Masentuneen vastakohta, ei siis "normaali", vaan poikkeuksellisen onnellinen

Kuulostaa tutulta. Toki vastoinkäymisiäkin on ollut (työttömyyttä, sairautta, perheenjäsenten kuolemaa jne), mutta ihan tavalliset asiat tuottaa mulle suhteettoman paljon hyvää mieltä: auringonvalo puiden lehtien läpi, rauhallinen lukuhetki teetä juoden, ikkunalaudalla hyppivä talitiainen. Ja sitten riemuitsen hassuista asioista, kuten siitä kun löysin perhostoukan ostamani kaalinkerän päältä :D Laitoin sen purkkiin ja nyt tyyppi on koteloitunut, innolla odotan millainen otus sieltä kuoriutuu :)

Tunnetaidoista siinä on suureksi osaksi kyse. Kuten ap:kin kirjoittaa hän itkee ja suree kun se on tarpeen ja pääsee sillä asioista yli. Pahasti tunne-elämältään vaurioituneet ihmiset ei edes tiedä kun tuntevat jotain, jos tunteet on olleet lapsuudessa kiellettyjä. Silloin pitää ilokin opetella tunnistamaan siinä missä suru tai kiukku, koska jos ilon tukahduttaa, se muuttuu ahdistukseksi ihan samalla lailla kuin muut tukahdutetut tunteet muuttuu huonoksi oloksi. Itse kerran huomasin tämän konkreettisesti opetellessani tuntemaan. Kesken ihan tavallisen lauantai-illan rupesi yhtäkkiä ahdistamaan ja asetuin rauhaan kuulostelemaan että mikä tunne sen taustalla on. Kyseessä oli ilo ja tyytyväisyys. Vaikeaa on sellaisia tunteita käsitellä, joita ei tiedä olevan olemassakaan...

Jos joku miettii että miten joku voi kadottaa yhteytensä iloon ja tyytyväisyyteen, niin mieti sitä kun sun kaverilta tai joltai tutulta kuolee läheinen. Kuoleman jälkeen joudut jonkun aikaa sopeuttamaan itseäsi tämän kaverin tilanteeseen. Et voi vapautuneesti kertoa hauskoja juttuja, et nauraa, et kiinnittää huomiota itseesi. Tuunaat itsesi kaverisi tunnetilan tasolle ja kaverisi olotila on kaiken keskipiste, typistät itsesi kaverisi takia, olet olemassa hetken kaveriasi varten, ei toisinpäin. Nyt kuvittele että sitä tilannetta kestää 18 vuotta ja se on sun lapsuus.

Ei poikkeuksellisen onnellinen ole masennuksen vastakohta. Masennus ei ole surullisuutta. Masennuksen vastakohta on mania.

Vierailija kirjoitti:

Tunteet on jänniä, ei niitä oikein voi vertailla. Olen silti miettinyt, että voiko olla ns. masentuneen vastakohta. Olen ollut lapsesta asti ihan älyttömän onnellinen. Ajattelen usein, että mulla on asiat niin tosi hyvin. Mutta sitten kun mietin, niin onhan noita vastoinkäymisiä ja murheitakin koko ajan. Ne vaan jotenkin "menee läpi" musta, itken ja surenkin, mutta sitten taas näen lapsissa tai luonnossa ihania juttuja ja töissä! Joka päivä olen kiitollinen, mietin usein miten onnellinen saankaan olla ja miten ihana luonto, ihana elämä mulla on. Ja ne surut käy välillä mielessä ja itkettää, mutta menee heti ohi. Rehellisesti sanottuna en tunne ketään niin onnellista, kuin itse olen. Outoa edes kirjoittaa tai sanoa noin. En osannut tätä nyt selittää näköjään.. en tiedä, ehkä joku ymmärtää. Mihinkään facebookiin en elämääni päivitä, tuntuu nololta. Ja tällaisella palstalla mietin, että miten paha olo joillain on, miten voi olla niin kurjaa, tai miten joku pieni asia voi niin paljon suututtaa jotakuta tai miksi vihata, haukkua jne. Mulle tulee ainakin tosi paha mieli, jos edes tuntemattomasta ihmisestä kirjoittaisin kuten täällä jatkuvasti näkee. No joo, ihme kirjoitus tämäkin. :D Saa pudottaa maan pinnalle!

Masennuksen vastakohta on mania ja hieman maaniselta kyllä kuullostatkin. Toisaalta sanot, että tulet myös usein tosi pahalle mielelle. Sinuna tarkkailisin itseäni ja kävisin tarvittaessa lääkärissä.

Masennuksen vastakohta on mania ja hieman maaniselta kyllä kuullostatkin. Toisaalta sanot, että tulet myös usein tosi pahalle mielelle. Sinuna tarkkailisin itseäni ja kävisin tarvittaessa lääkärissä.[/quote]

En usko, että tämä mitään maniaa on :) . Kun kerran olen onnellinen. Enkä kyllä sanonut tulevani usein pahalle mielellekään, itse asiassa päin vastoin,  mutta yritin kertoa, että olen onnellinen siitä huolimatta, että vastoinkäymisiä ja surujakin on ollut. Siis semmoisia ihan oikeita, jotka joiltakin melkein vievät elämänhalun ainakin hetkellisesti. Ei mulla, se on joku lahja ja olen siitäkin tosi kiitollinen. Itken ja suren kyllä, mutta kaiken takana silti loppujen lopuksi mulla on hyvin kaikki. On niin paljon asioita, joista silti olen kiitollinen. Ja tosiaan, kuten joku muukin tässä keskustelussa: löydän niitä onnen aiheita joka puolelta useita kertoja päivässä. Ihastelen aina jotain luonnossa. Kahvin creme voi olla täydellinen kahvilassa (tai että yleensäkin voin joskus käydä kahvilassa!), näen kun lapsia on leikkimässä jne. Tunnen tosi voimakkaasti. 

Olis tosi kiva lukea, että moni muukin kokee samoja. Joskus tuntuu, että ihmisillä on niin paha olla ja kyllähän se tekee surulliseksikin. Kaikki se viha ja katkeruus, joka näkyy tälläkin palstalla. Ja kaikki ne kohtalot, joista on saanut täällä lukea, murheelliset lapsuudet ja köyhyys ja yksinäisyys. Siksi en yleensä koskaan puhu siitä, miten onnellinen elämä tai oikeastaa olo mulla on. Asiat on älyttömän hyvin, vaikkei ole maallista mammonaa ja mieskin on sama, ärsyttävä, tuttu 20 vuoden takaa, lapsilla on kaikenlaista ja aiheuttavat kyllä haasteita monella tapaa. Silti on hyvä.

- ap

Kiitos aloituksesta. Onpa huojentavaa, jos tällaisia ihmisiä oikeasti on olemassa.