Lue keskustelun säännöt.
Olenko maailman ainoa nainen joka ei ole iloinen raskaudestaan?
Onkokaikkiaivanhyvin
07.10.2016 |
En tiedä onko tämä oikea paikka selvittää näitä ajatuksia mutta,
Tein kuukausi sitten raskaustestin. Oli positiivinen, soitin neuvolaan ja kävin melkeimpä samantien ultrassa. Rv 20+4. En ymmärrä miten näin on tapahtunut. Kropassani ei todellakaan ole mitään raskauden merkkejä näkynyt. Olen edelleenkin yhtä pieni kuin ennen, en tunne että rintanikaan olisivat kasvaneet, minulla on jopa ollut aivan normaalit kuukautiset tähän mennessä, yks kaks jäivät pois ja aloin epäillä raskautta.
Olen ollut poissa tolaltani ultran jälkeen, olen itkenyt lähes päivittäin saatuani tietää olevani raskaana. En ilahtunut raskausuutisesta ollenkaan.. Olenko huono ihminen?
Kaikenlaisia ajatuksia vilisee päässäni kokoajan, en ole saanut nukuttua kunnolla edes.
Miten voin olla raskaana kun en edes tiedä haluanko lapsia?
Nyt olen raskaana vaikka aina jotenkin luulin etten varmaan koskaan tule edes raskaaksi.
Miten olen voinut olla niin tyhmä etten ole huolehtinut ehkäisystä paremmin?
Haluanko tämän lapsen vai en?
Miksi en tunne mitään onnellisuutta tai iloa tästä asiasta?
Olenko erilainen kuin muut, kun en iloitse?
Jos annan lapsen aboptioon, teenkö elämäni isoimman mokan?
En tunne alkavaa elämää kohtaan yhtään mitään, mutta milloin tunteet heräävät ja ovatko ne sittenkään positiivisia?
Tulenko koskaan rakastamaan tätä lasta kun sen todella synnytän?
Olen käynyt neuvolassa keskustelemassa yhdessä mieheni kanssa ja yksin mielenterveyshoitajan kanssa.
Tunnen itseni aivan kamalaksi ihmiseksi, että olen ainoa nainen maailmassa joka ei ole ilahtunut raskausuutisesta ja jonka tunteet ovat kadoksissa.
Kamalimmalta tässä kaikessa on se että mieheni on aivan innoissaan.... Muuttuvatko nämä tunteet ollenkaan.... Kaipaisin niin kovasti vain vertaistukea, jotain minkä avulla tuntisin itseni onnelliseksi raskauden johdosta..
Kommentit (60)
Rv 20 voidaan tossa tilanteessa vielä tehdä abortti itseasiassa. Jos siis selviää vasta tossa vaiheessa niin se on erityissyy. Aivan ehdoton takaraja on rv 24 mutta kuka hullu niin myöhään enää tekee aborttia.
Mutta provo tää on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jotenki usko tätä. :D
Mikset? Kysyy nro 1
Erittäin huono oman kehon tuntemus jos rv 20 vasta tajuaa olevansa paksuna :'D ihminen joka tuntee kroppansa huomaa raskauden heti alussa. Kannattaa jatkossa tutustua omaan kehoon.
Muista myös että voit harkita adoptioon antamista
Keksit tän varmaan siitä tän päivän uutisesta ku jollekki oli käyny näin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen takia vain ihmettelen, kun yhdelle ystävälleni kävi suunnilleen noin. Tästä on aikaa yli 10 vuotta. Ei ollut mitenkään isokokoinen, pitkä kyllä.
#1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rv20 olis vielä voinu tehä abortin, rv 20-24 voi tehdä vain jos sikiöllä todetaan vakava vamma tai jos äidin henki on vaarassa.
Ns virallinen yläraja on rv12, mutta rv20 asti voi hakea erityislupaa jotka kaikki aina kuulemma hyväksytään. Nyt olet kuitenkin jo liian pitkällä.
Mitäpä tuohon sanoisi, olet siis ollut raskaana 4,5kk tietämättäsi? Super outoa ja harvinaista, joko totuttelet asiaan tai annat adoptioon. Vauva on ainakin halunnut maailmaan kun noin salaa tullut :D onnea ja tsemppiä!
Siis jos mies haluaa lapsen ni et kai sitä mihinkään adoptioon anna? On kai se sun miehenkin lapsi??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea erittäin helposta raskaudestasi, olet jo puolivälissä ja reilun 4kk päästä saat jo lapsesi. Et tiedäkään kuinka moni on sinulle kateellinen, suurin osa on jo tuossa vaiheessa (rv20) aivan hemmetin kyllästynyt paksuna olemiseen 😂
No älä nyt ainakaan pois anna jos miehesi haluaa hänet kuitenkin. Ihan yhtä paljon se on miehesi lapsi kuin sinunkin. Ja vastaus kysymykseen: Ei, et ole varmasti ainoa nainen maailmassa, joka ei ole iloinen raskaudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin varmaan. Just tänään oli tällänen uutinen ja siitä revitty tää aihe
Huono provo.
Et ole ainoa maailmassa todellakaan. Se rakkaus lapseen muodostuu jokaisella omalla tavalla ja ajallaan. Raskauksia on niin paljon erilaisia kuin on äitejäkin. Minun raskauteni oli elämäni hirveintä aikaa, henkisesti, olin masentunut ja minulla oli todella paha menettämisen pelko sekä synnytyspelko. Pelkäsin jatkuvasti että en tule saamaan tätä lasta joka yllättäen myös minulle oli annettu.
Olo keveni ensin huomattavasti kun lapsi syntyi lopulta suunnitellulla sektiolla terveenä ja hyvinvoivana. Meni vielä muutama kuukausi kotona kunnes tajusin vasta lopulta miten paljon tuota pientä ihmistä rakastan. Se rakkaus ei syntynyt raskausaikana eikä syntymään vaan yhdessä arjessa.
Älä huolehdi, et ole ainoa maailmassa joka tuntee noin. Älä soimaa itseäsi tunteistasi, et voi niille mitään. Suurimmalla todennäköisyydellä kuitenkin rakastut lapseesi silmittömästi. Se voi olla vielä loppuraskaudessa, synnytyksessä tai sen jälkeen, mutta todennäköisemmin kuitenkin se tapahtuu jossakin vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kropassa tai tuntemuksissa ei ainakaan ollut mitään ihmeellistä ennen tuota viikkoa 20. Periaatteessa raskaus olisi hyvin voinut edetä niin pitkälle ilman että olisin huomannut. Omalla kohdallani varmaan viiltäisin ranteet auki jos nyt olisin tällä hetkellä raskaana noilla viikoilla ja asia tulisi yllätyksenä.
Kuinkahan moni nainen hyväksyisi et mies antais yhteisen lapsen adoptioon.... Se raskaus ja synnytys on kuitenki vain pieni hetken lapsen elämästä. Vanhemmuus on side joka ei tuosta noin vaan katkea. Jos oikeesti et muodosta mitään tunnesidettä lapseen, jota kyllä epäilen vahvasti, Erotkaa ja anna lapsi isälleen. Ei ole oikein lasta kohtaan olla vanhemmalla, joka ei häntä halua.
Mut uskon et sua vaan kauhistuttaa kun kaikki tapahtui odottamattomasti sun kontrollin ulkopuolella. Mut sellasta tää elämä on! Me ollaan totuttu hallitsemaa nykyään niin paljon. Täytyy hyväksyä et kaikkea ei voi hallita. Toivottavasti lapsen paras tapahtuu, mihin ikinä päädytkin
Vierailija kirjoitti:
Niin varmaan. Just tänään oli tällänen uutinen ja siitä revitty tää aihe
Huono provo.
En voi mitään jos tämä on näköjään yleisempää kuin olen luullut. En ole kylläkään uutisia tänään lukenut mutta en nyt tarvitse mitään "huono provo" "oot niin provo" tms. kommentteja.
Taisin sittenkin olla oikeassa että tämä oli väärä paikka kertoa miltä minusta tuntuu...
AP
Ei, et ole ainoa nainen maailmassa joka ei iloitse raskaudestaan. Ihan täällä Suomessakin on abortti -ja päihdeäitejä joille raskaus on varmasti järkytys.
Oon kateellinen. Yleensä raskauden pahimmat kuukaudet on ekat 3kk, ne sisältää kaikenlaisia aivan h*lvetin ärsyttäviä oireita, pelkoa siitä pysyykö pieni edes matkassa ja vaikka mitä kaikkea! Juhla alkaa yleensä 4. Kuusta ja jatkuu suunnilleen kuukaudelle 7-8. Sitten alkaa ison mahan aiheuttamat ongelmat ja viimeinen 9kk on niin paha että kannattaa jo henkisesti alkaa varautua siihen että se kuukausi tuntuu oikeasti _vuodelta_.
Mutta asiaan: olet ohittanut raskauden rankimmat kuukaudet, onneksi olkoon! :D
Vastaus otsikon kysymykseen, ottamatta sinänsä kantaa sinun tilanteeseen:
Et ole maailman ainoa nainen joka ei iloitse raskaudestaan. Mulla on työkamu jonka la on ihan näillä hetkillä. Se ei koskaan halunnut puhua raskaudestaan, pomolle kertoi yli puolenvälin jälkeen, se on ollut naama norsunv*lla koko tän ajan, rähjännyt ja räyhännyt sekä asiakkaille että työkavereille. Niin se tosiaan kertoi esimiehellekin vasta sitten, kun muut valitti sen käytöksestä ja siihen oli pakko puuttua. En mä sillä, että ihmisen tarviis yksityisasioistaan kaikille puhua, mutta ei mainintaakaan kenellekään koko asiasta muuta kuin mitä on ollu pakko, ei iloa, ei mitään.
No voihan se olla, että se antaa vauvan suoraan laitokselta adoptoitavaksi Mistä tuota tietää.
No en kyllä ollenkaan ihmettele, että et ole innoissasi! Mä olen ollut kaksi kertaa ihan suunnitusti raskaana, ja molemmissa raskauksissa olen ollut välillä aivan kauhuissani. Se on niin peruuttamatonta! Mutta koska mun raskaudet ovat olleet suunniteltuja, mulla on pää kuitenkin ehtinyt mukaan jo alusta asti, sä taas olet yhtäkkiä ja ihan puun takaa jo raskauden puolessavälissä.
-
Sinänsä en osaa neuvoa, mitä sun kannattaa nyt tehdä adoption tai lapsen pitämisen suhteen. Yleensä on niin, että kun vauva syntyy, tunteet sitä kohtaan heräävät todella voimakkaasti. Se, että eivät herää, ei ole tavatonta sekään.