Tajusin, että olen naimisissa miehen kanssa joka on "vain" ihan kiva, en ole koskaan ollut rakkaudesta sekaisin häneen :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muisteletko kaiholla nuoruuden kokemuksiasi niiden tulikuumien jännämiesten kanssa...

Haluaisin tavata aikuisen miehen, joka oikeasti pohtii tuollaisia. Tai edes semi-vakavissaan. Jolla pyörii mielessä jännämiehet ja betat ja joka kuvittelee, että naiset ajattelevat asioista samoin kuin hän. Jotenkin sairaalla tavalla kiehtovaa ajatella, että sellaisia miehiä todella on olemassa.

Niin mäkin! :D Haluaisin istua jossain nurkassa sanelukoneen ja muistilehtiön kanssa ja yksinkertaisesti vaan observoida, kuin paraskin uuden alkuasukaslajin löytänyt antropologi. Sillä jollain sairaanloisella tavalla tuollainen ajattelu on niin kiehtovaa.

Mistään kasvokkain jutustelusta ei tulisi mitään, olen siihen liian hyvännäköinen, alkaisi betamiehen/-miesten puolelta vain sellainen rasittava yksipuolinen ihastelu ja sen mukanaan tuomat vinkuminen ja epäsuora vittuilu.

Vierailija kirjoitti:

Tajusit?! Vähän myöhäiset hoksottimet? "Kappas kepposta, en rakastakkaan miestä kenen kanssa menin liian kiireellä naimisiin! Hups!":D

Rakastan miestäni, sanoin, että en ole ollut palavasti rakastunut /hain takaa tuota intohimon tunnetta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos mies on hyvä, tuo on ihan hyvä ratkaisu. Osaat arvostaa sitä 15 vuoden kuluttua ihan uudella tavalla. Jos lähdet tavoittelemaan rakastumista, voi olla ettei sitä löydy tai sitä tulee ja menee. 

Näin mäkin kyllä luulen. :) ap

Teillähän on mahdollisuus rakastua vielä myöhemminkin, jos pohjat on kunnnossa. 

Ymmärrän AP mitä tarkoitat. Itse aloin melko nuorena seurustella "ihan kivan" miehen kanssa. Varsinaista pää pilvissä ihastumista ei ollut koskaan. Olimme melko samanlaisia ja hänen kanssaan oli helppo olla. Seurustelimme 5 vuotta, kunnes ero tuli kaikkien erinäisten ongelmien myötä. Ikävä vaivaa yhä, mutta erosta ei olekaan niin kauaa aikaa että siitä olisi vielä täysin yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ole tuntenut mitään suuria intohimoja. Toivotonta yksipuolista ihastusta joskus nuorena. En usko, että sellaista suurta intohimoista rakkautta oikeasti onkaan. Kai mä olisin edes joskus sellaistakin sitten kokenut mutta useimmat miehet on vaan sarjaa ihan kiva.

Jos sellaista rakkautta ei olisi oikeasti olemassa mistä luulet että kaikki rakkausrunot, -novellit, -elokuvat ja -laulut ovat saaneet alkunsa? Et voi oikeasti uskoa että intohimoista rakkautta ei ole olemassa, ihan älytöntä. 

Fiktiotahan romaanit ja elokuvat yleensä muutenkin on. Täytyyhän hyvässä tarinassa olla suurta draamaa vaikka todellisessa elämässä ei kukaan sillä tavalla sekoilisi. Ei kun ei ole omakohtaista kokemusta, eikä tuttuvapiirissäkään, niin en usko mokomaan haihatteluun ollenkaan. Jos mies on kunnollinen ja ihan kiva, niin se on jo paljon se. Ei ihmiset ole oikeasti mitään tarinoiden sankareita tai sankarittaria.

Mun elämä ainakin on ollut kuin käsikirjoitettua elokuvaa, niin hyvässä kuin huonossakin. Välillä meno muistuttaa Salkkari-meininkiä.

Mulla on ihan samaa, eikä ole mitään muistoja, koska seksi oli minulle kammotus 40-vuotiaaksi saakka.

Kerran törmäsin tällaiseen:

"Sen sijaan, että naisi sen ihmisen, jonka kanssa haluaisi pitää loputtomasti hauskaa, kannattaa naida se ihminen, jonka kanssa on kaikkein mieluiten silloin, kun kaikki menee päin helvettiä."

Jaahas... Taas näitä betamies ja jännämiesjuttuja. Voihan olla että apn mies ei vain ole esim mikään erikoinen rakastajan taidoiltaan, tai sitten heidän elämänsä on tylsää ja virikkeetöntä.

En osaisi elää tuollaista elämää. Liian tuttu ja turvallinen elämä saattaisi puuduttaa. Helpompi elää täysillä kun ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Mitä vikaa on hyvässä kumppanuudessa ja jaetussa arjessa? Rakastumisen huuma menee vuodessa ohi ja tilalle tulee rakkaus ja kiintymys, joka lienee pohjimmiltaan hyvä perusta pitkälle parisuhteelle.

Ihminen rakastuu keskimäärin neljä kertaa elämässään. Itselläni on takana muutamia suhteita, joista pisin kesti neljä vuotta. En kuitenkaan tuntenut kumppaniani kohtaan juurikaan intohimoista rakkautta, vaan enemmänkin kiintymystä. Arki sujui hyvin, koskaan ei riidelty, mies oli kaikin puolin hyvä mies, mutta. Se kipinä puuttui täysin. Oikeastaan tiesin jo 12 vuotta sitten kuka on oikeasti mieheni, mutta tilaisuus yhdessä oloon saapui vasta viitisen vuotta sitten. Sen vain tiesi kaikki nuo vuodet. Paerhosia lenteli vatsassa ja suudelma oli kuin sähköinen lataus, joka kulki läpi koko kehon. Täysin erilainen tunne mitä kenenkään muun kanssa.

No eihän tuo suhde tule kestämään! Kolmekymppisenä viimeistään alat haaveilla siitä intohimosta - ja oikeasta sielunkumppanuudesta - ja eroat. Elät vain kerran, tee sen mukaisia valintojakin elämässäsi!

Miksi ihmeessä ihminen menee kaksikymppisenä naimisiin, kun on aivan ihmisen raakile vielä? Kotileikkejä voi leikkiä avoliitossakin. Ja sen kompromissisuhteen voi sitten solmia myöhemminkin, jos kerta kaikkisesti ei parempaa tulee vastaan.

En osaisi kuvitellakaan elämää ilman sitä intohimoista rakkautta. Onneksi olen ollut niin onnekas, että olen sen elämääni löytänyt.

Mäkin olin naimisissa kivan miehen kanssa. Rakastin joo, mutten ollut rakastunut enkä koskaan rakkaudesta tai intohimosta sekaisin.

Kaikkea ei voi saada, ajattelin.

Kunnes en enää kestänyt. Lähes 10 vuotta tukahdutin itseni.

Sitten erosin, ja olin yksin muutaman vuoden.

Ja niin vain kävi, että elämääni saapasteli mies, joka on hellä, romanttinen, turvallinen. Eli jonkun mielestä tylsä, epäilemättä. Silti älykäs ja hauska, ja sen lisäksi vie mua mennen tullen sängyssä. Saa mut syömään kädestään ja kerjäämään lisää. <3

Nyt yhdessä jo kuusi vuotta ja edelleen sukat pyörii jaloissa kun hänen nimi vain vilkkuu näytöllä kun puhelin soi.

Ihan hullua, mutta näin voi nelikymppinenkin olla kuin teinityttö Sen Oikean kanssa :D

Kiva kuulla että täällä on muitakin nuorena sitoutuneita, joilla ei ole ollut montaa kumppania. Itse olen 23 v. ja ollut miehen kanssa teini-iästä saakka. Meilläkin se sujuva arki ja yhteinen historia toimii suhteen liimana, ei niinkään se satukirjarakkaus. Seksi on kyllä myös upeaa ja seksuaalinen jännite on alusta lähtien ollut poikkeuksellisen voimakas, sen takia kai alun perin yhteen päädyttiinkin. Se, että suhde perustuu enemmän kiintymykseen kuin maailmaa mullistaviin rakkauden tunteisiin, taitaa olla väistämätöntä kaikissa tasapainoisissa pidempiaikaisissa parisuhteissa. Turvallinen arki ja välittävä, luotettava kumppani ovat asioita, joita toivon osaavani arvostaa kaikkien tulevienkin elämäni kriisien läpi.

Tuo lausahdus: "Tehkää te muut viisaampia valintoja." ei kyllä sovi omaan suuhuni, sillä en usko, että olisin sopivampaa miestä itselleni löytänyt.

Vierailija kirjoitti:

Kiva kuulla että täällä on muitakin nuorena sitoutuneita, joilla ei ole ollut montaa kumppania. Itse olen 23 v. ja ollut miehen kanssa teini-iästä saakka. Meilläkin se sujuva arki ja yhteinen historia toimii suhteen liimana, ei niinkään se satukirjarakkaus. Seksi on kyllä myös upeaa ja seksuaalinen jännite on alusta lähtien ollut poikkeuksellisen voimakas, sen takia kai alun perin yhteen päädyttiinkin. Se, että suhde perustuu enemmän kiintymykseen kuin maailmaa mullistaviin rakkauden tunteisiin, taitaa olla väistämätöntä kaikissa tasapainoisissa pidempiaikaisissa parisuhteissa. Turvallinen arki ja välittävä, luotettava kumppani ovat asioita, joita toivon osaavani arvostaa kaikkien tulevienkin elämäni kriisien läpi.

Tuo lausahdus: "Tehkää te muut viisaampia valintoja." ei kyllä sovi omaan suuhuni, sillä en usko, että olisin sopivampaa miestä itselleni löytänyt.

Kuinka voi vastata innokkaasti ymmärtämättä aloituksesta villakoiran ydintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva kuulla että täällä on muitakin nuorena sitoutuneita, joilla ei ole ollut montaa kumppania. Itse olen 23 v. ja ollut miehen kanssa teini-iästä saakka. Meilläkin se sujuva arki ja yhteinen historia toimii suhteen liimana, ei niinkään se satukirjarakkaus. Seksi on kyllä myös upeaa ja seksuaalinen jännite on alusta lähtien ollut poikkeuksellisen voimakas, sen takia kai alun perin yhteen päädyttiinkin. Se, että suhde perustuu enemmän kiintymykseen kuin maailmaa mullistaviin rakkauden tunteisiin, taitaa olla väistämätöntä kaikissa tasapainoisissa pidempiaikaisissa parisuhteissa. Turvallinen arki ja välittävä, luotettava kumppani ovat asioita, joita toivon osaavani arvostaa kaikkien tulevienkin elämäni kriisien läpi.

Tuo lausahdus: "Tehkää te muut viisaampia valintoja." ei kyllä sovi omaan suuhuni, sillä en usko, että olisin sopivampaa miestä itselleni löytänyt.

Kuinka voi vastata innokkaasti ymmärtämättä aloituksesta villakoiran ydintä.

Kenties en ollut ilmaisussani tarpeeksi selkeä, kiitos poukkoilevien ajatusteni. Mitään alkuhuumaa ei siis suhteessa ollut, eikä muutenkaan merkittäviä rakkauden tunteita. Vain mukava fiilis yhdessä ja perhosia vatsassa sängyn puolella. Silti en muuksi vaihtaisi.

Tuskin mieskään on sellaista sua kohtaan tuntenut. Ihan hyvin teillä kuulostaa asiat olevan.

22v on niin nuori. Oikein hyvä erota ja elää myös yksin

Ehkä kasvaa. Kokee intohimoa. Oppii elämään tasapainoisessa suhteessa

Tein tästä aiheesta joku aika sitten aloituksen, "Melkein kaikki ystäväni ovat vain tyytyneet miehiinsä" tai jotain sinne päin. Palstalla puhkesi raivo, mammat lauloivat kuorossa että olen ilkeä ja kateellinen and what not. Mutta tuo rakkauden puute, tyytyminen ja sitten joissain tilanteissa rakkauden korostaminen tyyliin "on meilläkin silti hyvät hetkemme, kyllä tämä on tosi rakkautta..." ja katse painuu hiljalleen lattiaan... Kyllä ne vaan on merkkejä jotka näkyy myös ulospäin. Minusta on hirmuinen sääli, että niin moni elää rakkaudettomassa suhteessa, jossa "rakkaus" on oikeasti vain turtuneisuutta ja rakkauden esittämistä. Harmittaa, ettei kaikki saa sellaista jalat alta vievää rakkautta :(