Aijotteko te nussia tänään vielä?
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Jos miesystävä tulee ajoissa kotiin, ehkä. Hyvin todennäköisesti ei. Mies on suhteemme alusta asti kärsinyt haluttomuudesta, jolle ei kuitenkaan osaa antaa mitään selitystä. Pahimmalta tuntui, kun hän tunnusti edellisessä suhteessaan halunneensa jatkuvasti. On ollut aikoja, kun hän on halunnut minuakin päivittäin, mutta pelkään, ettei se ole aitoa. Itsetuntohan siinä meni, kun alussa yrityksistä huolimatta ei vaan kelvannut. Nyt on minunkin haluni miestä kohtaan lähes kuolleet. Seksi tuntuu tyhjältä ja intohimottomalta vaikka mies tekisikin aloitteen, kun mielessä pyörii, että tekeekö hän tämän vain minun takiani. Ja että mikä ihme siinä eksässä oli minua niin paljon parempaa, vaikka vakuuttaa, että haluttomuus ei liity mitenkään minuun. Surkeaa, miten minä, aiemmassa suhteessani niin seksuaalisesti aktiivinen ja seksi oli toimivaa ja hyvää kummankin mielestä, olen muuttunut lähes haluttomaksi pelkästään nykyisen mieheni takia. Anteeksi vuodatus, tämä keskustelu toimi aika hyvänä triggerinä. Tekisi mieli itkeä, on seksi nyt kuitenkin aika tärkeä asia parisuhteessa, ainakin minulle.
Miten voi olla mahdollista että on olemassa mies joka ei halua nussia?
Kun selibaattia on kestänyt vuodesta 2008 ja tätä päivää on jäljellä enää puoli tuntia, niin uskaltaisin melkein veikata, että tänään ei käy flaksi.
Viimeksi joulupano aikaistettuna marraskuussa.
Vierailija kirjoitti:
No mieheltä ei oo pariin vuoteen irronnut, tuskinpa tänäänkään. Taitaa jäädä nussimiset nussimatta. N36
Nykyäänhän kaikki ulkoistetaan.
Willy Loman kirjoitti:
Kun selibaattia on kestänyt vuodesta 2008 ja tätä päivää on jäljellä enää puoli tuntia, niin uskaltaisin melkein veikata, että tänään ei käy flaksi.
No, ei ole kyllä reilua tuollainen sinua kohtaan.
M43
En aijjo edes ehdottaa seksiä. Edes tässä kuussa. Enkä varmaan edes tänä vuonna enää. Ihan se ja sama miten vaimoa lähestyy, niin 99,5% aloitteista tyrmätään ja toisaalta vaimo on sen verran laiska sängyssä nykyään, että eipä koko homma edes paljoa enää kiinnosta.
Tuulikki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miesystävä tulee ajoissa kotiin, ehkä. Hyvin todennäköisesti ei. Mies on suhteemme alusta asti kärsinyt haluttomuudesta, jolle ei kuitenkaan osaa antaa mitään selitystä. Pahimmalta tuntui, kun hän tunnusti edellisessä suhteessaan halunneensa jatkuvasti. On ollut aikoja, kun hän on halunnut minuakin päivittäin, mutta pelkään, ettei se ole aitoa. Itsetuntohan siinä meni, kun alussa yrityksistä huolimatta ei vaan kelvannut. Nyt on minunkin haluni miestä kohtaan lähes kuolleet. Seksi tuntuu tyhjältä ja intohimottomalta vaikka mies tekisikin aloitteen, kun mielessä pyörii, että tekeekö hän tämän vain minun takiani. Ja että mikä ihme siinä eksässä oli minua niin paljon parempaa, vaikka vakuuttaa, että haluttomuus ei liity mitenkään minuun. Surkeaa, miten minä, aiemmassa suhteessani niin seksuaalisesti aktiivinen ja seksi oli toimivaa ja hyvää kummankin mielestä, olen muuttunut lähes haluttomaksi pelkästään nykyisen mieheni takia. Anteeksi vuodatus, tämä keskustelu toimi aika hyvänä triggerinä. Tekisi mieli itkeä, on seksi nyt kuitenkin aika tärkeä asia parisuhteessa, ainakin minulle.
Miten voi olla mahdollista että on olemassa mies joka ei halua nussia?
Miten voi olla mahdollista, että on olemassa nainen joka ei halua nussia?
Tyttöystävä myöhään töissä ja on valitellut selkäkipuja, joten voisi panostaa ja antaa kunnon selkä/hartiahieronnan. Siitä sitten sulavasti panohommiin.
Vierailija kirjoitti:
Willy Loman kirjoitti:
Kun selibaattia on kestänyt vuodesta 2008 ja tätä päivää on jäljellä enää puoli tuntia, niin uskaltaisin melkein veikata, että tänään ei käy flaksi.
No, ei ole kyllä reilua tuollainen sinua kohtaan.
M43
Ei ole ketään jonka pitäisi olla "reilu" minua kohtaan.
Onpa todella ikävä tilanne. Toivottavasti asia korjaantunut, jos ei niin suosittelen yhdessä käyntiä seksuaaliterapeutilla. Seksi ja hellyys on ainakin minun mielestä yksi hienoimpia asioita elämässä.
Illalla annan miehelle jotta saa nukuttua.
Taidan laittaa nahkarukkasen käteen ja vetää käteen
Nussisin ilman muuta, jos olisi mahdollisuus. N50+
Miksi nainen aina antaa miehelle ja mies pyyrää. Vaihettas välillä osia niin että alettas kaikki miehet pihtaamaan niin useammat naiset sais tietää miltä se vonkaaminen tuntuu varsinkin nää jotka käyttää seksiä kiristykseen ja pihtaa :D
Tänään olis kolmen kimppa tossa kolmen aikaan mmf😁😁
No hitsi sentään mikä siihen on esteenä?
Vierailija kirjoitti:
Tuulikki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miesystävä tulee ajoissa kotiin, ehkä. Hyvin todennäköisesti ei. Mies on suhteemme alusta asti kärsinyt haluttomuudesta, jolle ei kuitenkaan osaa antaa mitään selitystä. Pahimmalta tuntui, kun hän tunnusti edellisessä suhteessaan halunneensa jatkuvasti. On ollut aikoja, kun hän on halunnut minuakin päivittäin, mutta pelkään, ettei se ole aitoa. Itsetuntohan siinä meni, kun alussa yrityksistä huolimatta ei vaan kelvannut. Nyt on minunkin haluni miestä kohtaan lähes kuolleet. Seksi tuntuu tyhjältä ja intohimottomalta vaikka mies tekisikin aloitteen, kun mielessä pyörii, että tekeekö hän tämän vain minun takiani. Ja että mikä ihme siinä eksässä oli minua niin paljon parempaa, vaikka vakuuttaa, että haluttomuus ei liity mitenkään minuun. Surkeaa, miten minä, aiemmassa suhteessani niin seksuaalisesti aktiivinen ja seksi oli toimivaa ja hyvää kummankin mielestä, olen muuttunut lähes haluttomaksi pelkästään nykyisen mieheni takia. Anteeksi vuodatus, tämä keskustelu toimi aika hyvänä triggerinä. Tekisi mieli itkeä, on seksi nyt kuitenkin aika tärkeä asia parisuhteessa, ainakin minulle.
Miten voi olla mahdollista että on olemassa mies joka ei halua nussia?
Miten voi olla mahdollista, että on olemassa nainen joka ei halua nussia?
Tuohan on ihan normaalia, näytä minulle nainen joka haluaa nussia niin minä näytän sinulle ihmisen joka tekee sitä vain sen takia että olettaa miehen hoitavan kaikki perheen , laskut ja kotityöt yksinään. Ei naisia oikeasti seksi kiinnosta. Näin se vaan valitettavasti on.