Vaihtaisitko kumppanisi johonkin toiseen, jos se vain olisi mahdollista? Tekisikö kumppanisi näin?
Minua kalvaa tämä ajatus, että mieheni haluaisi oikeasti olla erään toisen naisen kanssa. Esteenä on se, että tällä toisella naisella on oma rakkaansa, eikä mitään romanttista mielenkiintoa mieheeni. Ovat vain tuttavia yhteisistä harrastuspiireistä. Mutta jos tämä nainen jonain päivänä vain ilmestyisi ovellemme ja sanoisi, että haluaakin olla mieheni kanssa yhdessä, niin mieheni lähtisi siltä istumalta hänen mukaansa.
Itse en haluaisi olla kenenkään muun kuin mieheni kanssa. Minulla ei ole mitään julkkisihastuksia tai myöskään mitään maallisempia toiveita paremmasta kumppanista. En keksi yhtäkään ihmistä, jonka kanssa olisin mieluummin. Mieheni ei ole täydellinen, mutta ei ole kukaan muukaan, ja koen hänen olevan minulle paras kumppani. Ainut asia, mikä tätä tunnetta nyt laimentaa, on juurikin tämä yllä kuvailemani tilanne. Eli se, että mieheni tunteet minua kohtaan eivät olekaan samanlaiset, vaan hän vain tyytyy minuun, koska se parempi vaihtoehto on saavuttamattomissa.
Onko muilla tällaisia tuntemuksia, ihan kumman osapuolen roolissa tahansa? Vaihtaisitko kumppanisi johonkin toiseen, jos se olisi käytännössä mahdollista? Tai tiedätkö, että kumppanisi tekisi näin? Häiritseekö asia, vai hyväksytkö sen mukisematta? Pitäisikö minun hyväksyä tämä asetelma ja tyytyä siihen, että kumppanini vain tyytyy minuun?
Kommentit (47)
En suostuisi olemaan kenenkään kakkosvaihtoehto.
Vaihtaisin tai olisin mieluummin yksin. Tällä hetkellä ei vaan ole mahdollista erota. En usko että mies haluaisi olla toisen kanssa vaan myös mieluummin yksin.
Minä en ukkokultaani vaihtaisi.
Ukkokultakaan ei tietääkseni ketään toista sillä mielellä ajattele. Toki saattaapi olla, että jäisin lehdelle soittelemaan, jos pihaan kaartaisi limusiini, jossa joku maailmanluokan älykkö-kaunotar-miljardööri virittäisi lemmenverkkonsa ukkokullan valloittamiseksi.
Sitä odotellessa nilkutellaan käsikynkkää yksissä tuumin päivästä seuraavaan.
Mieheni sanoo usein rakastavansa minua ja että haluaa olla kanssani. Kuitenkin näiden yhteisten parin vuoden aikana olen kuullut ja nähnyt sellaista, mikä antaa ymmärtää asian olevan niin kuin epäilen.
Esimerkki 1:
Kun tutustuimme vasta mieheni kanssa, tulipuheeksi tämä nainen. Olin miehen luona käymässä pikaisesti ja miehellä oli joku naisen Facebook-kuva auki koneella. Ohimennen kysyin, että kuka tuo on. Mies mumisi ensin jotain, että sellainen kaveri... Sitten kertoi hänestä ylistävään sävyyn, että tekee sitä ja tätä ja on Suomen paras lajissaan ja hauska ja mitä kaikkea. Uteliaisuus tietenkin heräsi ja kysyin samantien ihan suoraan, että siis onko tämä joku entinen tyttöystävä, kun noin vuolaasti häntä kehut ja kuulostaa että olisitte läheisiäkin. Miehen vastaus oli, että ei mitään sellaista ja että tällä naisella on kihlattukin.
Oletin tästä, että ovat siis tosiaan vain kavereita eikä mitään romanttisia tunteita ole ja heitin kiusoitellen vitsinä, että "ja tuollaisen helmen sinä päästit sitten käsistäsi, kun kerta jonkun toisen kanssa on kihlautunut". Odotin miehen toteavan jotain tyyliin "heh no eipä siinä mitään romanttista koskaan ollut, hyvä kaveri ja hauska tyyppi". Mies vastasikin vain harmistuneeseen sävyyn ja toisaalta ikään kuin omaa hölmöyttään naurahtaen: "No niinpä..." ja keskustelu loppui siihen. Miehen reaktio hieman yllätti, mutta olimme vasta tutustumisasteella, joten jätin asian sikseen. Jäi mieleen kuitenkin.
Esimerkki 2:
Suhteemme oli edennyt tuosta tutustumisvaiheesta ja olimme seurustelleet miehen kanssa tässä vaiheessa jo vuoden. Mies tykkäili (ja edelleen tykkäilee) useista tämän naisen kuvista. Ei kylläkään koskaan niistä, joissa nainen on kihlattunsa kanssa, vaan lähinnä profiilikuvista. Myös harrastekuvista, mikä on ihan ymmärrettävää, koska tämä asia heitä edelleen yhdistää.
Minua kuitenkin hieman häiritsi, kun naisen kuvat ponnahtelivat jatkuvasti minun Facebook-feediini kun mies tykkäili niistä. Kysyin sitten suoraan, että onko tämä nainen joku mieheni ihastus, kun hän niin kovasti tykkäilee kuvistaan ja on aiemmin puhunutkin hänestä niin ylistävään sävyyn. Mies naurahti (mielestäni vaivautuneesti, mutta saatan kuvitellakin) ja totesi "en minä hänen kanssaan haluaisi seurustella... olen sinun kanssasi. Sitä paitsi hän ei ole 'todellinen' edes". En vastannut enää mitään.
Minusta mies antoi ymmärtää tämän naisen olevan jotenkin epätodellinen, koska miehelläni ei ole käytännössä mahdollisuuksia olla naisen kanssa. Kun tällä naisella on se kihlattukin ja ilmeisesti mieheni pitää naista jotenkin liian korkeatasoisena itselleen. Tai siltähän tuo kuulostaa, kun kuvailee jotain tuttuaan sanoilla "hän ei ole todellinen" ja on aiemmin ylistänyt häntä.
Suurentelenkohan nyt aivan tajuttomasti tätä asiaa, vai voiko asia todella olla niin kuin epäilen? Tuntuu ikävältä ajatus, että mies haaveilee olevansa jonkun paremman naisen kanssa, ja minä en koskaan voi yltää hänen ajatuksissaan tuon naisen kanssa samalle tasolle. En haluaisi tulla vertailluksi kehenkään, vaan toivoisin kumppanini arvostavan minua omana itsenäni ja pitävän minua upeana ja ihanana. Aivan kuten minä olen pitänyt miestäni, mutta nyt en ole enää ihan varma. Olen hämmentynyt ja surullinen, aiemmissa suhteissani en ole tällaisissa tuntemuksissa vellonut. Toivottavasti kuvittelen vain koko jutun.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vaihtaisin tai olisin mieluummin yksin. Tällä hetkellä ei vaan ole mahdollista erota. En usko että mies haluaisi olla toisen kanssa vaan myös mieluummin yksin.
Teillä ilmeisesti on pieniä lapsia, kun ette voi erota? Meillä ei ole, elämme vain avosuhteessa ja suhteemme on ihan hyvä. Minua vain vaivaa tämä tunne arvostuksen puutteesta, mikä sitten aiheuttaa kireyttä välillemme kun olen huonotuulinen tai surullinen aina kun asia tulee mieleen. Mielestäni se ei kuitenkaan ole syy erota, joten tulin tänne purkautumaan...
Ap
Ei ole moisia tuntemuksia. En vaihtaisi miestäni mihinkään tai kehenkään.
Olen ollut samassa tilanteessa ap paitsi että mies jäi lopulta kiinni ja myönsi ihastuksensa (pitkän väännön jälkeen). Sanon vaan että kyllä hajotti henkisesti todella pahasti ja erohan siinä tuli
Kiitos tähän mennessä vastanneille. Saa kommentoida myös, jos olen aivan idiootti kun tällaisia pohdin, tai mitä tahansa. Toivoisin vain jotain perusteluja reaktioille, enkä pelkkiä ylä- tai alapeukkuja, kun en osaa tulkita niistä mitään.
Kasin viestiin viitaten: En itse haluaisi alkaa vääntää ja inttää, kun olen jo kysynyt asiasta suoraan ja saanut vastauksen. En vain keksi miten muutenkaan tunteesta pääsisi yli.
Mies hermostuu, jos palaan taas samaan aiheeseen. En halua vaikuttaa mustasukkaiselta psyko bitchiltä. Vaikka saatan ollakin sellainen, jos miehellä ei oikeasti olekaan mitään ihastusta tai haaveita muista naisista...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihtaisin tai olisin mieluummin yksin. Tällä hetkellä ei vaan ole mahdollista erota. En usko että mies haluaisi olla toisen kanssa vaan myös mieluummin yksin.
Teillä ilmeisesti on pieniä lapsia, kun ette voi erota? Meillä ei ole, elämme vain avosuhteessa ja suhteemme on ihan hyvä. Minua vain vaivaa tämä tunne arvostuksen puutteesta, mikä sitten aiheuttaa kireyttä välillemme kun olen huonotuulinen tai surullinen aina kun asia tulee mieleen. Mielestäni se ei kuitenkaan ole syy erota, joten tulin tänne purkautumaan...
Ap
Olet oikeassa. Meillä on useampi lapsi ja siksi tuntuu mahdottomalta tässä vaiheessa erota. En tietenkään kovin heppoisin perustein ja hetken mielijohteesta voisi erota. Välillä on vaan niin vaikeaa tämä yhteiselo. Ja siis en tarkoittanut että yksin vain itsekseni vaan tietysti lasten kanssa.
No, en kyllä tuollaisia miettisi, aina on joku mukamas parempi tai kauniimpi, ei sellaista kannata murehtia.
Mut tosin huvittaa nää erotkaa tyypit, lol.
M43
Kyllä me molemmat haluttais vaihtaa ja jahka saadaan viimeinenkin lapsi kotoa maailmalle niin takuuvarmasti ainakin minä aloitan vaihto-operaation. Ukko on eittämättä samaa mieltä. 25 vuotta tätä liittoa on ihan riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
No, en kyllä tuollaisia miettisi, aina on joku mukamas parempi tai kauniimpi, ei sellaista kannata murehtia.
Mut tosin huvittaa nää erotkaa tyypit, lol.
M43
Ei täällä tietääkseni ole mitään "erotkaa tyyppejä".
Kiitos kuitenkin kommentista. Yritän olla murehtimatta, mutta se on vaikeaa. Haluan olla arvostettu enkä vain joku korvike paremman puutteessa. Ja kun itse en haikaile kenenkään komeamman tai paremman perään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä me molemmat haluttais vaihtaa ja jahka saadaan viimeinenkin lapsi kotoa maailmalle niin takuuvarmasti ainakin minä aloitan vaihto-operaation. Ukko on eittämättä samaa mieltä. 25 vuotta tätä liittoa on ihan riittävästi.
No hyvä sentään, jos olette molemmat samaa mieltä asiasta. Meillä tilanne on toisenlainen, mutta kiva kun jaoit kokemuksesi.
Ap
Hmm. Vielä 20 tai jopa viisikin vuotta sitten olisin vastannut ehdottoman ein. Nyt avioliittoa takana yli neljännesvuosisata, lapset muuttaneet omilleen ja kaikki tuntuu niin hiton tylsältä! Rakastan kyllä vielä miestäni, mutta häntä kiinnostaa vain oma työ ja siihen liittyvät jutut sekä tietokonepelit, minua kiinnostaa kymmenet muutkin asiat työni lisäksi. Lähes aina, jos ehdotan ex tempore jotain menoa, ensimmäinen vastaus on "eee-ei mua kiinnosta", siksi nykyään harrastan kulttuuria lähinnä yksin ja ystävieni kanssa.
Jos se nuoruudenrakkaus tekisikin puheistaan totta ja tulisi ja veisi, niin kyllä lähtisin! Haluaisin vielä kerran tuntea kuumaa huumaa, tässä suhteessa tiedän sen olevan mahdotonta.
En usko, että mieheni haluaisi vaihtaa minua toiseen, paitsi siinä tapauksessa, että hän saisi nämä ajatukseni tietoonsa...
En vaihtaisi kehenkään. Ei ole mulle parempaa, sopivampaa tai rakkaampaa. Eikä mieskään mua vaihtaisi, en olisi suhteessa, jossa olisin jonkun toisen korvike ja kakkosvaihtoehto.
Itseäni inhottaisi, jos mies olisi kanssani vain sen takia: "kun ei sitä parempaa huippu naista saanut, niin tyydyin nyt suhun."
Kyllä söisi itsetunnon aivan nollaan, jos ukko ruokkisi ihailuaan jotain toista kohtaan. Minun mieheni ei ole mikään saalis, vaikka omaakin yllättävän hyvän itseluottamuksen. Olen meistä kuitenkin se tasokkaampi, jos ihmisiä luokiteltaisiin ulkonäkökriteerein. Minulla olisi vientiä ja mieheni tietää sen. Silti hän avoimesti ihailee esim. Sara Sieppiä ja tykkää tummista naisista (olen vaalea) jne. Hänellä on minusta huono maku. Enemmän huumorilla uskon hänenkin suhtautuvan ja hän tietää elämän realiteetit. Parisuhde on yllättävän vaikea laji ja se on jo voitto, että yhdessä pystytään olemaan ja elämään suht sopuisasti tunnista, päivästä ja vuodesta toiseen. Ulkonäkökin rapistuu ajan myötä ja silloin olisi tärkeää, että rakastaisi sitä ihmistä, jonka kanssa on. Tätä yritän tolkuttaa miehellenikin, että nyt ottaa selvää rakastaako minua todella, sillä en halua olla sellaisen kanssa, joka ei rakasta. Miehillä tuntuu olevan paljon vaikeampaa tunnistaa tunteensa ja tahtonsa, ovat siinä naisia heikompia. Yleensä arpovat silloin kun pitäisi toimia ja sitten itkevät perään, kun on liian myöhäistä.
Poikaystävä tykkäilee Facebookissa fitness-pimujen kuvista päivittäin, varmaan ottaisi sellaisen mieluummin kuin minut... Myönnän, että olen todella mustasukkainen ja vituttaa. Olen itse hoikka mutta en lihaksikas, ei kiinnosta mikään bodaus. Ärsyttää kun tietää, että poikaystävä ihailee sellaisia naisia.
Miten ihmeessä voisi olla vertaamatta itseään toisiin naisiin, kun oma kumppani avoimesti tykkää niiden kuvista somessa?
Sinä, joka vaivauduit peukuttamaan, voisitko myös kommentoida? Kaipaisin ihan mitä tahansa toisen ihmisen näkökulmaa tähän, koska asia vaivaa minua.
Ap