Epäonnistuin työssäni
Taas viikko töitä takana, enkä ole edistynyt. Projektissa on perustavanlaatuinen vika, jonka kanssa olen tuskaillut puolitoista vuotta. En tiedä mitä tehdä. Tarvitsisin apua, mutta sen pyytäminen olisi äärimmäinen häpeä ja tunnustus epäonnistumisesta.
Kun duunari tekee virheen, hän saa varoituksen tai potkut. Kun poliitikko tai virkamies tekee virheen, hänen vaaditaan eroavan. Kuka rankaisisi itsensä työllistäjää?
Kommentit (23)
Oikeastaan kuolema on epäonnistujalle liian helppo ja kunniallinen ulospääsytie. Oikeudenmukaista olisi viettää loppuelämä orjuudessa vailla mitään mielihyvän lähteitä.
Willy Loman kirjoitti:
Tarvitsisin apua, mutta sen pyytäminen olisi äärimmäinen häpeä ja tunnustus epäonnistumisesta.
..tai askel, joka jokaisen mestariksi pyrkivän on opittava ottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Willy Loman kirjoitti:
Tarvitsisin apua, mutta sen pyytäminen olisi äärimmäinen häpeä ja tunnustus epäonnistumisesta.
..tai askel, joka jokaisen mestariksi pyrkivän on opittava ottamaan.
Ihmiset luulevat, että minä olen mestari. Taisinpa luulla itsekin, joskus pienempien haasteiden ja toisenlaisten tehtävien aikaan. Kun olin hyvä yhdessä asiassa, kaikki odottivat että olen hyvä muussakin. Sen jälkeen ei enää ollut tilaisuutta asioiden opetteluun ja erehdyksiin vaan piti onnistua kerralla. Oppiminen muuttui häpeälliseksi ja piti tehdä salaa. Jos jokin ei onnistunut, piti teeskennellä ettei edes yrittänyt ja asia ei ole vaivan arvoinen.
Projekti ja puolitoista vuotta ei oikein käy yksiin. Jos et nyt sitten Olkiluotoa ole rakentamassa?
Bautismo de Fuego kirjoitti:
Projekti ja puolitoista vuotta ei oikein käy yksiin. Jos et nyt sitten Olkiluotoa ole rakentamassa?
Kun ei ole esimiestä, eikä asiakastakaan sanan tavallisessa merkityksessä, niin tällainenkin on mahdollista. Yhtään ei helpota, että jossain mättää vielä pahemmin ja isommalla rahalla.
Olet luomassa jotain uutta, jonka myyt vasta valmiina? Nyt haet sitä apua tai laitat projektin roskiin. Olen myös yksinyrittäjä. Joskus kyselen ihan tyhmiä. Silti minua pidetään tosi ammattotaitoisena. Ammattitaitoon liittyy kyky hankkia tietoa ja apua.
Hankit nyt vain ulkopuolista apua. Ihan normaalia on käyttää konsultteja, alihankkijoita ym.
Meillä on talossa tuotekehitystä ja ihan avoimesti puhutaan ongelmista ja ne sitten ratkaistaan ja harvemmin mitään tehdään vain oman talon väen voimin.
Menin vuosi sitten viikottaiseen psykoterapiaan, jota kävin yhdeksän kuukautta. Sen jäljiltä tiedän, että ongelmani on häpeä, josta aiheutuu sekä alkuperäinen ongelma että kykenemättömyyteni hakea siihen apua. En silti löytänyt tilanteeseen mitään ulospääsyä. Kuinka minä olisin oikeutettu pyytämään kenenkään apua? Mikä velvollisuus tai intressi kenelläkään edes olisi auttamiseen?
Ei ole häpeä epäonnistua, mutta on häpeä epäonnistua niin, että ei ole pyytänyt keltään apua!
Astu takaisin normaalien kuolevaisten joukkoon, myönnä virheesi, pyydä apua, älä yritä olla muuta kuin olet. Elämä helpottaa, umpikujasta aukeaa ulospääsy, saat vapauden. Totuus tekee vapaaksi.
Avun pyytäminen ei ole noloa vaan realiteettien ymmärtämistä ja asian katsomista eri näkökulmista. Se on noloa, että tiedostaa ongelman ja vielä ratkaisunkin, muttei toimi sen eteen vaan hukkaa aikaa tyhjänpäiväiseen.
Alkaa olla myöhäistä ratkaista ongelmia edes apua pyytämällä. Kai projekti sitten täytyy heittää roskiin, jonka jälkeen minulle ei koskaan enää anneta uutta tilaisuutta. Kadehdin samuraikulttuuria, jossa vatsansa auki viiltämällä saattoi hyvittää epäonnistumisensa ja välttää häpeän.
Ennen poisheittoa keskustelet siitä jonkun ammattilaisen kanssa, jotta saat toisenkin mielipiteen. Ehkä se on elvytettävissä ja olet vaan sokeutunut yksin ahdistuksessasi..
Ajan kuluminen tekee kaiken vaikeammaksi. Avun pyytäminen olisi ok, jos olisin voinut tehdä sitä alusta alkaen. Nyt kun ongelmat ovat kasautuneet en voi enää pyytää apua, kun heti kysyttäisiin miksi en ole pyytänyt aiemmin. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että olen oman projektini aikana auttanut muita ja laiminlyönyt omia töitä joskus parikin kuukautta putkeen. Nyt kun minä tarvitsisin apua, ei ole ketään jonka puoleen kääntyä.
Sorruin sorminäppäryteen ja muuhun pikku puuhasteluun. Unohdin mitä olen tekemässä ja minkä vuoksi. Häpesin työtäni, enkä halunnut katsoa sitä objektiivisesti.
Samassa tilanteessa edelleen, tosin ongelmasta muutamalle luotetulle kollegalle kertoneena. He eivät voineet auttaa.
Jos ei menesty työssään, ei ole oikeutettu olemaan onnellinen. Hauskanpito, lomat ja sen sellainen on loukkaus niitä kohtaan jotka ovat epäonnistujaan luottaneet. Epäonnistujan pitäisi testamentata omaisuutensa virheestä kärsineille, kuolla pois ja tulla heitetyksi nimettömään hautaan.