Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä kannattaisi sanoa erotilanteessa ihmiselle josta todella välittää, vaikka ero on paras ratkaisu molempien kannalta? Tämä on vaikeaa...
12.09.2016 |
Olen jo monta kertaa päättänyt että on järkevintä erota ja päästää molemmat jatkamaan elämää omillaan, mutta vieläkään en ole uskaltanut ottaa ratkaisevaa askelta. Olen ollut koko nuoruuteni tässä samassa suhteessa, yli puoli vuosikymmentä tullut vietettyä yhdessä, ja irti päästäminen on vaikeaa: samaan aikaan tunnen jo yksin ollessani olevani lähes vapaa ja haluaisin katsella vastaantulevia ihmisiä taas avoimin silmin, mutta silti tiedän että en voi, en saa vielä. Pitäisi ensin kertoa toisellekin että nyt on aika siirtyä eteenpäin.
Olemme kyllä jutelleet asiasta yhdessä reilun vuoden aikana muutaman kerran ja kumppanini on sanonut että sitten kun erotaan, minun täytyy tehdä se. Periaatteessa ymmärrän joitain syitä mitä tämän asian taustalla todennäköisesti on, mutta silti hieman ahdistaa, kun erosta ei voida sopia yhdessä vaan minun pitää tehdä se päätös. Tuntuu kuin minä joutuisin olemaan se paha ihminen ja satuttamaan toista, vaikka itseänikin sattuu, ja vaikka me molemmat tiedämme, ettei tämä tule kestämään loppuelämää.
Joskus suhteemme alussa meillä tuntui olevan enemmän yhteistä, mutta nykyään haluamme aivan eri asioita tulevaisuudelta ja huumorintajua lukuunottamatta lähes kaikki mielenkiinnonkohteet ovat erilaisia. Emme ole koskaan viettäneet aikaa mitenkään erityisen aktiivisesti puuhaillen, mutta viime vuosina siitä on tullut kiistakapula, kun toinen haluaisi nähdä ja kokea ja toinen vain olla. Monesti olen antanut laiskuudelleni periksi ja luovuttanut, kun toista ei ole saanut innostumaan mistään, mutta tarve tekemiselle on pysynyt. Toisaalta on aina ollut paikka jossa latautua ja olla rennosti, ja sitä olen arvostanut. Mutta yhä useammin tuntuu siltä, että elämä tuhlaantuu tässä ollessa, ja siihen tarvitsee muutoksen.
Emme asu yhdessä, se ei ole edes koskaan tuntunut ajankohtaiselta, joten sinänsä ero ei ole niin suuri urakka. Mutta olen käynyt läpi monet tekosyyt ja aina suhteen mentyä huonompaan suuntaan olen ahdistunut ja yrittänyt taas tehdä siitä paremman, ja sitten ahdistunut, kun en koskaan osaa päästää irti. Haluan irti tästä kierteestä. En tiedä olenko koskaan valmis, mutta joskus tämä on pakko tehdä, joten mietin vain, että mitä sanoisin kumppanilleni.
Hän ei ole koskaan ollut puhuja-ihmisiä enkä tiedä auttavatko sanani siinä tilanteessa, mutta haluaisin ainakin yrittää. Hänellä on toisinaan tuntunut olevan melko matala itsetunto, joten pelkään senkin puolesta eron seurauksia. Koska meillä ei ole mitään missä näkisimme eron jälkeen, tuo tilanne tulee olemaan viimeisiä missä näämme mahdollisesti aikoihin, joten haluaisin jättää hänelle parhaat mahdolliset eväät jatkoon. En tiedä onko hänellä ketään muutakaan johon tukeutua eron jälkeen, kaverit ovat etääntyneet jonkin verran ja perhe on toki läheinen muttei ihan niin läheinen, joten pelkään hänen jäävän yksin. Mitä voisin sanoa tai tehdä, että hän tietäisi minun välittävän hänestä kaikesta huolimatta? Mitkä asiat lohduttaisivat edes hieman eron keskellä?
En myöskään tiedä miten kohdata kumppanin perhe eron jälkeen, he ovat ihania ihmisiä ja tulleet läheisiksi vuosien varrella. He ovat yksi syy miksi ero on vaikea, ja tuntuu että olen suuressa kiitollisuudenvelassa heille kaikesta mitä he ovat tehneet meidän hyväksi. Tuntuu väärältä vain lähteä, mutta en tiedä miten voisin korvata heidän apunsa. Näidenkin pohdintojen takia olen lykännyt eroa eteenpäin, mutta jos teillä on minkäänlaista neuvoa, ehdotuksia tai vain tsemppiä tilanteeseen, olisin kiitollinen! 🙇
Kommentit (5)
No jospa istuisitte joku ilta ja kaikessa rauhassa kertoisit nämä asiat mitkä tuossa kirjotit. Ja puhuisitte
asiat halki niin, että miehenkin on osallistuttava keskusteluun. Jos suhde on tuollainen, että ahdistaa jne. niin ei varmaankaan kannata jatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa kovasti siltä, että olet jo mielessäsi tullut siihen tulokseen että teidän on syytä erota. Ja kun kerta ette asu samassa osoitteessa eikä teillä ole lapsia, niin ei päätöksen kanssa kannata sen enempää jahkailla. Kliseisesti sanottuna olette kasvaneet eroon toisistanne, eikä sille voi mitään. Turha on jumittaa suhteessa, joka ei ole enää niin antoisa kuin mitä se joskus oli ja jolle ette näe tulevaisuutta.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kumppanisi yrittää vierittää vastuuta sinun harteillesi ja tehdä sinusta "pahiksen". Kuulostaa kovasti siltä, että hän on jo vakavasti harkinnut tulevaisuuttanne siltä kantilta ettette ole enää yhdessä, mutta ei jostain syystä vain halua ottaa itse sitä ratkaisevaa askelta. Kenties se hänen saamattomuutensa ja aloitekyvyttömyytensä näkyy tässäkin. Hän ei halua muutosta, hän haluaa vain olla niin kuin aina ennenkin.
Itse erotilanne voi olla kiusallinen, joten en tiedä, voiko sitä niin kamalasti sanoilla lievittää. Olette kuitenkin jo asiasta aikaisemmin keskustelleet, joten etteköhän molemmat tiedä, missä mättää ja mitä olette olleet valmiita tekemään piristääksenne suhdettanne.
Sanot, että kumppanisi ei ole puhuja-ihmisiä, mutta miten sujuu hänellä lukemisen kanssa? Voisit kirjoittaa kirjeen, jossa kertoisit mitä kaikkea hän on sinulle merkinnyt, miksi koet että suhteenne on tullut tiensä päähän ja että toivot erosta huolimatta kaikkea hyvää hänen tulevaisuuteensa. Kirjeessä on sekin hyvä puoli, että siinä voi rauhassa harkita, mitä haluaa sanoa ja miten sen ilmaisee.
Kaikkea hyvää sinullekin! Joskus pitää päästää irti, että pääsee eteenpäin :)
Yritä löytää rohkeutta ja voimaa siitä, että ihmissuhteen päättyminen on yleensä vaikeaa, sen kuuluukin olla. Kipuilu kertoo siitä, että hän on ollut sinulle tärkeä, mutta paino verbin menneessä muodossa ja nyt on aika katsoa eteenpäin. Hyväksy se, ettei asia ole helppo. Se ei ole helppo nyt, eikä se muutu sellaiseksi vaikka odottelisit kuinka. Kumpaa haluat; toimia nyt vai miettiä vuoden päästä, että miksi et tehnyt asian eteen mitään jo vuosi sitten.
Komppaan kolmosen vinkkiä kirjeestä. Voitte myös sopia, että yhteyttä saa ottaa ja nähdä tarvittaessa vielä kaverimielessä eronkin jälkeen. Ehkä ette edes nää, mutta tuollaisen asian ääneen sanominen voi jopa helpottaa, että on ns. mahdollisuus siihen kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Yritä löytää rohkeutta ja voimaa siitä, että ihmissuhteen päättyminen on yleensä vaikeaa, sen kuuluukin olla. Kipuilu kertoo siitä, että hän on ollut sinulle tärkeä, mutta paino verbin menneessä muodossa ja nyt on aika katsoa eteenpäin. Hyväksy se, ettei asia ole helppo. Se ei ole helppo nyt, eikä se muutu sellaiseksi vaikka odottelisit kuinka. Kumpaa haluat; toimia nyt vai miettiä vuoden päästä, että miksi et tehnyt asian eteen mitään jo vuosi sitten.
Komppaan kolmosen vinkkiä kirjeestä. Voitte myös sopia, että yhteyttä saa ottaa ja nähdä tarvittaessa vielä kaverimielessä eronkin jälkeen. Ehkä ette edes nää, mutta tuollaisen asian ääneen sanominen voi jopa helpottaa, että on ns. mahdollisuus siihen kuitenkin.
Tämä on se naisen ratkaisu, "Ollaan kavereita" = "Sä saat edelleen vaihtaa mun talvirenkaat ja kasata IKEA-kalusteet, mutta pimpulia et enää saa"
Alue: Aihe vapaa
Tiesin että tekstistä tulee pitkä, mutta ihan noin pitkä ei ollut tarkoitus :) joka tapauksessa arvostan kovasti jos joku jaksaa sen lukea tai jopa neuvoa, mutta toisaalta oli tärkeää myös päästä vain purkamaan tuntoja.