Vähävarainen: aika varautua jouluun!
Ihan oikeana vinkkinä: tällä hetkellä kirppikseltä löytyy paremmin hyviä leluja lapsille kuin juuri ennen joulua. Pesemällä muovilelut saat niistä tosi siistin näköisiä. Pienet lapset eivät välitä vaikka ovat käytettyjä. Ja isommatkin usein ymmärtävät, jos käytetyt lahjat ovat ns. ylimääräisiä. Eipähän tartte uutena ostaa niin montaa. Tori.fi kannattaa katsoa myös, nyt on vielä aikaa kytätä haluamaansa tai laittaa vaikka ostetaan -ilmoitus.
Lisäksi: laita jokaisesta saamastasi tuesta saman tien parikymppiä säästöön, niin jouluruokia varten sinulla on ekstraa.
Minä ennakoin aina ja saadaan hyvä joulu ilman rahanruinausta keneltäkään!
Kommentit (62)
Meidän lapset saavat kymmeniä lahjoja jouluna, mutta silti he hihkuvat innoissaan sukkahousuista, kalsareista tai vaikka suihkusaippuasta. Saavat toki niitä toivelahjojakin, mutta iloitsevat KAIKISTA lahjoista.
Vuosikausia olen osallistunut joulupuu-keräykseen,mutta tänä vuonna taidan jättää väliin...
Kelpaavat hyvin sellaisille tavallisille lapsille, jotka ovat pienestä pitäen tottuneet siihen, että joululahjaksi tulee myös pehmeitä paketteja. Hyvissä ajoin ennen joulua ovat katselleet itselleen jotain kivaa, esim. tiettyä kuvapyyhettä tai mukia. Niille on aina käyttöä, ja ihan kiva kun lapsilla on ihan omia pyyhkeitä, lakanoita, verhoja ym. ensin omaan käyttöön kotona ja sitten ehkä mukaanotettavaksi omaan kotiin.