Kuinka paha juttu teidän mielestä?

Olet väärässä, ei ole minusta normaalia. Itse pelästyisin pahasti jos mieheni paiskoisi riidellessä tavaroita, saati yrittäisi lyödä! En uskaltaisi enkä enää haluaisi olla tuolla tavalla käyttäytyvän henkilön kanssa. Kertoo paljon ainakin huonoista tunteiden hallintataidoista.

Väkivalta on aina väärin, oli sitten tekijä mies tai nainen. Mies ei lyönyt takaisin vain koska olet nainen, mieti mitä olisi tapahtunut jos olisit ollut mies?

Itse lähtisin heti suhteesta ensimmäisen kerran kun nainen läpsäisi ja tekisin vielä rikosilmoituksen. Se että sinulla ei ole penistä, ei oikeuta sinua lyömään.

Olen itsekin ehdottomasti sitä mieltä, että väkivalta on aina väärin. En ole kuitenkaan mielestäni väkivaltainen. Olen yhden kerran yrittänyt läpäistä, en edes lyödä, miestä tilanteessa, jossa hänelle oli täydet puolustautumismahdollisuudet. Vuosi sitten. Häpesin omaa käytöstäni pitkään ja olen edelleenkin pahoillani. Mutta olenko todella ainoa, joka ajattelee, että ei se nyt ehkä niiiin kauheaa voinut olla??

Kaksi kolme kertaa olen vihaisena heittänyt tyynyn seinään ja kerran oman ulkotakkini lattialle.

Olenko todella poikkeus? Onko käytökseni ollut todella kohtuutonta ja jopa niin anteeksoantamatonta, että miehen tulisi erota?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Väkivalta on aina väärin, oli sitten tekijä mies tai nainen. Mies ei lyönyt takaisin vain koska olet nainen, mieti mitä olisi tapahtunut jos olisit ollut mies?

Itse lähtisin heti suhteesta ensimmäisen kerran kun nainen läpsäisi ja tekisin vielä rikosilmoituksen. Se että sinulla ei ole penistä, ei oikeuta sinua lyömään.

Siis tekisitkö oikeasti rikosilmoituksen, jos nainen yrittäisi läpäistä sinua kasvoihin ja lopputulema olisi pieni naarmu, paperihaavaa pienempi, sinun käsivarressasi? En kysy pahalla, mua oikeasti kiinnostaa. Mitä luulet, että poliisi tekisi tuossa tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin ehdottomasti sitä mieltä, että väkivalta on aina väärin. En ole kuitenkaan mielestäni väkivaltainen. Olen yhden kerran yrittänyt läpäistä, en edes lyödä, miestä tilanteessa, jossa hänelle oli täydet puolustautumismahdollisuudet. Vuosi sitten. Häpesin omaa käytöstäni pitkään ja olen edelleenkin pahoillani. Mutta olenko todella ainoa, joka ajattelee, että ei se nyt ehkä niiiin kauheaa voinut olla??

Kaksi kolme kertaa olen vihaisena heittänyt tyynyn seinään ja kerran oman ulkotakkini lattialle.

Olenko todella poikkeus? Onko käytökseni ollut todella kohtuutonta ja jopa niin anteeksoantamatonta, että miehen tulisi erota?

Ap

Juuri tuon asenteen takia nuoret tytöt luulevat että tulevia poikaystäviä on okei läpsiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkivalta on aina väärin, oli sitten tekijä mies tai nainen. Mies ei lyönyt takaisin vain koska olet nainen, mieti mitä olisi tapahtunut jos olisit ollut mies?

Itse lähtisin heti suhteesta ensimmäisen kerran kun nainen läpsäisi ja tekisin vielä rikosilmoituksen. Se että sinulla ei ole penistä, ei oikeuta sinua lyömään.

Siis tekisitkö oikeasti rikosilmoituksen, jos nainen yrittäisi läpäistä sinua kasvoihin ja lopputulema olisi pieni naarmu, paperihaavaa pienempi, sinun käsivarressasi? En kysy pahalla, mua oikeasti kiinnostaa. Mitä luulet, että poliisi tekisi tuossa tilanteessa?

Sanoinkin että jos hän LÄPSÄISISI.

Nykyistä miestä en ole lyönyt, mutta yhtä jahtasin pihalla kerran lyödäkseni :( Hän löi kerran minua. En murehtinut asiaa sen enempää. Kerran heitin lasten lelun ja se osui ikkunaan ja (sisä)ikkuna hajosi :(

Se oli viimeinen kerta kun heitin mitään, se oli niin tyhmää.

Mies on ilmeisesti pitkävihainen. Ongelma sekin .

Ei ole koskaan käynyt lähelläkään että olisin lyönyt miestäni. Mun äiti kyllä juuri riidan yhteydessä on läimäyttänyt isääni, sylkenyt päälle tai yrittänyt potkaista. Myös minua äiti läimäisi kasvoihin suutuspäissään kun olin lapsi, useamman kerran. Eihän noista mistään mitään fyysisiä vammoja jäänyt.

En minä haluaisi olla suhteessa ihmisen kanssa joka käyttäytyy väkivaltaisesti edes joskus. Vaikka ei varsinaista vaaraa olisi, niin fyysinen väkivalta on aina myös henkistä väkivaltaa ja todella nöyryyttävää. En sinuna yhtään vähättelisi miehen tunteita tai huolta tulevista lapsista.

Me ei olla enää ihan nuoria, ollaan naimisissa, eikä kummallakaan ole väkivaltataustaa millään lailla. Minusta mies ylireagoi.

Ap

Teillä on muu ongelma, joka tulee esille riidassa. Mies ei ole päässyt tilanteen yli.

Keskustelkaa tuo nimenomainen asia lävitse silloin kun ette riitele silläkin uhalla, että keskustelu muuttuisi riidaksi. Kerro miehellesi että hänen toimintansa jatkuessaan johtaa lopulta siihen, että eroatte.

Kumppani ei voi tietää katuuko toinen oikeasti vai esittääkö vain. Tuolla tavalla ne perhehelvetit alkaa, ja minulle kukaan ei olisi niin tärkeä että ottaisin sitä riskiä, että väkivalta pääsisi jatkumaan tai kehittymään. (Nuoruuden suhteessani tein kerran sen virheen, että jäin vaikka mies löi. No, löi uudestaankin. Onneksi pystyin lähtemään silloin.) Ymmärrän miksi miestä mietityttää.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin ehdottomasti sitä mieltä, että väkivalta on aina väärin. En ole kuitenkaan mielestäni väkivaltainen. Olen yhden kerran yrittänyt läpäistä, en edes lyödä, miestä tilanteessa, jossa hänelle oli täydet puolustautumismahdollisuudet. Vuosi sitten. Häpesin omaa käytöstäni pitkään ja olen edelleenkin pahoillani. Mutta olenko todella ainoa, joka ajattelee, että ei se nyt ehkä niiiin kauheaa voinut olla??

Kaksi kolme kertaa olen vihaisena heittänyt tyynyn seinään ja kerran oman ulkotakkini lattialle.

Olenko todella poikkeus? Onko käytökseni ollut todella kohtuutonta ja jopa niin anteeksoantamatonta, että miehen tulisi erota?

Ap

Olette molemmat toimineet väärin,sinä kun olet yrittänyt läpsäistä ja ajattelet,että kaikkihan niin tekee,ja mies kun kantaa kaunaa asiasta,olisi pitänyt erota silloin kuin läpsäisyriita tapahtui tai puhua asia selväksi ja päästä siitä yli.

Jos oikeasti pelkää että toinen on väkivaltainen kumppania tai tulevia lapsia kohtaan,silloin lopetetaan suhde pelottavaan ihmiseen,ei kaivella vanhoja asioita esiin joka riidan yhteydessä.

Onhan tuo tekosi Ap toki väärin, mutta en ymmärrä miehesi tarvetta suurennella asiaa ja syytellä siitä aina vaan sinua.

Normaalisti hyvään parisuhteeseen kuuluu se, että kun tehdään virheitä (ja kaikkihan niitä tekevät, ei täällä ketään virheetöntä kulje - joten ihan turha syyttää aina vaan jota kuta muuta virheelliseksi!), niin niistä on syytä oppia ja pyytää vilpittömästi anteeksi. Kun asia on käsitelty anteeksipyyntöinen on toisen osapuolen vastuulla oikeasti antaa anteeksi.

Muutenhan vastaavia virheitä kaivetaan esille vuosikaudet, ja kuka sitä jaksaa. Ihan varmana kun jokaisesta löytyy ne virheelliset teot sieltä menneisyydestä jostain kohtaa.

Ap: Pystyisitkö siis kysymään mieheltäsi vaikkapa ihan rauhan keskellä, että onko hän antanut tekosi anteeksi. Ja jos ei ole, niin kysy että miksi, ja meinaako hän loppuelämänsä sitä märehtiä teidän kummankin tappioksi.

Kyllä tuollaisesta teosta vielä normaalissa perisuhteessa, jossa on hyvä keskusteluyhteys eikä toinen heittäydy tahallaan marttyyriksi, selvitään!

Läpsäisyä pahempana pitäisin asian vähättelyä "eihän se nyt niin vakavaa ollut", "ei tuota kannata nyt niin tosissaan ottaa, eikä siitä voi suuttua".

Kyllä mies ylireagoi ja varmaan tietää, että ottamalla asian puheeksi saa sinut kierimään omatunnon tuskissa ja on ns. niskan päällä riidassa. Väkivalta ei ole ok, mutta miehesi ylireagoi.

Mulla oli narsistisia piirteitä omaava aviomies ja tämä Ap:n kertoma ja sen saamat kommentit hieman särähtivät korvaan.

Eli meillä oli meininki se, että minua 3 x isompi mies läpsi, potki, tukisti, retuutti yms. minua usein riitojen yhteydessä. Ja haukkui verbaalisesti minkä kerkesi.

Kerran minulla sitten paloi kunnon haukuista käämit ja läppäsin miestä poskelle.

Tästäpä mies sitten riemastuneena rieputti minua taas kerran hiuksista pitkin lattiaa iskien välillä päätäni lattiaan. Sen loputtua mies soitti poliisit paikalle ja käski viedä minut suoraan putkaan, koska olin kuulemma uhannut hänen henkeään. Ja poliisithan uskoivat! Sain rikossyytteen. Vasta tuomioistuimessa (kun istuntopäivä oli jo sovittu) ihmettelivät, että mikäs ihme juttu tämä on, kun mitään näyttöä väkivaltaisuudestani ei ole, miehellä ei ole mitään vammoja ja vain toista osapuolta on kuultu koko asiassa.

Mies on siis erittäin oiva puhumaan, rauhallinen ja tyyni, siinä missä minä yleensä noiden tapahtumien jälkeen vain itkin hysteerisenä jossain nurkassa.

Miehellä oli myös valtaisa tarve marttyyrin rooliin. Hänhän ei kuulemma ikinä ollut tehnyt mitään pahaa ja minä kuulemma kaikin voimineni löin häntä tuolla kerralla. Ja tätä yhtä kertaa hän jaksoi muistella eroomme asti, siinä missä hänen tekonsa piti antaa anteeksi sillä sekunnilla kun hän keksi anteeksi huudella (vaikkei tietenkään oikeasti mitään katunut, koska jatkoi aina väkivaltaa). Lisäksi hänen anteeksipyyntönsä olivat kuulemma aina niin paljon vilpittömämpiä ja minun vain jotain tekaistuja, jotka tulivat aina väärällä hetkellä ja väärinsanottuna.

No, ei ole ihan rinnasteinen tilanne Ap:n tilanteen kanssa, mutta jotenkin sympatiani tässä kääntyvät Ap:lle.

Oma mieheni on entinen, syystä.

Olet väärässä. Ja olet edelleen väkivaltaan taipuvainen, kun kaikki ei mene suunnitelmiesi mukaan ja riita tilanteessa tavarat lentävät, josta onkin lyhyt matka nyrkkien heilumiseen.

Ok. miehesi on isokokoinen, joka riita tilanteessa voisi puolustautua, mutta onko siinä mitään järkeä ja pelätä mitä milloinkin keksit.

Hyvä, ettei teillä ole lapsia, sillä tiukan paikan tullen, käyttäisit väkivaltaa lapseen. Ja mikä pahinta, antaisit esimerkin omalla käytöksellään esimerkin lapselle, miten ongelmat ratkaistaan.

Sinuna hakeutuisin hoitoon, sillä sinulla on taipumuksia väkivaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Olet väärässä. Ja olet edelleen väkivaltaan taipuvainen, kun kaikki ei mene suunnitelmiesi mukaan ja riita tilanteessa tavarat lentävät, josta onkin lyhyt matka nyrkkien heilumiseen.

Ok. miehesi on isokokoinen, joka riita tilanteessa voisi puolustautua, mutta onko siinä mitään järkeä ja pelätä mitä milloinkin keksit.

Hyvä, ettei teillä ole lapsia, sillä tiukan paikan tullen, käyttäisit väkivaltaa lapseen. Ja mikä pahinta, antaisit esimerkin omalla käytöksellään esimerkin lapselle, miten ongelmat ratkaistaan.

Sinuna hakeutuisin hoitoon, sillä sinulla on taipumuksia väkivaltaan.

Ei hyvää päivää näitä kommentteja ap:lle !  Ei yhtään mitään liioittelun makua, ei yhtään.  Mä en jaksa uskoa, että mitä mä luin. Hakeutumaan hoitoon tuon takia..??

Onpa kyllä todella tuomitsevaa tekstiä täällä joukossa ja juuri tuossa edelläkin (nro 19).

On kai ihan eri asia läppäistä isoa miestä, jonka tietää kykenevän puolustautumaan, jonka kanssa on riita kesken ja mies voi jopa käytöksellään/sanoillaan tietoisesti provosoida toista hermostumaan lisää.

Lapsi sen sijaan on aina aikuiseen nähden se heikompi, pienempi ja suojeltava, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lapsi ei ymmärrä mahdollista provosointiaan. Lapsi myös käytännössä ihailee aina vanhempaansa, katsoen ylöspäin, myös riidan hetkellä. Sen luottamuksen horjuttaminen olisi todella pahan teko.

Lapselle aikuisen on oltava esimerkkinä. Eikä lapsen kanssa riidellä siten, kuin puolison kanssa. Nämä seikat aikuinen yleensä tajuaa.

Ei mun mielestä näitä tilanteita (mies vs. lapsi tulevaisuudessa) siis voi mitenkään verrata jotenkin aukottomasti keskenään.

Eikä joku yksittäinen aikuisten riidan tuoksinnassa tapahtunut läpsäisy tai sen yritys tee kenestäkään automaattisesti väkivaltaista aina ja ikuisesti jatkossa, saati sitten lapsiaan kohtaan.