huutojako liikuntatunneilla
toisessa ketjussa oli puhetta liikuntatuntien paritansseista. ne ei mua häirinneet, kun niitä oli sen verran harvoin, mutta sen sijaan jokaviikkoinen huutojako kyllä häiritsi. joka ainoa viikko olla se, jota kukaan ei halunnut joukkueeseensa.
Kommentit (30)
Ne jotka jää viimeiseksi on juuri niitä jotka päätyy tälle palstalle valittamaan että ei ole kavereita ja että niiden kakaroita kiusataan koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun näissä keskusteluissa jokainen kommentoija on aina niitä, jotka ovat jääneet viimeiseksi. Miten kaikki voivat aina olla viimeisiä? Vai onkohan nyt pikkuisen vääristyneet käsitykset mammoilla?
Kokoomuksen äänestäjä
Voisiko olla niin, että niillä aina ensimmäiseksi ja ei-viimeiseksi valituilla ei ole asiasta paljonkaan sanomista tai edes muistikuvia?
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun näissä keskusteluissa jokainen kommentoija on aina niitä, jotka ovat jääneet viimeiseksi. Miten kaikki voivat aina olla viimeisiä? Vai onkohan nyt pikkuisen vääristyneet käsitykset mammoilla?
Kokoomuksen äänestäjä
Ihan samasta syystä kuin palkkakyselyihin vastaavat aina hyvätuloiset ja koulumenestyskyselyyn ne, jotka saivat älliä tai korkeintaa pari eetä lisäksi. Huutojakokeskusteluun kommentoivat ne, jotka kokivat siitä kärsineensä. Minut tosin valittiin aina kolmanneksi viimeisenä, mutta kyllä sekin risoi jai sai minut inhoamaan liikuntatunteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pituusjako on paljon reilumpi kaikille.
No se taas johtaa aina samanlaisiin joukkueisiin.
Ei välttämättä. Voi olla myös niin että otetaan kaksi kerrallaan.
Tai kolme kerrallaan.
Tai muu järjestely, mutta sehän on vain opettajan älystä kiinni.
Miksi pilata hyvä peli kaikilta muilta yhden luuserin takia?
Minä ainakin olin useimmiten viimeinen, tai ehkä toiseksi viimeinen. Muistan vieläkin elävästi, miten inhottavaa oli jäädä ihan viimeiseksi, koska sitten viimeisen nimeä ei edes huudettu, vaan hän luikahti nimettömänä siihen joukkueeseen, joka "joutui" ottamaan hänet. Inhosin liikuntaa! Olen vasta yli kolmekymppisenä oppinut tykkäämään jonkinlaisesta liikunnasta, koska voin juosta tai pyöräillä ihan kaikessa rauhassa yksin metsässä, eikä kukaan ole kiinnostunut siitä, pyöräilenkö hitaammin tai lujemmin. Joukkuelajiin en ole koululiikunnan jälkeen kertaakaan osallistunut ja jumppatunnitkin tuntuvat ahdistavilta.
Vierailija kirjoitti:
Pituusjakokin on nöyryyttävää.
T. Se aina muita päätä pidempi tyttö/kirahvi/lipputanko/jättiläinen, joka "ei koskaan tule löytämään poikaystävää, koska on niin pitkä" :D
Nykyään olen ylpeä jokaisesta 180 sentistä, mutta kyllä se nuorena otti itsetunnon päälle kun sai kuulla ivailua pituudestaan. Pahalta tuntui pituusjaot ja muiden puolesta huutojaot... paras ratkaisu kaikkien kannalta olisi jako esim neljään ja numeroiden perusteella muodostetaan joukkueet.
Joo, pituusjako oli myös ärsyttävää. Itse olen aina ollut luokan lyhyin, niin etenkin yläasteella nolotti oma pituus. Olen siis 150cm ja vaikka olenkin nainen, niin silti sai kuulla kuittailua pituudesta eikä tilannetta todellakaan helpottanut liikkatuntien pituusjaot. Jako 2 tms on hyvä ratkaisu ja etenkin jos on vaihtelua, että välillä jako 2 ja välillä vaikka 3 on hyvä. Ei voi taktikoida
Ai että muistan koulussa, kun huutojaossa opettaja ilmeisesti kerran päätti olevan oikein tasapuolinen sekoitta pakkaa, tai jotain, ja laittoi huutajiksi huonomman puolen pelaajat, ellei nyt aivan huonoimpia.
Ja mitä toinen näistä huutajasankareista teki: huusi ensimmäisenä joukkueeseensa parhaan kaverinsta, joka oli suunnilleen yhtä surkea kuin hän itse potkimaan sitä palloa. :D Siinä tuli rekrytoinnin onnistumisen merkityksen oppitunti hyvin konkreettisena ja korviinkäyvänä opittua.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pilata hyvä peli kaikilta muilta yhden luuserin takia?
:D eipä niissä peleissä paljon kehumista ollut, meni joukkueet miten vaan.
Siinä mistään hyödyllisyydestä ole kyse. Ne jotka harrastaa ko. urheilulajia valitaan aina ekana. Ja ne luokan suosituimmat. Kaikki valitsee aina omat kaverinsa.