kerralla muutama ponnistus.

Oliko sinulla kivunlievitystä? Kysyn mielenkiinnosta vain koska itsellä toinen synnytys lähestyy..

Vierailija kirjoitti:

Ei se ottanut niinkään kipeää aluksi, vaan inhottavasti siltä että on tulossa helvetin iso uloste. Ja sille ei vaan voinut mitään. Kätilö sanoi että just niin työnnät kun olisit ulostamassa. Tietysti siinä väsyi, ja tuntui että aikaa oli mennyt vaikka kuinka kauan, mutta yleensähän se kestää korkeintaan kolme varttia. Se tietysti otti kipeää kun se kersa sitten tuli sieltä ulos, en muista miten ääntelin varmaan huusin siinä kohtaa.

Mutta eipä se synnyttäminen muuten ollut sellaista kuin elokuvista olin kuvitellut. Supistukset oli alkuvaiheessa vain normaaleihin menkkakipuihin verrattavaa, ei tarvinnut avautumisvaiheessa mitään äännellä tms. Sitten sai epiduraalin, ja kun kohdunsuu oli auki 7cm ei saanut enää sitä lisää sitten taas tunsi enemmän kipua, mutta ihan siedettävää, mulla on mahavaivat joskus kipeämpiä.

Mutta kaikki nämä on toki tapaus- ja henkilökohtaisia.

Miksi ihmeessä otit epiduraalin, jos kipu ei ollut sietämätöntä? Etkö tiedä että se on lapselle haitallista? Sun tapaisten mukavuudenhaluisten synnyttäjien takia oikeasti kivuista kärsiviä ei oteta todesta!

Mä pelkäsin raskausaikana (ja jo ennen sitä :-D) synnytystä ihan sikana. Mutta kun se oli ohi, se tuntui helpommalta hommalta kuin itse raskaus. Vaikka synnytykset on tietysti jokaisella omanlaisiansa ja joillain voi olla tosi vaikeitakin, enkä halua kenenkään kokemuksia väheksyä. Sitä vain halusin tulla sanomaan, että se voi joskus mennä helpostikin! Jälkikäteen harmitti, kun raskausaika meni niissä peloissa. Yritin ite lohduttautua ajatuksella, että kaikki Suomessa sieltä yleensä selviää ja jos tulee jotain tosi pahoja vaikeuksia, niin kätilöt ja lääkärit auttaa. Vaikka sit keisarinleikkauksella ulos, jos tosi hätätilanne tulee.

Supistuskivut oli loppujen lopuksi aika ok, saakelisti ne sattui välillä, mutta kyllä ne kesti. Vähän kuin pahimmat kuukautiskivut. Sappikipuja mulla ollut myöhemmin ja ne oli musta paljon pahempia. Ilokaasusta ei mulle ollut apua, tuntui vain, että saan hengitettyä tosi huonosti, kun otin sitä muutaman kerran. Akupunktioneulat oli ihan turhakkeita ja häiritsivät mulla vain päässä. Epiduraalia varten tehty puhdistus sillä millä lie jääkylmällä oli mun mielestä ihan paras apu. :-) Kivut hävisi sen kylmän tunteen aikana taivaantuuliin (ei ollut vielä siis edes sitä itse puudutetta laitettu). Harmittaa, kun en tajunnut pyytää lisää jotain kylmälievitystä (onko sellaista tarjolla...?). Kun se vaikutus lakkasi, kivut palasi. Musiikin kuuntelu korvanapeista auttoi mua välillä, samoin jumppapallolla heiluminen ja nojailu. Kokeilemalla löydät varmasti ne, mitkä itsellesi toimii.

Mietin myös etukäteen, miltä se tuntuu kun pitää ponnistaa. Ykskaks vaan tuli tunne ja sanoin kätilölle, että nyt tuntuu siltä, että ois pakko ponnistaa. Se vaan tuntui siltä, että nyt sieltä pusketaan läpi vaikka väkisin. Kauhea puskuripaine alapäässä. Sit se oli menoa. Mulla se ponnistusvaihe ei kyllä luojan kiitos kestänyt kuin reilu puoli tuntia. Välillä tuntui, että ei se tule sieltä (niinkuin kai kaikilla), vaikka mitä tekisin ja kätilö sanoi vain, että tulee, tulee ja ponnista vain. Mutta sitten jossain kohtaa kätilö itse kysyikin, että leikataanko ja teki episiotomian. Sen jälkeen vauva tuli aika sutjakkaasti ulos ja olin ihmeissäni, että mitä, siinäkö se jo on.

Onko muiden mielestä vaikeaa ponnistaa puolimakaavassa asennossa? Musta se oli asentona ihan pirun hankala ja olis varmaan pitänyt saada silloin suunsa auki ja kysyä, voisiko olla jotenkin toisin päin. Olisin kaivannut myös jotain tankoa tai jotain semmoisia "pystysarvia" siihen sängyn laitohin, mistä olisi voinut puristaa ponnistaessa. Koko ajan tuntui, että luisun vain kohti jalkopäätä siinä sängyllä.

ponnistus oli kivuton verrattuna viimeisiin supistuksiin, ennen kuin sai alkaa ponnistaa.. heti helpotti kun sai alkaa ponnistamaan. Ilman mitään kivunlievitystä mentiin synnytys. 

Minä olin todella voimakkaasti synnytyspelkoinen, nimenomaan sitä ponnistusvaihetta pelkäsin melkein yhtä paljon kuin kuolemaa. Päätin kuitenkin synnyttää alakautta, ja sain epiduraalin kiireellisesti ihan viime metreillä, heti kun tulin synnärille ja sydänäänet oli tsekattu. Tunti epin jälkeen tsekattiin, ja olin täysin auki, joten piti alkaa ponnistaa. Siinä kohtaa iski paniikki, vaikka puudute vaikutti vielä. Pyysin saada vielä pudendaalin ja puuduttavaa geeliä ennen kuin uskalsin alkaa ponnistaa.

Kipua en muista tunteneeni, mutta tosi inhottavan paineen tunteen. Supparitkin tunsin joten tiesin milloin piti ponnistaa. Välilihakin ehdittiin puuduttaa epparia varten, mutta juuri ennen sitä sain puserrettua käsi poskella olevan vauvan ulos. Pieni repeämä tuli ylöspäin, tunsin jonkinlaisen napsahduksen siitä, mutta en oikeastaan kipua. Onneksi ole se pudendaali vaikka sen laittaminen vähän kyllä kirpaisi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se kyllä sattuu. Lähes yhtä paljon kuin supistukset. Ei mun pimppaa ole tarkoitettu laajenemaan niin paljon. Sinänsä ponnistaminen on ihan turhaa toimintaa. Sitä tarvii tehdä vaan jos on pakotettu makuulle. Kun istuu, lapsi tulee ulos ihan automaattisesti, sitä ei edes voi mitenkään estää vaikka haluaisi.

t. viisi luomusynnytystä

No minulla kyllä kävi niin, että kolme varttia synnytystuolissa puserrettuani kätilö totesi, ettei tuosta noin näytä tulevan mitään. Synnytin sitten kyljelläni sängyllä.

Miltä se sitten tuntui, niin sellaista tuskaa en ole ennen kokenut, polttava, kiristävä kipu. Tosin minulla epiduraali petti ja tuli samalla myös 2. asteen repeämät. Jotkuthan eivät repeä ollenkaan (lucky them!), eli nämä asiat ovat suhteellisia.

Ihmettelen kyllä, miten kyljellään olo olis jotenkin auttanut asiaa. Ellet sitten jännittänyt tuolissa niin saamaristi ja onnistuit rentoutumaan makuulla? Mulla kolme ekaa kertaa jakkara ja kaksi viimeistä makuulla, koska silloisessa asuinpaikassa kätilöillä ankea asenne. Eka ponnistusvaihe tais olla vartin ja repes kunnolla. Seuraavat ponnistukset max 5 min. Kyljellään sen viisi, istuen 1-2 min. Sanoinhan että sattu se kovaa. Mulla ei ollut mitään puudutuksia...

Se ponnistusvaihe on yllättävän helppo. Pahempi ekalla kerralla oli avautumisen loppuvaihe kun en ollut osannut varautua että siihen kuuluu järjetön kipu alaselässä. Ponnistusvaiheen alkaminen oli helpotus ja arviointi heti synnytyksen jälkeen 52 minuuttia kestäneen ponnistusvaiheen kestoksi 15 minuuttia. Ekalla kerralla mulla oli tosin epiduraali, joka vei kipua tehokkaasti pois. Toisen lapsen kanssa osasin varautua alaselän polttoon, joten kivun hallinta kävi niin hyvin, etten tajunnut olevani siirtymävaiheessa kun koin kivun niin lievänä. Ponnistusvaiheeseen mentiin siis ilman kivunlievitystä, mutta tälläkään kertaa se ei ollut mitenkään tuskallista. Polttavaa ja repivää jossain määrin totta kai, mutta ihan hallittavissa. Muistaa vaan, että kipu on luonnolllista ja loppuu heti kun lapsi syntyy, niin pystyy suhtautumaan kipuun oikein.

Kolme synnytystä.Ekassa pelkkä kohdunkaulanpuudute ja ponnistusvaihe kesti n 90min. 2. ja 3. synnytys ilman mitään kivunlievityksiä ja ponnistusvaihe alle 10min. Kyllähän se sattuu mutta enemmänkin tuntuu hirveän tukala pakottava paineen tunne eikä pysty olemaan missään asennossa. Sitä vaan haluaa mahdollisimman nopeasti pusertaa vauvan ulos ja heti pään synnyttyä kaikki kipu on poissa. Ei se kyllä niin sietämätöntä ole etteikö siitä selviä ilman lääkitystä. Olin aina luullut sitä paljon pahemmaksi, kun kaikki aina sanoo saaneensa/haluavansa kaikki mahdolliset lääkkeet ja puudutteet. Pahin pelko kaikissa raskauksissa oli, jos joutuisi sektioon. En varmaan kestäisi sitä leikkaushaavakipua.

Ei todellakaan kannata kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä se kyllä sattuu. Lähes yhtä paljon kuin supistukset. Ei mun pimppaa ole tarkoitettu laajenemaan niin paljon. Sinänsä ponnistaminen on ihan turhaa toimintaa. Sitä tarvii tehdä vaan jos on pakotettu makuulle. Kun istuu, lapsi tulee ulos ihan automaattisesti, sitä ei edes voi mitenkään estää vaikka haluaisi.

t. viisi luomusynnytystä

No minulla kyllä kävi niin, että kolme varttia synnytystuolissa puserrettuani kätilö totesi, ettei tuosta noin näytä tulevan mitään. Synnytin sitten kyljelläni sängyllä.

Miltä se sitten tuntui, niin sellaista tuskaa en ole ennen kokenut, polttava, kiristävä kipu. Tosin minulla epiduraali petti ja tuli samalla myös 2. asteen repeämät. Jotkuthan eivät repeä ollenkaan (lucky them!), eli nämä asiat ovat suhteellisia.

Ihmettelen kyllä, miten kyljellään olo olis jotenkin auttanut asiaa. Ellet sitten jännittänyt tuolissa niin saamaristi ja onnistuit rentoutumaan makuulla? Mulla kolme ekaa kertaa jakkara ja kaksi viimeistä makuulla, koska silloisessa asuinpaikassa kätilöillä ankea asenne. Eka ponnistusvaihe tais olla vartin ja repes kunnolla. Seuraavat ponnistukset max 5 min. Kyljellään sen viisi, istuen 1-2 min. Sanoinhan että sattu se kovaa. Mulla ei ollut mitään puudutuksia...

Joo en tiedä minäkään, mutta siinä vaiheessa olin valvonut puolitoista vuorokautta supistuksissani ja voimat olivat tosi finaalisssa, joten tein vain niin kuin kätilö siinä tilanteessa käski. Ei ollut mitään rentoa lekottelua sekään. Kokonaisuudessaan ponnistusvaihe kesti 1h15min.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ottanut niinkään kipeää aluksi, vaan inhottavasti siltä että on tulossa helvetin iso uloste. Ja sille ei vaan voinut mitään. Kätilö sanoi että just niin työnnät kun olisit ulostamassa. Tietysti siinä väsyi, ja tuntui että aikaa oli mennyt vaikka kuinka kauan, mutta yleensähän se kestää korkeintaan kolme varttia. Se tietysti otti kipeää kun se kersa sitten tuli sieltä ulos, en muista miten ääntelin varmaan huusin siinä kohtaa.

Mutta eipä se synnyttäminen muuten ollut sellaista kuin elokuvista olin kuvitellut. Supistukset oli alkuvaiheessa vain normaaleihin menkkakipuihin verrattavaa, ei tarvinnut avautumisvaiheessa mitään äännellä tms. Sitten sai epiduraalin, ja kun kohdunsuu oli auki 7cm ei saanut enää sitä lisää sitten taas tunsi enemmän kipua, mutta ihan siedettävää, mulla on mahavaivat joskus kipeämpiä.

Mutta kaikki nämä on toki tapaus- ja henkilökohtaisia.

Miksi ihmeessä otit epiduraalin, jos kipu ei ollut sietämätöntä? Etkö tiedä että se on lapselle haitallista? Sun tapaisten mukavuudenhaluisten synnyttäjien takia oikeasti kivuista kärsiviä ei oteta todesta!

Avaatko vähän tuota, että millä tavoin epiduraali on lapselle vaarallista? En ole ennen asiasta kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Kahdessa ensimmäisessä olin saanut epiduraalin niin sopivasti että ensimmäisen synnytyksen ponnistusvaihe oli täysin kivuton ja kestikin vain viisi minuuttia (virallisesti, eli siitä kun kätilö huomasi että vauvan pää jo näkyi.. joku 20min. olin "harjoitellut" itsekseni), toinen kesti 11min ja sanoisin että mun ns. kipu oli luokkaa finnin puristaminen...

Kolmas eteni todella nopeasti, kätilö ei suositellut epiduraalia pyynnöistäni huolimatta, lopulta kun oli pyytänyt anestesialääkäriä paikalle laityamaan spinaalin niin eihän lääkäri ehtinyt.

Hengitin vain ilokaasua, tunsin valtavan paineen, kuulin että joku huusi ja tajusin että se olen minä, hiljenin ja kuulin että joku muu itki. Mies oli painanut kutsunappia kun aloin huutaa, vauva oli syntynyt ennen kuin kätilö ehti huoneeseen.

Se kipu ei ollut niin paha, viime senttien avautuminen oli pahempaa, mutta se paineen tunne oli jotain hirvittävää kun en edes tajunnut mitä tapahtui juuri silloin...

Jännää kyllä miten kaikki kipu häviää heti kun lapsi on ulkona =)

Kaikilla ei häviä. Joillakin kestää kivut kuukausia. Esim. Istuminen on tuskallista.

Mulla on ollu nopeat ponnistusvaiheet, 10-15 min kieppeillä. Kyllähän se sattuu kovastikkin mutta kun sen tietää että muuta poispääsyä ei oo kun ponnistaa vaan niin sitten sitä keskittyy siihen. Ja kun sen tietää että se loppuu joskus.. Avautumisvaiheen loppumetrit on ollu kivun kannalta pahimmat kun tuntuu ettei se koskaan tuu ja mikään ei edisty jne.

Miten täällä on näin moni synnyttänyt ilman kivunlievitystä? Mulla takana yksi sektio ja yksi normaali synnytys jossa kaikki mahdolliset puudutteet, kipuja ei juurikaan tuntenut. Ikinä en olisi pystynyt luomusynnytykseen kun helpommallakin pääsee.

Vierailija kirjoitti:

Miten täällä on näin moni synnyttänyt ilman kivunlievitystä? Mulla takana yksi sektio ja yksi normaali synnytys jossa kaikki mahdolliset puudutteet, kipuja ei juurikaan tuntenut. Ikinä en olisi pystynyt luomusynnytykseen kun helpommallakin pääsee.

No pkle olisin minäkin ottanut kaikki puudutteet, jos olisin saanut, mutta siinä vaiheessa kun mut vihdoin otettiin sisään synnärille, ei enää ollut mahdollista saada mitään. Ja kyllä, traumat jäi.

Kaksi kertaa olen alakautta synnyttänyt, ekalla kerralla ei sattunut oikeastaan ollenkaan, vaikka ponnistusvaihe kesti 28min ja sain 2.asteen repeämät. Sain hetkeä ennen ponnistamista epiduraalin, se taisi hyvin peittää kivut. Toinen alatiesynnytykseni oli käynnistetty, avautumisvaihe oli kestänyt tunteja ja olin aivan loppu, koska kipu oli aivan tajutonta. Sitten sain epiduraalin ja nukahdin. Heräsin kun alkoi ponnistuttamaan, olin täysin auki ja sain ponnistaa. Ekalla kerralla ponnistaminen oli helppoa ja sujui jotenkin automaattisesti, nyt ei tullut koskaan sellaista varsinaista ponnistamisentarvetta ja kipu oli aivan kamala! Ihan järkyttävää ponnistaa kohti kipua ja tuntea miten joka paikka venyy ja repeää! Omituista kyllä, ponnistusvaihe kesti vaan minuutin ja tuli yksi tikki, välilihaan. Silti oli miljoona kertaa kipeämpi ponnistus kuin ekalla kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Miten täällä on näin moni synnyttänyt ilman kivunlievitystä? Mulla takana yksi sektio ja yksi normaali synnytys jossa kaikki mahdolliset puudutteet, kipuja ei juurikaan tuntenut. Ikinä en olisi pystynyt luomusynnytykseen kun helpommallakin pääsee.

Mulla oli ekassa synnytyksessä epiduraali, ja se oli musta kamala. En huolinut enää lisäannosta, jotta pääsisin jaloilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ottanut niinkään kipeää aluksi, vaan inhottavasti siltä että on tulossa helvetin iso uloste. Ja sille ei vaan voinut mitään. Kätilö sanoi että just niin työnnät kun olisit ulostamassa. Tietysti siinä väsyi, ja tuntui että aikaa oli mennyt vaikka kuinka kauan, mutta yleensähän se kestää korkeintaan kolme varttia. Se tietysti otti kipeää kun se kersa sitten tuli sieltä ulos, en muista miten ääntelin varmaan huusin siinä kohtaa.

Mutta eipä se synnyttäminen muuten ollut sellaista kuin elokuvista olin kuvitellut. Supistukset oli alkuvaiheessa vain normaaleihin menkkakipuihin verrattavaa, ei tarvinnut avautumisvaiheessa mitään äännellä tms. Sitten sai epiduraalin, ja kun kohdunsuu oli auki 7cm ei saanut enää sitä lisää sitten taas tunsi enemmän kipua, mutta ihan siedettävää, mulla on mahavaivat joskus kipeämpiä.

Mutta kaikki nämä on toki tapaus- ja henkilökohtaisia.

Miksi ihmeessä otit epiduraalin, jos kipu ei ollut sietämätöntä? Etkö tiedä että se on lapselle haitallista? Sun tapaisten mukavuudenhaluisten synnyttäjien takia oikeasti kivuista kärsiviä ei oteta todesta!

Avaatko vähän tuota, että millä tavoin epiduraali on lapselle vaarallista? En ole ennen asiasta kuullut.

Saattaa lamata vauvan sydänäänet, vaikeuttaa hengitystä syntymän jälkeen, heikentää imuotetta ja sitä kautta voi pilata koko imetyksen, vaikuttaa keskushermostoon jne. Haitallista myös äidille. Ei tosiaankaan mikään harmiton pikku särkylääke vrt panadol. Ks esim. http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=76

Juuri tästä syystä alatiesynnyttäjät kokevat sietämätöntä raivoa, kun joku määrätietoinen nainen vaatii sektion eikä koe tuota hullua kipua ja repeämisiä jne.

Jostain syystä se huvittaa minua ihan joka kerta.

Itse jos olen kokenut jotain tuskallista, en mitenkään erityisesti halua muiden joutuvan kokemaan samaa, en ollenkaan. Toivon muiden säästyvän siltä. Mikä hitto tuossa alateitse synnyttämisessä saa ihmiset ihan hulluiksi?

(Odotan jo huvittuneena linkkejä kuinka sektio aiheuttaa sitätätätota, hih)