Me Naiset: Yksinhuoltajan arki uuvutti Jani Toivolan - joutui sairauslomalle jo toistamiseen
Ei sitten homoisästä olekaan ykisinhuoltajaksi. Eipä yllättänyt.
Ei luonto ole noin tarkoittanut.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2016100622421884_vi.shtml
Kansanedustaja joutui keväällä jo toistamiseen sairauslomalle uupumisen takia, kertoo Me Naiset.
Jani Toivola puhuu uupumisestaan Me Naisille.
Toivola joutui jo toistamiseen sairauslomalle uupumisen takia.
Kansanedustaja Jani Toivola, 38, huomasi uupuneensa viime keväänä, kun työ eduskunnassa alkoi aiheuttaa epävarmuutta. Toivola itki polkiessaan töistä kotiin, eikä tiennyt miksi itki. Yöt hän valvoi, ja mieleen hiipi kuolemanpelko. Tyttärelleen Toivola kiukustui aiempaa nopeammin.
Lopulta Toivola meni työpaikkalääkärille, joka määräsi kahden viikon sairausloman.
- Olin uupunut vaativasta työstä, jolle en löytänyt merkitystä ja pienen lapsen yksinhuoltajuudesta. Niiden yhdistelmä vaatii paljon, Toivola kertoo
Uupumus iski jo toisen kerran, sillä aiemmin Toivola oli ollut sairauslomalla samasta syystä ensimmäisellä kansanedustajakaudellaan. Lopulta Toivola päätyi työnohjaukseen toisen kansanedustajan kanssa.
- Oli lohduttavaa huomata, etten ollut ainoa, sillä aikuisen ihmisen on vaikea sanoa, ettei jaksa. Pelkäsin ihan kamalasti myös sitä, että julkisuudessa huomataan, että nyt se Idols-Toivola ei selviä.
Uupumuksen taltuttamiseksi Toivola joogasi, teki kävelylenkkejä ja luki Dalai Lamaa. Lapsen vuoksi Toivola halusi selvitä uupumuksesta nopeasti. Nykyisin hän pitää työaikansa kurissa, eikä tee iltatöitä kuin kerran viikossa.
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellistä pätemistä. Mitä ihmettä se sinulle kuuluu mitä diagnooseja Toivolalle on kirjoitettu?
Kysymyksellä on sikäli yhteiskunnallista arvoa, että jos tavallinen ihminen menee uupumuksen vuoksi lääkäriin, niin eipä sairaslomaa ihan helposti irtoa. Ymmärtääkseni uupumuksesta ei voi edes kirjoittaa lomaa, vaan se nimetään masennukseksi.
Jostain syystä päättäjät tuntuvat saavan hyvin helposti sairaslomaa tavallisiin ihmisiin verrattuna. Kun tavallinen ihminen vaikka mokaa työssään, hänen täytyy yrittää entistä kovemmin, mutta päättäjät jäävät kuukausien sairaslomalle.
Silloin kun tämä Toivolan lapsiasia tuli julkisuuteen, mietin, että varmaan uupuu yksinhuoltajuuteen jossain vaiheessa ja kertoo siitä lehdille. Oli homo tai hetero, niin mielestäni tällainen harkittu lapsen hankkiminen yksin tulisi todella punnita tarkkaan, koska lapsen etu tulisi mennä oman halun edelle. Tietysti myös parisuhteissa olevien tulisi harkita tarkkaan ja ottaa vastuu valinnoistaan.
Tämä on vain mutua, mutta omaa tuttavapiiriä tarkkailemalla uupuneisuuttaan korostavat vanhemmat (yh tai parisuhteessa) tuntuvat olevan niitä, jotka ovat tottuneet itse saamaan huomiota ja kokevat raskaana sen, että lapsi vaatiikin kaiken huomion eikä itse saakaan sillä tavalla itselleen huomiota. Enkä nyt tarkoita, että nämä vanhemmat välttämättä olisivat varsinaisesti huonoja vanhempia ja kyllä he lapsiaan rakastavat, mutta jonkinlainen yhteys tuntuu olevan siihen, että on vaikea kestää sitä lapsen huomiontarvetta jos ei itse saa huomiota tarpeeksi. Tämä siis perusterveillä, joilla ei ole selkeää muuta syytä uupumiselle (esim. ero rankasta parisuhteesta, vuorotyö ja jatkuva huoli toimeentulosta jne.).
Tämä ketju on vastenmielinen. Ilkkumista toisen väsymiselle. Onko teillä niin paska elämä että jonkun väsyneen yksinhuoltajan pilkka on ainoa ilonne.
Sisälukutaito. Jutussahan mainittiin myös vaativa työ eli ei ollut pelkästä yksinhuoltajuus syy. Olisitteko yhtä ilkeitä, jos yksinhuoltajana olisi hetero?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia vaan nyt ON niin, että kansanedustajan yli viiden tonnin palkalla saa erittäin hyvin ostettua sitä lastenhoitoapua. Jos ei tätä älyä, ei ole mitään syytä olla kansanedustaja.
Suomessa on tuhansia naisia samassa tilanteessa, mitä nyt tienestit ovat hätäisesti puolet Toivolan palkasta.
Mut kai se ny sitte on myös niin, että tommonen tummaihoinen homo-yh ei vaan pysty hoitaan hommaa.
Olisiko mahdollista että jotkut eivät hanki niitä lapsia saadakseen hoidatettua niitä muilla vaan haluavat itse viettää näiden kanssa aikaa? Toivolalla on pitkiä työpäiviä eduskunnassa, joten jos siitä vähäisestä ajasta ottaisi vielä pois, ei hän näkisi lastaan ollenkaan eikä lapsi myöskään häntä. Jos ei tiedä mistä puhuu, kannattaa olla hiljaa.
Jos ei tajua, että se hoitoapu voi olla myös tiskausta, siivousta tai pyykinpesua, että jää lapsen kanssa aikaa, eikä tarvitse olla uupunut, niin on tyhmä. Yksinkertaisesti vain vitun tyhmä ja kun mainitsin yksinkertaisen, niin sekin.
Puhuit lastenhoitoavusta mutta tarkoititkin kodinhoitoapua? Kukahan tässä se vitun tyhmä oikein on...
Kannattaa tarttua yhteen sanaan. Sehän se on tärkeintä teille naisille -eikä avun saanti.
Vierailija kirjoitti:
Toivola ei todellakaan ole adoptoitu, vaan hänen isänsä on Afrikasta.
Sorry, mutta siis isä hylännyt parivuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on vastenmielinen. Ilkkumista toisen väsymiselle. Onko teillä niin paska elämä että jonkun väsyneen yksinhuoltajan pilkka on ainoa ilonne.
Jos Jani Toivola puhuu uupumisestaan Me naisille, niin se tarkoittaa sitä, että Jani Toivola tahtoo julkisuuteen uupumisellaan. Hän tahtoo, että hänen uupumisensa huomataan ja että siitä keskustellaan. Hän tahtoo tuotteistaa uupumisensa.
Kun tällaiseen tuotteistamiseen ryhtyy, täytyy hyväksyä myös kriittiset näkökannat.
On olemassa paljon henkisesti oireilevia julkisuuden henkilöitä, joiden oireiluista kukaan ei tiedä mitään, koska he eivät julista sitä Me naisille tai muille lehdille.
Vierailija kirjoitti:
Sisälukutaito. Jutussahan mainittiin myös vaativa työ eli ei ollut pelkästä yksinhuoltajuus syy. Olisitteko yhtä ilkeitä, jos yksinhuoltajana olisi hetero?
Olisin ilkeämpi. Homon tuskan voi vielä ymmärtää, kun ei pysty tekemään omia kumppaninsa kanssa.
Miksi pitää kommentoida, jos ei tiedä? Toivola EI ole totaali yh.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, onko tullut vielä esille tässä ketjussa, mutta monella hylätyksi tulleella (Toivola on adoptoitu), oman lapsen saaminen nostaa vanhoja traumoja pinnalle ja voi aiheuttaa masennusta, paniikkihäiriötä tms. ongelmia.
Tämä on totta. Mutta oliko Toivola adoptoitu vai oliko se niin, että äiti on suomalainen ja isä hylännyt? Joka tapauksessa varmasti lapsuuden traumat aktivoituvat tuossa vaiheessa. Moni hylättyhän haluaa niitä lapsia alitajuisesti myös siksi, että saa kokea sitä yhteyttä mitä itseltä on puuttunut lapsuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Sisälukutaito. Jutussahan mainittiin myös vaativa työ eli ei ollut pelkästä yksinhuoltajuus syy. Olisitteko yhtä ilkeitä, jos yksinhuoltajana olisi hetero?
Ilkeä en halua olla, mutta jos ehdoin tahdoin haluaa lapsen hankkia yksin, niin kyllä siinä jonkinlaista kritiikkiä pitää olla valmis kestämään, koska lähtökohtaisesti se ei voi olla lapsen edun kannalta paras vaihtoehto.
Luonto korjaa yyhoot pois kuljeksimasta tai sitten täytyy äkkiä löytää uros. Näkyyhän tämä yh-mammojenkin osalta. Takerrutaan helposti sitten siihen ei kovin hyvään vaihtoehtoon.
Minusta kyse ei ole vain vuosista paljon on lapsen kanssa oltu kun täällä on kommentteja tyyliin "jos on jo kolmessa vuodessa uupunut niin miten seuraavat 16" Kyllähän varmaan monien mielestä lapsi on kaikkein työläin hoitaa pienenä, alle koulu-ikäisenä ja riippuu tietenkin lapsestakin mutta se vaikeus on yleensä siinä että tuon ikäisen kanssa on todellakin oltava se 24h ja omaa aikaa relata ei ole välttämättä yhtään.
Kyllä se on ihan eri vanhempien lasten kanssa, juu eivät nekään itsestään hoidu mutta on ihan eri asia viettää aikaa työpäivän jälkeen taaperon kun vanhemmanlapsen kanssa: taaperon kanssa: vaipanvaihtoa, syöttämistä, leikkiä, pesut, nukuttamiset... Isomman lapsen kanssa: juttelua päivän tapahtumista, ruoka pöytään, ehkä auttamista läksyjen kanssa. Muuten lapsi viettää paljon aikaa joko omissa menoissaan tai huoneessaan kännykän tai tv:n parissa ja itse voi loikoilla tuon ajan vaikka sohvalla jos huvittaa. Nimimerkillä: kokemusta on.
Stu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on vastenmielinen. Ilkkumista toisen väsymiselle. Onko teillä niin paska elämä että jonkun väsyneen yksinhuoltajan pilkka on ainoa ilonne.
Jos Jani Toivola puhuu uupumisestaan Me naisille, niin se tarkoittaa sitä, että Jani Toivola tahtoo julkisuuteen uupumisellaan. Hän tahtoo, että hänen uupumisensa huomataan ja että siitä keskustellaan. Hän tahtoo tuotteistaa uupumisensa.
Kun tällaiseen tuotteistamiseen ryhtyy, täytyy hyväksyä myös kriittiset näkökannat.
On olemassa paljon henkisesti oireilevia julkisuuden henkilöitä, joiden oireiluista kukaan ei tiedä mitään, koska he eivät julista sitä Me naisille tai muille lehdille.
Ehkä Toivola haluaa kertoa, että kuka vaan voi uupua ja sitten kannattaa hankkia apua. Minä etkä sinä tiedä motiiveja niin niistä ei tarvii tehdä tälläisiä johtopäätöksiä...
Vierailija kirjoitti:
Ehkä Toivola haluaa kertoa, että kuka vaan voi uupua ja sitten kannattaa hankkia apua. Minä etkä sinä tiedä motiiveja niin niistä ei tarvii tehdä tälläisiä johtopäätöksiä...
Se on vain melkoista elitismiä, koska kun tavallinen siivooja menee lääkäriin valittamaan uupumistaan, niin eipä sitä lomaa noin vain irtoa. Ensin on varaa uupua ja sitten vielä julistaa siitä lehtien sivuilla. Luuletko, että siivojalle annettaisiin edes sitä sairaslomaa, jos hän menisi valittamaan, että vähän väsyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää uupuisitteko itse jos työyhteisössänne kohtaisitte joka päivä teihin itseenne monella tasolla (etninen ryhmä, seksuaalinen suuntautuminen) kohdistuvaa syrjintää?
Millä tavalla Jani Toivola kohtaa etniseen ryhmään kohdistuvaa syrjintää? Toivolahan on syntyperäinen suomalainen.
Toivolan seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvasta syrjinnästä saamme toki aina lukea lehdistä.
Rasistille riittää, että toinen on tumma. Esim mustalle barbaarille on sanottu, että lähe takaisin kotimaahas. No siitä voidaan olla montaa mieltä, että onko turku suomea vai ei.

Mistä päättelit, että toivolaa "vähän väsytti".
Se ei ole varmaan Toivolan vika ettei siivojaa saa saikkua. Sille asialle toivola pystyy ehkä tekemään jtn, mutta se on sitten jo ihan eri keskustelu.
Ehkä Janilla oli vaan niin tuskainen se synnytys ja nämä ovat synnytyksen jälkeisiä masennusoireita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää uupuisitteko itse jos työyhteisössänne kohtaisitte joka päivä teihin itseenne monella tasolla (etninen ryhmä, seksuaalinen suuntautuminen) kohdistuvaa syrjintää?
Millä tavalla Jani Toivola kohtaa etniseen ryhmään kohdistuvaa syrjintää? Toivolahan on syntyperäinen suomalainen.
Toivolan seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvasta syrjinnästä saamme toki aina lukea lehdistä.
Rasistille riittää, että toinen on tumma. Esim mustalle barbaarille on sanottu, että lähe takaisin kotimaahas. No siitä voidaan olla montaa mieltä, että onko turku suomea vai ei.
Olisi kyllä hyvin toivottavaa että tämä musta barbaari poistuisi maastamme... ihan minin vaan.
Emme tarvitse valehtelevia ja uhriutuvia poliisin vihaajia maahamme, jotka ratsastavat rasismikortilla aina ja joka tilanteessa.
Toivola ei todellakaan ole adoptoitu, vaan hänen isänsä on Afrikasta.