Robotti osaa pomosi hommat paremmin – ja voi korvata pian jopa tuhansia sairaanhoitajia
Robotiikkaa koskevan raportin mukaan robotit voivat korvata muutamassa vuodessa peräti neljänneksen sairaanhoitajista ja lähihoitajista.
Robotit voivat korvata pian työpaikkojen keskijohtoa ja muutamassa vuodessa peräti neljänneksen sairaanhoitajista ja lähihoitajista, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuore raportti.
”Robotit töihin: Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla?” -raportti julkistettiin tänään tiistaina.
It-yhtiö Tiedon innovaatiojohtaja Taneli Tikka ennustaa raportissa, että robotit korvaavat jatkossa yhä enemmän keskiportaan esimiehiä.
”Tekoäly ja muut älykkäät järjestelmät hoitavat tehokkaasti työvuorolistojen tekemisen, raportoinnin, prosessien ja muun kapeasti määritellyn toiminnan johtamisen”, Tikka kirjoittaa.
Hänen mukaansa älykäs teknologia pystyy hoitamaan hyvin monia keskiportaan pomojen töitä, kuten esimerkiksi työntekijöiden suoriutumisen arvioinnin, läsnäolon ja työajan seuraamisen, työntekijöiden rutiinomaisen ohjeistamisen sekä budjetoinnin ja liiketoimintasuunnitelmien teon.
”Tekoäly pystyy yksinkertaisesti suunnittelemaan resurssien käytön ja priorisoinnin ihmistä paremmin”, Tikka kirjoittaa.
Esimerkiksi Lontoon poliisissa ohjelmistot hoitavat jo työnjohdollisia tehtäviä. Kun poliisin valvontakamerat havaitsevat vaarallisia ihmisiä, analysoi järjestelmä tilanteen automaattisesti ja ohjeistaa lähellä olevaa poliisipartiota.
Tikan mukaan tulevaisuudessa moniportaisissa asiantuntijaorganisaatioissa saattaa olla jäljellä vain ”etulinjan tekijät, asiantuntijat ja ylin johto”.
Keskiportaan pomoja korvataan roboteilla erityisesti suurissa asiantuntijoiden tiimeihin perustuvissa työpaikoissa.
”Näillä työpaikoilla on nykyään paljon keskijohtoa, hallinnollista esimiestoimintaa [management], jota roboteilla voidaan suoraan korvata”, päättelee Tikka.
Raportin mukaan pikkupomojen robotisoitumisen ainoana syynä ei ole se, että koneet tekevät työn tehokkaammin ja halvemmalla, vaan myös se, että työntekijöiden työnkuva muuttuu: itseohjautuvuus yleistyy.
Robotiikka lisääkin Tikan mukaan todennäköisesti työntekijöiden ja asiantuntijoiden autonomiaa eli itsenäistä työskentelyä.
Robotiikalla saattaa olla myös dramaattisia vaikutuksia hoitotyöhön ja vielä hyvin lyhyessä ajassa.
Yliopistonlehtori Mari Kangasniemi ja tietokirjailija Cristina Andersson arvoivat raportissa, että jo olemassa olevaa robotiikkaa ja automatiikkaa hyödyntämällä voitaisiin tehdä ainakin 20 prosenttia sairaanhoitajien ja vanhusten pitkäaikaishoidon lähihoitajien työstä.
Heidän mukaansa muutos voitaisiin toteuttaa jo 2–3 vuodessa. Arvio perustuu tutkimustietoon myynnissä olevista ja markkinoille tulevista robotiikan sovelluksista.
Nykyisiä robotteja voidaan käyttää jo potilaiden ja tarvikkeiden kuljettamiseen, lääkkeiden annosteluun ja jakeluun sekä potilaiden elintoimintoja koskevien tietojen tallentamiseen.
Evan raportin mukaan robotit vähentäisivät eniten hoitohenkilökunnan logistisia tehtäviä. Näitä ovat muun muassa tarvikkeiden, laitteiden ja potilaiden kuljettaminen ja siirtäminen.
Sairaaloihin ja hoitolaitoksiin soveltuvilla palveluroboteilla on jo kyky liikkua työnsä ääreen, ja ne voivat toimia ääni-, kuva- tai kosketusohjauksella.
Evan raportin mukaan esimerkiksi Seinäjoen keskussairaala on siirtämässä logistisia tehtäviä roboteille.
Sairaalaan asennetaan syksyllä TUG-kuljetusrobottijärjestelmä. Se kuljettaa liinavaatteita, aterioita, näytteitä ja lääkkeitä sekä hoitaa leikkaussalien välinehuoltoa.
TUG-robotti pystyy liikkumaan sairaalassa ihmisten keskellä. Se osaa väistää ihmisiä ja esteitä sekä avata ovia ja käyttää hissiä. Henkilökunta pystyy seuraamaan robotin kulkua muun muassa älypuhelimilla.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on kinkkinen. Lisää työpaikkoja pitäisi kovasti saada, mutta samaan aikaan ihmiskunnan parhaat aivot paiskivat töitä kehittääkseen järjestelmiä, jotka vähentävät ihmistyön tarvetta.
Ei siinä olisi mitään kinkkistä jos meillä ei olisi kusipäitä omistajia joiden on pakko päästä hyötymään muista ihmisistä.
Niinpä. Kun kaikki olisi Setä Valtion hallussa, ja Setä Valtiota johtaisi Rakastettu Ylitoveri, niin mitään ongelmia ei olisi. Ja jos joku väittäisi, että ongelmia on, se olisi väittäjälle tavattoman epäterveellistä.
Oletko vähän tyhmä? Valta kuuluu kansalle eikä millekään ylitovereille sen enempää kuin pörssipösöillekään.
Valta kuuluu sille joka sijoittaa ja joka kehittää. Kansa ei tee yhtään mitään nytkään.
Kansa tekee työt ja sijoittaja käärii massit perseellään istuen.
Hyvinvointi syntyy tähän maailmaan VAIN työstä, ei mistään pörssikikkailuista.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa etta 'tavallinen kansa' on nyt heraamassa tahan!
Tyomarkkinat tulevat mullistumaan 10-15 vuoden kuluessa ja tyottomyys lisaantymaan tolkuttomasti. Ensimmaiset mullistukset tulee koskemaan nimenomaan logistiikkaa, mutta kohta rupeaa myos koulutetun vaen tyopaikat katoamaan.
Taman takia on ensiarvoisen tarkeaa etta kansalaispalkkaa aletaan toden teolla puskemaan lapi ja etta pidetaan huoli siita etta verotuksella tms. pystytaan tasaamaan tulojen jakautumista.
Kannattaa muistaa etta tekoaly tulee tuomaan myos aivan ennenkuulumattomia saastoja juurikin esim. terveydenhuoltoon ja tehostamaan palveluja (sairaudet loydetaan ennen oireilua ym. ennaltaehkaisy tulee olemaan arkipaivaa). 
Jep, tulevaisuudessa tekoäly tulee olemaan yhä useammin jokin algoritmi tietokoneessa sen robotin sijaan. Ja nämä algoritmit vievät sitten nimenomaan niitä asiantuntijatöitä.
Eli minkään robotin ei tarvitse mennä toimistoon istumaan teidän sijastanne kun algoritmit voivat tehdä teidän työtänne yötä päivää serverillä. Esimerkiksi suurten tietomäärien analysoinnissa tekoäly tulee olemaan ylivoimainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on kinkkinen. Lisää työpaikkoja pitäisi kovasti saada, mutta samaan aikaan ihmiskunnan parhaat aivot paiskivat töitä kehittääkseen järjestelmiä, jotka vähentävät ihmistyön tarvetta.
Ei siinä olisi mitään kinkkistä jos meillä ei olisi kusipäitä omistajia joiden on pakko päästä hyötymään muista ihmisistä.
Niinpä. Kun kaikki olisi Setä Valtion hallussa, ja Setä Valtiota johtaisi Rakastettu Ylitoveri, niin mitään ongelmia ei olisi. Ja jos joku väittäisi, että ongelmia on, se olisi väittäjälle tavattoman epäterveellistä.
Oletko vähän tyhmä? Valta kuuluu kansalle eikä millekään ylitovereille sen enempää kuin pörssipösöillekään.
Valta kuuluu sille joka sijoittaa ja joka kehittää. Kansa ei tee yhtään mitään nytkään.
Isännällä on kohtalainen peltoala ja jokunen tonni paskaa. Jokainen isäntä tietää hiton hyvin, että paska pitää levittää pellolle, jos meinaa, että pelto jotakin tuottaa. Nyt vallankahvassa on porukka, joka kuvittelee sen riittävän, että omistaa säiliöittäin paskaa. Mammonaa pitäisi kertyä silkasta omistamisesta. Kauppaa käydään nykyään niillä odotuksilla, joita paskakasan toivotaan täyttävän. Ennen pitkää tämä tyhjien toiveiden kauppa tulee loppumaan, ja on pakko käydä taas kauppaa konkreettisista asioista. Paska on levitettävä, pellot kynnettävä, kylvettävä jne...

Siinäpä ne robotit tuleekin kuvioihin. Ne tekee kaikki fyysiset paskatyöt ja omistaja käärii voitat samalla kun röhöttää kotonaan.

Ja mitäs muille käy?

Varmaan jaetaan joku minimaalinen perustulo ettei kuole ihan kokonaan nälkään, tai sitten aletaan karsia syntyvyyttä yms. että saadaan turhat syöjät pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa etta 'tavallinen kansa' on nyt heraamassa tahan!
Tyomarkkinat tulevat mullistumaan 10-15 vuoden kuluessa ja tyottomyys lisaantymaan tolkuttomasti. Ensimmaiset mullistukset tulee koskemaan nimenomaan logistiikkaa, mutta kohta rupeaa myos koulutetun vaen tyopaikat katoamaan.
Taman takia on ensiarvoisen tarkeaa etta kansalaispalkkaa aletaan toden teolla puskemaan lapi ja etta pidetaan huoli siita etta verotuksella tms. pystytaan tasaamaan tulojen jakautumista.
Kannattaa muistaa etta tekoaly tulee tuomaan myos aivan ennenkuulumattomia saastoja juurikin esim. terveydenhuoltoon ja tehostamaan palveluja (sairaudet loydetaan ennen oireilua ym. ennaltaehkaisy tulee olemaan arkipaivaa). 
Jep, tulevaisuudessa tekoäly tulee olemaan yhä useammin jokin algoritmi tietokoneessa sen robotin sijaan. Ja nämä algoritmit vievät sitten nimenomaan niitä asiantuntijatöitä.
Eli minkään robotin ei tarvitse mennä toimistoon istumaan teidän sijastanne kun algoritmit voivat tehdä teidän työtänne yötä päivää serverillä. Esimerkiksi suurten tietomäärien analysoinnissa tekoäly tulee olemaan ylivoimainen.
Juuri nain. Esim. terveyskeskuslaakareita tullaa tarvitsemaan todella vahan kun alustavan diagnoosin tekee algoritmi. En ihmettelisi vaikka algoritmi diagnosoisi tulevaisuudessa ihmisen ilman erillista pyyntoa, perustuen muuhun dataan.
Microsoft onnistui seulomaan kohdunkaulansyopaa sairastavia naiden hakuhistorian perusteella:
http://www.nytimes.com/2016/06/08/technology/online-searches-can-identi…
Itse olen juurikin data analyst ammatiltani ja mietin kuumeisesti miten pysyn leivan syrjassa myos tulevaisuudessa. Sormet ristissa etta tama on yksi niita ammatteja missa voi pysya askeleen edella varsinkin jos yhteiskunta ei kykene sopeutumaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin esim. ottamalla kayttoon perustuloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on kinkkinen. Lisää työpaikkoja pitäisi kovasti saada, mutta samaan aikaan ihmiskunnan parhaat aivot paiskivat töitä kehittääkseen järjestelmiä, jotka vähentävät ihmistyön tarvetta.
Ei siinä olisi mitään kinkkistä jos meillä ei olisi kusipäitä omistajia joiden on pakko päästä hyötymään muista ihmisistä.
Niinpä. Kun kaikki olisi Setä Valtion hallussa, ja Setä Valtiota johtaisi Rakastettu Ylitoveri, niin mitään ongelmia ei olisi. Ja jos joku väittäisi, että ongelmia on, se olisi väittäjälle tavattoman epäterveellistä.
Oletko vähän tyhmä? Valta kuuluu kansalle eikä millekään ylitovereille sen enempää kuin pörssipösöillekään.
Valta kuuluu sille joka sijoittaa ja joka kehittää. Kansa ei tee yhtään mitään nytkään.
Ne me voidaan vaikka polttaa. Niillä ei ole mitään tekemistä vallan kanssa. Valta kuuluu maan asukkaille, vai haluatko, että minä tulen määräilemään sinua sinun kotiisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa etta 'tavallinen kansa' on nyt heraamassa tahan!
Tyomarkkinat tulevat mullistumaan 10-15 vuoden kuluessa ja tyottomyys lisaantymaan tolkuttomasti. Ensimmaiset mullistukset tulee koskemaan nimenomaan logistiikkaa, mutta kohta rupeaa myos koulutetun vaen tyopaikat katoamaan.
Taman takia on ensiarvoisen tarkeaa etta kansalaispalkkaa aletaan toden teolla puskemaan lapi ja etta pidetaan huoli siita etta verotuksella tms. pystytaan tasaamaan tulojen jakautumista.
Kannattaa muistaa etta tekoaly tulee tuomaan myos aivan ennenkuulumattomia saastoja juurikin esim. terveydenhuoltoon ja tehostamaan palveluja (sairaudet loydetaan ennen oireilua ym. ennaltaehkaisy tulee olemaan arkipaivaa). 
Jep, tulevaisuudessa tekoäly tulee olemaan yhä useammin jokin algoritmi tietokoneessa sen robotin sijaan. Ja nämä algoritmit vievät sitten nimenomaan niitä asiantuntijatöitä.
Eli minkään robotin ei tarvitse mennä toimistoon istumaan teidän sijastanne kun algoritmit voivat tehdä teidän työtänne yötä päivää serverillä. Esimerkiksi suurten tietomäärien analysoinnissa tekoäly tulee olemaan ylivoimainen.
Juuri nain. Esim. terveyskeskuslaakareita tullaa tarvitsemaan todella vahan kun alustavan diagnoosin tekee algoritmi. En ihmettelisi vaikka algoritmi diagnosoisi tulevaisuudessa ihmisen ilman erillista pyyntoa, perustuen muuhun dataan.
Microsoft onnistui seulomaan kohdunkaulansyopaa sairastavia naiden hakuhistorian perusteella:
http://www.nytimes.com/2016/06/08/technology/online-searches-can-identi…
Itse olen juurikin data analyst ammatiltani ja mietin kuumeisesti miten pysyn leivan syrjassa myos tulevaisuudessa. Sormet ristissa etta tama on yksi niita ammatteja missa voi pysya askeleen edella varsinkin jos yhteiskunta ei kykene sopeutumaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin esim. ottamalla kayttoon perustuloa.
Tähän on suunnittella esim. WC pönttöjä joka mittaa kaikki päästämäsi nesteet ja tutkii niistä eri asioita. Vastaavaan kun saadaan vielä liitettyä verikokeet yms. niin robotit tietävät kohta sairastuvasi ennen itseäsi.
Nimenomaan tietojen lukemisessa, käsittelyssä, ynnäämisessä ja ymmärtämisessä se kone tulee voittamaan ihmisen 100-0.
Perustulo pitäisi jo nyt ottaa käyttöön. Eikä mikään leikkiperustulo, jonka jälkeen ruinataan taas tukiaisia.
Vierailija kirjoitti:
Hoitoala hieroo käsiään voitontavoittelussaan. Robotit eivät väsy eivätkä sairastu. Niitä voi pitää töissä 24/7, ei ole palkkakuluja, ei ammattiliittoja. Ei tarvita kuin 1-2 henkilöä max. ohjelmoimaan ja valvomaan robotteja. Senkin voi tehdä kotoa käsin. Dementikoille ihan sama kuka hoitaa.
Eikä ne tee laskuvirheitäkään, joka on se iänikuinen SH puolustus työn vaativuuteen.
Ihanaa etta 'tavallinen kansa' on nyt heraamassa tahan!
Tyomarkkinat tulevat mullistumaan 10-15 vuoden kuluessa ja tyottomyys lisaantymaan tolkuttomasti. Ensimmaiset mullistukset tulee koskemaan nimenomaan logistiikkaa, mutta kohta rupeaa myos koulutetun vaen tyopaikat katoamaan.
Taman takia on ensiarvoisen tarkeaa etta kansalaispalkkaa aletaan toden teolla puskemaan lapi ja etta pidetaan huoli siita etta verotuksella tms. pystytaan tasaamaan tulojen jakautumista.
Kannattaa muistaa etta tekoaly tulee tuomaan myos aivan ennenkuulumattomia saastoja juurikin esim. terveydenhuoltoon ja tehostamaan palveluja (sairaudet loydetaan ennen oireilua ym. ennaltaehkaisy tulee olemaan arkipaivaa).
Tasas muutama hyva (joskin lyhyt) artikkeli aiheesta:
http://yle.fi/uutiset/tulevaisuudentutkija_yritykset_sijoittavat_vanhan…
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/09/12/tulevaisuusprofesso…