Lue keskustelun säännöt.
Miten olette pystyneet heittäytymään deittailuun pitkän suhteen jälkeen?
25.09.2016 |
Erosta omalla kohdallani nyt muutama kuukausi. Ero oli siisti, asiallinen ja mitään ei jäänyt hampaankoloon. Olemme edelleen hyvissä väleissä. Eroitkut on jo itketty ja ikävät ikävöity, mutta jonkun uuden deittailu tuntuu jotenkin todella kaukaiselta, vaikka en entistä enää kaipailekaan. Mutta exä oli tuttu, turvallinen, harrastukset, arvot, siisteyskäsitys ja tyylitaju näin muutamia mainitakseni oli hyvin samankaltainen. Arki yhdessä oli helppoa, mutkatonta ja elämäntapamme meni mainiosti yksyhteen. Seksi toimi ja parisuhteessa ei ollut mitään vuoristorataa tai ikäviä yllätyksiä.
Ylipäätään suhde perustui luotolle, avoimuudelle, kunnioitukselle ja ennen kaikkea ystävyydelle. Seksi oli erinomaista. Ero tuli siis yksinkertaisesti siitä syystä että halusimme tulevaisuudelta eri asioita. Mies halusi ehdottomasti lapsia, itse en ole asiasta ollenkaan varma, joten päästin miehen etsimään naista joka voi tuon hänen toiveensa toteuttaa.
Tuntuu ikäänkuin siltä, etten edes jaksaisi tututua johonkin uuteen ihmiseen. Ottaa selvää millainen hän on, mistä hän pitää, miten hän käyttää vapaa-aikansa. Exän kanssa kaikki oli niin soljuvaa, että pelkään että olisi aika tuuria löytää toinen mies jonka kanssa yhteiselo olisi niin helppoa ja mutkatonta. Tuntuu myös pelottavalta avata itsensä jollekin toiselle. Ja mitä jos ne uudet deittailuviritykset sitten osoittautuukin virheiksi kerta toisensa jälkeen? Muistan vielä miten pyörin deittailulimbossa kunnes löysin exäni. En pidä deittailua mitenkään hauskana ajanvietteenä, vaan nautin ehdottomasti eniten tasaisesta vakiintuneesta parisuhteesta jossa voi olla oma rento itsensä. Mielessä pyörii myös exän kanssa tutuksi tulleet tavat ja perinteet ja tuntuu jotenkin omituiselta, että vaikka nyt seksissä olisikin sitten jonkun uuden kanssa ihan uusi kaava, ja ettei se uusi mies pussaa kuten ex ja tekee muutenkin asiat eri tavalla.
Kommentit (19)
No älä deittaile. Ihminen voi elää yksinkin, ei aina tarvi ripustautua johonkin toiseen. Sitäpaitsi kirjotuksestasi näkee ettet ole päässyt läheskään yli erosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakemalla tietoisesti kulissi- ja kaverisuhdetta. Pelkona tosin on että löytää jonkun kaappisateenkaaripuolison joka lähtee saatuaan rohkeutta toteuttaa oikeaa identiteettiään.
Sen kun tietäisi. Alkuun ihastuin kaikkiin uusiin tuttavuuksiin, nyt tuntuu etten ihastu enää keneenkään. Taidan jättää koko homman ja olla vaan yksin.
Vaikeeta se on. Pettymys toisensa jälkeen.Ei huvita enää deittailla.
Minäkin luulin, etten pitäisi deittailusta, ja onhan se tietysti aivan erilaista kuin parisuhteessa eläminen, mutta kyllä siinäkin on paljon hyviä puolia. Deittailu on ehdottomasti asennekysymys. Jos sitä lähestyy ajatuksella "Minun pitää löytää mahdollisimman nopeasti joku parisuhteeseen kanssani", kokemus on hyvin erilainen kuin ajatuksella "Olen tyytyväinen siihen, mihin elämäni on menossa, mutta on aina hauskaa tutustua uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin".
Joo, helpommin sanottu kuin tehty etenkin, kun erosta on vasta pari kuukautta. Anna itsellesi reilusti aikaa, keskity muihin elämänalueisiin, ja palaa deittailuun, kun se tuntuu hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No erittäin huonosti olen pystynyt, kiitos vaan kysymästä.
Juuri samanlaisia fiiliksiä kuin sulla Ap, vaikka meillä olikin mieheni kanssa aika riitaisa ero. Silti kaikki siinä miehessä oli niin tuttua. Eikä me edes oltu yhdessä kuin 5 vuotta.
Luulen että ikäkin vaikuttaa asiaan. Olen jo neljävitonen, eikä tässä iässä enää deittailla yhtä helposti kuin nuorena, alle nelikymppisenä.
Sinä olet Ap selvästi minua nuorempi, lapsi-kommenttisi perusteella, joten sinulla on toivoa vielä paljon! Anna vain ajan hieman kulua ensin. Haet seuraa vasta sitten, kun muistot exästäsi ovat hävinneet mielestäsi siten, ettet koko ajan vähintään alitajuisesti vertaa uusia miehiä exääsi. Siitä ei nimittäin tule mitään.
Tämä nyt menee ohi aiheen, mutta sanonpa silti, että minusta joskus tuntuu kuin olisi kahdenlaisia ihmisiä; heitä jotka kykenevät ja voivat olla yksinkin ilman, että koko maailma kaatuisi päälleen, ellei kumppania heti löydykän ja kituutttavat surkeammassakin suhteessa vain voidakseen olla ns. parisuhteessa. Sitten on ihmisiä, jotka eivät tunnut syystä tai toisesta löytävän rinnalleen kumppania lainkaan. - Tietenkään kaikki eivät edes halua parisuhteeseen, mutta heistäkään, jotka haluaisivat ei tahdo "natsata." - No onneksi kai suurin osa on jotain tältä väliltä. Olen vain itse joitain kertoja ollut ihmeissäni kun osa löytää uuden kumppanin lopulta aika vaivattomasti, kun taas itse en tunnu löytävän millään. - Täydellistä en hae, enhän ole itsekään. Mutta toisaalta ihan kenen kanssa parisuhteeseen en ole valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtä sirkustahan se on. Välillä meni niin lujaa että sovin kolmet treffit vahingossa päällekkäin...samaan paikkaan. Ei enää kiitos, ei jaksa.
Tunteet olivat kuolleet niin sinäänsä helppoa. Mukava tavata uusia ihmisiä ja rennon huoletomalla asenteella nimenomaan. En etsi mitään elämänkumppania, mutta jos sellainen tulee vastaan niin en pistä vastaan. Olen itse sinut tilanteeni kanssa, tyytyväinenkin. Se varmasti iso tekijä😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt menee ohi aiheen, mutta sanonpa silti, että minusta joskus tuntuu kuin olisi kahdenlaisia ihmisiä; heitä jotka kykenevät ja voivat olla yksinkin ilman, että koko maailma kaatuisi päälleen, ellei kumppania heti löydykän ja kituutttavat surkeammassakin suhteessa vain voidakseen olla ns. parisuhteessa. Sitten on ihmisiä, jotka eivät tunnut syystä tai toisesta löytävän rinnalleen kumppania lainkaan.
Mielenkiintoista. Tässä sinun kahtiajaossasi on itse asiassa neljä ominaisuutta: löytää helposti kumppanin, ei löydä helposti kumppania, viihtyy hyvin yksin ja ei viihdy hyvin yksin. Ajatteleto siis, että ihmiset, jotka eivät viihdy yksin, eivät myöskään löydä helposti kumppania, vai miten nämä liittyvät toisiinsa?
Minun kokemukseni on sellainen, että aluksi luulin, etten viihdy sinkkuna ollenkaan ja halusin vain epätoivoisesti suhteeseen. Sitten rohkaistuttuani deittailemaan huomasin, että itse asiassa pärjäänkin yksin ihan hyvin, ja vaikka parisuhde on hyvin arvokas asia, minun ei tarvitse pyrkiä siihen pakonomaisesti. Minulla ei ole samanlaista takarajaa kuin naisilla, jotka haluavat lapsia, joten voin ihan hyvin odottaa, että joku ylittämättömän hyvä nainen osuu kohdalle.
Minulta siihen meni pari vuotta. Se luonnistuu, kun on aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Deittalija Blondi 30v kirjoitti:
Tunteet olivat kuolleet niin sinäänsä helppoa. Mukava tavata uusia ihmisiä ja rennon huoletomalla asenteella nimenomaan. En etsi mitään elämänkumppania, mutta jos sellainen tulee vastaan niin en pistä vastaan. Olen itse sinut tilanteeni kanssa, tyytyväinenkin. Se varmasti iso tekijä😉
Olen itsekin ihan tyytyväinen elämääni sinkkunakin enkä väkisin etsi parisuhdetta. Mutta tiedän kokemuksesta, ettei se uusi parisuhde tule minua kotoa etsimään vaan on oltava aktiivinen edes jossain määrin. Mutta silti vaikka joku mies tulisi tekemäään tuttavuuttakin niin en jaksa innostua yhtään, siis en jotenkin ollenkaan.
Olen erittäin paljon introvertti ja ei, en ole jaksanut heittäytyä deittailumaailmaan. Erosin 1,5 vuotta sitten, olen sentään joillakin treffeillä saanut aikaiseksi käydä, mutta en oikeastaan nauti uusiin ihmisiin tutustumisesta, minusta se on vähän työlästä. En myöskään kaipaa sitä ihastumista ja ensihuumaa, vaan vain hyvää, tasapainoista, arkista parisuhdetta, johon päästäkseen pitäisi käydä ne vaiheet läpi, joista en nauti... Melko heikko yhtälö. Toisaalta, myös itsellä on niin hyvä olla yksinäänkin, suorastaan pelottavan hyvä siinä mielessä, että hyvän parisuhteen ihanuuskin on menettänyt silmissäni loistoaan, enpä tiedä aionko enää koskaan varsinaisesti lähteä etsimään sellaista... :)
N38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai se tuntuu kaukaiselta, kun sulla on ero noin tuore. Kato vaikka vuoden päästä uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Olen erittäin paljon introvertti ja ei, en ole jaksanut heittäytyä deittailumaailmaan. Erosin 1,5 vuotta sitten, olen sentään joillakin treffeillä saanut aikaiseksi käydä, mutta en oikeastaan nauti uusiin ihmisiin tutustumisesta, minusta se on vähän työlästä. En myöskään kaipaa sitä ihastumista ja ensihuumaa, vaan vain hyvää, tasapainoista, arkista parisuhdetta, johon päästäkseen pitäisi käydä ne vaiheet läpi, joista en nauti... Melko heikko yhtälö. Toisaalta, myös itsellä on niin hyvä olla yksinäänkin, suorastaan pelottavan hyvä siinä mielessä, että hyvän parisuhteen ihanuuskin on menettänyt silmissäni loistoaan, enpä tiedä aionko enää koskaan varsinaisesti lähteä etsimään sellaista... :)
N38
Sun kaltaisia naisia on liikkeelä paljon. Kiinnostaa jollain treffipalstalla roikkua, mut sit ei pystykään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
En ole pystynyt. Deittailu tuntuu rasittavalta. Kunpa voisi hypätä suoraan tuttuuden asteelle.
Tämä on se tekijä, miksi exät tuntuu varteenotettavalta vaihtoehdolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erittäin paljon introvertti ja ei, en ole jaksanut heittäytyä deittailumaailmaan. Erosin 1,5 vuotta sitten, olen sentään joillakin treffeillä saanut aikaiseksi käydä, mutta en oikeastaan nauti uusiin ihmisiin tutustumisesta, minusta se on vähän työlästä. En myöskään kaipaa sitä ihastumista ja ensihuumaa, vaan vain hyvää, tasapainoista, arkista parisuhdetta, johon päästäkseen pitäisi käydä ne vaiheet läpi, joista en nauti... Melko heikko yhtälö. Toisaalta, myös itsellä on niin hyvä olla yksinäänkin, suorastaan pelottavan hyvä siinä mielessä, että hyvän parisuhteen ihanuuskin on menettänyt silmissäni loistoaan, enpä tiedä aionko enää koskaan varsinaisesti lähteä etsimään sellaista... :)
N38
Sun kaltaisia naisia on liikkeelä paljon. Kiinnostaa jollain treffipalstalla roikkua, mut sit ei pystykään mihinkään.
Sanoinko, että roikun millään treffipalstalla?? Olin aikani, kävin treffeillä ja totesin, ettei mun juttu.
N38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen erittäin paljon introvertti ja ei, en ole jaksanut heittäytyä deittailumaailmaan. Erosin 1,5 vuotta sitten, olen sentään joillakin treffeillä saanut aikaiseksi käydä, mutta en oikeastaan nauti uusiin ihmisiin tutustumisesta, minusta se on vähän työlästä. En myöskään kaipaa sitä ihastumista ja ensihuumaa, vaan vain hyvää, tasapainoista, arkista parisuhdetta, johon päästäkseen pitäisi käydä ne vaiheet läpi, joista en nauti... Melko heikko yhtälö. Toisaalta, myös itsellä on niin hyvä olla yksinäänkin, suorastaan pelottavan hyvä siinä mielessä, että hyvän parisuhteen ihanuuskin on menettänyt silmissäni loistoaan, enpä tiedä aionko enää koskaan varsinaisesti lähteä etsimään sellaista... :)
N38
Sun kaltaisia naisia on liikkeelä paljon. Kiinnostaa jollain treffipalstalla roikkua, mut sit ei pystykään mihinkään.
Sanoinko, että roikun millään treffipalstalla?? Olin aikani, kävin treffeillä ja totesin, ettei mun juttu.
N38
En puhunutkaan sinusta, vaan sun kaltaisistasi naisista ja niitä on noi nettitreffipalvelut pullollaan.
En ole pystynyt. Deittailu tuntuu rasittavalta. Kunpa voisi hypätä suoraan tuttuuden asteelle.