Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko maailman ainoa nainen joka ei ole iloinen raskaudestaan?
Onkokaikkiaivanhyvin
07.10.2016 |
En tiedä onko tämä oikea paikka selvittää näitä ajatuksia mutta,
Tein kuukausi sitten raskaustestin. Oli positiivinen, soitin neuvolaan ja kävin melkeimpä samantien ultrassa. Rv 20+4. En ymmärrä miten näin on tapahtunut. Kropassani ei todellakaan ole mitään raskauden merkkejä näkynyt. Olen edelleenkin yhtä pieni kuin ennen, en tunne että rintanikaan olisivat kasvaneet, minulla on jopa ollut aivan normaalit kuukautiset tähän mennessä, yks kaks jäivät pois ja aloin epäillä raskautta.
Olen ollut poissa tolaltani ultran jälkeen, olen itkenyt lähes päivittäin saatuani tietää olevani raskaana. En ilahtunut raskausuutisesta ollenkaan.. Olenko huono ihminen?
Kaikenlaisia ajatuksia vilisee päässäni kokoajan, en ole saanut nukuttua kunnolla edes.
Miten voin olla raskaana kun en edes tiedä haluanko lapsia?
Nyt olen raskaana vaikka aina jotenkin luulin etten varmaan koskaan tule edes raskaaksi.
Miten olen voinut olla niin tyhmä etten ole huolehtinut ehkäisystä paremmin?
Haluanko tämän lapsen vai en?
Miksi en tunne mitään onnellisuutta tai iloa tästä asiasta?
Olenko erilainen kuin muut, kun en iloitse?
Jos annan lapsen aboptioon, teenkö elämäni isoimman mokan?
En tunne alkavaa elämää kohtaan yhtään mitään, mutta milloin tunteet heräävät ja ovatko ne sittenkään positiivisia?
Tulenko koskaan rakastamaan tätä lasta kun sen todella synnytän?
Olen käynyt neuvolassa keskustelemassa yhdessä mieheni kanssa ja yksin mielenterveyshoitajan kanssa.
Tunnen itseni aivan kamalaksi ihmiseksi, että olen ainoa nainen maailmassa joka ei ole ilahtunut raskausuutisesta ja jonka tunteet ovat kadoksissa.
Kamalimmalta tässä kaikessa on se että mieheni on aivan innoissaan.... Muuttuvatko nämä tunteet ollenkaan.... Kaipaisin niin kovasti vain vertaistukea, jotain minkä avulla tuntisin itseni onnelliseksi raskauden johdosta..
Kommentit (60)
Anna lapsi synnyttyään miehesi kasvatettavaksi. Ei sinun täydy olla lapsen kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tässä odotan esikoista rv 23+ 4. Suunniteltu raskaus, mutta en iloitse. Uskon että tunteet syttyy lapsen syntymän jälkeen viimeistään.
Neuvolan täti vähän kummeksuu kun esim. Puhuttiin vauvan potkuista. Sanoin että en koe niitä positiivisina. Niinkuin en koe. Kiva että hengissä joo, koska en haluaisi kuolluttakaan synnyttää - mutta potkut ei tunnu miellyttäville. Toiset taas nauttii jokaisesta vauvan tekemästä liikkeestä henkisesti ja fyysisesti jo alusta lähtien. Me kaikki ollaan erilaisia ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Et ole ainoa maailmassa todellakaan. Se rakkaus lapseen muodostuu jokaisella omalla tavalla ja ajallaan. Raskauksia on niin paljon erilaisia kuin on äitejäkin. Minun raskauteni oli elämäni hirveintä aikaa, henkisesti, olin masentunut ja minulla oli todella paha menettämisen pelko sekä synnytyspelko. Pelkäsin jatkuvasti että en tule saamaan tätä lasta joka yllättäen myös minulle oli annettu.
Olo keveni ensin huomattavasti kun lapsi syntyi lopulta suunnitellulla sektiolla terveenä ja hyvinvoivana. Meni vielä muutama kuukausi kotona kunnes tajusin vasta lopulta miten paljon tuota pientä ihmistä rakastan. Se rakkaus ei syntynyt raskausaikana eikä syntymään vaan yhdessä arjessa.
Älä huolehdi, et ole ainoa maailmassa joka tuntee noin. Älä soimaa itseäsi tunteistasi, et voi niille mitään. Suurimmalla todennäköisyydellä kuitenkin rakastut lapseesi silmittömästi. Se voi olla vielä loppuraskaudessa, synnytyksessä tai sen jälkeen, mutta todennäköisemmin kuitenkin se tapahtuu jossakin vaiheessa.
Kiitos <3 Toivon todella että itsekin opin lastamme rakastamaan. Pelottaa vaan niin kamalasti enkä tiedä suoraan sanottuna enään mitään. Pää todella sekaisin.
Ja kiitos teille jotka ovat vastanneet asiallisesti eivätkä vain syyllistäneet.. :(
AP
Minulle on selvinnyt jo vko 12, ja olen käyttänyt ehkäisyä.
Olen inhonnut kumpaakin lasta koko raskausajan, ja pitänyt ne vain koska mies on halunnut lapsia ja luvannut ne hoitaa.
Olen siis ajatellut että häivyn ja lapsi jää miehelle jos en halua osallistua.
Ei se rakkaus synny välittömästi mutta oma vauva on kuitenkin suloinen ja häntä haluaa hoivata. Ekat kuukaudet hoitaa koska vauva on helppo. Rakkaus tulee kun vauvasta alkaa vuoden paikkeilla kuoriutua oma persoona.
Olen siis ihan tyytyväinen elämääni vaikken yhtään lasta halunnutkaan.
Juu olet ainoa. Sen takia maailmassa ei tehdä ainoatakaan aborttia, anneta lapsia adoptioon eikä hylätä tai tapeta vastasyntyneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu olet ainoa. Sen takia maailmassa ei tehdä ainoatakaan aborttia, anneta lapsia adoptioon eikä hylätä tai tapeta vastasyntyneitä.
Olipas sinulla rakentava kommentti.....
Minä minä minä minä. Ei lapsi, ei isä. On vain minä, minun tunteet ja minun päätökseni. Tuntisin enemmän empatiaa, jos jostain tulis ilmi et kykenet ajattelemaan muitakin ku itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen suht samoilla viikoilla raskaana ja läheinen ystäväni samoin.
Molempien lapset toivottuja ja tekemällä tehtyjä ja olemme olleet tietoisia raskauksistamme melkein alusta asti. Ikää meillä on paljon yli 30 ja olemme ns. kunnon työssäkäyvää porukkaa. Silti meillä on välillä ihan samoja tuntemuksia, raskauksien alussa oli vielä enemmän kun piti totuttaa mielensä uusiin kuvioihin ja suunnitelmiin. Se on ihan normaalia ja osa prosessia.
Luulen että olet masentunut. Siksi et osaa katsoa raskautta ensinnäkään miehesi näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppo se on miehen olla innoissaan kun ei tarvi olla paksuna ja pusertaa pienestä aukosta 4 kiloa.
Ajattelisitkohan samoin jos olisit saanut aikaisemmin tietää raskaudestasi?
Mitä jos olisitkin saanut tietää raskaudesta viikolla 6? Abortoisitko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna lapsi miehelle, hän voi hakea yksinhuoltajuutta. Voitte myös sopia että mies, lapsen isä on se ns. 1. Huoltaja joka hoitaa lasta ja ottaa töistä isyyslomaa jne, vastaa ensisijaisesti lapsen tarpeisiin kerta hänet haluaakin. Sinä voit palata työelämään nopeammin ja hoitaa lasta vähemmän
Jos sulla taas on synnytyspelko niin vaadi suunniteltu sektio, synnytyspelko on lääketieteellinen peruste.
Tsemppiä paljon :)
Vierailija kirjoitti:
Ootko vähän isokokoisempi?
Luuletko että vain lihavat eivät voi huomata raskauttaan?
Minun ystäväni oli laiha kuin mikä, silti hänellä ei raskaus näkynyt kovin . Jos en olisi tiennyt hänen olevan raskaana, en oli koskaan edes arvannutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helppo se on miehen olla innoissaan kun ei tarvi olla paksuna ja pusertaa pienestä aukosta 4 kiloa.
Kyllä se vanhemmuus on muutakin ku tuota pusertamista. Miehellä on oikeus olla innoissaan lapsesta ja saada olla hänelle isä. Ei ole isän syy ettei hän pysty lasta synnyttämään.
Minä myös aikoinaan ensimmäistä odottaessani olin 20vko.lla raskaana,kunnes sain tietää.. Mitään oireita ei ollut eikä ollut mahakaan juurikaan kasvanut ja hoikka olin. Kuukautisetkin oli ihan normaalisti... Ihanan lyhyt odotus oli kyllä. Toista lasta odottaessani huomasin heti alussa olevani raskaana ja oli kaikki mahdolliset oireet mitä vaan voi olla...
Ahdistava ajatus. Isoin pelkoni....
Otan ap osaa.
Voisin kuvitella jos joku isä täällä säälis itseään moisesta asiasta ja ehdottaisi lapsen antamista adoptioon vasten äidin tahtoa mikä haloo olis. Ei taatusti heruis mitään sympatiaa tippaakaan.
Et sellainen tasa-arvo meillä on.
Vierailija kirjoitti:
Voisin kuvitella jos joku isä täällä säälis itseään moisesta asiasta ja ehdottaisi lapsen antamista adoptioon vasten äidin tahtoa mikä haloo olis. Ei taatusti heruis mitään sympatiaa tippaakaan.
Et sellainen tasa-arvo meillä on.
Tasa-arvo ja tasa-arvo. huoh
"Miten voin olla raskaana kun en edes tiedä haluanko lapsia?"
Tukehduin melkein lihapullaan kun luin tämän lauseen :D
Alue: Aihe vapaa
Voitko kertoo et millä oikeudella sä edes ajattelet et sulla olisi oikeus riistää lapsi häntä toivovalta vanhemmaltaan? Isältään.