Pisin aika minkä olet ollut yhtäjaksoisesti kokoajan sisällä. Etkä ole käynytkään ulkona!

2 päivää, äiti tuli hoitamaan ja viemään koiraa ulos, koska olin niin hirveässä vatsataudissa. Ilman koiraa olisin varmaan ollut paljon pitempiäkin jaksoja koska olin yli vuoden pahasti masentunut enkä käynyt missään muualla kuin koiran kanssa ulkona. En ehkä olisi koskaan parantunut jos koiraa ei olisi ollut.

Tv:ssä oli kerran dokkari japanilaisista nuorista, jotka olivat jumittuneet sisään vuosiksi, pääasiassa pelailemaan

Muutama ei edes vanhempiaan tavannut, vanhemmat veivät ruokatarjottimen oven taakse.

Neljä päivää sairaalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut asunnossani sisällä yli 6 vuotta. Tilaan ruuat netin kautta ovelle jne...

Mulla vähän samantyyppinen tilanne. Kuukauden olen ollut sisällä ja ruokana vain pizzaa, jonka lähetti työntää postiluukusta sisään ja itse tiputan samasta luukusta rahat. Tuokin ihmiskontakti meinaa olla liikaa.

Sul on saatanan iso postiluukku

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut asunnossani sisällä yli 6 vuotta. Tilaan ruuat netin kautta ovelle jne...

Mulla vähän samantyyppinen tilanne. Kuukauden olen ollut sisällä ja ruokana vain pizzaa, jonka lähetti työntää postiluukusta sisään ja itse tiputan samasta luukusta rahat. Tuokin ihmiskontakti meinaa olla liikaa.

Sul on saatanan iso postiluukku

Samaa mieltä. Mulla on parempi järjestely: maksan ruuat etukäteen netissä kortilla ja lisätietolomakkeessa pyydän että lähetti pirauttaa ovikelloa ja jättää pizzan oven ulkopuolelle. Sitten voin avata oven ja ottaa pizzan kun lähetti on lähtenyt.

Miten edes työtön tai eläkeläinen pystyy hoitamaan mitään asioitaan käymättä koskaan ulkona? Kuka teille hankkii vaatteet, kuka vie roskat vaikka ruuan saisikin kotiin kuljetettuna?

Tai ettehän te tietenkään edes tarvitse vaatteita, kun ei teitä kukaan koskaan näe vaikka olisitte alasti...

Itse reilun kuukauden, sairaalassa. Kotona ollessa ehkä muutaman päivän, silloinkin sairaana. 

Vierailija kirjoitti:

Miten edes työtön tai eläkeläinen pystyy hoitamaan mitään asioitaan käymättä koskaan ulkona? Kuka teille hankkii vaatteet, kuka vie roskat vaikka ruuan saisikin kotiin kuljetettuna?

Tai ettehän te tietenkään edes tarvitse vaatteita, kun ei teitä kukaan koskaan näe vaikka olisitte alasti...

Itse reilun kuukauden, sairaalassa. Kotona ollessa ehkä muutaman päivän, silloinkin sairaana. 

Ne harvat vaatteet mitä tarviin niin tilaan ebaystä. Roskat heitän mun oven vieressä olevasta roskakuilusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

6 vuotta on kyllä aika hyvin. Jos tilaisin kaikki tavarat kotiin, en kävisi koulussa tai töissä enkä tapaisi ketään.kaveria tai sukulaista, ainakin sosiaalityöntekijällä, lääkärissä, pankissa ja vuokranantajan toimistossa olisin joutunut käymään 6 vuoden aikana.

Mä elän työmarkkinatuella ja oon nyt vuoden ollut yhtäjaksoisesti sisällä. Tilaan kaikki ruuat kotiin kauppakassipalvelun kautta (joskus myös noutoruokaa), koska mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Lääkäriltä olen saanut puhelinajan allergialääkkeiden reseptiä varten, ja tilasin ne verkkoapteekin kautta kotiovelle. Työkkärin kanssa ei myöskään tartte asioida, koska työttömäksi ilmoittautumisen jälkeen sanoivat ottavansa yhteyttä puolen vuoden päästä, mutta eivät ottaneet, vaan mun työttömyysilmoitus on jatkunut automaattisesti tähän päivään asti. Pankkiasiatkin hoituvat verkossa eikä vuokranantajan kanssa tartte olla tekemisissä. Ei ole kavereita eikä perhettä. Liikuntaa harrastan kotona joogaten ja treenaten (youtube-videoiden avulla) ja mulla on myös parveke jossa vietän aika paljon aikaa ikkuna auki, eli saan myös raitista ilmaa sitä kautta. Summa summarum, mulla ei ole tarvetta mennä ulos.

Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko mutta vietän aikaa perheen, muutaman kaverin ja poikaystävän kanssa. Lisäksi pyrin lenkkeilemään 3-4 kertaa viikossa. Huomaan välillä, jos vietän vaikka parikin päivää yksin kotona niin pelkästään se ulos lähteminen tuntuu sen jälkeen vaikealta. En halua vähättele ongelmaasi mutta etkö halua edes yrittää joskus poistua kotoa ja kokeilla elämää? Siis tarkoitan avun hakemista ja altistusta pikkuhiljaa. Tollainen täysin erakkoelämä pahentaa tilannetta todella paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

6 vuotta on kyllä aika hyvin. Jos tilaisin kaikki tavarat kotiin, en kävisi koulussa tai töissä enkä tapaisi ketään.kaveria tai sukulaista, ainakin sosiaalityöntekijällä, lääkärissä, pankissa ja vuokranantajan toimistossa olisin joutunut käymään 6 vuoden aikana.

Mä elän työmarkkinatuella ja oon nyt vuoden ollut yhtäjaksoisesti sisällä. Tilaan kaikki ruuat kotiin kauppakassipalvelun kautta (joskus myös noutoruokaa), koska mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Lääkäriltä olen saanut puhelinajan allergialääkkeiden reseptiä varten, ja tilasin ne verkkoapteekin kautta kotiovelle. Työkkärin kanssa ei myöskään tartte asioida, koska työttömäksi ilmoittautumisen jälkeen sanoivat ottavansa yhteyttä puolen vuoden päästä, mutta eivät ottaneet, vaan mun työttömyysilmoitus on jatkunut automaattisesti tähän päivään asti. Pankkiasiatkin hoituvat verkossa eikä vuokranantajan kanssa tartte olla tekemisissä. Ei ole kavereita eikä perhettä. Liikuntaa harrastan kotona joogaten ja treenaten (youtube-videoiden avulla) ja mulla on myös parveke jossa vietän aika paljon aikaa ikkuna auki, eli saan myös raitista ilmaa sitä kautta. Summa summarum, mulla ei ole tarvetta mennä ulos.

Itsellänikin on sosiaalisten tilanteiden pelko mutta vietän aikaa perheen, muutaman kaverin ja poikaystävän kanssa. Lisäksi pyrin lenkkeilemään 3-4 kertaa viikossa. Huomaan välillä, jos vietän vaikka parikin päivää yksin kotona niin pelkästään se ulos lähteminen tuntuu sen jälkeen vaikealta. En halua vähättele ongelmaasi mutta etkö halua edes yrittää joskus poistua kotoa ja kokeilla elämää? Siis tarkoitan avun hakemista ja altistusta pikkuhiljaa. Tollainen täysin erakkoelämä pahentaa tilannetta todella paljon.

Mitä elämää se on vaikka poistuisinkin kotoa sinne lenkille? Mitä siellä lenkillä tapahtuu mitä mun elämässä ei jo ole?

Kesäisin sisälläolojaksot venyvät pitkiksi. Pelkään ihmisiä ja etenkin sitä, kun minusta tuntuu, että ne tuijottavat ja paheksuvat. Pimeämpinä vuodenaikoina pyrin käymään joka päivä ulkona pimeän laskeutumisen jälkeen. Silloin ulkona liikkuminen on helpompaa.

Tällä tavalla eläminen on mahdollista, koska aviopuolisoni on normaalimpi ihminen ja hoitaa enimmät kaupassa käynnit. Käyn myös itse jonkin verran ihmisten ilmoilla, esim. juuri ruokakaupassa ja muilla arkisilla asioilla. Viikko voi kuitenkin mennä kevyesti ilman ulkona käymistä, jos on heikompi kausi menossa.

Tämä tilanne tuntuu sietämättömältä ja tunnen valtavasti häpeää. Häpeä luonnollisesti eristää ihmisistä vielä enemmän. Tuntuu siltä kuin olisi umpikujassa: muuta apua ei oikeastaan saa kuin lääkkeitä, jotka eivät auta. En kuulemma sovi myöskään terapiaan. Ensisijaisesti tilannettani helpottaisi luultavasti se, jos minulla olisi joka päivä tai ainakin useamman kerran viikossa jotain, minne pitäisi mennä ja tavata ihmisiä - ja lisäksi tuntisin, että olen jollain tavalla hyväksytty. Itse asiassa olen kokeillutkin tätä, kun hakeuduin takaisin opiskelemaan: opintojen myötä tuntui, että on jollain tavalla oikeus olla siellä luentosalissa. Sain jopa työpaikan! En ollut täysin "parantunut" ongelmastani: minusta tuntui edelleen, että ihmiset tuijottavat ja haluavat minulle pahaa ja minun oli vaikea liikkua enkä pystynyt esimerkiksi syömään niin, että joku näkee. Sitten tilanne pahentui uudestaan kun opinnoissa tuli vaihe, jossa luentoja ja muita oli vähemmän.

Ehkä erikoisinta itselleni on se, että elämäni ei ole aina ollut tällaista. Olen opiskellut aika normaalisti päälle 20-vuotiaaksi, ollut kesätöissä ja seurustellut, asunut yksin ja ystävien kanssa kämppiksinä, tosiaan muuttanut yhteen puolisoni kanssa. Olen osallistunut sosiaaliseen toimintaan aika normaalisti. Ja nyt olen tällaisessa tilanteessa enkä löydä tietä ulos.

Ihmeellinen on ihmisen mieli.