Miksi vegaaneilla on lemmikkejä?
Mä olen sekasyöjä, mutta nyt lokakuun ajan halusin kokeilla lihatonta ruokavaliota.
Meinasin, että ehkä kuukauden vegaaniudestakaan ei olisi haittaa.
Sitten mietin, että miksi esim. kananmunia ei saa käyttää. Eihän jokaisesta munasta tipua kuoriinnu ja munia ei todellakaan tarvitse ostaa häkkikanalasta. Lehmistäkin tulee maitoa, vaikkei sitä kukaan joisi. Hunaja on kielletty. Villaiset vaatteet ovat kiellettyjä. Näissä kaikissa ei kuitenkaan varsinaisesti riistetä eläintä, vaan jopa autetaan ja helpotetaan sen oloa.
Kysyinkin tätä eräässä Facebookin ryhmässä, koska en vain haluaisi noudattaa jotain sääntöjä, jos niille ei ole perustetta.
Peruste on se, että kana ei muni ihmistä varten eikä hunajaa tehdä ihmisille. Lammas kasvattaa villaa itselleen, ei ihmiselle.
Tällä vastauksen antajalla oli kuitenkin kissa profiilikuvassaan, joten eikö se ole vähän ristiriitaista? Ei kissankaan alkuperäinen funktio kai ole ihmisen paijattavana oleminen kerrostalossa.
Osaako joku vastata?
Entä oletko kokeillut vegaanista elämäntapaa? Otin tämän kuukauden haasteeksi itselleni sen, että opin tekemään herkullista, lihatonta ruokaa niin, että voin sitä myös muille joskus tarjota. Mutta innostus vähän laski, kun niiden uusien mifu-ruokarakeiden käyttäjäkin on kuulemma eläinten riistäjä.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Siis se pointtihan on se, että lehmät pakkosiitetään jatkuvasti jotta ne raskautuu ja saa poikasen. Sitten se poikanen otetaan pois ja hyödynnetään maito ihmisille elintarvikkeisiin. Muutama vuosi pyörii tää sama ympyrä ja sitten lehmä tapetaan, lihaksi ihmiselle. Ne lehmät ei vietä mitään unelmiensa elämää vaan ne toimii puhtaasti välineenä ihmiselle ja bisnekselle. Ja joskus tää maapallo on niin pilalla tästä lihatuotannosta, että meillä loppuu vedet yms. Eli älkää tehkö lapsia, ne ei välttämättä kerkee ees vanhaksi elää ku tää planeetta on paskana.
Ihminen ei voi tuhota tätä planeettaa. Koko paikkakin on kokoelma avaruusromua. Ja se päättyy lopulta Auringon laajentuessa.
Muita argumentteja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useilla vegaaneilla on lemmikkejä ajalta ennen vegaanisuutta, ovat nähneet paremmaksi vaihtoehdoksi antaa lemmikin olla loppuelämä heillä, kuin lopettaa tai antaa pois. Ne vegaanit jotka ottavat lemmikkejä ottavat yleensä rescue tms tapauksia. Monille lemmikeille on pakko syöttää lihaa, ihmisillä tätä pakkoa ei ole.
"Sitten mietin, että miksi esim. kananmunia ei saa käyttää. Eihän jokaisesta munasta tipua kuoriinnu ja munia ei todellakaan tarvitse ostaa häkkikanalasta. Lehmistäkin tulee maitoa, vaikkei sitä kukaan joisi. Hunaja on kielletty. Villaiset vaatteet ovat kiellettyjä. Näissä kaikissa ei kuitenkaan varsinaisesti riistetä eläintä, vaan jopa autetaan ja helpotetaan sen oloa."
Kananmunan tuotannossa kaikki urokset tapetaan poikasina. Lehmistä tulisi huomattavasti vähemän maitoa, jos niitä ei keinosiemennettäisi ja vasikoita otettaisi pois. (puhumattakaan jalostuksesta). Hunaja jakaa mielipiteitä vegaani piireissä. Villa on usein lihan sivutuote. Pääpiirteissään tavoitteena on pyrkimys vähentämään eläinten hyötykäyttöä, tietäen että se ei tule koskaan kokonaan onnistumaan.
-sekaani, joka on seurannut sivusta kun ystäväpiiriin kuuluvat vegaanit ovat joutuneet vastailemaan samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan. oikeat vegaanit korjailtkoon.
Olet väärässä. Ihmisen on syötävä eläinperäisiä tuotteita tai hän sairastuu, pahimmillaan kuolee. Jotkut korvaavat nämä pillereilllä (esim. tietyt vitamiinit) mutta ihmisen tarvitsema aminohappojen kokoelma ei ole muuttunut mihinkään.
Ole siis hyvä, äläkä valehtele.
Miksi vegaanit ei kerro tätä suoraan lähetystyötä tehdessään? Miksi ne jankkaavat valhetta, että ihminen ei tarvitse eläinperäisiä tuotteita?
Niin no ei tarvitsekaan. E12-vitamiini on oikeastaan ainoa, joka pitää ottaa purkista, koska sitä ei enää köyhtyneessä maaperässä ole. Sekaanit saavat tuon vitamiinin eläintuotteista vain koska tuota vitamiinia syötetään tuotantoeläimille. Että se siitä luonnollisuudesta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Niillä tuntemillani vegaaneilla, joilla on lemmikkejä on ollut ne lemmikit jo ennen veganismia. Ihan ymmärrettävää että rakas perheenjäsen pysyy mukana aina loppuunsa saakka. Aika monella vegaanilla taitaa myös olla rescue-lemmikkejä, joilla ei ole ollut paikkaa mihin mennä ja jotka olisi tapettu muuten. Moni myös yrittää syöttää lemmikeilleen jotain muuta kun kaupan mössöjä. Dyykkaus olisi tietty hyvä vaihtoehto sillä parempi lemmikin suussa kuin kaatopaikalla.
Maidon- ja kananmunien tuotanto taas taitaa olla kiiltokuvamysteeri aloittajalle.
Tekopyhää.
Milloin tuosta rescue sanasta tuli trendi juttu näissä piireissä?
Vierailija kirjoitti:
Jos lemmikkejä siis voi olla, kunhan ne on löytöeläintalosta tai muuten pelastettuja, niin mitens sitten vaikka yllä mainittu hirvenliha vaikkapa silloin, jos hirvi on kuollut törmättyään autoon? Eli jos sitä ei ole tapettu ihmisen ravinnoksi.
En siis usko, että vegaani sitä söisi, vaan että tuleeko siitäkin sanomista?
Itse nyt en vegaanina näkisi tuon ruhon syömisessä mitään pahaa, mutta roadkillien määrä on aika mitätön kun sitä vertaa siihen, kuinka monta eläintä tapetaan vaikka päivässä ihan vaan koska ihmiset haluavat syödä ja käyttää niiden eritteitä ja kudoksia.

Onpa kulttilaisilla tarinat nykyään :D

Mieluummin edes tekopyhä ku täys saatana.

Otappa pikkuinen asioista ensin selvää ja tule sitten pätemään. Tuiteli tui.

Öh, kuka haluaa syödä eläinten eritteitä? Jos vanhempasi syöttivät sinulle lehmän paskaa niin ymmärrän trauman mutta sinun on hyvä tietää että juuri kukaan muu ei tee niin.
Vierailija kirjoitti:
Kananmunien, maidon ja villan tuotantohan on vahvasti kytköksissä lihantuotantoon ja aiheuttaa eläimille turhaa kärsimystä, ja mm. sen takia vegaanit eivät käytä kananmunia, maitoa tai villatuotteita. Myös hunajan tuotantoon liittyy erilaisia ongelmia, tosin osa vegaaneista saattaa käyttää hunajaa.
Vegaanejakin on erilaisia ja tuo lemmikkieläinkysymys kai jakaa jonkin verran porukkaa. Jotkut vegaanit eivät hyväksy lainkaan lemmikkieläimiä, koska eläimen tehtävä ei ole toimia missään tapauksessa ihmisen hyödykkeenä. Toisilla vegaaneilla saattaa olla lemmikkeinä juurikin löytöeläintaloista pelastettuja yksilöitä ja toisilla muulla tavoin hankittuja lemmikkejä. Itselläni on kaksi rakasta kissaa, jotka olen hankkinut jo ennen kuin aloin noudattaa vegaanista ruokavaliota.
Millaisia ongelmia hunajantuotantoon liittyy? :) suomalaisen hunajan? T. Mehiläistarhaaja, joka ei oikein ymmärrä

Olen ottanut ja sanomasi on valhetta. Jos ideologisia on niin hyvä, miksi totuus ei riitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillä tuntemillani vegaaneilla, joilla on lemmikkejä on ollut ne lemmikit jo ennen veganismia. Ihan ymmärrettävää että rakas perheenjäsen pysyy mukana aina loppuunsa saakka. Aika monella vegaanilla taitaa myös olla rescue-lemmikkejä, joilla ei ole ollut paikkaa mihin mennä ja jotka olisi tapettu muuten. Moni myös yrittää syöttää lemmikeilleen jotain muuta kun kaupan mössöjä. Dyykkaus olisi tietty hyvä vaihtoehto sillä parempi lemmikin suussa kuin kaatopaikalla.
Maidon- ja kananmunien tuotanto taas taitaa olla kiiltokuvamysteeri aloittajalle.
Tekopyhää.
Milloin tuosta rescue sanasta tuli trendi juttu näissä piireissä?
Mieluummin edes tekopyhä ku täys saatana.
Huomaan, että sinua ahdistaa paremman ihmisen hahlosi tahriutuminen. Miksi teeskentelet, mikset elä kuten saarnaat?
Ihan älytönta, että eräskin tuntemani vegaani polttaa tupakkaa ja hänellä on koira. Silti hunajaa ei voi syödä, ja ratsastus/ravit on väärin. Mitä hittoa? Ainoa mielestäni "validi" perustelu hunajan käyttämättömyydelle on, ettei haluta hyötyä eläimistä. Miksi sitten voi omistaa koiran..? Eikö se ole hyötymistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useilla vegaaneilla on lemmikkejä ajalta ennen vegaanisuutta, ovat nähneet paremmaksi vaihtoehdoksi antaa lemmikin olla loppuelämä heillä, kuin lopettaa tai antaa pois. Ne vegaanit jotka ottavat lemmikkejä ottavat yleensä rescue tms tapauksia. Monille lemmikeille on pakko syöttää lihaa, ihmisillä tätä pakkoa ei ole.
"Sitten mietin, että miksi esim. kananmunia ei saa käyttää. Eihän jokaisesta munasta tipua kuoriinnu ja munia ei todellakaan tarvitse ostaa häkkikanalasta. Lehmistäkin tulee maitoa, vaikkei sitä kukaan joisi. Hunaja on kielletty. Villaiset vaatteet ovat kiellettyjä. Näissä kaikissa ei kuitenkaan varsinaisesti riistetä eläintä, vaan jopa autetaan ja helpotetaan sen oloa."
Kananmunan tuotannossa kaikki urokset tapetaan poikasina. Lehmistä tulisi huomattavasti vähemän maitoa, jos niitä ei keinosiemennettäisi ja vasikoita otettaisi pois. (puhumattakaan jalostuksesta). Hunaja jakaa mielipiteitä vegaani piireissä. Villa on usein lihan sivutuote. Pääpiirteissään tavoitteena on pyrkimys vähentämään eläinten hyötykäyttöä, tietäen että se ei tule koskaan kokonaan onnistumaan.
-sekaani, joka on seurannut sivusta kun ystäväpiiriin kuuluvat vegaanit ovat joutuneet vastailemaan samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan. oikeat vegaanit korjailtkoon.
Olet väärässä. Ihmisen on syötävä eläinperäisiä tuotteita tai hän sairastuu, pahimmillaan kuolee. Jotkut korvaavat nämä pillereilllä (esim. tietyt vitamiinit) mutta ihmisen tarvitsema aminohappojen kokoelma ei ole muuttunut mihinkään.
Ole siis hyvä, äläkä valehtele.
Miksi vegaanit ei kerro tätä suoraan lähetystyötä tehdessään? Miksi ne jankkaavat valhetta, että ihminen ei tarvitse eläinperäisiä tuotteita?
Niin no ei tarvitsekaan. E12-vitamiini on oikeastaan ainoa, joka pitää ottaa purkista, koska sitä ei enää köyhtyneessä maaperässä ole. Sekaanit saavat tuon vitamiinin eläintuotteista vain koska tuota vitamiinia syötetään tuotantoeläimille. Että se siitä luonnollisuudesta sitten.
Onpa kulttilaisilla tarinat nykyään :D
Otappa pikkuinen asioista ensin selvää ja tule sitten pätemään. Tuiteli tui.
Olen ottanut ja sanomasi on valhetta. Jos ideologisia on niin hyvä, miksi totuus ei riitä?
Voitko kertoa mitä eläinperäistä tuotetta vegaanit tarvitsevat?
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kananmunien, maidon ja villan tuotantohan on vahvasti kytköksissä lihantuotantoon ja aiheuttaa eläimille turhaa kärsimystä, ja mm. sen takia vegaanit eivät käytä kananmunia, maitoa tai villatuotteita. Myös hunajan tuotantoon liittyy erilaisia ongelmia, tosin osa vegaaneista saattaa käyttää hunajaa.
Vegaanejakin on erilaisia ja tuo lemmikkieläinkysymys kai jakaa jonkin verran porukkaa. Jotkut vegaanit eivät hyväksy lainkaan lemmikkieläimiä, koska eläimen tehtävä ei ole toimia missään tapauksessa ihmisen hyödykkeenä. Toisilla vegaaneilla saattaa olla lemmikkeinä juurikin löytöeläintaloista pelastettuja yksilöitä ja toisilla muulla tavoin hankittuja lemmikkejä. Itselläni on kaksi rakasta kissaa, jotka olen hankkinut jo ennen kuin aloin noudattaa vegaanista ruokavaliota.
Millaisia ongelmia hunajantuotantoon liittyy? :) suomalaisen hunajan? T. Mehiläistarhaaja, joka ei oikein ymmärrä
Googlaamalla selviää;
http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/vegaia/artikkelit/vegaani-mehilaisho…
Eli he kritisoivat kuningattarien kohtelua (vanhan kuningattaren tappaminen korkean tuotannon ylläpitämiseksi ja kuljetukset, joissa myös tulee kuolemia) ja savuttamista.
[/quote]
Olet väärässä. Ihmisen on syötävä eläinperäisiä tuotteita tai hän sairastuu, pahimmillaan kuolee. Jotkut korvaavat nämä pillereilllä (esim. tietyt vitamiinit) mutta ihmisen tarvitsema aminohappojen kokoelma ei ole muuttunut mihinkään.
Ole siis hyvä, äläkä valehtele.[/quote]
Miksi vegaanit ei kerro tätä suoraan lähetystyötä tehdessään? Miksi ne jankkaavat valhetta, että ihminen ei tarvitse eläinperäisiä tuotteita?[/quote]
Niin no ei tarvitsekaan. E12-vitamiini on oikeastaan ainoa, joka pitää ottaa purkista, koska sitä ei enää köyhtyneessä maaperässä ole. Sekaanit saavat tuon vitamiinin eläintuotteista vain koska tuota vitamiinia syötetään tuotantoeläimille. Että se siitä luonnollisuudesta sitten.[/quote]
Tarkoittanet B12-vitamiinia (:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kananmunien, maidon ja villan tuotantohan on vahvasti kytköksissä lihantuotantoon ja aiheuttaa eläimille turhaa kärsimystä, ja mm. sen takia vegaanit eivät käytä kananmunia, maitoa tai villatuotteita. Myös hunajan tuotantoon liittyy erilaisia ongelmia, tosin osa vegaaneista saattaa käyttää hunajaa.
Vegaanejakin on erilaisia ja tuo lemmikkieläinkysymys kai jakaa jonkin verran porukkaa. Jotkut vegaanit eivät hyväksy lainkaan lemmikkieläimiä, koska eläimen tehtävä ei ole toimia missään tapauksessa ihmisen hyödykkeenä. Toisilla vegaaneilla saattaa olla lemmikkeinä juurikin löytöeläintaloista pelastettuja yksilöitä ja toisilla muulla tavoin hankittuja lemmikkejä. Itselläni on kaksi rakasta kissaa, jotka olen hankkinut jo ennen kuin aloin noudattaa vegaanista ruokavaliota.
Millaisia ongelmia hunajantuotantoon liittyy? :) suomalaisen hunajan? T. Mehiläistarhaaja, joka ei oikein ymmärrä
Googlaamalla selviää;
http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/vegaia/artikkelit/vegaani-mehilaisho…
Eli he kritisoivat kuningattarien kohtelua (vanhan kuningattaren tappaminen korkean tuotannon ylläpitämiseksi ja kuljetukset, joissa myös tulee kuolemia) ja savuttamista.
Oletko koskaan ajanut kesällä autolla? Tai matkustanut? Ja katsonut sen jälkeen, montako kuollutta hyönteistä on puskurissa? Niin..