Surettaako teitä köyhät miehet kun ette saa kaunista ja nuorta naista?
Kun ajattelette jotain Kimi Räikköstä tai Jari-Matti Latvalaa kuinka helppo heillä on saada kaunis nainen. Harmittaako kun joudutte tyytymään keskinkertaiseen naiseen?
Kommentit (14)
Surettaa lähinnä kauniiden ja nuorten naisten puolesta että he eivät saa minua vaan joutuvat tyytymään johonkin räikköseen tai latvalaan.
Jos haluaisin kauniin ja nuoren naisen matkaisin Thaimaahan. Minulla on kuitenkin merkityksellisempiä kriteerejä naiselle joita ei voi ostaa.
Voi Danny xD
Toisaalta saisihan 70v mummokin rahalla Gambiasta 20v miehen panoseuraksi.
Kauniit ja nuoret naiset ovat myös joskus älykkäitä ja kauniita ja nuoria ja päättävät ihan itse kenen kanssa viihtyvät. Siihen ei vaikuta aloittajan viittaus rikkaisiin miehiin lainkaan vaan aivan toiset seikat. Sitäpaitsi ns. kauniit ovat oikeastaan ihan tavallisia kun heiltä iltaisin lähtee meikit ja nakataan silmälasit päähän ja laitetaan tavalliset kotikamppeet päälle. Eipä juuri tuntisi tätä päivisin laitettuna kulkevaa naista samaksi.
On alentavaa yrittää väittää että naiset ovat rahalla ostettavissa, eivät ole, heillä on omat urat.
Räikkösellähän oli kaunis nainen jonka menetti köyhemmälle miehelle ja tilalle tuli tavis.
Minun mies on köyhä tavatessamme työtön. Ei ole kovin komea tai raamikas. Hän on reilu, älykäs, rakastava, loistava sängyssä ja saimme lapsen yhdessä. Olen onnellinen vaikka epäillytti aluksi. Nyt hän käy töissä ja minä hoidan lastamme. Että eipä ihminen jää aina samaan tilanteeseen kuin sinun havainnomallasi hetkellä. Koen että tuomme parempaa puolta toisistamme esiin. Ärsyttääkö sua että vaikka kuinka meikkaat ja puunaat jää sulle kutina römpsään jännämiehistä. Sun elämäs ei ole sellainen että normaali mies haluisi sen jakaa. Siispä etsi niin kultainen mies että se antaa sulle sijan omastaan.
Mä olen kaunis (kauniimpi kuin esimerkkisi naiset, näytän hyvältä suihkusta tulleenakin, hyvät geenit ja karismaa päälle), mutta mulla on ollut yleisimmin köyhä mies kuin rikas tai edes keskivertotalouden omaava.
Komea, samanhenkinen ja nuori pitää olla.
Harvemmin kai tuollaisilla on rahaa, yleensä elätän itse miestä.
Vanhemmat, tavallisen näköiset tai ei todella komeat rahamiehet olen aina karistanut kannoilta - raha ei kiihota, status ei kiinnosta.
Mun silmään esimerkkisi parit ovat ulkoisesti samaa tasoa, eli ei tarvittaisi edes rahaa välttämättä väliin.
Jarkko Ruutu taas pariutui itseään selkeästi paremmannäköisemmän naisen kanssa (Sofia Ruutu).
Mielestäni vaimoni on noita naisia kauniinpi (ja 6v minua nuorempi), vaikka tienaan reippaasti alle 3000e kuussa. Että ei sureta.