Vierailija

Uusperheessämme on vaimoni 8-vuotias poika, jonka käytös on saanut huolestumaan: Poika saa raivareita todella pienistä asioista, hyvin usein myös silloin kun ei ole tapahtunut mitään negatiivista. Hän saa jossain määrin viihdettä muiden pienestä kiusaamisesta tai lähinnä härnäämisestä. Poika on täysin terve, leikkisä ja nauravainen. Ei kuitenkaan kunnioita juuri ketään aikuista koulussa tai kotona. Myöskään rangaistukset eivät tunnu tehoavan, koska ei aidosti tunnu välittävän mistään seurauksista.
Lähes aina kaikki kunnollinen ja miellyttävä käytös liittyy siihen, että haluaa pehmittää aikuista siitä syystä kun haluaa jonkun lelun tai tavaran itselleen.
Kun melkein päivittäin hän aiheuttaa päänsärkyä koulussa ja kotona muille kanssaihmisille, sitä sitten palaveerataan ja kauhistellaan. Keskustellaan asioista ja ollaan pahoitettu mielemme, tulee ongelmaksi se, ettei pojalla koskaan ole huono omatunto oli tapahtunut mitä tahansa. Hän vain kuuntelee läksytykset, odottaa niiden loppuvan ja käy sitten tyytyväisenä nukkumaan. Milloinkaan eivät tällaiset tilanteet käy hänen tunteisiinsa.
Onko muiden ihmisten mielestä 8-vuotiaan jo tiedettävä miksi anteeksipyynnöt ovat olemassa? Tämä poika ei valitettavasti ole koskaan pyytänyt pyyteettömästi keltään anteeksi, tekee sen vain ja ainoastaan pakotettuna.

Sivut

Kommentit (46)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kannattaa olla huolissaan. Varatkaa aika koulupsykologille nyt. Lapsi olisi hyvä saada mahdollisimman nopeasti "oikeille urille" koska murkkuiässä se on myöhäistä.

Vierailija

Tuo käytös ei välttämättä johdu perhesyistä vaan voi olla esimerkiksi uhmakkuushäiriö. Joka tapauksessa hän tarvitsee nopeasti apua ennen kuin tilanne kriisiytyy.

Vierailija

Minusta tuo kuulostaa aika tyypilliseltä 8-vuotiaan käytökseltä. Useimmat lapset pyytävät anteeksi vain siksi, että heidät pakotetaan siihen, tai siksi, että ovat omaksuneet käytösnormit.  8-vuotiaan kuuluukin tehdä irtiottoa vanhemmistaan, se on normaalia kehitystä.

Monet lapset ovat erinomaisia manipuloijia, varsinkin, jos tätä käytöstä on vanhempien taholta vahvistettu, eli ovat saaneet tahtonsa läpi omilla keinoillaan.

Toisaalta kuvailemasi kaltainen käytös voi olla myös avunhuuto. Kuinka lasta on huomioitu, on hänen mielipiteellään hänen omassa elämässään mitään merkitystä, vai kävelläänkö hänen ylitseen. Onko lapsi voinut vaikuttaa uusperheen syntymiseen mitenkään, vai onko vian oletettu hänen sopeutuvan siihen?

Kuten huomaat, sait vain lisää kysymyksiä. Suosittelen perheneuvolaa koko perheelle.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Milloin pojan vanhemmat ovat eronneet? Mikä on tarina sen jälkeen? Montako uutta isäpuolta? Onko uusia pikkusisaruksia?

Ei ole uusia pikkusisaruksia. Oma lapseni asuu kauempana, ettei ole läsnä tämän pojan elämässä. Huomiota poika saa kotona aivan riittävästi. Erosta kolmisen vuotta aikaa ja isäpuolia vain yksi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa aika tyypilliseltä 8-vuotiaan käytökseltä. Useimmat lapset pyytävät anteeksi vain siksi, että heidät pakotetaan siihen, tai siksi, että ovat omaksuneet käytösnormit.  8-vuotiaan kuuluukin tehdä irtiottoa vanhemmistaan, se on normaalia kehitystä.

Monet lapset ovat erinomaisia manipuloijia, varsinkin, jos tätä käytöstä on vanhempien taholta vahvistettu, eli ovat saaneet tahtonsa läpi omilla keinoillaan.

Toisaalta kuvailemasi kaltainen käytös voi olla myös avunhuuto. Kuinka lasta on huomioitu, on hänen mielipiteellään hänen omassa elämässään mitään merkitystä, vai kävelläänkö hänen ylitseen. Onko lapsi voinut vaikuttaa uusperheen syntymiseen mitenkään, vai onko vian oletettu hänen sopeutuvan siihen?

Kuten huomaat, sait vain lisää kysymyksiä. Suosittelen perheneuvolaa koko perheelle.

No ei kai kahdeksanvuotiaan kuulukaan saada tuntea, että vaikuttaisi uusperheen syntymiseen. Sehän vasta turvattomuudentunnetta aiheuttaakin, että lapsen odotetaan tekevän ratkaisuja aikuisten puolesta. Naurettava kommentti.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Reagoi kaiketi rikkoutuneeseen perheeseen.

Tämäkin tässä hieman häiritsee, kun poika ei tunnu kantavan asiasta mitään taakkaa. 

Vierailija

Tunteettomuus muita kohtaan, omantunnon puute, toisten manipulointi, sadistiset huvit...

Kaikki merkit täsmäävät orastavaan psykopatiaan. Poika kiireesti kallonkutistajalle, niin siitä saatetaan vielä saada ihminen ennen teini-ikää.

Vierailija

Poika ei välitä rangaistuksista - rankaiseva kasvatustyyli johtaakin helposti uhmakkuushäiriöihin, ja lapsi oppii sulkemaan korvansa rangaistuksilta. Jos siis lapsen kasvatuksessa rangaistuksilla ja palkkioilla on ollut paljon merkitystä. 

Yleensä lapsen häiriökäytös sekä persoonallisuuden häiriöt syntyvät vuorovaikutuksessa lapselle tärkeidden ihmisten - omien vanhempien - kanssa, eli se tunne- ja vuorovaikutusympäristö missä lapsi elää, muovaa hänen persoonaansa ja käytöstään merkitsevästi varhaislapsuudessa. 

Vierailija

Se, ettei kunnioita aikuista, ei kuulosta hyvältä. Etenkään, jos ei kunnioita vieraita aikuisia, vaan uhmaa heitä esim. koulussa. Onko lapsen äiti huolissaan?

Kyllä 8-vuotiaat yleensä osaavat olla vilpittömästi pahoillaan, jos siihen on aihetta,

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa aika tyypilliseltä 8-vuotiaan käytökseltä. Useimmat lapset pyytävät anteeksi vain siksi, että heidät pakotetaan siihen, tai siksi, että ovat omaksuneet käytösnormit.  8-vuotiaan kuuluukin tehdä irtiottoa vanhemmistaan, se on normaalia kehitystä.

Monet lapset ovat erinomaisia manipuloijia, varsinkin, jos tätä käytöstä on vanhempien taholta vahvistettu, eli ovat saaneet tahtonsa läpi omilla keinoillaan.

Toisaalta kuvailemasi kaltainen käytös voi olla myös avunhuuto. Kuinka lasta on huomioitu, on hänen mielipiteellään hänen omassa elämässään mitään merkitystä, vai kävelläänkö hänen ylitseen. Onko lapsi voinut vaikuttaa uusperheen syntymiseen mitenkään, vai onko vian oletettu hänen sopeutuvan siihen?

Kuten huomaat, sait vain lisää kysymyksiä. Suosittelen perheneuvolaa koko perheelle.

Minusta tässä ollaan kaukana tyypillisestä 8-vuotiaan käytöksestä. Ymmärrän hyvin kuinka lapsi tekee jotain ilkeääkin välillä ajattelemattomuuttaan, se ei ole ongelma. Mutta kun mistään asiasta oli se iso tai pieni, ei tule lapselle huonoa omaatuntoa. Sekin häiritsee, ettei hänellä tunnu oikein olevan murheita. Kuitenkin jos hän osaa nauraa ja tuntea iloa ja suuttumusta, niin miksei myös edes joskus jotain pieniä murheita? Lapsella on turvalliset kotiolot, hän saa rauhassa keskittyä olemaan lapsi ja sikäli niitä murheita ei pitäisi liiemmin ollakaan.

Ja että olisiko käytös avunhuuto jostain.. Pääni puhki olen miettinyt mitä hän olisi vailla. Läheisyyttä on paljon äitinsä kanssa, siitä ei ole pulaa. Hän saa kysyä ja kysyykin päivittäin asioita, että saa äänensä kuuluviin. Tavaroita haluaa ja saakin niitä paljon. Toki hän haluaisi tehdä lähes kaiken oman mielensä mukaan ja se ei valitettavasti onnistu ja se aiheuttaa suurta suuttumusta turhan usein.

Vierailija

No todellaki pitäis olla huolissaan, mun just 9-vuotta täyttäny poika ei ole lainkaan tuollainen, päinvastoin! On herkkä, muita ajatteleva, ei kiusaa ketään millään tavoin. Onneksi myös häntäkään ei kiusata, vaikka on kiltti ja hiljainen. Empaattinen on, kuten aikuisetkin.  Pystyy asettumaan muiden asemaan, myös eläinten. Myös liikuttuu kyyneliin erinäisistä asioista. Koulusta ei ole koskaan tullut yhtä ainoaa kertaa mitään huonoon käytökseen viittaavaa viestiä ja jo sentään kolmas luokka alkoi. Tulee vain viestejä, kuinka käyttäytyy hyvin ja osallistuu opetukseen hyvin. Ei häiriköi ikinä eikä tekis pahaa kenellekään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Poika ei välitä rangaistuksista - rankaiseva kasvatustyyli johtaakin helposti uhmakkuushäiriöihin, ja lapsi oppii sulkemaan korvansa rangaistuksilta. Jos siis lapsen kasvatuksessa rangaistuksilla ja palkkioilla on ollut paljon merkitystä. 

Yleensä lapsen häiriökäytös sekä persoonallisuuden häiriöt syntyvät vuorovaikutuksessa lapselle tärkeidden ihmisten - omien vanhempien - kanssa, eli se tunne- ja vuorovaikutusympäristö missä lapsi elää, muovaa hänen persoonaansa ja käytöstään merkitsevästi varhaislapsuudessa. 

Tässä vaiheessa mitään rangaistuksia ei juuri ole käytetty. Niitä ei paljon edes harkita juuri siksi, koska ne ei tunnu poikaa pelottavan tai tehoavan. Pojalle olisi luultavasti yksi hailee vaikka joutuisi esimerkiksi jäämään joka päivä tunniksi jälki-istuntoon.

Vierailija

Minusta ei ihan normaalilta kuulosta. Mulla on myös 8v poika, joka on aina ollut herkkä raivoileen, ei ole empaattinen eikä osaa oikein asettua toisen asemaan. Yleensä kaikki on aina muiden vika. Nyt on todettu lievä aspergin oireyhtymä. Juttelisin kouluterkkarin kanssa ja pyytäisin päästä psykologin juttusille. Koko perheen hyvinvoinnin vuoksi asia olisi hyvä tutkia. Eihän se välttämättä mitään diagnoosia tarkoita, mutta apukeinoja arjen hallintaan voisi saada.

Vierailija

Selvennän vielä, ettei poika ole luonteeltaan tai käytännössä ollenkaan mikään koulukiusaaja. Ongelmia on kun ei osaa olla kavereita kohtaan reilu ja leimaa nämä sitten typeryksiksi.

Vaikka kuinka yritän, en pääse selville mikä pojan lopullinen maailmankuva on. Tiedän, että haaveilee suuren osan ajastaan tavaroista mitä haluaisi. Niistä hän kokee saavansa onnellisuutta.

Vierailija

Useinhan rangaistukset ovat aika tehottomia. Monesti ne lisäävät uhmakkuutta, kun lapsen näkökulmasta ne ovat kovin epäreiluja keinoja. Vanhemmat usein rankaisevat siitä tunneteaktiosta, lapsi on suuttunut ja tehnyt jotain tolloa. Sitten aikuinen lisää pökköä pesään lätkäisemällä viikon pelikiellon. Miten nämä liittyivät toisiinsa; lapsen mielestä täysin irrationaalista.

Mä keskittyisin hyvään ja vahvistaisin sitä.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla