Vauva vaan huutaa ja mä olen ihan puhki. Haluaisin joskus vaan antaa lapsen pois.
Olen 4kk vauvan äiti. Lapsi huutaa kuin syötävä koko ajan, on tutkitusti täysin terve. Neuvolassa vaan sanotaan, että on ihan normaalia että lapsi huutaa. Mieheni ja lapsen isä on parin viikon työmatkalla USA:ssa (tulee parin päivän päästä) ja sinä aikana oon ollut täysin yksin lukuunottamatta muutamaa tuntia jolloin siskoni katsoi vauvaa ja mä nukuin. Oon ihan zombi ja tuntuu etten vaan jaksa enää. Joskus tekis mieli antaa lapsi pois. En tiedä rakastanko sitä edes enää, kun mulla on koko ajan niin paska olo kun en saa nukuttua. Kamalan syyllinen olo.
Mun äiti on sairas, joten ei voi kovinkaan usein katsoa vauvaa. Miehen vanhemmat asuu monen tunnin ajomatkan päässä.
Oikeesti, tsempatkaa mua että pärjään. Oon pari kertaa yksinolon aikana vaan jättänyt lapsen suljetun oven taakse rääkymään ja mennyt nukkumaan edes muutamaksi minuutiksi. Olen surkea äiti. Teki vaan mieli avautua anonyymisti jonnekin.
Kommentit (100)
Siis ovatko jotkut oikeasti sitä mieltä, että vauvalle ei kannata antaa korviketta tai velliä edes iltaisin, vaikka sen avulla lapsi mahdollisesti nukkuisi paremmin ja äitikin saisi vähän levättyä?
Joistakin alapeukutuksista olin ymmärtäväni, että imettää täytyy, vaikka silmistä vuotaisi verta väsymyksen vuoksi ja vaikka vauva itkee niin kamalasti, että äiti jättää sen toiseen huoneeseen itsekseen, kun ei jaksa enää.
Mikä teitä vaivaa?
Kyllä 4kk voi huutaa ihan koliikkia tai muita vatsavaivoja , ei tarvitse olla sen kummempaa vialla.
Kyllä korviketta voisi antaa, mutta allergiaepäily monimutkaistaa tilannetta. Tässä tapauksessa korvike pitäisi olla niitä apteekin kalliita aminohappo pohjaisia korvikkeita. Lehmänmaidosta tehdyt tavalliset korvikkeet voivat vain pahentaa tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Esikoinen oli samanlainen huutaja. Se on ohimenevä vaihe eikä sille huudolle välttämättä ole mitään syytä. Käytä korvatulppia niin et stressasnnu niin paljoa. Ajattele niin,että aika kuluu todella nopeasti ja ei mene pitkään kun hankala vaihe on ohi. Yhtenä päivänä vaan huomaat,että Kappas vauva onkin alkanut oppia rytmiä eikä enää huuda niin paljoa. Kaksi seuraava lastani eivät sitten huutaneetkaan oikeastaan koskaan. Kyllä sinä jaksat,kun päätät jaksaa.
Vaarallista toivottaa jaksamisia, jos toinen on jo tuossa pisteessä. Ap tarvitsee apua.
Terv. Yksi, joka sai avuksi vain jaksamisia ja voivotteluja. Unettomuus ja stressi laukaisi kasan sairauksia.
Vierailija kirjoitti:
Halaus!
Et ole paska äiti, olet vain loputtoman väsynyt. On ihan ymmärrettävää, että tuossa tilanteessa ei kykene tuntemaan lämpimiä tunteita lapseensa. Olet sitä paitsi toiminut aivan oikein eli hätätilassa jättänyt vauvan itkemään, jos vaihtoehtona olisi ollut käydä kovakouraiseksi - juuri noin toimii vastuullinen äiti!
Noin perhetilanteestasi - vaikkei tämä minulle kuulu - mutta....Miksi miehesi on tuollaiselle työmatkalle suostunut, vaikka tietää tilanteesi? Olisiko duunipaikka mennyt alta, jos olisi kertonut pomolleen, että teillä on nyt koliikkivauva, ja pakko olla parisen kk kotona ja lykätä työkeikkoja? Minusta tuollaisissa tilanteissa pomolle kannattaa jutella ja pyytää, että saisi vähän erityisjärjestelyjä. Onko miehesi yrittänyt vai kokeeko, että hän se matkustaa jos huvittaa, ja mies ei "voi" vedota lapsen sairauteen...?
Koliikki onneksi loppuu aikanaan, mutta tietenkin sitä ENNEN sinä tarvitset nyt akuutisti apua. Oletko kertonut tilanteesta neuvolassa? Koliikkiinkin on konstinsa, joista voisi olla edes hiukan apua, vaikka eivät ihan täysin lapsen itkua lopetakaan.
Oletko jo kokeillut mm. maitohappobakteereja ja keinuttelua? Jättää itse (jos imetät) maidon pois ruokavaliostasi?
Miten vauva nukkuu, KUN nukkuu? Kai hän nyt nukkuu kumminkin joskus?
Kyllä se menee niin että REISSUTYÖ on REISSU-TYÖ, oma mies tekee REISSUTYÖTÄ eli lähtee toiseen maahan tekemään TYÖTÄ, normaalisti työpäivä on pidempi kuin työ täällä kotimaassa mutta se EI ole mitään loikoilua vaan 12+ työpäiviä, muutamia viikkoja, mielellään myös viikonloppuisin.
Se lukee työsopimuksessa että työ sisältää reissuja, oma mies tekee n. 100 vuorokautta reissua. Ei niistä voi olla pois jos lapsella on koliikki.
Lapsi voi itkeä tosi paljon. Oma kokemus on että pitää painottaa omaa väsymystä koska vauva-aika voi olla väsyttävää ilman että on ongelmia.
Neuvolassa tehdään jo virhe jos haet apua yksityiseltä. Tutkimukset tehdään myös kunnalta.
Oma väsymys kuuluu ottaa vakavasti ja hienoa että ap sen teet. Hommaa lapselle välillä hoitaja, koska tarvitset unta mutta oman ajan järjestäminen on tärkeää myös meille äideille, erityisesti kun välillä mies on pois.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vinkeistä. Viedään raukka yksityiselle kunhan mies tulee työmatkalta.
Ei ole koiraa eikä muitakaan lemmikkejä, kuinka niin?
Imetän juu. Syön ihan normaalisti, lihaa en syö mutta muuten syön kunnon lämmintä ruokaa, monipuolisesti kalaa, maitotuotteita, kananmunaa ja paljon kasviksia. Kuinka niin?
T. Ap
Kokeile laskea vaikka yhden vrk ajan, paljonko lapsi itkee minuuteissa. Minä tein näin ja huomasin että lapsi onkin ihan normaali
Been there. Se on hermoja raastavaa, kun pieni itkee hysteerisenä, eikä mikään auta. Mies oli myös kahden vikon työmatkalla eri aikavyöhykkeellä. En kuitenkaan pystynyt jättämään lasta yksin. Meillä neuvolassa veikattiin refluksia, ilmavaivoja ja lopulta koliikkia. Neuvolatätikin oli sitä mieltä ettei ole koskaan tavannut yhtä paljon huutavaa vauvaa kuin meidän poikaa.
Sitten yhtäkkiä vauva lopetti huutamisen ja nukkui koko yön. Tätä on jatkunut 5kk iästä tähän päivään. Mitään syytä ei löytynyt. Nyt jälkeenpäin katsottuna se aika ei ollut kovinkaan pitkä jolloin piti toimia jaksamisen äärirajoilla, mutta kun silloin ei ollut tietoa siitä milloin koko h*lvetti loppuu, niin se tuntui todella rasittavalta.
Lopuksi - oletteko kokeilleet Cuplatonta/Disflatylia? Meillä auttoi hieman kolmannesta päivästä lähtien. Kaksi ensimmäistä päivää vauva huusi kahta kauheammin.
Meillä oli myös itkuinen vauva tuon ikäisenä. Itse jätin pois MAIDON, VILJAT ja PERUNAN. Peruna iteasiassa oli lopulta pahin, minun ei tarvinnut kuin yhden perunan syödä lounaalla niin vauva huusi koko illan. Suosittelen myös siis edes pari päivää kokeilla erittäin rajoitettua ruokavaliota niin saat tietää johtuuko huuto jostain ruuasta.
syö esim:
Hirssipuuroa ja marjoja/hedelmiä
Keittoja ilman perunaa
gluteenitonta (maissi) makaroonia
kurkkua
Ei haittaa kokeilla. JA jos auttaa niin voit vähitellen kokeilla lisätä ruokia takaisin jos jaksat. Muista calsiumlisä jos jätät maidon pois. Saako kysyä missä asut? voin vaikka käydä sinulle kaupassa jos satut olemaan lähellä.
Tuttuja tuntemuksia täälläkin. Olen 5kk vauvan yksinhuoltajaäiti ja vauva ei tee muuta kuin kitisee tai huutaa kaikki valveillaoloajat. Kaikki konstit on kokeiltu eikä mikään auta. Rauhoittuu, kun ottaa syliin ja kanniskelee ympäri kämppää, mutta kenellä yksinhuoltajalla on kokoajan aikaa kanniskella vauvaa, kun pitäisi muitakin asioita hoitaa esim. siivota, käydä suihkussa/vessassa jne.? Kantoreppu joo, sitä en ole vielä kokeillut. Vauva ei yksinkertaisesti viihdy sekuntiakaan missään yksin/itsekseen. Heti kun laskee sitteriin/sänkyyn/lattialle alkaa huuto. Samoin jos ottaa syliin ja istahtaa hetkeksi kanniskelun lomassa, kitinä alkaa ja lopulta huuto. Todella kuluttavaa. Mielestäni vauva voi todellakin kitistä huvikseen, vaikkei mitään olisi vialla. Nimittäin turhautumistaan. Onneksi sentään nukkuu yöt kohtuu hyvin ja välillä ottaa pitkät päiväunet niin sitä kitinää, ulinaa ja raivoamista jaksaa paremmin. Jos oikeasti olisi jotain kipuja/vikaa/allergioita, ei nukkuisi noin hyvin eikä rauhoittuisi kannettaessa. Kyse on vaan siitä, että vauva on turhautunut, kun ei vielä itse pääse liikenteeseen tässä tapauksessa. Ja kyllä välillä, kun alkaa olla jo hermoromahduksen partaalla ja väsynyt, olen laittanut vauvan huutamaan itsekseen sänkyynsä ja ovi kiinni. Se ei siitä kuole toisinkuin siitä, että itse kilahtaisi ja tekisi jotain vauvalle.
Minun vauvallani oli vatsakipuja tai koliikki ensimmäiset kuukaudet ja kanniskelin häntä joka ilta sylissä aina tuonne yö yhteen saakka, jolloin hän nukahti. En tiedä mikä oli. Saako lapsesi tarpeeksi ruokaa. Jos annat vastiketta pullosta lisäksi niin nukkuisiko hän paremmin. Aina ei äiti ymmärrä että lapsella on nälkä. Ja tuo 'maitohappojen kokeileminen' ei ole pikku kokeilu vaan niitä on annettava koko ajan koska ne vaikuttavat viiveellä. Lapsillehan on tippoina D -vitamiiniä jossa on valmiina maitohappobakteereja (Rela) Voi yhdistää nämä tipat. Lapseni itku helpotti tuossa suunnilleen neljän kuukauden-viiden kuukauden iässä. Pidä lasta sylissä mahdollisimman paljon, meillä ainakin syli rauhoitti lapsen mutta heti kun laittoi sänkyyn, alkoi itku.
Nukuin kun vauva nukkui ja tein sitten hommia kuten pyykkiä silloin kun vauvakin valvoi. Hän ei itkenyt juurikaan päivällä vaan itku/kitinä alkoi n. klo 18-19 joka ilta jatkui tuonne yöllä yhteen saakka. Luulen että tutkimattomat ovat ihmisen tunteet. Kokeilin cuplatonia yms. mutta ei apua. Lohdullista oli kun äidin syli auttoi. Ja isän. Hänestä kasvoi ihana tytär josta on ollut meille pelkkää iloa.
Onko lapsellasi vakuutus? Voit käyttää yksityisellä vakuutuksen piikkiin lastenlääkärillä ja häneltä saat hyviä neuvoja. Ja vaikka ei vakuutusta olisikaan käytä lastenlääkärillä ei se niin paljon maksa. Tutkii että onko mitään erikoista vai onko vain tuossa iässä aika tavallisia vatsavaivoja jotka menevät kohta ohi. Onko tämä teidän ensimmäinen vauva. Minun vauvani huusi kaksi kuukautta n. 2-4 kk:n välillä joka päivä. Ei tiedetä syytä. Sitten itkut loppuivat ja hänestä tuli ihana iloinen vauva. Ja todellakin, nukkui sen jälkeen hyvin. Tsemppiä.
Edelleen on jäänyt avoimeksi se, miksi ap ei osaa viedä lasta yksityiselle lääkärille ilman miestä? Minusta siinä piilee tämänkin jutun ydin. Pystyykö noin avuton ihminen selviämään vauvan kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Tuttuja tuntemuksia täälläkin. Olen 5kk vauvan yksinhuoltajaäiti ja vauva ei tee muuta kuin kitisee tai huutaa kaikki valveillaoloajat. Kaikki konstit on kokeiltu eikä mikään auta. Rauhoittuu, kun ottaa syliin ja kanniskelee ympäri kämppää, mutta kenellä yksinhuoltajalla on kokoajan aikaa kanniskella vauvaa, kun pitäisi muitakin asioita hoitaa esim. siivota, käydä suihkussa/vessassa jne.? Kantoreppu joo, sitä en ole vielä kokeillut. Vauva ei yksinkertaisesti viihdy sekuntiakaan missään yksin/itsekseen. Heti kun laskee sitteriin/sänkyyn/lattialle alkaa huuto. Samoin jos ottaa syliin ja istahtaa hetkeksi kanniskelun lomassa, kitinä alkaa ja lopulta huuto. Todella kuluttavaa. Mielestäni vauva voi todellakin kitistä huvikseen, vaikkei mitään olisi vialla. Nimittäin turhautumistaan. Onneksi sentään nukkuu yöt kohtuu hyvin ja välillä ottaa pitkät päiväunet niin sitä kitinää, ulinaa ja raivoamista jaksaa paremmin. Jos oikeasti olisi jotain kipuja/vikaa/allergioita, ei nukkuisi noin hyvin eikä rauhoittuisi kannettaessa. Kyse on vaan siitä, että vauva on turhautunut, kun ei vielä itse pääse liikenteeseen tässä tapauksessa. Ja kyllä välillä, kun alkaa olla jo hermoromahduksen partaalla ja väsynyt, olen laittanut vauvan huutamaan itsekseen sänkyynsä ja ovi kiinni. Se ei siitä kuole toisinkuin siitä, että itse kilahtaisi ja tekisi jotain vauvalle.
Itse kanniskelin nykyään 18 vuotiastani kaiken aikaa ja kuule kyllä se pois jää, ei tarvii pelkää että syliin vinkuu kaiken aikaa. Vauvallasi on tarve olla sylissä, ennätät kuule siivoamaan joskus ihan toiste. Relaa niin vauvasikin relaa. Ne on herkkiä huomaamaan että jokin on vialla. Mielestäni perusturvallisuutta on heikennetty jättämällä huutamaan.
En lukenut koko ketjua mutta d-tipat on öljypohjaisia (ne mitä neuvolasta alussa sait), on myös olemassa vesipohjaisia. Jotkut vauvat reagoivat niihin öljypohjaisiin.
Kyllä mä olisin aikoja sitten vienyt sinne yksityiselle, ihan sama missä päin maailmaa mies on. Täytyyhän pienelle saada apu! Raukka kärsii itsekin :( Ja myös oman jaksamisen kannalta syy selville mahd pian.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille vastaajille. Tällä hetkellä ollaan kävelyllä ja vauva on vaunuissa tavallista rauhallisempi. Mies tulee tosiaan ylihuomenna, sitten mennään lääkäriin. Kyllä tämä tästä, tuntui hyvältä saada vertaistukea. :)
T. Ap
ONko vauva ollut itkuisempi nyt miehen työreissun aikana? Vauvat vaistoaa tosi hyvin äidin stressin. Meillä oli muutto kuopuksen vauva-aikaan, pakkasin ja hermoilin - ja vauva huusi. Kotiin tuli vauvaa hoitamaan vyöhyketerapeutti, vauva rauhoittui heti kun hän otti vaivan rauhallisella otteella syliin. Tajusin ton oman hermoilemiseni ja hellitin stressistä, vauvan "koliikki" helpotti heti. Tuota kannattaa tarkkailla. Ja se hoitaja välillä kotiin auttaa kun on yksin. Tulee jo turvallisempi olo ja voi käydä rauhassa suihkussa, kaupassa jne ilman hermoiluja. Äkkiä se helpottaa :)
Juulis kirjoitti:
Siis ovatko jotkut oikeasti sitä mieltä, että vauvalle ei kannata antaa korviketta tai velliä edes iltaisin, vaikka sen avulla lapsi mahdollisesti nukkuisi paremmin ja äitikin saisi vähän levättyä?
Joistakin alapeukutuksista olin ymmärtäväni, että imettää täytyy, vaikka silmistä vuotaisi verta väsymyksen vuoksi ja vaikka vauva itkee niin kamalasti, että äiti jättää sen toiseen huoneeseen itsekseen, kun ei jaksa enää.
Mikä teitä vaivaa?
Lähinnä luulen, että kommenttiasi alapeukutettiin siksi, että korvike ei välttämättä sovi, jos kyse on allergiasta. Toki kannattaa miettiä, saako vauva tarpeeksi ruokaa, mutta ap ei ainakaan mainitse, että vauva kasvaisi huonosti. Joten ei se korvikkeen tuputtaminenkaan mikään ehdoton avain onneen ja itkuttomuuteen ole. Siksi ei kannata tyrkyttää sitä kuin käärmettä pyssyyn.
7
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halaus!
Et ole paska äiti, olet vain loputtoman väsynyt. On ihan ymmärrettävää, että tuossa tilanteessa ei kykene tuntemaan lämpimiä tunteita lapseensa. Olet sitä paitsi toiminut aivan oikein eli hätätilassa jättänyt vauvan itkemään, jos vaihtoehtona olisi ollut käydä kovakouraiseksi - juuri noin toimii vastuullinen äiti!
Noin perhetilanteestasi - vaikkei tämä minulle kuulu - mutta....Miksi miehesi on tuollaiselle työmatkalle suostunut, vaikka tietää tilanteesi? Olisiko duunipaikka mennyt alta, jos olisi kertonut pomolleen, että teillä on nyt koliikkivauva, ja pakko olla parisen kk kotona ja lykätä työkeikkoja? Minusta tuollaisissa tilanteissa pomolle kannattaa jutella ja pyytää, että saisi vähän erityisjärjestelyjä. Onko miehesi yrittänyt vai kokeeko, että hän se matkustaa jos huvittaa, ja mies ei "voi" vedota lapsen sairauteen...?
Koliikki onneksi loppuu aikanaan, mutta tietenkin sitä ENNEN sinä tarvitset nyt akuutisti apua. Oletko kertonut tilanteesta neuvolassa? Koliikkiinkin on konstinsa, joista voisi olla edes hiukan apua, vaikka eivät ihan täysin lapsen itkua lopetakaan.
Oletko jo kokeillut mm. maitohappobakteereja ja keinuttelua? Jättää itse (jos imetät) maidon pois ruokavaliostasi?
Miten vauva nukkuu, KUN nukkuu? Kai hän nyt nukkuu kumminkin joskus?
Kyllä se menee niin että REISSUTYÖ on REISSU-TYÖ, oma mies tekee REISSUTYÖTÄ eli lähtee toiseen maahan tekemään TYÖTÄ, normaalisti työpäivä on pidempi kuin työ täällä kotimaassa mutta se EI ole mitään loikoilua vaan 12+ työpäiviä, muutamia viikkoja, mielellään myös viikonloppuisin.
Se lukee työsopimuksessa että työ sisältää reissuja, oma mies tekee n. 100 vuorokautta reissua. Ei niistä voi olla pois jos lapsella on koliikki.
Lapsi voi itkeä tosi paljon. Oma kokemus on että pitää painottaa omaa väsymystä koska vauva-aika voi olla väsyttävää ilman että on ongelmia.
Neuvolassa tehdään jo virhe jos haet apua yksityiseltä. Tutkimukset tehdään myös kunnalta.Oma väsymys kuuluu ottaa vakavasti ja hienoa että ap sen teet. Hommaa lapselle välillä hoitaja, koska tarvitset unta mutta oman ajan järjestäminen on tärkeää myös meille äideille, erityisesti kun välillä mies on pois.
Älä huuda.
Minä teen ulkomaantoimittajana kyllä itsekin "reissutyötä", mutta olen voinut vuosia pysyä kotimaassa perhesyistä.
Joten kyllä, monesti asiasta voi neuvotella. Että poikkeusoloissa pysyy enemmän kotona, eikä joudu parin viikon jenkkireissulle silloin, kun vauva potee koliikkia ja vaimo horjuu romahduksen partaalla.
Jos ennen melskaamistasi olisit lukenut huolella kommenttini, kysyin asiaa. Että onko ap:n mies edes yrittänyt jutella keikastaan pomon kanssa. Ap:n mukaan ei ole.
Enkä missään sanonut, että ulkomaankeikat olisivat lomailua. Mutta vaikka ne ovat usein raskasta työtä, ne ovat silti poissaoloa kotoa ja vaimon jättämistä yksinhuoltajaksi sen ajaksi, vaikeassa tilanteessa.
7
Suomessa on paljon koliikkia koska vauvat eivät saa tarpeeksi läheisyyttä vrt. esim. kehitysmaiden lapsiin jotka kulkevat koko ajan kantoliinassa.
ei ap ainakaan ole sanonut että lapsi ei kasvaisi=ei saa ruokaa tarpeeksi