Voiko masennuksesta ja itsetuhoisuudesta kärsinyt opiskella sairaanhoitajaksi?

Niin, tuota mahdollsuutta ei suotu lähihoitajaksi haluavalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on niin yleistä että ehkä joka toinen hoitaja tekee töitä masentuneena.

Ohoh, ehkä ei kuitenkaan lääkärin diagnosoimaa masennusta.  

Ei ehkä ihan joka toinen, mutta tilastollisesti suuri osa.

Siis noin 5 % kaikista suomalaisista sairastuu masennukseen vuosittain, joka viides ei joka toinen.

Kyllä voi, mutta on hyvä miettiä kestääkö oma psyyke hoitotyön, ettet itse sairastu uudestaan.

Mun siskoni, entinen narkomaani/sekakäyttäjä työskentelee nykyisin sosionomina päihdehuollossa.

Tässä tapauksessa historia on kääntynyt eduksi, koska on helpompi ymmärtää toista jos on itse rämpinyt samoissa aallokoissa.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Masennus on sairaus, josta paranee hoidolla, joten tietenkin voi. Toipumisprosessi sitäpaitsi opettaa elämästä, heikkoudesta ja ihmisestä paljon asioita, jotka ovat hyväksi. Kokemus kärsimyksestä on henkilökohtainen ja saattaa jopa olla eduksi hoitotyössä. Sama koskee muitakin vakavia sairauksia, esim. syöpää. 

Terapeuttituttava sanoi kerran, että jos masennuksesta ei olisi ihmiskunnalle mitään hyötyä, se olisi hävinnyt evoluution myötä jo vuosisatoja sitten. Ne "hyödyt" voivat olla näkymättömiä, mutta silti vaikuttavia. 

Olen pahoillani, mutta masennuksesta ei todellakaan aina toivuta. Depressio on yksi kärjessä olevista diagnooseista, jonka vuoksi jäädään sairaseläkkeelle, myös nuorilla ihmisillä.

Mulle sano pari viikkoa sitten psykiatri, että masennus on sairaus joka useimmissa tapauksissa menee jossain vaiheessa ohi. Hoidolla nopetuetaan jne. Miten niin masennuksesta ei toivuta?

Työ on sellaista, että varmaan moni on masentunut tai ahdistunut sen takia. Työpaikkakiusaaminen yleistä, kiire ja stressi koko ajan läsnä. Ehkä kaikista pahin työssä on juuri se ilmapiiri... Jotkut saavat mielivaltaisesti kiusata ja nälviä työkavereitaan eikä kukaan puutu.

Sairaanhoitajan työ on sekä fyysisesti että henkisesti kuormittava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennus on niin yleistä että ehkä joka toinen hoitaja tekee töitä masentuneena.

Ohoh, ehkä ei kuitenkaan lääkärin diagnosoimaa masennusta.  

Ei ehkä ihan joka toinen, mutta tilastollisesti suuri osa.

Siis noin 5 % kaikista suomalaisista sairastuu masennukseen vuosittain, joka viides ei joka toinen.

Laskepas uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt niin hirveän pitkä aika ole siitä kun täällä tyrmättiin täysin lähihoitajan työhön mahdollisuus, jos on vastaava oireita.

Monissa paikoissa yhä sairaanhoitaja vastaa esim lääkkeiden jakamisesta...

Miten aikaisemmin sairastettu masennus vaikuttaa kykyyn jakaa lääkkeitä?

Voi hyvänen aika. Että masentunut sairaanhoitaja ei voisi toimia potilastyössä ja jakaa lääkkeitä? 

Sanokaapa viisaat ensimmäiseksi että mikä ihmisryhmä ja kuka on suojattu mielen sairauksilta? Kuka voi sanoa itseään täysin terveeksi? Kuka väittää että juuri sinä et koskaan sairastu psyykkisesti? Aivan. 

Hulluutta on väittää olevansa särkymätön.

Tottakai voit opiskella sairaanhoitajaksi. Eihän me voida valita elämänpolkujamme, itsekin olen sh ja jo nuorena kärsinyt masennuksesta, myöhemmin aikuisiällä uudestaan. Silti olen täysin tavallinen ihminen, kuten suurin osa sairastuneista. 

On tosi surullista että jotkut vielä nykyaikanakin leimaa masentuneet ym. täysin hulluiksi jotka ovat suunnilleen lepositeissä sairaaahoidossa. 

Tärkeintä on tunnistaa omat tunteet ja heikkoudet sekä sairastuminen ja hoitaa se. Itsekin olen käynyt monta vuotta terapiassa ja koen kyllä olevani sairastumisen myötä paljon parempi sairaanhoitaja kuin aiemmin. 

Surullista kyllä juuri ne "terveet" sairaanhoitajat usein eivät ymmärrä mielen ongelmia, vaan kaikki joilla on jotain lääkkeitä käytössä leimataan, "kun on noita hullujen lääkkeitä". 

Toki koulu kannattaa käydä kun on siihen voimia. Opiskeluaika saattaa lisäksi nostaa tunteita pintaan, kuten esim. eri harjoittelupaikat. On hyvä jos voi jonkun kanssa sitten keskustella asioista joita nousee mieleen. 

Tsemppiä opiskeluun jos aiot sen aloittaa! 

Ja ne jotka tämän haaveen meinasivat tyrmätä, saisivat mennä itseensä. 

Voi. Itsekin masentunut, ajoittain itsetuhoinen ja anoreksiaa sairastava ja opiskelen sh:ksi. Toki arvet käsissä näkyy, myös ne pari tikattua ja voi olla, että monille on selvää miten ne ovat tulleet - tai sitten ei, niitä ei kuitenkaan ole kädet täynnä. Opiskelu on rankkaa ja olin toissakesän saikulla, viime kesänä kuitenkin myös töissä, työantaja tiesi masennuksesta ja syömishäiriöstä mutta ei vaikuttanut työntekoon mitenkään. En väitä ettenkö tulisi olemaan vielä parempi ja tehokkaampi terveenä, mutta en nytkään ole vaaraksi potilaille - osan kyllä jäädä pois, jos vointi huononee.

Riippuu kuinka hyvin olet toipunut. Jos lukkiutaudut kesken päivää vessaan viiltelemään ja rouskit potilaiden lääkkeet, niin ei kannata ainakaan odottaa korkeita pisteitä loppuarvioinneista.