Mä en osaa elää perheessä ja olen perheenäiti

Että enemmänkin uskoisin vastauksen piilevän tuossa minun äitini uskossa siitä, etten minä voi kellekään merkitä mitään ja minun on parasta oppia elämään sen mukaisesti.

ap

Tai siis äiti kai ajatteli, että suorittamalla elämää niin vaikken merkitsisikään kellekään mitään voin silti kelvata jollekin. Kai se sieltä se tyytymättömyys lähtee, kun en tajunnut, että kelvata pitää omana itsenään ja suorittaminen on turhaa.

ap

Mutta lienen murrosvaiheessa; en enää suorita eli en tee kotitöitä, koska koin ne vain niin hirveänä ehkä hyväksynnän ostamisena ja sitten en taas oikein usko merkitsevänikään kellekään, niin ei tule onnea oikein tupaan itselle mitenkään päin. Lunta vain. Mutta lupaan itselleni, että uskon merkitseväni ja sitten kun niin tunnen kaikki muuttuu ja haluan pitää huolta. Niin itsestäni kuin toisistakin. Koska minustakin on pidetty, vaikken suoriutunut äitiydestä oikeastaan mitenkään. Jätin lapseni vaille hoivaa ja kodin.

ap

Äidistäni vielä, että aika karua jos hän on uskonut, ettei ihmiset välitä toisistaan eikä ihmisille merkitse muut kuin joku oma lapsi.

En kyennyt hänen tätä aivovammaista ajatteluaan muuttamaan, mutta hän melkein tappoi minut sitä ajatustaan minulle syöttäessään. No, elämä on. Välillä vähän vaikeampaa.

ap

Mene terapiaan purkamaan lapsuuttasi. Tuskin täällä pyörii ammattiauttajia, mielipiteen sanojia kylläkin.

a) äitini, äitini, äitini mun... nyt sun on jätettävä noi äiti-traumat taka-alalle ja keskityttävä omaan elämääsi. En yhtään epäile, etteikö olisi ollut paska äiti sulla, mutta haluatko antaa hänen pilata elämäsi hautaan saakka???

b) Suurin osa meistä ei osaa olla äitejä ja isiä. Lasten kanssa pelottaa, ahdistaa, vituttaa.... koko tunneskaala. Siinä on myös toinen puoli: lasten kanssa ilostuttaa myös, pulssi tasaantuu kun saa nukahtaa omien lasten viereen tai katsella sohvalla yhdessä leffaa. Ja joskus tajuaa saavansa lapsiltansa armon: että tällaisena melko vajavaisena ja mulkkuna äitinäkin minä kelpaan ja olen heille rakkain. huom: tämän ymmärtäminen edellyttää sulta ensin, että jollain tasolla annat armon myös omalle äidillesi: niin paska kun hän monella tasolla varmaan oli, hän kuitenkin pelasi niillä korteilla ja voimilla ja ymmärryksellä, jotka hänellä oli.

c) onhan sulla hyvää, jos kerran merkitset miehellesi jotain. Olet rakastettava ja saat rakkautta. Se on jo paljon enemmän kuin moni koskaan saa kokea koko elämänsä aikana. Lopeta viuraaminen ja ota vähän itseäsi niskasta kiinni.

d) Been there jne... sain lapset ennen frendejä aika nuorena ja olen vuosien varrella joutunut todella painimaan oman keskenkasvuisuuteni kanssa. Välillä yksikin päivä omien lasten tuntui kuollettavan pitkältä ja pitkäveteiseltä ja ajattelin, että varmaan hukuttaudun paikalliseen jokeen, koska en vaan jaksa ja pysty ja mies ei ymmärrä, äiti ei auta, kaikki on mustaa paskaa ja mulla ei ole mitään muuta arvoa ja paikkaa enää maailmassa kuin olla 24h äiti. Sitten aina hengittelin syvään, otin kermaperse-minäni puhutteluun, että nyt vellihousu olet nainen ja aikuinen ja jaksat, koska kukaan ei noita ipanoita tule rakastamaan ja hoitamaan kuten sinä. Ja kaikki loppuu aikanaan: marraskuun pimeys, uhmaikä, pipsapossun tuijotus, pottaharkat, vaunulenkit,  enterorokko, vesirokko, vauvakuume, miehen iltavuoro, jne... kaikki se tylsä ja yksinäisyys loppuu aikanaan. Lapset kasvaa, muuttuu, niistä tulee kavereita, joiden kanssa on kivaa mennä urheilemaan, ravintolaan, elokuviin, katsoa yhdessä telkusta suomilovet ja talentit. Siltikin ne on välillä vittumaisia ja rasittavia, itsekeskeisiä riiviöitä,  koska sellaisia ihmiset on, myös minä (ja sinä ap)! 

Sun äiti oli v-mäinen, mutta mitä sitten, elämä on tässä ja nyt ja sun äiti ei kai asu teillä? 

Vierailija kirjoitti:

Mene terapiaan purkamaan lapsuuttasi. Tuskin täällä pyörii ammattiauttajia, mielipiteen sanojia kylläkin.

Olen terapiassa. Ehkei kannata iät ja ajat hakea muiden mielipiteitä omiin ongelmiin. Mutta olisi kiva jos olisi joku kohtalontoveri. Jos omat näkemykset vahvistuu, niin jää se muiden mielipiteiden "kysely".

ap

Vierailija kirjoitti:

a) äitini, äitini, äitini mun... nyt sun on jätettävä noi äiti-traumat taka-alalle ja keskityttävä omaan elämääsi. En yhtään epäile, etteikö olisi ollut paska äiti sulla, mutta haluatko antaa hänen pilata elämäsi hautaan saakka???

b) Suurin osa meistä ei osaa olla äitejä ja isiä. Lasten kanssa pelottaa, ahdistaa, vituttaa.... koko tunneskaala. Siinä on myös toinen puoli: lasten kanssa ilostuttaa myös, pulssi tasaantuu kun saa nukahtaa omien lasten viereen tai katsella sohvalla yhdessä leffaa. Ja joskus tajuaa saavansa lapsiltansa armon: että tällaisena melko vajavaisena ja mulkkuna äitinäkin minä kelpaan ja olen heille rakkain. huom: tämän ymmärtäminen edellyttää sulta ensin, että jollain tasolla annat armon myös omalle äidillesi: niin paska kun hän monella tasolla varmaan oli, hän kuitenkin pelasi niillä korteilla ja voimilla ja ymmärryksellä, jotka hänellä oli.

c) onhan sulla hyvää, jos kerran merkitset miehellesi jotain. Olet rakastettava ja saat rakkautta. Se on jo paljon enemmän kuin moni koskaan saa kokea koko elämänsä aikana. Lopeta viuraaminen ja ota vähän itseäsi niskasta kiinni.

d) Been there jne... sain lapset ennen frendejä aika nuorena ja olen vuosien varrella joutunut todella painimaan oman keskenkasvuisuuteni kanssa. Välillä yksikin päivä omien lasten tuntui kuollettavan pitkältä ja pitkäveteiseltä ja ajattelin, että varmaan hukuttaudun paikalliseen jokeen, koska en vaan jaksa ja pysty ja mies ei ymmärrä, äiti ei auta, kaikki on mustaa paskaa ja mulla ei ole mitään muuta arvoa ja paikkaa enää maailmassa kuin olla 24h äiti. Sitten aina hengittelin syvään, otin kermaperse-minäni puhutteluun, että nyt vellihousu olet nainen ja aikuinen ja jaksat, koska kukaan ei noita ipanoita tule rakastamaan ja hoitamaan kuten sinä. Ja kaikki loppuu aikanaan: marraskuun pimeys, uhmaikä, pipsapossun tuijotus, pottaharkat, vaunulenkit,  enterorokko, vesirokko, vauvakuume, miehen iltavuoro, jne... kaikki se tylsä ja yksinäisyys loppuu aikanaan. Lapset kasvaa, muuttuu, niistä tulee kavereita, joiden kanssa on kivaa mennä urheilemaan, ravintolaan, elokuviin, katsoa yhdessä telkusta suomilovet ja talentit. Siltikin ne on välillä vittumaisia ja rasittavia, itsekeskeisiä riiviöitä,  koska sellaisia ihmiset on, myös minä (ja sinä ap)! 

Sun äiti oli v-mäinen, mutta mitä sitten, elämä on tässä ja nyt ja sun äiti ei kai asu teillä? 

En minä ole saanut millekään virheilleni armoa sillä, että minulla olisi millään lailla lupa olla viallinen. Jos minäkin saan olla paska äiti, niin miksi sitten kukaan haukkuu minua siitä? Siis vaikka tällä palstalla. Onko ratkaisu se, että sallii itselleen vikoja vai onko se se, että vaatii itseään muuttumaan? Minusta kuulostat jotenkin ällöltä. En ikinä haluaisi olla tuollainen kuin sinä. Ala-arvoinen. Sinusta ei ikinä olisi Nokian pääjohtajaksi, eikö se hävetä?

ap

Älkää vastatko kivikissalle, jos se älyäis työstää tätä vaan siellä terapeutilla.

Usko  jo  ap. meitä ei kiinnosta sun itsesäälissä ja vihassa rypeminen.

Kaikki maailmassa on aina jonkun toisen syy  eikä  koskaan sun. Ota vastuu omasta elämästäsi ja lakkaa ulkoistamasta kaikkea muille.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla on aika paljon elämässä asioita mitkä nyt ei aina satasella nappaa.

Korjasin.

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla on aika paljon elämässä asioita mitkä nyt ei aina satasella nappaa.

Korjasin.

No ei ole sellaisesta kysymys nyt. Tai no ei nappaa se joo, että ihmisille ei muut ihmiset merkitse mitään.

ap

Ap vaikutat masentuneelta etkä ehkä ole ihan tasapainossa? Hyvä että käyt terapiassa koska äitisitoutuneisuutesi aikuisella iällä on hyvin epänormaalia. Lykkyä tykö!

Miksi arkisten asioiden hoitamisesta on tullut ihan ylivoimaisen vaikeaa, en halua pitää huolta asioista? Kun kyllä pitäisi pitää huolta. Soittaa kaivontyhjennys ja nuohooja ja ... Mutta ei. Aurinkokin voisi sammua, sitten ei tarttis nuistakaan välittää.

ap