Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten auttaisin väsynyttä tyttöystävääni?

Vierailija
08.09.2016 |

Hei!
Olen parikymppinen miehenalku, tyttöystäväni on 18. Olemme lukiolaisia ja yhdessä olleet päälle vuoden. Tyttöystäväni asuu yksin ja hänen vanhempansa eivät auta häntä mitenkään rahallisesti, hoitaa itse täysin kaiken laskuista koulutavaroihin ja -menoihin. Hän on aivan yliväsynyt töistä, tekee ilta- sekä aamuvuoroja jotta edes jotenkin pärjäisi. Kultani on aina ollut todella positiivinen ja iloinen persoona, haluaa auttaa muita ja muutenkin hänellä on elämä kunnossa ottaen huomioon suht. rankan perhetaustan.
Olen huolissani hänen väsymyksestään ja pärjäämisestään koulussa. On oikeasti tuon ikäisenä rankkaa tehdä raskaan koulun lisäksi työtä ja samalla kuunnella toisten 18-vuotiaiden marmatusta siitä, että mami ei ollutkaan pessyt lempihousuja tai ei saanut uusinta puhelinta. Hän itse päätti lähteä kotoa, koska asuminen siellä hankaloitti hänen opiskelujaan eikä yksinkertaisesti pääkoppa riittänyt menoa. Olen ylpeä naisestani, koska hän on itsenäistynyt upealla tavalla ja kantaa vastuun itsestään. Mutta tuo jatkuva puurtaminen on syönyt hänen energiaansa, että iloinen katse on muuttunut enemmänkin väkisin hymyn vääntämiseksi.
Suhteessamme kaikki on kunnossa, rakastamme toisiamme ja mitään riitoja ei ole ollut. Miten voisin auttaa/piristää tyttöystävää, jotta voisi hetkeksi henkäistä työn, koulun ja velvollisuuksien ohella? Hän oikeasti palaa pian loppuun, enkä halua niin tapahtuvan. Sitä hän ei enää ehkä kestäisi.

Kommentit (17)

Vierailija
1/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ette ilmeisesti asu yhdessä? Jos on ajankohtaista muuttaa yhteen, muuttakaa pieneen kaksioon ns kämppäkavereina eli kummallekin oma vuokrasopimus. Ette ole virallisesti siis pari. Tällöin kumpikin saa Kelan asumistuen mikäli muutoin on siihen oikeutettu. Lisäksi voit auttaa siivoamalla ja pesemällä pyykkiä jne kun asutte yhdessä.

Lisäksi tyttökaverisi kannattaisi käydä juttelemassa Kelalla/sossussa avustuksesta/toimeentulotuesta tms. Hän todennäköisesti saisi sitä ja voisi vähentää työssäkäyntiä.

Vierailija
2/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asutko sinä vielä vanhemmillasi? Muuttakaa yhteen niin tyttöystäväsi vuokra pienenee. Jotenkin hänen työtaakkaansa pitäisi saada pienemmäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varaa kylpyläviikonloppu kun tyttöystävälläsi on vapaa viikonloppu. Se tsemppaa jaksamaan ja siellä ollessa rentoutuu. Hotellihuoneeseen laitat kuohuviinit ja vaahtokarkit sitten 😉

Vierailija
4/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kela pitää yhdessä asuvaa miestä ja naista aina pariskuntana.

Vierailija
5/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vie hänet syömään tms hemmottelua. Olet huolehtivainen poikaystävä :)

Vierailija
6/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kunnioita tyttöystäväsi uniaikaa. 9h unta päivässä, niin kyllä nuori ihminen tuota menoa jaksaa.

Rahat varmaan molemmilla tiukilla, mutta esimerkiksi termarikahvit ja voileivät puistonpenkillä vastaavat kahvilassa nujuamista eivätkä paljoa maksa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asutko sinä vielä vanhemmillasi? Muuttakaa yhteen niin tyttöystäväsi vuokra pienenee. Jotenkin hänen työtaakkaansa pitäisi saada pienemmäksi.

hahahah.  eikö tuo lisäisi naisen työtaakkaa?

Vierailija
8/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ette ilmeisesti asu yhdessä? Jos on ajankohtaista muuttaa yhteen, muuttakaa pieneen kaksioon ns kämppäkavereina eli kummallekin oma vuokrasopimus. Ette ole virallisesti siis pari. Tällöin kumpikin saa Kelan asumistuen mikäli muutoin on siihen oikeutettu. Lisäksi voit auttaa siivoamalla ja pesemällä pyykkiä jne kun asutte yhdessä.

Lisäksi tyttökaverisi kannattaisi käydä juttelemassa Kelalla/sossussa avustuksesta/toimeentulotuesta tms. Hän todennäköisesti saisi sitä ja voisi vähentää työssäkäyntiä.

Kela pitää yhdessä asuvaa miestä ja naista aina pariskuntana.

Ei aina. Esimerkiksi kaksi kaveriani asuivat jaetussa kämpässä, kummallakin puolisot muualla, saivat kumpikin omat tukensa.

Kämpän pohjapiirros Kelaan josta käy ilmi että

Makuuhuone ei ole yhteinen, ja päälle juhlalliset vakuutukset puolisoilta, saattaa toimiakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä hänen vanhempansa tarvisisivat koulutusta

Vierailija
10/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palstamammojen vastaukset liittyvät yllätysyllätys naisen elintason nostamiseen, ja materian ja sirkushuvien tarjoamiseen miehen toimesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Palstamammojen vastaukset liittyvät yllätysyllätys naisen elintason nostamiseen, ja materian ja sirkushuvien tarjoamiseen miehen toimesta.

Termarikahvet ja unen tarpeen kunnioittaminen?

Kerro toki lisää misogyyni.

Vierailija
12/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tytön kannnattaa miettiä iltalukioon menemistä. Siellä on lyhyet päivät, kaikki taideaineet ja liikunta riisuttu pois ja opiskelu tehokkaampaa ja joustavampaa.

Niin minä tein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos, kun huolehdit tyttöystäväsi jaksamisesta. Olet mielestäni erittäin mukava mies.

Voisitko sinä hänen suostumuksellaan pyykätä ja siivota hänellä, kun hän on töissä, käydä kaupassa ja laittaa ruoan valmiiksi - ja vielä tiskata ruoan jälkeen eli helpottaa hänen työtaakkaansa kotona?

Tärkeintä on, että kuuntelet häntä ja kannustat häntä, kuten jo teetkin. 

Käykää vaikka yhdessä kävelemässä tai juoksemassa, niin saatte kumpikin energiaa elämäänne.

Vierailija
14/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saahan tyttöystäväsi jo kaikki tuet, joita hänen on mahdollista saada? Opintotuki ei tuon ikäisellä kauhean iso ole, mutta eikö hänen pitäisi saada myös asumistukea? Nämä voit ainakin hänen puolestaan selvitellä.

Lisäksi apua tiukkaan tilanteeseen voi hakea seurakunnan diakoniatyöstä ja ruokajonosta.

Jos oikein pahaksi menee, voitte alkaa harrastaa dyykkausta yhdessä :D

Lisäksi sitten ihan perus kulujen karsimista: puhelin/nettioperaattorin kilpailutus, iltapalaleivät voi näpistää koululta mukaan, halvempi asunto, halvempi ehkäisymuoto, isovanhempien/sukulaisten luona syöminen jos mahdollista, kaikki hankinnat käytettynä.

Kovasti tsemppiä tilanteeseen! Kunhan tyttö valmistuu lukiosta ja pääsee jatko-opintoihin, helpottaa: enemmän tukea ja lainaakin saa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palstamammojen vastaukset liittyvät yllätysyllätys naisen elintason nostamiseen, ja materian ja sirkushuvien tarjoamiseen miehen toimesta.

Termarikahvet ja unen tarpeen kunnioittaminen?

Kerro toki lisää misogyyni.

Menikö tunteisiin? Totesin vain palstamammojen vastauksien sisällön.

Toisessa ketjussa palstamammat huutavat thaimaalaisten naisten olevan suomalaisten miesten kanssa vain rahan takia, mutta mitäs te itse teette? Ihan samaa.

Vierailija
16/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opintorahaan kuuluu asumislisä, ei asumistuki. Opintolainan ottamista ei kannata pelätä, vaikka talousnäkymät ovat mitä ovat... Sitähän voi nostaa vaikka kolmen kuukauden verran ja maksaa sillä vaikka pari vuokraa etukäteen. Näin palkkatuloista jää enemmän käteen, stressi helpottuu joksikin aikaa ja voi välillä tehdä vaikka jotain kivaakin. Sen noin 1500e ehtii kyllä maksamaan sitten valmistumisen jälkeen pois.

Vierailija
17/17 |
08.09.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Varaa kylpyläviikonloppu kun tyttöystävälläsi on vapaa viikonloppu. Se tsemppaa jaksamaan ja siellä ollessa rentoutuu. Hotellihuoneeseen laitat kuohuviinit ja vaahtokarkit sitten 😉

Kiva idea ja onhan tuo sen hetken eli viikonlopun kivaa, mutta ei jeesaa kokonaisuutta yhtään millään tavalla.

Kun elää oikeasti kuluttavaa elämänvaihetta ja menee jatkuvasti jaksamisen äärirajoilla, ei siihen auta mitkään pikkulomat, hemmottelut ja ostelut!

Sellaisista kykenee täysin nauttimaan lähinnä, jos elämäntilanne on muutenkin suht. mukava tai ei ainakaan jaksamisen äärirajoilla taiteilua.

Rankassa vaiheessa tuollaiset ovat lähinnä tekohengitystä ja saattavat piristää juuri sen hetken, mutta kuten jo kirjoitin: eivät auta oikeasti kokonaisuutta.

Mielestäni on jopa tilanteen vähättelyä kuvitella, että joku kylpyläviikonloppu, VAAHTOKARKIT JA SKUMPPA (wtf?!) auttaisivat asiaan.

Onko noin yksinkertaisia ihmisiä olemassakaan?

Yhteenmuutto voisi helpottaa jonkin verran taloudellista taakkaa ja työhön menevää aikaa mikä syö energiaa opiskelulta, kun kulut olisivat pienemmät per nokka.

Toinen vaihtoehto on lopettaa työt ja hakea tukia.

Noin nuorella tuet ovat periaatteessa vielä sidoksissa vanhempien tuloihin, mutta on tilanteita jolloin nuori saa täydet tuet vanhempien tulotasosta riippumatta.

Ystäväni on varakkaasta perheestä, mutta välit vanhempiin tulehtuivat pahasti alle parikymppisenä, joten hän muutti 18-vuotiaana omilleen ja sai tuet asumiseensa sekä elämiseensä, koska ei saanut vanhemmiltaan mitään.

Näin hän kykeni keskittymään opintoihin ja meni sitten muutaman vuoden päästä osa-aikaisiin töihin, kun oli jo korkeakoulussa ja tilanne siltäosin joustavampi.

Tosin eipä ap sanonut tyttöystävän vanhempien tulotasosta mitään.

Voihan olla, ettei heidän tulot edes ole niin kovat, että vaikuttaisivat tukiin (se tuloraja ei kyllä oikeasti korkea ole...).

Tyttö voi myös muuttaa esim. soluasuntoon ja saada näin elämisen kustannuksia pienemmäksi.

N24

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kolme kolme