Onko täällä onnellisia 20-24-vuotiaita äitejä?

up

En kyllä varmaan kelpaa tähän, kun olen 25 :D Musta on ihanaa olla äiti ja tuntuu, että elämä olisi sisällötöntä, jos ei mulla olisi lapsiani. Pakko myöntää, että heidän kanssaan on vuosi vuodelta ihanampaa, kun kasvavat ja oppivat uutta koko ajan. Olen joka päivä itselleni kiitollinen, että päätin hankkia lapset nuorena. Se sopii mulle hyvin, mutta en todellakaan suosittelisi ketään nuorta lähtemään tähän näin nuorena, jos ei sydän todella sano niin.

21-vuotias, nelivuotiaan lapsen äiti. Olen työelämässä kuten toinenkin puolisko, lapsi päiväkodissa. Arki on tasaista ja mukavaa. Äitiyttäni en sen kummemmin ajattele, se on luonnollisen iso osa elämääni. Lapsi on pirteä ja ihana tapaus. Olen onnellinen.

up

Olen jo paljon vanhempi, mutta sain kaksi vanhinta lastani juuri tuossa ikähaarukassa, enkä olisi voinut kuvitellakaan onnellisempaa elämää siihen elämänvaiheeseen.

Sain esikoisen kun oli 19 ja nyt ootan kolmatta ja oon 23.

Oon tyytyväinen elämään ainot että haluan pois kerrostalosta asumasta ja lapset kasvamaan maajalkaan.

Oon 24, kaksi vuotiaan pojan äiti. Äitiys on minulle luonnollista, mutta ei autuaaksi tekevää. Se on täyttänyt mut tietyllä tapaa uudestaan. Antaa merkityksen ja järjen olemassaololleni.

24. Yksi lapsi ja toista ei todellakaan tule. Kotona on tylsää ja vaikka en olekaan mikään bilehile silti kateus iskee kun luen ystävieni baari-illoista. Vielä enemmän olen kateellinen yliopistossa opiskeleville ystävilleni. Minä ammatiton ylioppilas pian menossa naimisiin. Onneksi lapsi on jo sen ikäinen, että pian helpottaa. Kovasti käyn avoimen yliopiston kursseja päästäkseni joskus eliittiin. Äitinä olen ikäänkuin leimautunut monien silmissä sossupummiksi, vaikka ainoa kelan myöntämä tuki mitä nostan on lapsilisä.

Onneksi myös mies vihaa vapauden menetystä, vaikka hoitaakin lapsen pakollisia vaipanvaihtoja, syöttämisiä,ulkoiluja ym. ihan yhtä paljon kuin minäkin. Odotamme molemmat aikaa, jolloin voimme kolmisin tehdä jotain järkevääkin, eikä lapsen kanssa oleminen ole pelkkää rutiinien hoitamista ja leikkimistä.

5-6 v on jo sen verran ihmismäinen ja itsenäinen, että matkailut ja muut sujuu mukavasti.

Mies tekee kolmivuorotyötä ja palkka on ok. Se lohduttaa näitä ankeita vuosia, kun voi edes joskus jossain käydä.

Onneksi itse olen niin ruma mies ettei tarvitse lapsia tehdä eikä tule elatusmaksujakaan. Voi käyttää aikansa opiskeluun. ::)). T: teekkari