Näistä facen lapssuskuvista huomaa eriarvoisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Asenne!!!! kiljuu akateemisten koulutettujen ihmisten lapsi, jonka vanhemmilla on tiedollista ja sivistyksellistä pääomaa ohjata lastaan eteenpäin.

Syrjäytymisen ketjuuntuminen on pelkkää paskaa. Suomessa on maksuton koulu niin pitkälle kuin haluaa käydä, ja jos raha ei riitä, sossusta saa lisää, ja ihan ilmaista opintorahaakin tungetaan taskuun jokaiselle. Minä olen kahden pienipalkkaisen duunarin mukula mutta minusta tuli korkeakoulutettu (ihan ilman lainaa). Turha määkiä siitä, että mihinkään ei pysty, kun isi ja äippäkään ei pystyneet. Vittu että pistää kiukuksi tuollaiset vätykset. Kaikki on tarjolla nokan edessä mutta omaa persettään ei saa liikkeelle.

Niin, kyllähän ap ihan oikeassa on; 

kukaan ei voi vaikuttaa mihin perheeseen syntyy. Köyhään perheeseen syntyvä ei välttämättä pääse matkustamaan siinä missä rikkaaseen perheeseen syntyvä saattaa päästä matkustelemaan sitten senkin edestä.

Tähän sopii lausahdus 'elämä on'. Maailma on epäreilu paikka. Jotkut syntyvät kehitysmaihin ja kuolevat ripuliin ennen kuin oppivat edes kävelemään (anteeksi afrikkakortti).

Mikäs olisi sitten ap:n ehdotus että asialle pitäisi tehdä? Hyväosaiset eivät enää matkustelisi ja käyttäisi rahoja sen enempää mitä köyhillä on käytettävissä? Hyväosaiset rahoillaan mahdollistaisivat köyhille samanlaisen elämäntyylin kuin itsellään maksamalla heidän ulkomaan reissunsa ja kielikurssit?

Itse tulen monilapsisesta perheestä, jossa äitini oli käytännössä yksinhuoltaja. Ulkomaan matkat rajoittuivat ruotsinristeilyyn kerran vuodessa. Edes luokkaretkille en päässyt, sillä kouluni oli pahemman luokan slummikoulu ja luokanvalvojamme mahdottoman laiska ja saamaton mitään järjestämään.

Asiat ovat kuitenkin muuttuneet sen verran, että nyt pienimmät vielä kotona asuvat sisarukseni asuvat isossa ok-talossa, käyvät pitkillä reissuilla ympäri Eurooppaa kerran, pari vuodessa eikä rahasta ole pulaa.

Meillä on siis pelkästään sisarusten kesken ihan järkyttävä ero minkälaissa olosuhteissa ollaan lapsuutemme eletty.

Aikamoinen superihminen saisin olla jos en olisi tuosta edes vähän katkera, mutta en silti ole jäänyt vellomaan katkeruuteen, en syytä ketään enkä uhriudu. 

Keski-eurooppaan pääsee vaikka liftaamalla. Aloittaja ilmeisesti peräänkuuluttaa 5 tähden hotellia, yksityiskonetta ja kaikkea muuta nenän eteen.

Kaverit halusivat yöpyä halvalla aasiassa, bordellista löytyi vapaa huone halvimmalla, se on kuitenkin iso riski koska olivat naisia ja ovet laitettiin ulkopuolelta lukkoon.

Selvisivät kuitenkin hengissä takaisin kotiin. Sinä et kuitenkaan varmaan haluaisi matkustella samalla tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Hahhah.. Kasvoin keskiluokkaisten ja hyvin tienaavien vanhempien lapsena. En päässyt koskaan ulkomaille. Kuvittelin pitkään, että olimme todella köyhiä. Todellisuudessa äitini vihasi matkustamista ja isäni sai matkustaa tarpeeksi työn puolesta. Ei minun lapsuuden kuvissa ole sen ihmeellisempiä juttuja kuin muidenkaan. Tai laskettelimme koko perhe joka viikonloppu, joka taisi 90-luvun lamassa olla poikkeuksellista.

Mulla oli ihan sama. Mutsi oli käynyt kerran nuoruudessaan Tukholmassa kääntymässä ja todennut, että ei tykännyt matkustamisesta. Isä taas teki tosi paljon matkatöitä ja ulkomaankomennuksia, joten mun osakseni sitten jäi tylsistyä joka kesä mökillä Suomessa... (1980- ja 90-luvuilla.) Olin tosi kateellinen kaikille luokkakavereille, jotka pääsivät käymään Kreikassa ja Espanjassa - ja yksi tyttö kolmannella luokalla ihan Amerikassa asti! (Hän pitikin sitten esitelmän koulussa matkastaan valokuvien kanssa. :D Oli sen verran harvinaista herkkua vielä silloin.)

No, nyt sitten aikuisena olen ottanut vähän kiinni noita sivu suun menneitä ulkomaanreissuja. (Äiti kyllä on edelleenkin ihan kauhuissaan, kun kerron lähteväni Lontooseen tai Saksaan tai jonnekin muualle: "eikö sinun kannattaisi olla kotona, säästyisi rahaakin - ja lentäminen on niin kauhean vaarallistakin, ja laivat voivat upota!")

Mä taas oon syrjäseudulta ja jo valmiiksi sillai syrjäytynyt.Maitolavalla istuskelin vaan vapaa-ajalla viikonloppuisin.

Koulumatkat kävellen ja matka oli niin pitkä että kotimatkalla piti jo puolessä välin kääntyä takaisin että kerkisi seuraavaksi päiväksi kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Monet näkyy nykyäänkin matkustelevan velkarahalla vain koska jostain syystä mieleen on piintynyt että "jokaisen kuuluu matkustaa". En kyllä millään saa yhdistettyä näitä vanhoja kuvia ulkomaanmatkoihin.

Mistä tiedät, että velkarahalla? Itse matkustelin työttömänä ihan "omalla rahalla". Jotkut ovat parempia käyttämään rahojaan, jos jättää esim. tupakat, lotot ja alkoholit tms. turhan ostamatta, niin sillä pääsee jo matkalle.

Vierailija kirjoitti:

Ainahan jollain on ollut enemmän kuin  jollain toisella. Joskus kauan sitten jollain oli enemmän oravannahkoja kuin jollain toisella. 

Ja näin tulee aina olemaankin. Vaikka aineellinen hyvä jaettaisiin kuinka tasan, aina joku syntyy kauniimpana, älykkäämpänä tai vahvempana kuin muut, mitäs sitten tehdään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet näkyy nykyäänkin matkustelevan velkarahalla vain koska jostain syystä mieleen on piintynyt että "jokaisen kuuluu matkustaa". En kyllä millään saa yhdistettyä näitä vanhoja kuvia ulkomaanmatkoihin.

Mistä tiedät, että velkarahalla? Itse matkustelin työttömänä ihan "omalla rahalla". Jotkut ovat parempia käyttämään rahojaan, jos jättää esim. tupakat, lotot ja alkoholit tms. turhan ostamatta, niin sillä pääsee jo matkalle.

Tietynlaisten ihmisten mielestä jokainen matka, iso koti, BMW tms premium, ravintolaillallinen, merkkilaukku, design-esine tai mikä vaan arjen välttämättömyyksistä poikkeava on aina hankittu velkarahalla.

Eihän tuollainen asenne muusta kerro kuin että kyseinen henkilö on itse persaukinen rahaa käsittelemään (ja tienaamaan) kykenemätön pällistelijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö niitten olisi sitten pitänyt mennä silloin vuonna -82 matkalle, ettei sinulla nyt olisi paha mieli?

Tottakai olisivat saaneet markustella. Huomaa vaan miksi ollaan sukupolvesta toiseen syrjäytyneitä.

Idioottimaista väittää olevansa syrjäytynyt siksi, ettei ole päässyt Ibizalle tai kielikurssille. 

Mitä paksummin "köyhät" Suomessa voivat, sitä absurdimpia syitä haetaan omalle saamattomuudelle ja laiskuudelle. Itsessä ja omissa valinnoissa tai toimintatavoissa ei kuitenkaan koskaan nähdä mitään vikaa, se on varma.

Itse olen ns todella huonoista lähtökohdista, äitini kuoliannostukseen kun olin pieni ja alkoholisoitunut isäni kasvatti minut toisen juopon kanssa. Meillä ei tosiaan kyllä matkusteltu, aina ei ollut ruokaa pöydässä edes, meillä ei ollut välttämättä edes talvivaatteita, olen ihan pienestä asti viettänyt öitäkin veljeni kanssa yksin kun porukoilla jäi ränni päälle. Kyllä me silti pärjättiin, varastettiin ruokaa kaupasta tai kerjättiin. Jälkimmäinen jos meni isän korviin, tuli yleensä turpaan. Ei, sossu ei koskaan puuttunut, ei edes silloin kun kerroin tästä koulussa kun halusin pois tuosta helvetistä. Tuo on nyt lähinnä kapea tiivistelmä kaikesta mutta kuitenkin. Veljestäni tuli alkoholisti, ja oli lähellä että en mennyt samaa tietä itsekin. Voin kertoa, että pidän hyväosaisina teitä kaikkia, joilla vaan se normaali lapsuus ja perhe löytyy. Huonoista lähtökohdista ylös kiipeäminen on vaikeampaa kuin arvata saattaa edes, tuen puute, ylipäätään puuttuvat tukiverkot, suoranainen halveksunta joiltain ihmisiltä jotka tietävät kuka olet ja mistä lähtökohdista. Se, kun et edes tiedä, mitä se normaali elämä tarkoittaa. Ei ole ketään kun auttaa sua, jos lapsi sairastuu tai hoitaa sun lasta kun olet kipeä itse. Oma suku haluaa lähinnä käyttää sua hyväksi, tavalla tai toisella. Nykypäivänä, mulla on hyväpalkkainen työ duunarina, 2 lasta, aviomies ja oma asunto ja paljon sellaisia asioita, mistä en olisi osannut edes uneksia. Matkustellaankin. Haaveilen jatko-opinnoista. Yritän tässä vaan sanoa, että omasta mielestäni niillä lähtökohdilla on todella paljon merkitystä. Tietynlainen seinä nousee vastaan aina määrätyissä asioissa kun esimerkiksi ei ole oikeanlaista sosiaalista verkostoa.

Lapsuuteni asuin ulkomailla, ensimmäistä kertaa olin lentokoneessa kolme kuukautta vanhana ja kaikki mantereet etelämannerta lukuunottamatta oli käyty jo alle 5-vuotiaana. Olen käynyt niin monessa maassa että olen pudonnut laskuista. Nykyisin olen pitkällä sairauslomalla oleva mt-potilas jolla ei vieläkään ole koulutusta, työtä, ystäviä tai parisuhdetta. Ajokorttiakaan ei ole. Opiskelupaikka on, mutta siellä jaksaminen loppuu aina kesken ja taas sairauslomalle. Runsas matkustelu ei tätä ehkäissyt, vaan pikemminkin ehkä edesvaikutti.

Niin että kaikkien ja kaiken tulisi olla tasa-arvoista? Huolimatta siitä, mitä itse tekee?

Ihan turha heittäytyä vähäosaiseksi sen takia, että vanhemmat olivat köyhiä joko materian tai mielen suhteen. Jokaisella on Suomessa aika hyvät mahdollisuudet mennä eteenpäin ja rakentaa parempaa elämää, toisin kun jossakin Afganistanissa tai Irakissa.

Maailmaan ei ikinä tule tasa-arvoa. Ei Suomeenkaan. Joillakin on aina enemmän kuin toisilla. Voihan tästä tietenkin katkeroitua ja Suomessa tähän on jopa mahdollisuus. Senkus makaat pankolla ja nostat tukia.

Olen nyt 20-vuotias, tulen köyhästä perheestä, en ole koskaan ollut ulkomailla. En edes laivalla. Haaveilen kyllä ulkomaista, mutta olen niin nuuka.

Rahaa olisi kyllä ollut itselläni tehdä muutama matka, mutta lapsuuden köyhyys pelottaa ja en anna pankkitilillä olla 2000€ vähempää, se on hankalaa pienipalkkaisessa työssä. Ja ensi vuonna aion päästä opiskelemaan.

Koen kyllä jääneeni jostakin paitsi. Sisareni ovat käyneet ulkomailla, mutta sitten on ollut rahat loppu. En halua sitä. Mikä järki siinä on, että jos olen saanut vaikka pari tonnia kasaan niin käyttäisin sen heti. Millä sitten elän? Lapsuuden köyhyys vaikuttaa minuun niin, etten halua tuhlata. Olen päättänyt että vasta sitten kun minulla on oikeasti rahaa säästössä lähden reissaamaan. Eli haluan säästöön +15 000€. Tällä hetkellä säästössä on vain 2600€.

Olen varakkaasta akateemisesta perheestä, syntynyt -79 .Asuimme ulkomailla vuoden 80-luvulla (äiti teki tutkimusta sikäläisessä yliopistossa), ja matkustimme muutenkin paljon. Teltta ja makuupussit heitettiin Ladan takaboksiin ja mentiin laivalla Saksaan tai Ruotsiin. Isä aina yritti uutta ennätystä Ruotsin läpiajossa, ja takapenkillä me bongailimme autoja, lehmiä ja hevosia.

Usein oli sopimuksena, että yksi huvipuistopäivä vietettiin yhtä museopäivää kohti Keski-Euroopassa. Emme syöneet hienoissa ravintoloissa, vanhemmat kokkasivat meille leirintäalueilla. Aurinkolomat olivat vitsailun aihe, 90-luvulla kävimme kyllä Alpeilla laskettelemassa.

Noista matkoista oli moni kaveri kateellinen, ja se tuli ilmi joskus kirjalla tavalla. Mutta oikeasti matkustimme pienellä budjetilla.

En koe, että tuo olisi keskeinen osa sitä henkistä perintöä, mitä kotoa sain.

Opin kotona uteliaaksi tietoa, elämää ja maailmaa kohtaan, opin uskomaan omiin kykyihini (liikaakin), opin kunnioittamaan toisia ja opin, että olen etuoikeutettu, enkä saa sitä unohtaa ihmisiä kohdatessani. Tuollainen henkinen perintö on kyllä valtava lahja lapselle. En nyt sanoisi, että mahdollisuuksien tasa-arvo olisi sama kuin absoluuttinen tasa-arvo. Moni asia on ollut minulle elämässä helppoa tai itsestäänselvyys, ja rahasta ei ole siinä kyse.