Miten puhua masentuneen kanssa? Ilman että se suuttuu?

Varaudu siihen että jos laitat välit poikki, marttyyri alkaa piinaamaan. Mitä minä ilen tehnyt että kaikki jättävät? Parhaani olen yrittänyt. Ja niin edespäin.

Paras mitä voit tehdä ennen välirikkoa, on kuunnella ja kuunnella ja hiljaa mielessä miettiä kaikkia asioita jotka sinulla on hyvin.

Mulla oli eräs kaveri joka masennuksen loppuvaiheessa ei puhunut kuin itsestään enkä mä sille omia asioita puhunut, eipä kyllä kysynytkään. Sitten laitoin välit poikki. Vuosiin ei kuulunut mitään ja lopulta tuli mutkan kautta hautajaiskutsu. Oli tappanut itsensä.

Piti itsekin käydä työterveyspsykologilla keskustelemassa. Tiedän ettei ole minun vikani mutta...

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata alkaa edes vänkäämään toisen masentuneisuudesta. Kohtele häntä kuin tervettä ihmistä. Monilla masennus vain pitkittyy kun sen avulla saa enemmän tai vähemmän pieniä etuja ja tavallaan palkkioita masentuneisuudesta.

Missä minun palkkioni masennuksesta on? En tiennytkään että sellaisia jaellaan, kivaa!  Voitko vielä sillä välin, kun odottelemme sitä palkkiotani tarkentaa, mitä etuja olen saanut masennuksestani? Oliko etu se, että jouduin keskeyttämään korkeakouluopintoni ja näin jäin vaille tutkintoa, vai ne kymmenet tuhannet eurot joka menivät terapeuttini tilille vuosien varrella? Vai oliko masennusetuni se, että vieraannuin lähes täysin ystävistäni ja perheestä vuosien ajaksi? Ei kun nyt tiedän, kyllä se etu masennuksesta oli fyysisen terveyden romahtaminen! Jes!

Siis oliko 11=ap?

Sano hänelle suoraan, että hän vaikuttaa masentuneelta. Että olet hänestä huolissasi ja haluaisit auttaa, mutta hän torjuu sinut suuttumalla aina, kun yrität tarjota apua. Kerro, että olet aika ymmälläsi sen suhteen, mitä asialle voisi tehdä, kysy mitä mieltä hän itse on tilastaan.

Et sinä ap voi kenellekään diagnoosia tuputtaa, mutta voit rehellisesti kertoa, miltä tilanne sinusta näyttää. Älä ala kinata lillukanvarsista eli jostakin hänen yksittäisestä harminaiheestaan, koska se keskustelu ei etene koskaan kinaa pidemmäs. Vaan kerro, että hän vaikuttaa nykyään aina kovin kiukkuiselta, eikä tunnu saavan iloa enää asioista, jotka aiemmin ovat hänelle tuottaneet iloa.

Mielenterveystalo.fi on hyvä osoite, siellä on aikuisille monenmoista asiaa ja myös masennustesti, joka antaa osviittaa siitä, onko kyse masennuksesta. Testi ei tietenkään ole diagnoosi, mutta suosittelen sen tekemistä. Siis masentunut itse.

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsearviointi/Pages/BDI.aspx

Jos 11 oli ap, niin kannustan miettimään myös andropaussin mahdollisuutta. Juu, se on oman veljen kanssa vähän nolo keskustelunaihe, mutta andropaussi eli miesten vaihdevuodet on aika yllättävänkin yleinen ongelma, ja aiheuttaa täsmälleen tuollaisia oireita: lyhytpinnaisuutta, väsymystä, ilon katoamista. Mun miehelle se puhkesi 45-vuotiaana, luultiin ekaksi masennukseksi. Testosteronitesti paljasti totuuden.

http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articl…

Olen katkaissut masentuneeseen välit koska hän ei halunnut apua ja eikä suostunut terapiaan. En halunnut kuunnella sitä samaa juttua jokaikinen kerta tavatessamme. Saman jutun veivaus oli hänelle elämänsisältö ja sitä kesti vuosia. Totaalinen jumitus yhdessä asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaissut masentuneeseen välit koska hän ei halunnut apua ja eikä suostunut terapiaan. En halunnut kuunnella sitä samaa juttua jokaikinen kerta tavatessamme. Saman jutun veivaus oli hänelle elämänsisältö ja sitä kesti vuosia. Totaalinen jumitus yhdessä asiassa.

Sama! Lisäksi lisätään tähän uhriutuminen ja vaikka miten yritti keskustella masentuneen mieltä painavasta asiasta niin hän vääristeli sanomisiani ja halusi ymmärtää väärin koska hän ei halunnut luopua uhrin roolistaan. Hän halusi velloa kokemassaan vääryydessä. Tässä ketjussa on mainittu aiemmin vuorovaikutuksen puute ja se totisesti puuttui ja sillä tyylillä mentiin että hänen kokemansa mielipaha ja vääryydet on tärkeimpiä ja pahimpia kokemuksia. Kiitti mulle riitti!

Uhriutuneesta tuntuu, että hänellä vasta on kivikkoinen tie – vaikeampaa kuin muilla. Psykoterapeutti ja kirjailija Pepi Reinikainen rohkaisee luopumaan uhrin roolista ja menemään elämässä eteenpäin. Hän kannustaa jättämään uhrin roolin. Se ei tapahdu ilman pitkäjännitteistä itsetutkiskelua. Ihminen voi joutua muistuttamaan itseään koko lopun elämää siitä, ettei hän ole ainoa, jolla on ylitsepääsemättömän tuntuisia vaikeuksia. Reinikainen muistuttaa, että rohkeus palkitaan.

1. Saat uutta elämänvoimaa

Antautuen ja intensiivisesti läpi käyty menneisyyden kartoitus muuttaa ihmisen suhtautumista omaan historiaansa. Se oikaisee pinttyneitä käsityksiä omasta roolista jotenkin voimattomana ja toisia varten elävänä. Kielteisten asioiden purkaminen vapauttaa niiden alle hautautuneita hyviä asioita.

2. Saat elämän omiin käsiisi

Vastuu siitä, miltä elämä juuri nyt tuntuu, on sittenkin pitkälti omissa käsissäsi. Uhriutunut on luovuttanut vastuun hyvinvoinnistaan toisille. Hänestä on tuntunut, ettei hän syystä tai toisesta – ja syitä löytyy aina – kykene vaikuttamaan elämänkäänteisiinsä. Et ole kohtalon, yhteiskunnan tai muiden ihmisten heittopussi.

3. Saat toisenlaisen tulevaisuuden

Elämä ajopuuna vaihtuu kapteenin rooliin. Vastuun kantamiseen kuuluu sen sietäminen, että elämässä voi tulla vastoinkäymisiä, mutta niiden ei tarvitse merkitä loputonta itseruoskintaa. Itsesääli ei auta mitään, se on vain näennäistä nöyryyttä, eikä vie asioitasi eteenpäin. Saat edetä elämässäsi toiveikkaampana.

Lähteenä Pepi Reinikaisen kirja Elämässä eteenpäin irti uhriutumisesta (Kirjapaja 2014).

– Uhriutumisesta irtisanoutuminen antaa itseluottamusta rohkaisten etsijää vastuunottoon ja pelkojen kohtaamiseen. Ei ole olemassa ongelmia ratkaisevaa pelastajaa, vaan jokaisen on itse riuhtaistava itsensä irti uhriutumisesta, Pepi Reinikainen korostaa jatkaen, etteivät lapsuuden tai nuoruuden lähtökohdat ole enteitä elämälle. Kultalusikka suussa syntynyt ei välttämättä onnistu tehtävissään sen paremmin kuin muutkaan.

Kirjailija myöntää, ettei henkisen kasvun karikoista luopuminen ei ole helppoa.

– Käännekohta, vastoinkäyminen tai iso hyvä asia, pakottaa joskus tekemään rehellisen tilannearvion. Parhaimmillaan siitä syntyy muutoksen vaatimaa päättäväisyyttä, kirjailija vakuuttaa.

Vääristymiä kannattaa oikoa, sillä sakkapaikoista irtautuminen yleensä helpottaa oloa. Vasta uhriutumisesta vapautumisen jälkeen erilaisten näkökulmien ymmärtäminen mahdollistuu.

– Muutoksia estävä sisäinen vastustus lievenee myönteisyydellä. Puolustautumisen tarve kertoo usein asian käsittelyn tarpeesta, ja jo ensimmäinen rohkea irtiotto vääristyneistä ajattelumalleista vapauttaa tilaa hyville muutoksille. Elämää ei pidä tuhlata toisarvoisuuksiin.

Otetaan käyttöön nimettömät mt-ilmoitukset (vähän niin kuin lasu).

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kaipaan neuvoja että miten saisin masentuneen ymmärtämään että hän selkeästi tarvitsee terapiaa ja apua mielenhallintaan?! Ja uusia työkaluja ajatusvirtaan. Me läheiset olemme aivan uuvuksissa kiukutteluun ja marttyyri asenteeseen ja muiden haukkumiseen.

Kenelläkään hyviä ja toimivia ideoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kaipaan neuvoja että miten saisin masentuneen ymmärtämään että hän selkeästi tarvitsee terapiaa ja apua mielenhallintaan?! Ja uusia työkaluja ajatusvirtaan. Me läheiset olemme aivan uuvuksissa kiukutteluun ja marttyyri asenteeseen ja muiden haukkumiseen.

Kenelläkään hyviä ja toimivia ideoita?

Minun kohdallani ainoa toimiva tie oli kuntoutus. Pääsin fyysisen puolen vaivojen kanssa laitoskuntoutukseen ja siellä alkukartoituksen yhteydessä useampikin ammattilainen näki lävitseni ja totesi, että olen masentunut. He saivat silmäni aukeamaan asialle ja jopa kädestä pitäen kaivettiin esille, miten hoitoon pääsy kotipaikkakunnallani tapahtuu. Tosin olin kypsä asian esiin tuomiselle.