Onko minulla oikeis suuttua tästä? Äiti-tytär asiaa

Up

On oikeus loukkaantua. 

Entäs jos ehdottaisit äidillesi, että sinä kaipaisit kovasti juuri sellaista että hän isoäitinä viettäisi teidän kanssanne aikaa säännöllisesti ja puuhailisi jotain mukavaa. Voisiko hän ruveta äitimentoriksi teidän perheellenne?

Mulle on usein hyväntekeväisyyshommista tullut joistakin ihmisistä sellainen tunne, että sitä hyväntekeväisyyttä ei tehdä mistään auttamishalusta, vaan halutaan näyttää muille ihmisille, kuinka aktiivinen tässä ollaan. Tämä juuri vaikuttaa vähän siltä, mikäli teillä ei ole sitten jotain riitoja. 

Kyllä muakin tuo loukkaisi.

Näyttäähän toi muille paremmalta olla mentori kuin vain mummo.

Jos tämä siis taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Näyttäähän toi muille paremmalta olla mentori kuin vain mummo.

Jos tämä siis taustalla.

Niinpä. Turhamaisuus vie ja arvot on kai himppu sekaisin. Ehkä kokee, että mummous ei oo pop. Ja joku tarvitsee enemmän? Toki on oikeus loukkaantua, mutta kannattaa kertoa tunteet ja toiveet.

Joka tapauksessa mummo tekee omat valintansa ihan itse. Että voinet vaikuttaa, mutta ei ole sinun päätös. Hänen on.

Voihan tuossa olla taustalla vaikka mitä. Äitisi ei koe, että te tarvitsisitte sen enempää yhteydenpitoa, mitä nytkään. Tai teidän juttunne on nyt jo nähty, mentorointihomma on uutta ja jännää. Tai hän haluaa olla oikeasti avuksi ja tällä panoksella kokee tekevänsä ison muutoksen jonkun elämässä. Sulla menee ihan hyin, hän ei mielestään muuttaisi mitään. Veikkaan tätä jälkimmäistä, koska perustelen itselleni joskus asioita tuosta vinkkelistä. Menen vain ns. katastrofitilanteisiin, jossa minua tarvitaan "kipeästi", tai tällainen kuvitelma äidilläsi saattaa olla.

Kun hän on kerran kertonut asiasta sinullekin, ei hänellä taida olla hajuakaan sinun tarpeistasi, ellei tarkoitus ollut loukata. Puhuminen kannattaa aina.

Ei ole oikeus suuttua.

Te olette oma perheenne ja mummohan auttaa usein! Itse kirjoitit että olette saaneet aina apua trvitraessa.314

Sanoin kyllä äidilleni, että a) toivon häneltä enemmän osallistumista ja b) koen, että hän ei koskaan vie esim. lapsenlastaan mihinkään päiväjuttuihin tms. ja voisi tuolla ajalla tehdä sitä. Olen usein sanonut, aiemminkin. Olen siis ollut sitä mieltä, että ei tod. tarvitse, jos aikaa ei ole -joskin olisin itse huomattavasti aktiivisempi ja kiinnostuneempi omasta lapsenlapsestani. Jotenkin on vain niin absurdia, että hän nyt sitten menisi vieraan, minun ikäisen äidin ja tämän lapsen/lasten kanssa vuodeksi tekemään tällaisia, vaikka meidän kohdalla aina esittää, että ei ole aikaa ja ei pysty juuri nyt. Joskus tosiaan hoitaa ja tulee, mutta mitään aitoa kiinnostumista meistä siinä ei ole. Minullehan hän tästä suuttui, syytti minua mustasukkaiseksi ja sanoi, ettei asia kuulu minulle. Tekisi mieli katkaista välit kokonaan, mutta en tiedä olisiko se kuitenkaan oikein lapselleni. ap

On oikeus suuttua ja loukkaantua, tunteet eivät ole väärin! Niiden moottoroima toiminta voi sen sijaan olla väärin. Onko sulla ja äidilläsi ollut aiemmin normaalit, lämpimät välit?

Tuosta välien katkaisemisesta, niin onko äitisi kuitenkin aidosti läsnä ja "mukana" silloin kun viettää aikaa lapsesi kanssa? Entä näkyvätkö äitisi ja sun väliset ristiriidat myös lapselle? Riitaisessa tilanteessa ei mun mielestä ole itsestään selvää, että kumpi on lapsen kannalta parempi, olla tekemisissä vai olla olematta...

Tää ei liity aloittajan aiheeseen, mutta tuli muuten mieleeni, että varokaa te, jotka käytätte noita varamummu- ym. palveluita. Aina ei tosiaan välttämättä ole näillä varamummuilla vilpitön auttamisen halu taustalla.

Omalla äidilläni on ilmeisesti jonkinlainen alkoholiongelma, jota ei itse tietenkään myönnä. On kuitenkin sillä tavalla ihan siisti ja "normaalin" oloinen eikä asiaa ehkä päällepäin uskoisi, käy töissä ym. Viime vuosina (ja vähän hänen koko elämänsä ajan) on ollut kaikenlaista isompaa ja pienempää kriisiä. Äiti on siskolleni kerran sanonut, että pitäisi kai ajaa kalliota päin ja minulle vihjaillut epämääräisesti kerran jotain, ei kuitenkaan noin suoraan. Ollaan sanottu, että hänen pitäisi hakea apua. Mutta ei, hän on käynyt kuulemma työpsykologilla juttelemassa ja se riittää mielestään... Kysyin myös kerran, että ihan tosissaanko siskolleni silloin puhui tuollaisia. Ei kuulemma oikeasti tarkoittanut. Sanoin, että sitä apua pitäisi hakea, jos oikeasti joskus siltä tuntuu ja jos muuten vain höpisee tuollaisia, niin seuraavasta soitan ambulanssin. Hän on muutenkin hyvin kova raivoamaan meille muiden asioista ja "vääryyksistä" häntä kohtaan, en tiedä onko joku epävakaa persoonallisuus, marttyyri, vai mitä ihmettä.

Hän on kovasti toivonut lapsenlapsiaan hoitoon ja on verisesti loukkaantunut, kun emme ole antaneet hoitaa emmekä muutenkaan jättäneet hetkeksikään kahden kesken. Äiti ei nimittäin kunnioita myöskään mitään meidän ohjeita tai sääntöjä, tekisi kaiken ihan oman mielen mukaan. Hän myös ilmeisesti katuu jollain tavalla meidän lapsuusaikana tekemiään virheitään ja haluaisi nyt "hyvittää" ne kaikki lastenlasten kautta.

Käytös on ollut viime aikoina niin mahdotonta, että aloin itse oireilla mm. synnytyksen jälkeisellä masennuksella ja pakkoajatuksilla, että minun oli pakko laittaa välit jäihin. Nyt

hän on kirjoitellut kirjeitä, joissa kirjoittelee olevansa kai niin paska mummo sitten ja joskus mietti että täytyy kai ruveta varamummuksi sitten jollekin tarvitsevalle lapselle tai lapsille.

En tiedä, onko hän oikeasti alkanut varamummuksi. Luulen, että ei. Mutta tuli vain mieleeni, että on tuokin, kun siihen hommaanhan voi kai kuka vain alkaa? Parhaimmillaanhan tuo on vain ihana asia, kun tuollaista toimintaa on, mutta siinä kannattaa olla kyllä tarkkana, minkä mummon sieltä saa... Jos hän vielä puhuu, kuinka "omat lapsenlapset on kaukana eikä saa heitä nähdä" niin olkaa varovaisia!

Tuli jotenkin mieleeni, että onkohan sinunkin äitisi vähän tuollainen mielensäpahoittaja tai marttyyri? Voisiko olla, että hän on kokenut tuon ( tai jonkin muunkin?) arvosteluksi mummouttaan kohtaan, kun olet sanonut, että toivoisit häneltä enemmän osallistumista ja on sitten siitä ottanut jotenkin nokkiinsa ja haluaa nyt näyttää olevansa loistomummu ja päteä vapaaehtoisroolin kautta? Tyyliin "katsokaa nyt!"?

Minkälainen lapsuus ja nuoruus sinulla oli? Onko sinulla ja äidilläsi ollut hyvät välit ennen? Onko hän ollut sinulle äitinä aina hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Sanoin kyllä äidilleni, että a) toivon häneltä enemmän osallistumista ja b) koen, että hän ei koskaan vie esim. lapsenlastaan mihinkään päiväjuttuihin tms. ja voisi tuolla ajalla tehdä sitä. Olen usein sanonut, aiemminkin. Olen siis ollut sitä mieltä, että ei tod. tarvitse, jos aikaa ei ole -joskin olisin itse huomattavasti aktiivisempi ja kiinnostuneempi omasta lapsenlapsestani. Jotenkin on vain niin absurdia, että hän nyt sitten menisi vieraan, minun ikäisen äidin ja tämän lapsen/lasten kanssa vuodeksi tekemään tällaisia, vaikka meidän kohdalla aina esittää, että ei ole aikaa ja ei pysty juuri nyt. Joskus tosiaan hoitaa ja tulee, mutta mitään aitoa kiinnostumista meistä siinä ei ole. Minullehan hän tästä suuttui, syytti minua mustasukkaiseksi ja sanoi, ettei asia kuulu minulle. Tekisi mieli katkaista välit kokonaan, mutta en tiedä olisiko se kuitenkaan oikein lapselleni. ap

No, tuohan kuulostaa aika selvältä jutulta. Äitisi ei osaa luoda tunnesuhdetta lapsenlapseensa, mutta jotain haluaa tehdä. Häslätään sitten vieraiden ihmisten kanssa, se ei ole niin kivuliasta. Ehkä hänellä on jopa epärealistiset kuvitelmat tästä vuoden pestistä. Kysy häneltä, mitä hän saa siitä sellaista... ai niin mutta hänhän närkästyi kysymyksistä. 

Jotkut äidit on vaan kakkapäitä omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan kohtaan :I Miun äitee ei ole sentään vieraita mennyt auttamaan, mutta siskonsa (kouluikäiset lapset) ja veljensä (teini-ikäiset lapset) luona ramppaa usein auttamassa useamman sadan kilometrin päässä, vaikka meille tähän yhden kilsan päähän ei pääse puoleksi tunniksikaan 4-vuotiastani vahtimaan :D Muille ihmisille tietysti kehuu itsensä maasta taivaisiin kuinka on niin kivaa olla mummo ja ihanaa päästä osallistumaan tyttärentyttären elämään ja useamminkin mielellään tapaisi, mutta kun minä en vie tytärtä sinne. No en kai kun äitee on koko ajan vain työpapereidensa kimpussa, tai katsoo telkkaria tyttärestäni mitään välittämättä, ja naukkailee vielä viinejä ja siidereitä samalla! Kerran jätin tytön siihen puoleksi tunniksi, kun kipaisin äkkiä kaupalla viemässä kirjeen postiin. Tulin takaisin niin äitee oli hautautunut toimistoonsa ja laittanut tytölle lastenohjelmia telkkarista, äänet aivan täysillä huutaen. Odoteltiin siinä vielä puolitoista tuntia että äitee palaisi seuraksemme, ei kuulunut. Lähdettiin sitten kotiin. Ihmettelyä tuli perään että kuinka me nyt jo lähdettiin, kellohan oli vasta kuusi ja ihan kohta hän olisi saanut ne hommansa valmiiksi...

Myöskään ei ole koskaan kiinnostunut siitä miten meillä menee. Kerran yritin kertoa eräästä harrastuksestani, äitee sanoi suoraan että häntä ei kiinnosta kuunnella miu juttujani. Omista työasioistaan taas pulputtaa vaikka tuntikausia. Ei soitella, koska joka kerta kun minä soitan äiteelle, tiuskii kuinka soitin huonoon aikaan ja just on tekemässä vaikka ja mitä ja ei voi puhua. Itse "muistaa" soittaa meille ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Ja sitten puhuu niitä työasioitaan.

Olen joskus ottanut asian puheeksi ja pyytänyt että äitee olisi enemmän tekemisissä kanssamme, kun olen kuitenkin totaali-yh jonka kaikki muut sukulaiset ja ystävät asuvat kaukana. Äitee siihen valittamaan, että hänhän on minun äitini eikä mikään ystävä jonka kanssa käydään kahvilla tms! Ai en tiennytkään ettei äidit voi olla aikuisten lastensa kanssa tekemisissä kuin äidillisissä asioissa, joita sitten ovat..? Mitkä? Kun ei sitä kerta muutenkaan täällä näy, esim. siivoamassa tai kokkaamassa :P Mitään sellaista en tosin kaipaisikaan, ihan vaan aikuista seuraa itselleni ja mummia tyttärelle, mutta kun ei.

Ja sitten äitee rutisee kuinka minä olen aina niin hankala ja vaadin liikaa ja haluan estää äiteetä elämästä omaa elämäänsä jne...

Anteeksi rant mutta ketju sai taas ärsyyntymään tästä :'D

Tuli vielä semmoinen mieleen vastaajan 16 viestistä (aika tuttuja juttuja kirjoitit!), että onko teidän äidit sodassa olleen sukupolven lapsia? Tai ei väliä vaikkei olisi, mutta etenkin aika monella tuon ajan lapsella ja nykyisellä mummulla taitaa kai olla ongelmana sekin, että he eivät ole koskaan oppineet näyttämään tunteitaan, eivätkä osaa vaikkapa pitää omia lapsiaan hyvänä, esim. halata, pitää sylissä tai muuta. Ovat lapsena joutuneet peittämään omat tunteensa eivätkä ole tulleet hyväksytyksi sellaisina kuin ovat. On pitänyt olla hiljaa, nätisti ja poraamatta, olla reipas ja huolehtia pikkusisaruksista mukisematta. He eivät sitten pysty näkemään näitä samoja heikkouksia omissa lapsissaan ja ovat kohdelleet heitä samanlailla kuin heitä itseään on kohdeltu. Huolenpidon saattavat suunnata sitten herkästi muiden lapsiin (meilläkin äitini kovasti aina auttaa serkkujani ja lapsena/nuorena aina kuunteli heidän huolensa ja neuvoi, mutta meidän omien lasten huolille ei ollut aikaa/halua kuunnella), koska heitä on helpompi auttaa ja tukea, kun eivät ole omia eikä tarvitse tuntea mitään huonoa omaatuntoa tai mitä ikinä ajattelevatkaan? Tuota myös meillä, että muille pitää esittää olevansa hyvä äiti/mummu... Narsistikortti vedetään nykyään aina joka paikassa, mutta onkohan tuollainenkin muuten jotain narsistista piirrettä ainakin?