Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö huolestua tällaisesta 8-vuotiaan käytöksestä?
16.09.2016 |
Uusperheessämme on vaimoni 8-vuotias poika, jonka käytös on saanut huolestumaan: Poika saa raivareita todella pienistä asioista, hyvin usein myös silloin kun ei ole tapahtunut mitään negatiivista. Hän saa jossain määrin viihdettä muiden pienestä kiusaamisesta tai lähinnä härnäämisestä. Poika on täysin terve, leikkisä ja nauravainen. Ei kuitenkaan kunnioita juuri ketään aikuista koulussa tai kotona. Myöskään rangaistukset eivät tunnu tehoavan, koska ei aidosti tunnu välittävän mistään seurauksista.
Lähes aina kaikki kunnollinen ja miellyttävä käytös liittyy siihen, että haluaa pehmittää aikuista siitä syystä kun haluaa jonkun lelun tai tavaran itselleen.
Kun melkein päivittäin hän aiheuttaa päänsärkyä koulussa ja kotona muille kanssaihmisille, sitä sitten palaveerataan ja kauhistellaan. Keskustellaan asioista ja ollaan pahoitettu mielemme, tulee ongelmaksi se, ettei pojalla koskaan ole huono omatunto oli tapahtunut mitä tahansa. Hän vain kuuntelee läksytykset, odottaa niiden loppuvan ja käy sitten tyytyväisenä nukkumaan. Milloinkaan eivät tällaiset tilanteet käy hänen tunteisiinsa.
Onko muiden ihmisten mielestä 8-vuotiaan jo tiedettävä miksi anteeksipyynnöt ovat olemassa? Tämä poika ei valitettavasti ole koskaan pyytänyt pyyteettömästi keltään anteeksi, tekee sen vain ja ainoastaan pakotettuna.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
On aivan selvää että pojalla on persoonallisuushäiriö. yksi niistä on se, missä näkee itsen keskiössä ja muiden pitää sopeutua hänen maailmaansa.
nepsy-häiriö on aina peritty.
ilman muuta lastenpsykiatrille. kunnolliselle. lääkitystä ja terapiaa.
Ensinnäkään persoonallisuushäiriö ei ole neuropsykiatrinen (nepsy) ongelma. Nepsy-häiriöiden (adhd, autismikirjon häiriöt, tourette, oppimisvaikeudet...) aiheuttajat eivät ole läheskään selviä, perinnöllinen taipumus on vain yksi osasyy.
Toiseksi lasten persoonallisuus on vasta kehittymässä, joten heille ei diagnosoida persoonallisuushäiriöitä.
Kolmanneksi tämä palsta on ihan kauhea kun täällä ihmiset leimaa tuntemattomia lapsia psykopaateiksi ja ties miksi :( Kamala ajatella, miten tämä väistämättä voi vaikuttaa näiden lasten vanhempien suhtautumiseen lapsiinsa :(
Älkää ihmiset kyselkö täällä! Hakekaa asiantuntija-apua (alkuun vaikka koulupsykologi, perheneuvola)!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti ja poika liittoutuneet liian tiukasti yhteen. Poika on saanut sen käsityksen äitinsä opastamana, että on maailman napa. Usko vaan ap, ihan pian hän alkaa savustaa sinua ulos perheestä mustamaalaamalla sinua äidilleen. Hänet täytyisi saada nopeasti hoitoon. Äiti ei sitä halua, koska pelkää symbioosinsa pojan kanssa rikkoutuvan. Pojan aikuistuminen kuitenkin estyy, ellei häntä saada irrotetuksi äidistä.
Esittäkää asia äidille niin, että lapsele hankitaan apua kaveriongelmiin. Silloin äidin on helpompi kestää avun hakeminen.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi tuntee olevansa syrjäytetty. Äiti ja isäpuoli ovat keskiössä, poika jossakin äärialueella. Kahdeksanvuotias ei vielä osaa sanoittaa pahaa psyykkistä oloaan ja käyttäytyy, kuten isäpuoli kuvasi. Miten on, tunteeko poika, että häntä kunnioitetaan? Arvostetaan? Kiitetään? Hyväksytään sellaisena kuin on?
Ymmärrän kyllä, että muut keskustelijat eivät voi tietää mitä kotonamme oikeasti tapahtuu, te tiedätte vain sen mitä olen kertonut. Ja mitään tuollaista en ole kertonut, että aikuisten parisuhde olisi keskiössä, päinvastoin olen kertonut, että meillä eletään todella lapsikeskeistä arkea. Jos jokin tässä kaikessa huolettaa, niin se että lapset lellitään pilalle ja sitten normaali maailma iskee jossain vaiheessa kasvoille kovaa.
Vierailija kirjoitti:
Negatiivisuudella ja aikuisten jatkuvalla nuhtelulla ei paljoa saada aikaiseksi. Lapsi tarvitsee positiivisia kommentteja, jos niitä ei tahdo nyt löytyä, kannattaa niitä hakea ihan pienistäkin asioista. "Voi kun hymyilet kauniisti" jne.
On kyllä tullut huomattua, että negatiivisuus ja nuhtelu ei muuta poikaa yhtään mihinkään. Ja kyllä, poikaa myös kehutaan paljon.
Vierailija kirjoitti:
Säännöt täytyy asettaa selkeästi. " Vihainen saat olla, mutta ketään ei saa sen vuoksi satuttaa". Emme rankaise siitä jos sinulla on paha olla, mutta jos satutat toista tai itseäsi joudumme antamaan siitä sinulle rangaistuksen" Siitä seuraa esim. pelipäivä pois, kaveri kieltoa yhden päivän ajan tmv. Säännöt ja rangaistukset on hyvä olla selkeitä, sellaisia että ne tuntuu rangaistukselta, mutta että ne on helppo pitää. Ei esimerkiksi: " Kuukauteen et saa koskeaakaan puhelimeesi"
Pojan äiti on kokeillut jotain rangaistuksia, mutta eivät tunnu vaikuttavan koska poikaa ei haittaa nämä menetykset. Minä olen sitä mieltä, että jos ei yksittäiset asiat haittaa, niin ehkä pitäisi kokeilla sitä että kaikki mahdollinen ylimääräinen pojalle mieluinen asia laitetaan ehdolliseksi, mutta en ole edes tohtinut ehdottaa.. eikä välttämättä edes toimisi, koska poika saattaisi todeta tällaisenkin asian yhdentekeväksi.
Vierailija kirjoitti:
Et kertonut arjestanne. Myös arjen säännöllisyys tuo lapsille turvaa. Säännöllinen ruokarytmi, riittävät yöunet 9-10h/yö, ruutuajan rajaaminen. Perheen yhteinen ruokahetki, missä keskustellaan positiivisesti päivän kuulumisista. Muistakaa myös että yhteistä tekemistä ei voi korvata tavaralla. Voitte myös palkita hyvästä käytöksestä, jos hän on vaikkapa koko viikon koulussa ilman että tulee muistutuksia saa hän valita jonkun kivan yhteisen tekemisen. Tälläisiä voi olla vaikkapa leffaan meno yhdessä, lautapeli, ulos leikkimään piilosta koko perhe.
Arjen rutiinit ovat hyvässä kunnossa ja poika nauttii niiden olemassaolosta. Iltatoimetkin tekee yleensä melko moitteetta ja hyvinkin oma-aloitteisesti välillä. Yhteistä tekemistä on paljon ja niistä poika nauttii. Toki kaikki yhteinen hauska tekeminen voi milloin vain kaatua pojan yllättäviin raivokohtauksiin tai käsittämättömiin kokemuksiin siitä kuinka joku asia on epäreilu.
No niin. Nyt aletaan taas leimata tuntemattomia lapsia nettipalstalla psykopaatiksi :(