Onko joku päässyt yli sosiaalisten tilanteiden pelosta ja ahdistuksesta?

Ja olen 25-vuotias nainen jos sillä on merkitystä. Tuleva työelämä ahdistaa jo valmiiksi.

Ap

Edelleen odottelen ylitse pääsemistä ja päivittäin menen sen kuuluisan "comfort zonen" ulkopuolelle. Takana yliopisto-opinnot ja liki vuosi työelämää sen jälkeen, edelleen käytän lääkettä. Kaipa se tästä joskus, toivottavasti.

Siihen on kyllä olemassa ihan toimivaa terapiaa. Opiskeletko jossain? Opiskelijaterveydenhuollon kautta sinun kyllä pitäisi päästä hoitoon. Uskallatko mennä terkkarille?

En ole päässyt. Jo pelkästään roskien vieminen roskakatokseen on vaikeaa (jos tulee naapuri vastaan), kaupassa käyminen mahdotonta ja samaten koululla käyminen. Eli ovesta ulos astuminen käytännössä aiheuttaa sellaisen ahdistusryöpyn, että ilman betasalpaajaa koko elämisestä ei tulisi mitään. Kotona kökötän ja sujuvasti kommunikoin ihmisille netin ja joskus jopa puhelimella (siitäkin ahdistun suunnattomasti).

Tilanne on helpottunut, vuosien altistumisella ja itsensä pakottamisella. Ei se helppoa vieläkään ole, ahdistaa toki, mutta olen kyennyt käymään jopa vanhempainillassa. Riippuu toki olosta miten helppoa tai vaikeaa se on.

Vierailija kirjoitti:

Siihen on kyllä olemassa ihan toimivaa terapiaa. Opiskeletko jossain? Opiskelijaterveydenhuollon kautta sinun kyllä pitäisi päästä hoitoon. Uskallatko mennä terkkarille?

Olen jo opiskelijaterveydenhuollon piirissä burn outin takia. En koe saavani apua pelkooni kun ohjeet on sitä että pitää vain yrittää vaikka ei ole mukavaa.

Olisi kiva itse kokeilla lääketieteellisessä tutkimuksessa ekstaasin käyttöä ahdistukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Tuollahan on onnistuttu esim. postraumaattisia stressioireyhtymiä hoitamaan menestyksekkäästi kontrolloiduissa olosuhteissa USA:ssa. Toki vähän eri asia kuin sosiaalisten tilanteiden pelko mutta kyllä se pelkoreaktio siellä taustalla molemmissa on.

Minua auttoi 4 vuoden psykoterapia, kaikki oireet poistuivat. Kaksi vuotta terapian jälkeen sattui kaikkea ikävää ja masennuin ,sen jälkeen en ole pystynyt työelämään. Opamox auttaa jos on pakko mennä johonkin.Väsyn myös todella nopeasti, haluan vain olla kotona. Ennen matkustelin paljon nyt kaikki on vain yhtä ja samaa. Kela vielä hylkäsi uuden terapian hakemuksen.Kävin kouluja 7 vuotta Th/ kätilö.

Joku vinkkasi, että ashwagandha-jauhe (rohtokoisio siis) auttaa. Testasin omaan ahdistukseeni, joka ei kyllä oo noin paha. Haittaa silti elämää. Aattelin, että ei siinä mitään häviä, jos kokeilee. Jännä homma, mutta niinä päivinä, jolloin oon sitä ottanu, ei ahdistusta oo tullu, vaikka oon joutunu just niitä ahdistavia juttuja tekeen. Ruohonjuuresta saa. Ja varmaan netistäkin löytyy. Jotenkin se rauhoittaa. Ja hei, tutkitusti kahvi lisää ahdistusta, joten minimoi sen käyttö. Nää on pieniä juttuja, mutta aina voi kokeilla. Terapiaa tarvitset ehdottomasti, joten pyydä joku tueksi ja taistele tiesi vastaanotolle.

Vierailija kirjoitti:

Joku vinkkasi, että ashwagandha-jauhe (rohtokoisio siis) auttaa. Testasin omaan ahdistukseeni, joka ei kyllä oo noin paha. Haittaa silti elämää. Aattelin, että ei siinä mitään häviä, jos kokeilee. Jännä homma, mutta niinä päivinä, jolloin oon sitä ottanu, ei ahdistusta oo tullu, vaikka oon joutunu just niitä ahdistavia juttuja tekeen. Ruohonjuuresta saa. Ja varmaan netistäkin löytyy. Jotenkin se rauhoittaa. Ja hei, tutkitusti kahvi lisää ahdistusta, joten minimoi sen käyttö. Nää on pieniä juttuja, mutta aina voi kokeilla. Terapiaa tarvitset ehdottomasti, joten pyydä joku tueksi ja taistele tiesi vastaanotolle.

Kahvia pitäisi vähentää koska paikkaan sillä väsymystäni. Tuntuu loputtomalta kierteeltä tämä.

Kasvipohjainen ruoka ja liikunta ovat poistaneet minulta sen likaisen ja huonommuudentunteen tai epämääräisen itsestään irrallisen olon joka usein korosti sitä panikoitumista. Nyt koetan vaan olla että ihan sama. Olen yks jyvä hiekassa; ketään ei kiinnosta. Ja mulla on levollinen olo ku pidän itsestäni huolta.

Minulla oli nuorena järjetön esiintymispelko. Siksi otin vastaan opesijaisuuden amk:ssa. Ensimmäisillä tunneilla kädet tärisivät ja puhuin niin nopeasti, ettei edes puolta aikaa mennyt.

Kolmen kuukauden jälkeen alkoi helpottaa, puolen vuoden jälkeen olo oli ok.

Sitten tein muitä töitä, ja palasin takaisin opeksi. Olen tehnyt tätä 10 vuotta ja joka päivä luokassa mietin, että kukaan ei uskoisi, jos tietäis kuinka olen pelännyt. Nykyään olen 100 % kotonani luokassa.m

up

Joo, edelleen silti koen sosiaaliset tilanteet rasittavina, olen aika introvertti ja kaipaan ns omaa rauhaa paljon. En kuitenkaan enää ahdistu tai pelkää sosiaalisia tilanteita. Jotain vain muuttui ajatusmallissani. Olemme kaikki samanlaisia pohjimmiltamme, minä en ole erityinen, jos mokaan niin sillä ei ole suurempaa merkitystä. En stressaa itseäni enää sillä, mitä muut ajattelevat minusta, minua ei kiinnosta toisten ajatukset minusta, eikä toisten ihmisten ajatuksilla ole vaikutusta elämääni.

up.

Vierailija kirjoitti:

Joku vinkkasi, että ashwagandha-jauhe (rohtokoisio siis) auttaa. Testasin omaan ahdistukseeni, joka ei kyllä oo noin paha. Haittaa silti elämää. Aattelin, että ei siinä mitään häviä, jos kokeilee. Jännä homma, mutta niinä päivinä, jolloin oon sitä ottanu, ei ahdistusta oo tullu, vaikka oon joutunu just niitä ahdistavia juttuja tekeen. Ruohonjuuresta saa. Ja varmaan netistäkin löytyy. Jotenkin se rauhoittaa. Ja hei, tutkitusti kahvi lisää ahdistusta, joten minimoi sen käyttö. Nää on pieniä juttuja, mutta aina voi kokeilla. Terapiaa tarvitset ehdottomasti, joten pyydä joku tueksi ja taistele tiesi vastaanotolle.

Tuo ashwagandha-jauhe tepsii muuhunkin.

18v. lapsella on ollut muutaman vuoden ajan. Ei pysty opiskelemaan tai käymään töissä. Toivon että paranee tuosta.

Up. Käytän antistress vahvaa tai Vida Vahva L-Teaniini. Luontaistuotteita.

Otan vain tarvittaessa ennen jännittävää tilaisuutta.

Kotioloissa rentouttajana toimii alkoholi..

En ole päässyt kokonaan irti. Välillä on parempia aikoja ja välillä huonompia. Sen kanssa on vaan täytynyt oppia elämään, että se on osa minua, ja yrittää kestää.

Yli on päästy. Siihen meni kyllä monta vuotta. Mikään harjoittelu ei oikein auttanut. Kävin psykologilla, ei ollut apua siitäkään. Vasta kun koin eräänlaisen henkkoht kriisin, pelko lähti pois siinä sivussa.