Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Silmäni avautuivat, ja tajusin ystävyyden yksipuoliseksi.
23.09.2016 |
Kun aloin tätä muka-ystävyyssuhdetta eli ihmissuhdetta miettimään, niin tajusin, että toinen ei ole ikinä yhtään milliä ollut kiinnostunut minun kuulumisista, voinnista, jaksamisesta, jne. Mielipiteeni kyllä kiinnostavat silloin, kun ne koskevat hänen elämänsä ongelmia ja ratkaisuja niihin ongelmiin. Mutta minä itse en kiinnosta. Näin ollen totesin, että tämä ystävyytemme (joka ei ole oikein ystävyyttä ikinä ollutkaan) on yksisuuntaista ja yksipuolista. Hän ei kaivannut ystävää vaan tukihenkilöä ja kannustajaa.
Eilen juteltiin, ja siinä silmäni jotenkin avautuivat myöntämään tuon kaiken. Nyt minulla on hyväksikäytetty olo. Ja pidän itseäni naurettavana, että miten ihmeessä edes erehdyin odottamaan ystävyyttä sellaiselta ihmiseltä, joka sitä ei halunnut antaa. Hävettääkin.
Eikä sekään hirveän paljon lohduta, että olen kyllä ollut toiselle avuksi. Hän itse sanoo kokevansa, että olen auttanut häntä. Ihan kiva, ja laupiasta minulta. Mutta olo on silti hylätty ja yksinäinen.
Miten selittäisin asiaa itselleni paremmaksi, ettei olo olisi niin kurja?
Kommentit (7)
Ihan kuin minun kirjoittamani aloitus. Olen samassa tilanteessa tällä hetkellä, tosin sinua sentään ystävä on sen verran arvostanut, että kertonut kuinka olet auttanut häntä. Oma "ystäväni" taas suuttuu, jollen ole hänen kanssaan samaa mieltä asioista ja ainut tehtävä on vain myötäillä häntä. Mietin että, jos nyt en irrottaudu tästä henkilöstä niin vielä parinkymmenen vuoden päästäkin varmasti vietän iltani kuuntelemalla hänen valituksiaan. Ja ne nimenomaan ovat valituksia, ongelmista tulee hänelle pakkomielteitä ja hän jankkaa vuosikaudet samoja juttuja.
Kyllä itsellenikin tullut hieman hölmö olo, että miten olen voinut antaa toisen käyttäytyä näin vuosikaudet. Aion jatkossa arvostaa itseäni enemmän, enkä antaa kenenkään hyväksikäyttää. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset odottavat ystävyyssuhteilta ihan liikaa....
En ole oikeastaan ikinä rohjennut häntä edes kutsua ystäväkseni. Jo aiemmin päätin, että soveltuvin sana lienee, että hän on minun lähimmäiseni. Siis sellainen ihminen, josta välitän ja kannan huolta. Tuohon joukkoon kuuluu sukulaisia, ystäviä, naapureita, työkavereita...
Ja kyllä, tämä lähimmäiseni arvostaa minua, on kohtelias ja kiltti minulle. Meidän välillämme on hyvin paljon luottamusta. Eli on hyviä asioita, joiden vuoksi en voi häntä haukkuakaan. Hän on hyvä ihminen. Meidän välillämme oleva ihmissuhde vain ei sisällä normaalia vuorovaikutusta vaan on hyvin yksisuuntaista. Olen kuitenkin pitkään jaksanut toivoa muuta. Nyt pettymys tuo hylätyn, yksinäisen, häpeävän ja nolon olon. Tämä on ollut yhteen suuntaan toimiva auttamis- ja terapointisuhde. Ap
Minulla on ollut samanlainen kokemus. Ystäväni jopa sanoi tarvitsevansa minua tulevaisuudessa auttamaan häntä elämänmuutoksensa toteuttamisessa. Siis totesi eikä kysynyt. Suunnilleen kuin jonkun ennakkotiedotuksen. Olin ihan ällikällä lyöty, miksi hän odottaa ympärillään olevien ihmisten jatkuvasti auttavan häntä, kun koskaan ei ole tullut pienintäkään vastapalvelusta edes kuuntelun muodossa, edes kysyen, mitä toiselle kuuluu. Puhelut alkavat moikkauksella ja sitten suolletaan ongelmia tai mihin nyt haluaakin kuuntelijaa, jopa tv-ohjelmista, joita en ollut edes nähnyt. Sanoin väliin hei en katsonut sitä leffaa, johon vastaus "anna mä nyt kerron tämän!!"
En jaksanut enää.
Voi olla miten koet asian, mutta mieti myös että ehkä ystävä ajattelee ettei halua udella. Mulla on pari mua usein auttanutta ystävää ja oon sanonu et mulleki. voi aina puhua ja tiedä. että heilllmurheita. mutta rivät vaan avaudu, En voi kuulustella..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi olla miten koet asian, mutta mieti myös että ehkä ystävä ajattelee ettei halua udella. Mulla on pari mua usein auttanutta ystävää ja oon sanonu et mulleki. voi aina puhua ja tiedä. että heilllmurheita. mutta rivät vaan avaudu, En voi kuulustella..
Tuo on kyllä mahdollista. Tää ei ole mikään utelijatyyppi. Mutta vaikka tuon tiedänkin, niin silti mulla on se hyväksikäytetty olo. En voi kuitenkaan sanoa olevan sataprosenttisen varmasti oikeassa. En tietenkään.
Onneksi me pystytään kyllä puhumaan ihan kaikesta. Kuten sanottu, niin meidän välillä on paljon luottamusta. Ja vaikka minulla tänään onkin ihan kamala olo tästä asiasta, niin yritän nyt pitää pään kylmänä ja vetää henkeä. Tällä hetkellä ei ole oikea aika ottaa tätä asiaa puheeksi, koska tuon lähimmäisen päähän ei juuri nyt mahdu muuta kuin hänen omat juttunsa. Ehkä, jos sopivampi tilanne tulee, niin voisin varmaan puhua aiheesta suoraan. Tää kylmäpäisyyden vaatimus on myös kuluttavaa :-(
Ap
Alue: Aihe vapaa
Ei tarvitse tuntea huonoa oloa tuollaisesta.
Itse jouduin katkaisemaan välit ainoaan ystäväporukkaani (ystävyys oli yksipuoleista, minä olin mukana vain jotta voisivat tuntea minua kohtaan ylemmyyden tunnetta) he haukkuivat työttömyyttäni laiskuudeksi ja arvostelivat jatkuvasti kaikkea elämässäni. Kun kysyin miksi käyttäydytte minua kohtaan noin, sanoivat että kuvittelen kaiken. Tajusin asian vasta kun puhuivat seurassa omia juttujaan ja kun kysyin mistä puhuivat, esittivät etteivät edes kuulleet kysymyksiäni. Että tuntuikin aluksi pahalle, kymmenen vuoden "ystävyys" oli muuttunut, en tiedä, en edes keksi sanaa tuolle kohtelulle.
Satuttaa edelleen ja syvältä, elämässäni on ollut vaikeaa muutenkin.