Pienet lapset ja parisuhde

Antti Ketonen vetää joutsenlaulun.. epävireistä :(

Vierailija kirjoitti:

Antti Ketonen vetää joutsenlaulun.. epävireistä :(

Väärä ketju. Sori...

Nojoo, meillä kolme pientä lasta pienellä ikäerolla ja onhan toi mies aika vieraaksi jäänyt. Meillä kyllä aina jotain juttua riittää, mutta seksiä ei ole ollut yli vuoteen ja sen aloittamiseen on ainakin mulla jotenkin iso kynnys. Ollaan niin puhtaasti nykään äiti ja isä enkä koe mitään seksuaalista meidän välillä.

Meillä Ap:n kuvaama tilanne, yhden lapsen ollessa vajaa kaksivuotias, johti siihen, että vaimo halusi erota, koska "ei tiennyt, onko tämä sitä, mitä haluaa" ja koska "tuntui siltä, että ei enää rakasteta"

Älä äitiydy liikaa. Olet sinä mieheesi aikoinaan ennen lapsia rakastunut, etsi se mies hänestä. Selvästi te juuri tarvitte kahdenkeskeistä aikaa enemmän, vaikka se tuntuisi ahdistavalta. Tutustu mieheesi uudelleen ennenkuin vieraannutte toisistanne kokonaan. Ette ole pelkästään äiti ja isä. Meillä on samanikäiset lapset kuin teillä, ja kyllä parisuhde vaatii nyt huomiota enemmän. Paljon läheisyyttä ja puhetta ja toista kutsutaan ihan nimellä eikä vain äiti tai isi.

Tuli lapset kovin nopeasti, eli jäikö toisiinne tutustuminen vähän kesken? Me oltiin oltu yhdessä 10 v ennen esikoista, joten oltiin ehditty tutustua aika hyvin jo ja tehdä kaikenlaista yhdessä. Mutta kyllä vasta nyt 40+ iässä tuntuu, että tunnen mieheni erittäin hyvin ja hänkin minut, ei ole muutamaan vuoteen tullut isompia yllätyksiä. Ehkä teidän pitää alkaa nyt tutustumaan toisiinne. Järjestäkää kahdenkeskistä aikaa, jutelkaa, haaveilkaa, suunnitelkaa. Lapset kasvaa älyttömän nopeasti ja teillä on aina vaan enemmän aikaa toisillenne. Älä missään tapauksessa luovuta, älkääkä antako etäisyyden tulla välillenne. Te olette perhe ja sen eteen kannattaa tehdä kaikkensa, vaikka välillä hammasta purren ja omat tarpeet unohtaen. Ei ole meilläkään ollut helppoa, mutta nyt seesteisessä keski-iässä olemme todella onnellisia ja olen kiitollinen, että yhdessä jaksettiin vaikeatkin ajat.

Jos ei muu auta, menkää pariterapiaan tai mitä niitä onkaan. Toivon teille kaikkea hyvää!

Vähän vastaava tilanne ollut meillä hiljattain, mutta meillä päinvastoin ravintolaillallinen / lapseton ilta pelasti suhteen. Mulla oli jo jonkin aikaa ollut täällä kotona sellainen tunne, että täällä asuu vieras mies. En muistanut milloin viimeksi oltaisiin puhuttu muusta kuin lapsista ja arjen pyörittämisestä. Seksi tuntui myös vieraalta sanalta. Ravintolaillallisella sitten jotenkin vain palattiin takaisin ajassa (se tapahtui ihan itsestään) ja tunnelma oli sama kuin "ennen vanhaan". Juteltiin kaikkea maan ja taivaan väliltä, naurettiin ja kotona harrastettiin seksiä koko yön. Samalla päätettiin että merkataan almanakkaan "seksipäivä" ettei vain vahingossakaan päästä lipsumaan asiasta väsymykseen vedoten. Muutenkin tuon illan jälkeen on ollut helpompi lähestyä miestä ja keskustella asioista ja enää ei tunnu kuin asuisi vieraan miehen kanssa. Kuinka vähän siihen tarvittiinkaan...

Minulla tuli toisen lapsen syntymän myötä puolen vuoden jakso, jolloin oikein inhosin miestäni. En voinut katsoa häntä tuntematta vastenmielisyyttä. Se oli hirveää, koska aikaisemmin olin rakastanut häntä niin paljon. Tuntui kauhealta, vähän kuin olisin vankilassa elänyt ja eihän tässä pitänyt näin käydä. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että minulla oli hormonitoiminta aivan sekaisin kahden peräkkäisen raskauden ja imettämisen takia sekä mitä luultavammin koin jonkinasteista synnytyksen jälkeistä masennusta. Annoin vain ajan kulua ja jossain vaiheessa huomasin, ettei mies tuntunut enää vastenmieliseltä ja vieraalta. Nykyisin taas rakastan miestäni yhtä paljoin kuin ennenkin ja saatiin vielä kolmaskin lapsi.

Päätä mielessäsi, että et eroa ennen kuin nuorin lapsista on 5v. Yritä panostaa parisuhteeseen. Ihan pienilläkin asioilla voi olla iso merkitys arjessa. Yritä kosketella toista enemmän esim. halaat miestä vähintään kerran päivässä. Aloittakaa joku yhteinen juttu, mitä voi tehdä kotona, vaikka jonkun sarjan seuraaminen, jota katsotte tiettynä päivänä vierekkäin. Älä ainakaan ajattele, että se mitä tunnet nyt, olisi lopullista. 

Meillä taas on miehen kanssa ehditty olemaan enemmän yhdessä kuin aikoihin, kun perheessä on 2 pientä lasta ja oltiin miehen kanssa samaan aikaan vauvavapaalla (eli mies isyyslomalla). Kun ollaan aamusta iltaan samojen asioiden äärellä, niin oli aikaa jutella.

Samalla tavalla joka ilta on monta tuntia aikaa jutella. Ei siihen sitä tarvita, että ollaan sylikkäin koko ajan.

.

Meillä meni parisuhde aivan vituiksi heti ensimmäisen lapsen jälkeen.  Siitä huolimatta vaikka yhtä paljon otin osaa kotitöihin ja vauvan hoitamiseen, kuin puolisokin.

Ihan kateeksi käy lapsettomia pariskuntia. Aikaa vain itselleen ja toisilleen ilman parkuvia, vaativia ja alati tyytymättömiä lapsia.  Lähes kaksikymmentä vuotta sitä kitinää joutu kuuntelemaan. Nyt on onneksi kohta ohi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tuli toisen lapsen syntymän myötä puolen vuoden jakso, jolloin oikein inhosin miestäni. En voinut katsoa häntä tuntematta vastenmielisyyttä. Se oli hirveää, koska aikaisemmin olin rakastanut häntä niin paljon. Tuntui kauhealta, vähän kuin olisin vankilassa elänyt ja eihän tässä pitänyt näin käydä. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että minulla oli hormonitoiminta aivan sekaisin kahden peräkkäisen raskauden ja imettämisen takia sekä mitä luultavammin koin jonkinasteista synnytyksen jälkeistä masennusta. Annoin vain ajan kulua ja jossain vaiheessa huomasin, ettei mies tuntunut enää vastenmieliseltä ja vieraalta. Nykyisin taas rakastan miestäni yhtä paljoin kuin ennenkin ja saatiin vielä kolmaskin lapsi.

Päätä mielessäsi, että et eroa ennen kuin nuorin lapsista on 5v. Yritä panostaa parisuhteeseen. Ihan pienilläkin asioilla voi olla iso merkitys arjessa. Yritä kosketella toista enemmän esim. halaat miestä vähintään kerran päivässä. Aloittakaa joku yhteinen juttu, mitä voi tehdä kotona, vaikka jonkun sarjan seuraaminen, jota katsotte tiettynä päivänä vierekkäin. Älä ainakaan ajattele, että se mitä tunnet nyt, olisi lopullista. 

Se toinen voi haluta eroa piankin, jos mitään parisuhdetta ei ole. Ensimmäinen mukava nainen kun pitkään torjutulle miehelle hymyilee, niin se voi olla menoa. Mä en ole ikinä ymmärtänyt miks ihmiset hankkii lapsia niin monta, tai niin nopeaan tahtiin,et muusta elämästä ei tule mitään.

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 10v ja lapset 3v ja 2kk ikäiset. Esikoisen jälkeen seksielämä vähän kärsi, mutta muuten on mennyt ihan hyvin, koheni se sekin puoli ajan kanssa. Nyt tämä toinen vauva on kyllä vaativampi tapaus, eipä ole juuri mahdollisuutta vielä tarjoutunut miehen kanssa lähentyä, ja kyllähän imetyskin aika tehokkaasti haluja vie, ei sille oikein mitään voi, siitä asiasta on puhuttu monesti miehen kanssa. Mies ymmärtää tuon imetysasian hyvin, ja on suhtautunut molempiin imetyksiin tosi kannustavasti, ja kun muissa kotihommissa saa apua, niin ehkä välillä jaksaa paremmin parisuhteeseenkin panostaa. On se kyllä silti välillä vaikeaa päästä siitä äitiydestä irti, kun talossa on pieni vauva, jossa on niin hirvittävän kiinni, on vaikea yrittää vääntää väkisin sitä vaimon ja puolison roolia esille, kun väsymys painaa ja tissit tursuaa maitoa, siitä vaan on romantiikka kaukana! :D Asia on kuitenkin molempien tiedossa, ja että kyllä me ehditään taas parisuhdettakin hoitaa läheisemmin, kunhan tämä vauvavuosi tästä helpottaa, ollaan oltu jo sen verran kauan kuitenkin yksissä, että osaa antaa toisellekin aikaa ja tilaa parisuhteessa ja lasten suhteen, joustaa puolin ja toisin. Kaikki aikanaan. Onnellisia ollaan kyllä, lapset on erittäin kovasti toivottuja ja rakastettuja. :)

No en minä miestä vieraaksi ole tuntenut. Kai. Mutta kyllähän se homma aika vituiksi meni (ylläolevaa lainatakseni) kun esikoinen syntyi. Esikoinen on aina sellainen harjoittelukappale muutenkin :D, mutta hänellä oli vielä paha koliikki ja huusi aamusta iltaan ja öisin piti olla tissi suussa monta tuntia putkeen. Minä olin totaalisen loppu ekat puolivuotta, mies varmaan syvästi järkyttynyt tilanteesta. Lapsen kasvaessa tilanne pikkuhiljaa helpotti ja jossain kohtaa oli jo tosi helppoa.

Sit tuli kuopus ja oli taas tiukempaa vuoden verran.

Vauvat nyt yleensä vaan valvottaa ja verottaa voimia. Sitten naiselle ne hiton imetyshormoonit siihen päälle. Vuoden iässä alkaa helpottaa, kunnes koittaa se ihastuttava uhmaikä ja alkaa uusi pienoinen kaaos.

Mutta kai tää tästä. Meidän esikoinen on nyt 4 v ja kuopukseen (1v) verrattuna jo tosi helppo.

Sanoisin myös että ei kannata miettiä mitään eroja ainakaan ennenkuin pieninkin on sen 3v. Aika ennen sitä on todellakin poikkeustila elämässä!

Tämä on hyvin tavallista ja odotettavaakin ja eräs syy, miksi muut päättävät mieluummin olla ilman lapsia. Hyvää parisuhdetta ei aina ole tarpeen uhata lapsiperhearjella.

Sulla on hormonit ihan sekaisin, jos teillä on nuorin vielä vauva.

Pikkulapsiaika on loppupeleissä niin lyhyt, että sitä parisuhdetta ehtii vaalia sen jälkeenkin. Kunhan molemmat vanhemmat saavat nukkua yönsä ja kellään ei hyrrää mitkään imetyshormonit tmv, niin se kumppanikin näyttää taas ihan erilaiselta.

Tahtoa se kyllä vaatii, päästä yli ajoista kun ei ole "niin kivaa". Siksi useampi pari eroaa nykyään kun aina pitäisi olla ihanaa ja perhosia vatsassa.

Minulla ainakin raskausaikana ja imetysaikana on halut ihan nollassa, siis ei vaan huvita. Ei niin yhtään. Läheisyyttä yritän silti viritellä miehen kanssa, esim. katsotaan leffaa sylikkäin tai toinen hieroo toista.

Kun elää vauva-arkea niin on iso hyppy lähteä yhtäkkiä kahdestaan jonnekin ravintolaan syömään ja pitäisi viettää niin parisuhdeaikaa tai olla puhumatta lapsista... Kyllä meidänkin puheenaiheet on ajoittain ollut pitkälti lapsissa tai jossain lomasuunnitelmissa.

Mutta tilanne on aina palautunut kun nuorin on kasvanut taaperoksi ja itse ehtii olla muutakin kuin vain äiti. Se parisuhdekin on löytynyt sieltä. Kauheasti lyödään painetta pikkulapsiperheille, että "muistakaa hoitaa sitä parisuhdetta". Sitten sitä väkisin hoidetaan itku kurkussa ja mietitään, että mikä tässä nyt on vikana kun ei tunnu hyvältä.

Minä sain ainakin ahaa-elämyksen kun tajusin miten paljon minuun vaikuttaa hormonitasojen muutokset. Ne hormonitkin on olemassa syystä, ne suuntaa usein naisen kiinnostuksen sen jälkikasvun elossapitämiseen eikä oikein mihinkään muuhun.

Jospa seuraava parisuhde onnistuisi, kun ei enää tule lapsia sitä pilaamaan.

No sepä kävi äkkiä....Meillä vanhin 7- vee ja edelleen ollaan tuttuja.

Meillä ei vietetä ravintola- iltoja vaan ollaan yhdessä ja jutellaan ihan arkenakin.

Ikävää todella että lapset on pilanneet teidän parisuhteen. Mitä tuohon sanomaan? Älä odottele juhlaa vaan hoida suhdettasi arkenakin.

Kuten 75% muutkin naiset , ne lapset pitää tehdä jonkun kanssa, vaikka sitten sen väärän miehen kanssa kun rupeaa tulemaan kiire.

Pitää vaan sitten toivoa että jos vielä joskus sen oikean kohtaa niin sillä olisi jo sen oma lapsiluku täysi, eikä aiemmat lapset olisi mikään ongelma.

Tämä on tyypillinen ruuhkavuosien ongelma naisilla.

Ja selittää osittain sen miksi enemmän kuin 6/10 stä pariskunnista päätyy eroon ja on paljon yh äitejä , uusioperheitä ja sinkkuja

Heti mulle kaikki tässä ja nyt. ..jaa ei toiminutkaan. .ja pois.... ARKI tuli.

Onko tilanne siis se, ettette ole 2,5 vuoteen olleet missään kahdestaan, paitsi nyt? Ilmankos siinä ajassa toinen ehtii vieraantua jos ei olla keskitytty muuhun kuin lapsiin. Nyt järjestätte seuraavaksi vaikka ihan rauhallisen koti-illan, juotte vähän rentoutuksena ja rupeatte keskustelemaan. Voit hyvin sanoa tuon miltä susta tuntuu, niin eiköhän miehelläkin ole oma mielipide asiaan. Selvittäkää tilanne! Oletteko aina omissa oloissanne silloin kun vapaa-aikaa on?

Tuttua on esikoisen ajalta. Sanoisin että tuossa vaiheessa sitä tahtomista tarvitaan, kyllä se siitä ajan kanssa. On ihan normaalia että vauva-aikana suhde saattaa elää lasten kautta, ja voi olla vaikeaa löytää toinen uudelleen. Mutta sitä löytää kyllä jos haluaa. Kun lapset kasvaa niin on taas ihan eri, pian huomaat että tilaa parisuhteelle on ihan eri tavalla! Pitkässä suhteessa nyt tulee ei-niin-hehkeitä aikoja, itsestä se on kiinni mennäänkö niistä yli vai halutaanko olla yhdessä.

Meille on aina ollut tärkeää kahdenkeskinen aika, ei todellakaan riitä mikään kerran viikossa iltaisin kymppiuutisten katselu. Vauvavuoden (x2) jälkeen on lapset viety kerran kuussa mummolaan ja vietetty puhtaasti parisuhdeaikaa, ilman sitä parisuhdetta ei olisi perhettäkään. Se että jotkut eivät halua olla puolisoidensa kanssa kaksin, ei tee meidän suhteesta huonoa. Säälittää oikeastaan ne jotka eivät halua olla yhdessä 😔 Näin on menty 13 vuotta ja edelleen ollaan kahden kesken kuin vastarakastuneet.