Mä en osaa elää perheessä ja olen perheenäiti

Mulla on samanlaisia ajatuksia ja myös vaikea suhde vanhempiin.

Tosin jos saisin mieheltäni seksiä takuuvarmasti edes viikottain, mieluiten paljon useamminkin ja nuolentaa edes kerran kuussa (jota saan ehkä kahdesti vuodessa) en olisi läheskään näin pettynyt ja ahdistunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saitko äidiltäsi halauksia, iltasadun, puhtaat vaatteet, lempiruokaasi? Edes joskus, silloin tällöin? Onko sinusta pidetty huolta kun olit lapsi?

Tää on just tää, koen, ettei ole pidetty huolta minusta vaan jostain kuoresta, joka en ole, joka ei ollut läsnä ja jonka alla minä en saanut yhtään mitään. Minusta ei välitetty. Minusta ei pidtty huolta, vaan kuori sai vaatteet ja ruokaa ja käytösohjeita ja moitteetkin.

ap

Äiti piti hyvin huolta

Sinun lastesi äiti ei tee mitään

Paitsi palstailee

Kommentointityylisi herättää aika sellaisen tyhjän fiiliksen. Ettet vain sinäkin halua kommunikoida tyhjien kuorien kanssa kiinnostumatta sisällöstä laisinkaan? Ja vielä itse määritellä kuoren kanssa mitä näet, todellisuudesta piittamatta, kun et välitä tutustua sisältöön?

ap

Olet aivan oikeassa. Sinun sisintäsi en halua nähdä. Kuorikin on niin ruma

Itselläni oli myös huono suhde vanhempiini, äitini oli arvaamaton, kylmä ja ilkeä tyyppi. Mulla on ollut juuri tuollaisia tuntemuksia kuin sulla. Oma oloni parani kun sain useampia lapsia, outoa kyllä. Jotenkin totuin äidin rooliin. Toinen positiivinen asia oli kun erosin heidän isästään, koska suhteemme oli huono. Lapset asuvat edelleen luonani, mutta mulla on uusi mies (siis jo 6 vuotta) ja voimme kaikki paremmin. Ja sitten lapset ovat kasvaneet, joka tietysti auttaa. Vaikeuksien tullen sitä halposti ajattelee, et tää on sit tätä koko loppuelämän, mutta elämä muuttuu ja ihminen sopeutuu, tavalla tai toisella. Sinun aikasi tulee vielä. Älä haikaile mitään tekemättömäksi, se ei onnistu. Katso eteenpäin, oikeat ratkaisut ja muutokset tulevat ajallaan.

Voisitko ajatella, että lapset ja perhe ovat se lahja, jonka olet saanut, jotta voit opetella olemaan itsesi kanssa? Samalla sinä voit murtaa suvussanne olleen käytöskoodin ja varmistaa, että se ei siirry eteenpäin. Kummatkin asiat ovat vaikeita, mutta jos saat ne onnistumaan, voit sanoa, että olet saavuttanut elämässäsi paljon.

Älä välitä näistä haukkujista. Jotkut meistä kaipaavat asioiden pohtimista ja tunteiden sanallistamista. Ymmärtämällä tunteesi olet jo käynnistänyt muutosprosessin. Kyllä sinä pystyt löytämään itsellesi ja lapsillesi sopivan tavan elää! Aloita vaikka sillä, että pysähdyt joka päivä jokaisen lapsesi kanssa todella kuuntelemaan, mitä he haluavat kertoa ja mitä he tarvitsevat. Vaikka vain pariksi minuutiksi.  Tai mieti joku muu, juuri sinulle sopiva tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin luulin tarvitsevani paljon omaa tilaa. Olin huojentunut kun lapset katsoivat pitkään hiljaa telkkaria ja ärsyyntynyt kun he halusivat taas leikkiä kanssani. Olo tuntui huonolta äidiltä. Mutta kuinka ollakaan kun lapset menivät ekaa kertaa yökylään niin itkin yöllä ja aamulla ikävääni :) Oli ihanaa saada lapset takaisin. Joskus täysi burnout tekee vaan temput tunteille.

Lapset on olleet miehen kanssa reissussa 3-4 yötä, eikä mulla oo ollut yhtään sellainen olo, että voi kun ne ois kotona jo.

ap

Oi kun kiva,kylmä äiti joka ei rakasta lapsiaan.

Vauva palstailun sijaan lääkäriin ja jatkoja jotenkin muuten.

Tuo että tuossa ajassa kaipaisi omista syistään lapsia kotiin kun heillä on hauskaa lomaa miehen seurassa ei ole minulle määritelmä rakkaudelle lapseen.

ap

Höpö höpö.Itse käytit sitä huomautuksena sille ettet kaipaa lapsiasi vaan olet muelummin yksinäsi.

Älä puhu paskaa,koita nyt päättää.

Musta sä vaikutat itsekkäältä ja liikaa asioita pähkivältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saitko äidiltäsi halauksia, iltasadun, puhtaat vaatteet, lempiruokaasi? Edes joskus, silloin tällöin? Onko sinusta pidetty huolta kun olit lapsi?

Tää on just tää, koen, ettei ole pidetty huolta minusta vaan jostain kuoresta, joka en ole, joka ei ollut läsnä ja jonka alla minä en saanut yhtään mitään. Minusta ei välitetty. Minusta ei pidtty huolta, vaan kuori sai vaatteet ja ruokaa ja käytösohjeita ja moitteetkin.

ap

Äiti piti hyvin huolta

Sinun lastesi äiti ei tee mitään

Paitsi palstailee

Kommentointityylisi herättää aika sellaisen tyhjän fiiliksen. Ettet vain sinäkin halua kommunikoida tyhjien kuorien kanssa kiinnostumatta sisällöstä laisinkaan? Ja vielä itse määritellä kuoren kanssa mitä näet, todellisuudesta piittamatta, kun et välitä tutustua sisältöön?

ap

Olet aivan oikeassa. Sinun sisintäsi en halua nähdä. Kuorikin on niin ruma

Millainen ihminen tämmöisiä laukoo? Kuulostaa sille miten äitini kehtasi ajatella minusta. Tuntematta sisintäni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samanlaisia ajatuksia ja myös vaikea suhde vanhempiin.

Tosin jos saisin mieheltäni seksiä takuuvarmasti edes viikottain, mieluiten paljon useamminkin ja nuolentaa edes kerran kuussa (jota saan ehkä kahdesti vuodessa) en olisi läheskään näin pettynyt ja ahdistunut.

Nuolentaa???Onni on määritelty...

Saatko hyvää seksiä mieheltäsi säännölisesti? Jospa ongelma onkin epätyydyttävä parisuhde?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin luulin tarvitsevani paljon omaa tilaa. Olin huojentunut kun lapset katsoivat pitkään hiljaa telkkaria ja ärsyyntynyt kun he halusivat taas leikkiä kanssani. Olo tuntui huonolta äidiltä. Mutta kuinka ollakaan kun lapset menivät ekaa kertaa yökylään niin itkin yöllä ja aamulla ikävääni :) Oli ihanaa saada lapset takaisin. Joskus täysi burnout tekee vaan temput tunteille.

Lapset on olleet miehen kanssa reissussa 3-4 yötä, eikä mulla oo ollut yhtään sellainen olo, että voi kun ne ois kotona jo.

ap

Oi kun kiva,kylmä äiti joka ei rakasta lapsiaan.

Vauva palstailun sijaan lääkäriin ja jatkoja jotenkin muuten.

Tuo että tuossa ajassa kaipaisi omista syistään lapsia kotiin kun heillä on hauskaa lomaa miehen seurassa ei ole minulle määritelmä rakkaudelle lapseen.

ap

Mikä on? Miten sinun rakkautesi lapsiin tai kehenkään näkyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samanlaisia ajatuksia ja myös vaikea suhde vanhempiin.

Tosin jos saisin mieheltäni seksiä takuuvarmasti edes viikottain, mieluiten paljon useamminkin ja nuolentaa edes kerran kuussa (jota saan ehkä kahdesti vuodessa) en olisi läheskään näin pettynyt ja ahdistunut.

Nuolentaa???Onni on määritelty...

Niin, pilluni huutaa nuolentaa eikä mielestäni ole liikaa vaadittu jos parisuhteessa ja avioliitossa ja perheenäidin raskas taakka niskassa sitä edes kerran kuussa saisi mutta kun ei niin ei, vittu kaikesta joutuu luopumaan vain muiden hyväksi saatana.

Viihdytkö työssäsi? Entä harrastuksissasi? Millaisia asioita teet, joista aidosti pidät? Moni kompensoi yhtä epätyydyttävää elämän osa-aluetta jollain sellaisella, josta nauttii. 

Vierailija kirjoitti:

Voisitko ajatella, että lapset ja perhe ovat se lahja, jonka olet saanut, jotta voit opetella olemaan itsesi kanssa? Samalla sinä voit murtaa suvussanne olleen käytöskoodin ja varmistaa, että se ei siirry eteenpäin. Kummatkin asiat ovat vaikeita, mutta jos saat ne onnistumaan, voit sanoa, että olet saavuttanut elämässäsi paljon.

Älä välitä näistä haukkujista. Jotkut meistä kaipaavat asioiden pohtimista ja tunteiden sanallistamista. Ymmärtämällä tunteesi olet jo käynnistänyt muutosprosessin. Kyllä sinä pystyt löytämään itsellesi ja lapsillesi sopivan tavan elää! Aloita vaikka sillä, että pysähdyt joka päivä jokaisen lapsesi kanssa todella kuuntelemaan, mitä he haluavat kertoa ja mitä he tarvitsevat. Vaikka vain pariksi minuutiksi.  Tai mieti joku muu, juuri sinulle sopiva tapa.

On varmasti on näin, perhe on lahja, jolla se, miten itseäni kohdeltiin tulee asetetuksi sille kuuluvalle paikalle. Eli niin kauan kun mulla ei ollut lapsia äitini saattoi väittää, että äitiys on vain tämmöistä ja tuommoista ja on lapsessa vikaa, jos se oman äidin tapa olla äiti tuntuu pahalta.

En voinut sulattaa tuollaisia puheita, koska minulla oli nolla syytä keksiä äitini tekevän minulle asioita jotka tuntuivat pahalta, vaan hän teki niitä ihan oikeasti ja hänen olisi pitänyt pystyä kuuntelemaan minua kun sanoin niistä.

On äitinikin tietenkin ollut joskus pieni lapsi, eikä se ole hänen syytään, jos silloin on hänen vanhemmillaan mennyt jotain pieleen. Mutta syyttäisi siitä vanhempiaa, ei minua, lastaan. Se on vahingoittanut minua, että hänen kokemuksensa pistettiin minun syykseni. Kyllä minä haluan nähdä lapseni ihan eri valossa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin luulin tarvitsevani paljon omaa tilaa. Olin huojentunut kun lapset katsoivat pitkään hiljaa telkkaria ja ärsyyntynyt kun he halusivat taas leikkiä kanssani. Olo tuntui huonolta äidiltä. Mutta kuinka ollakaan kun lapset menivät ekaa kertaa yökylään niin itkin yöllä ja aamulla ikävääni :) Oli ihanaa saada lapset takaisin. Joskus täysi burnout tekee vaan temput tunteille.

Lapset on olleet miehen kanssa reissussa 3-4 yötä, eikä mulla oo ollut yhtään sellainen olo, että voi kun ne ois kotona jo.

ap

Oi kun kiva,kylmä äiti joka ei rakasta lapsiaan.

Vauva palstailun sijaan lääkäriin ja jatkoja jotenkin muuten.

Tuo että tuossa ajassa kaipaisi omista syistään lapsia kotiin kun heillä on hauskaa lomaa miehen seurassa ei ole minulle määritelmä rakkaudelle lapseen.

ap

Mikä on? Miten sinun rakkautesi lapsiin tai kehenkään näkyy?

Sen saavat muut määritellä, lapset ja mies.

ap

Minunkin äitini määritteli miten hänen rakkautensa näkyy ja se ei ollut niin. En tuntenut sitä lainkaan. Miksi siis määrittelisin rakkauteni tunnun muille? Vain he tietävät mille se heistä tuntuu ja näkevätkö he sitä missään. Minä voisin horista aiheesta mitä haluaisin ja toiset miettis, että wtf, et kyllä rakasta meitä.

ap

Se on hienoa että olet tunnistanut tämän puolen itsessäsi

Vierailija kirjoitti:

Viihdytkö työssäsi? Entä harrastuksissasi? Millaisia asioita teet, joista aidosti pidät? Moni kompensoi yhtä epätyydyttävää elämän osa-aluetta jollain sellaisella, josta nauttii. 

Koko elämä on päin peetä. Siis anteeksi, ei saisi sanoa näin, mutta en kuormitakaan näillä ajatuksillani, no, muita kuin miestäni. Ja täällä jos ketjuni on liian raskas luettavaksi, niin ei kannata lueskella. Kun siis en osannut elää elämääni siten kuin haluaisin. Luulin, että sillä lailla haluan tehdä rikoksia. Äiti opetti niin. Että eri tavalla kuin äiti elämäänsä elävät ovat rikollisia. Että elämää voi elää vain yhdellälailla ajatellen. Muuten on huono.

Eikä äidin elämä ole sellaista, mitä halusin elää. Silti oli pakko elää suunnilleen samallalailla. Vaikka äidinhän pitäisi tukea lasta elämään omalla tavallaan. Mitä se sitten ikinä onkaan. Toki voi samalla antaaa järkeviä neuvoja kuten että älä haihattele ja etsi työ, jota löytyy ja näin, mutta kun se ei riittänyt. Äidilläni on kai aika kapea ajatusmaailma, tai ainakin se oli ehdoton. Jos et seuraa sitä, olet paha ja äiti hylkää ja kaikki muutkin hylkää myös, sillä heille et merkitse sitäkään vähää, mitä äidillesi merkitset. Ja jos luulet muuta, niin muut ei vain sano sulle, että et merkitse.

Yllättäen sitten merkitsen mun miehelle.

ap

Äitini ei uskonut, että mä koskaan merkitsen kellekään ihmiselle mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viihdytkö työssäsi? Entä harrastuksissasi? Millaisia asioita teet, joista aidosti pidät? Moni kompensoi yhtä epätyydyttävää elämän osa-aluetta jollain sellaisella, josta nauttii. 

Koko elämä on päin peetä. Siis anteeksi, ei saisi sanoa näin, mutta en kuormitakaan näillä ajatuksillani, no, muita kuin miestäni. Ja täällä jos ketjuni on liian raskas luettavaksi, niin ei kannata lueskella. Kun siis en osannut elää elämääni siten kuin haluaisin. Luulin, että sillä lailla haluan tehdä rikoksia. Äiti opetti niin. Että eri tavalla kuin äiti elämäänsä elävät ovat rikollisia. Että elämää voi elää vain yhdellälailla ajatellen. Muuten on huono.

Eikä äidin elämä ole sellaista, mitä halusin elää. Silti oli pakko elää suunnilleen samallalailla. Vaikka äidinhän pitäisi tukea lasta elämään omalla tavallaan. Mitä se sitten ikinä onkaan. Toki voi samalla antaaa järkeviä neuvoja kuten että älä haihattele ja etsi työ, jota löytyy ja näin, mutta kun se ei riittänyt. Äidilläni on kai aika kapea ajatusmaailma, tai ainakin se oli ehdoton. Jos et seuraa sitä, olet paha ja äiti hylkää ja kaikki muutkin hylkää myös, sillä heille et merkitse sitäkään vähää, mitä äidillesi merkitset. Ja jos luulet muuta, niin muut ei vain sano sulle, että et merkitse.

Yllättäen sitten merkitsen mun miehelle.

ap

Jos koko elämä on päin peetä, niin silloin on ihan normaaliakin olla tyytymätön. Menneisyyttäsi et voi muuttaa, mutta tulevaisuuttasi voit. Mitä jos miettisit vaikka 5 asiaa, joita haluaisit tehdä? Ei siis  millainen haluaisit olla tai mitä tuntea vaan mitä tehdä. Ja sen jälkeen ryhtyisit tekemään näitä asioita tai tekemään asioita, joita tekemällä pääsisit tavoitteisiisi? Mukavien asioiden tekeminen kun auttaa olemaan ajattelematta niitä asioita, jotka elämässä ei ole hyvin. 

Ja äitini mielestä se oli minun oma vikani sitten. Minä uskoin sen. Tai ehkä etsin, että onko se näin. Mies todistaa, että ei se ole niin. Minäkin voin merkitä muillekin kuin äidille.

Ja kummasti prosessin aikana se on tullut epäilykseen, että merkitsisnkö minä äidilleni oikeasti jotain ja jos, niin mitä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viihdytkö työssäsi? Entä harrastuksissasi? Millaisia asioita teet, joista aidosti pidät? Moni kompensoi yhtä epätyydyttävää elämän osa-aluetta jollain sellaisella, josta nauttii. 

Koko elämä on päin peetä. Siis anteeksi, ei saisi sanoa näin, mutta en kuormitakaan näillä ajatuksillani, no, muita kuin miestäni. Ja täällä jos ketjuni on liian raskas luettavaksi, niin ei kannata lueskella. Kun siis en osannut elää elämääni siten kuin haluaisin. Luulin, että sillä lailla haluan tehdä rikoksia. Äiti opetti niin. Että eri tavalla kuin äiti elämäänsä elävät ovat rikollisia. Että elämää voi elää vain yhdellälailla ajatellen. Muuten on huono.

Eikä äidin elämä ole sellaista, mitä halusin elää. Silti oli pakko elää suunnilleen samallalailla. Vaikka äidinhän pitäisi tukea lasta elämään omalla tavallaan. Mitä se sitten ikinä onkaan. Toki voi samalla antaaa järkeviä neuvoja kuten että älä haihattele ja etsi työ, jota löytyy ja näin, mutta kun se ei riittänyt. Äidilläni on kai aika kapea ajatusmaailma, tai ainakin se oli ehdoton. Jos et seuraa sitä, olet paha ja äiti hylkää ja kaikki muutkin hylkää myös, sillä heille et merkitse sitäkään vähää, mitä äidillesi merkitset. Ja jos luulet muuta, niin muut ei vain sano sulle, että et merkitse.

Yllättäen sitten merkitsen mun miehelle.

ap

Jos koko elämä on päin peetä, niin silloin on ihan normaaliakin olla tyytymätön. Menneisyyttäsi et voi muuttaa, mutta tulevaisuuttasi voit. Mitä jos miettisit vaikka 5 asiaa, joita haluaisit tehdä? Ei siis  millainen haluaisit olla tai mitä tuntea vaan mitä tehdä. Ja sen jälkeen ryhtyisit tekemään näitä asioita tai tekemään asioita, joita tekemällä pääsisit tavoitteisiisi? Mukavien asioiden tekeminen kun auttaa olemaan ajattelematta niitä asioita, jotka elämässä ei ole hyvin. 

Joo, kiitos kun kannustat tekemään asioita, joista tykkäisin, mutta ikävä kyllä se ei ole ollut minulle ratkaisu 40 vuoteen. Koska en ole osannut tykätä hetkeä kauempaa enää aikoihin mistään tai olla minä. Lapsena rakastin hevosia ja ratsastamista, mutta siis jos hankkisin hevosen tuskin jaksaisin hoitaa sitä tai ratsastaa sillä enää. Ympyrän kiertäminen kentällä ei kiinnosta ja maastoon meneminen yksin on boring. Ja kaveria maastoon en halua, koska en jaksa ihmisiä. Heille pitää olla miellyttävä, minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen. Raivoamassa miten kaikki on vittua enkä jaksa enää. En itsekään ehkä osaisi kohdata sellaista ihmistä.

ap