Nuoret köyhempiä kuin ennen - mitä tapahtuu yhteiskunnallemme?

En tiedä onko minut lannistettu tarpeeksi vai onko asenteeni vaan hyödyllinen tähän aikaan, mutta itse en ainakaan edes haaveile mistään omistuasunnosta ja kesämökistä. Olen vajaa kolmekymppinen korkeakoulutettu, tulen lähivuosina väittelemään. Teen tutkimustyötä vaatimattomalla apurahalla. Olen ihan kohtuullisen optimistinen, että saan töitä tulevaisuudessakin, mutta olen alkanut pikku hiljaa varautua siihen, etteivät ne työt välttämättä ole ns. "koulutusta vastaavia". Kiikarissa on lähinnä, että saisin tehdä jotakin edes semimielekkäältä tuntuvaa, edes ihan kohtuullista korvausta vastaan. Sitten jos saisi säästettyä sen verran, että voisi vähän matkustella, ostaa vähän laadukkaampia tuotteita ja pistää sukanvarteenkin jotain.

Olen oikeastaan ymmärtänyt, että mielummin jotain mielekästä kuin jotain hyväpalkkaista. Joskus aiemmin ei ehkä ollut näin ja voi näyttää edellisten sukupolvien edustajista aivan kummalliselta, että joku kouluttautuu näin pitkälle eikä tavoittele "huipulle" (tulotason, aseman kannalta). En enää edes näe sitä huippua tavoittelemisen arvoisena, kun katsoo millaisin painein ihmiset tekevät töitä, ylitöiden, stressin, venymisten kannalta, lopulta saadakseen vähän enemmän materiaa kuin joku toinen.

Ei ole niin väliksi, vaikka olisin aina vuokralla. Eikä ole niin väliksi, vaikken koskaan pystyisi elättämään useampaa lasta, ehken yhtäkään. Kunhan suunta tulevaisuuteen olisi sellainen, ettei tarvisi päivätason budjettia laskea joka kuukausi kuten nyt, ja päätyä nollasummaan joka kuukauden päätteeksi.

Saa haukkua nyt, etten ole yrittäjähenkinen innovaattori ja että minun pitäisi laittaa Suomi nousuun jossain NASA-yhteistyössä. :)

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmilla on se se omakotitalo järven rannalla kaupngissa, kesämökit, uudet autot. Ja kyseessä siis tavallinen työläis/toimihenkilöperhe. Isoäidilläni on 2 omakotitaloa, 2 asunto-osaketta, 3 kesämökkiä.

Mitä itse tunnen omia hyvätuloisia kavereitakin, niin aika usea taistelee jopa sen ensimmäisen asuntolainansa kanssa.

Tiedostan kyllä senkin, että ennen säästettiin ja hankittiin vähän kerralla suurempaa. Nykyään hyväosaisillakin on kuitenkin vaikeuksia hankkia hulppeaa elintasoa. Kyllä se hyvin usein on todella keskiluokkaista. Harvemmin sitä, mitä vaikka suurilla ikäluokilla ja heidän lapsillaan.

Tietysti pitää miettiä sitäkin, ovatko nuo materialistiset asiat sitten se ydin elämässä. Jos onnettomuus rakentuu sn ympärille, ettei ole samoja asioita kuin omilla vanhemmilla, niin se kertoo sisäisestä tyhjyydestä. Kukaanhan ei oikeasti tarvitse sitä omakotitaloja, matkustelua 2 kertaa vuodessa ulkomailla jne. Noilla asioilla ei ole mitään merkitystä sitten, kun kuolee. Pitäisi keskittyä tekemään itselleen mielekkäitä asioita.

Kysypä vanhemmiltasi, minkä ikäisenä he saavuttivat nuo tavoitteensa ja vielä saivat ne maksettua. Alle 25-vuotiaina vai vasta 55-vuotiaina? Kaikkea ei voi heti saada, vaan vasta vuosikymmenien päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmilla on se se omakotitalo järven rannalla kaupngissa, kesämökit, uudet autot. Ja kyseessä siis tavallinen työläis/toimihenkilöperhe. Isoäidilläni on 2 omakotitaloa, 2 asunto-osaketta, 3 kesämökkiä.

Mitä itse tunnen omia hyvätuloisia kavereitakin, niin aika usea taistelee jopa sen ensimmäisen asuntolainansa kanssa.

Tiedostan kyllä senkin, että ennen säästettiin ja hankittiin vähän kerralla suurempaa. Nykyään hyväosaisillakin on kuitenkin vaikeuksia hankkia hulppeaa elintasoa. Kyllä se hyvin usein on todella keskiluokkaista. Harvemmin sitä, mitä vaikka suurilla ikäluokilla ja heidän lapsillaan.

Tietysti pitää miettiä sitäkin, ovatko nuo materialistiset asiat sitten se ydin elämässä. Jos onnettomuus rakentuu sn ympärille, ettei ole samoja asioita kuin omilla vanhemmilla, niin se kertoo sisäisestä tyhjyydestä. Kukaanhan ei oikeasti tarvitse sitä omakotitaloja, matkustelua 2 kertaa vuodessa ulkomailla jne. Noilla asioilla ei ole mitään merkitystä sitten, kun kuolee. Pitäisi keskittyä tekemään itselleen mielekkäitä asioita.

Kysypä vanhemmiltasi, minkä ikäisenä he saavuttivat nuo tavoitteensa ja vielä saivat ne maksettua. Alle 25-vuotiaina vai vasta 55-vuotiaina? Kaikkea ei voi heti saada, vaan vasta vuosikymmenien päästä.

Mitä helvetin järkeä kysyä vuosikymmeniä vanhoja juttuja? Etkö sä ymmärrä, että ostovoima on romahtanut? Talot maksavat palkkoihin nähden paljon enemmän kuin esimerkiksi vuosikymmen kaks sitten! Autot ovat nykypäivänä helvetin kalliita, on kaikennäköisiä veroja ja niitäkin kiristetään kaiken aikaa lisää. Polttoaine on kallista. Ruoka on kallista. Käteen jää PALJON VÄHEMMÄN rahaa suhteellisesti kuin vanhemmillamme.

Kuten kirjoitin, 92 sadasta työhaluisesta on töissä, ja ne kaikki eivät tosiaankaan ole mitään huippuosaajia. Miten kummassa nämä kaikki ovat "päässeet piireihin, joissa työllistytään"? Onko sinulla joku huomattava sosiaalinen vajavaisuus? Vai vaaditko vaan liikoja työltä (palkka, status, sisältö)? Etkö suostu muuttamaan? Jotainhan tässä täytyy olla taustalla.

Minun alallani työttömyysprosentti on 5-6, joten tuosta näkökulmasta tilanne näyttää vieläkin raskauttavammalta minun kannaltani! Toisaalta kyse on yksinkertaisesti siitä, että jos marginaalisella alalla ajautuu marginaaliin, niin sitten on aika ahtaassa raossa. Suomessa piirit ovat pieniä alalla kuin alalla, ja jos olet ulkopuolinen, niin sellaiseksi tahdot jäädä. Jos ammatillisten suhteiden hankkimisessa ei saa päätä auki, niin ei se auta, vaikka miten yksinään pinnistelisi. Eikä minua myöskään kukaan palkkaa väärän alan tehtäviin. Kyllä niihin otetaan kyseisen alan ammattilaisia.

Jos kyseessä on ala, jossa suhteilla on merkitystä, niin toisilla on jo valmiiksi paremmat lähtökohdat. Joillain paremmin pärjäävillä kollegoillani jopa on vanhempina saman alan (nyt jo eläköityneitä) proffia. Ainakin omalla laitoksellani sisäpiirit ovat lähteneet muodostumaan jo kauan sitten, kun tyypit ovat tutustuneet toisiinsa eräässä tietyssä eliittilukiossa. Eikä sellaisiin helposti murtauduta ulkoa päin. Pelkkä tuuri voi myös vaikuttaa. Perustutkintovaiheen etsikkovaihe meni osaltani ohi, kun en ollut paikkakunnalla. Tämä oli oma mokani. Myöhemmin harvat kontaktini ovat kadonneet ulkomaille, eläkkeelle ja toisille aloille. Myönnän kyllä, että minulla on vajavaisuus, joka estää minua luomasta uraa omalla alallani. Se on se, että minulla ei ole niitä hyviä suhteita. Ilmeisesti monille on ahdistava ajatus, että tie voi nousta pystyyn myös tunnolliselle ja lahjakkaalle ihmiselle, joka on periaatteessa tehnyt kaiken "oikein".

Hyvällä syyllä voi väittää, että vahvuuteni ei ole rakentaa suhdeverkostoa tyhjästä. Vaikea esitellä itseään kiinnostaville ihmisille bileissä, joihin ei saa kutsua. Joku toinen varmasti pystyy siihenkin! Mutta siis pitäisikö koulussa hyvin pärjäävien jäädä suosiolla sossurotiksi opiskelujen sisään, jos eivät ole sattuneet perimään tarpeeksi hyvää verkostopääomaa tai osoittaneet erityistä lahjakkuutta sellaisen hankkimiseen? Alaa valitessani tilanne oli joka tapauksessa toinen. Silloin jokaiseen tavalliseen työtehtävään ei ollut hakemassa satamäärin ihmisiä. Nyt on ja siksi verkostojen merkitys on ylikorostunut. Muuttaminen ei taida auttaa, koska asun jo nyt paikkakunnalla, jossa sijaitsevat alani parhaat työllistymismahdollisuudet. Lähden töihin mielelläni vaikka puolellatoista tonnilla, koska silloin ei tarvitsisi elää tällä alle viidellä eurolla / päivä. Tämän laittaminen "motivaatiolauseeksi" cv:een tuskin silti tekisi minua houkuttelevammaksi työnantajalle.

[/quote]Mitä helvetin järkeä kysyä vuosikymmeniä vanhoja juttuja? Etkö sä ymmärrä, että ostovoima on romahtanut? Talot maksavat palkkoihin nähden paljon enemmän kuin esimerkiksi vuosikymmen kaks sitten! Autot ovat nykypäivänä helvetin kalliita, on kaikennäköisiä veroja ja niitäkin kiristetään kaiken aikaa lisää. Polttoaine on kallista. Ruoka on kallista. Käteen jää PALJON VÄHEMMÄN rahaa suhteellisesti kuin vanhemmillamme.[/quote]

Jaa. Reaalipalkat ovat kylläkin harvoja poikkeusvuosia lukuun ottamatta nousseet jatkuvasti jostain viisikymmentäluvulta tähän päivään saakka. Ostovoima ei suinkaan ole "romahtanut", vaikka siivooja ei voikaan haaveilla hankkivansa omistusasuntoa pääkaupunkiseudulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmilla on se se omakotitalo järven rannalla kaupngissa, kesämökit, uudet autot. Ja kyseessä siis tavallinen työläis/toimihenkilöperhe. Isoäidilläni on 2 omakotitaloa, 2 asunto-osaketta, 3 kesämökkiä.

Mitä itse tunnen omia hyvätuloisia kavereitakin, niin aika usea taistelee jopa sen ensimmäisen asuntolainansa kanssa.

Tiedostan kyllä senkin, että ennen säästettiin ja hankittiin vähän kerralla suurempaa. Nykyään hyväosaisillakin on kuitenkin vaikeuksia hankkia hulppeaa elintasoa. Kyllä se hyvin usein on todella keskiluokkaista. Harvemmin sitä, mitä vaikka suurilla ikäluokilla ja heidän lapsillaan.

Tietysti pitää miettiä sitäkin, ovatko nuo materialistiset asiat sitten se ydin elämässä. Jos onnettomuus rakentuu sn ympärille, ettei ole samoja asioita kuin omilla vanhemmilla, niin se kertoo sisäisestä tyhjyydestä. Kukaanhan ei oikeasti tarvitse sitä omakotitaloja, matkustelua 2 kertaa vuodessa ulkomailla jne. Noilla asioilla ei ole mitään merkitystä sitten, kun kuolee. Pitäisi keskittyä tekemään itselleen mielekkäitä asioita.

Kysypä vanhemmiltasi, minkä ikäisenä he saavuttivat nuo tavoitteensa ja vielä saivat ne maksettua. Alle 25-vuotiaina vai vasta 55-vuotiaina? Kaikkea ei voi heti saada, vaan vasta vuosikymmenien päästä.

Mitä helvetin järkeä kysyä vuosikymmeniä vanhoja juttuja? Etkö sä ymmärrä, että ostovoima on romahtanut? Talot maksavat palkkoihin nähden paljon enemmän kuin esimerkiksi vuosikymmen kaks sitten! Autot ovat nykypäivänä helvetin kalliita, on kaikennäköisiä veroja ja niitäkin kiristetään kaiken aikaa lisää. Polttoaine on kallista. Ruoka on kallista. Käteen jää PALJON VÄHEMMÄN rahaa suhteellisesti kuin vanhemmillamme.

Jos yhtään lohduttaa niin aina 20-30 -vuotiasta pelottaa, miten saa elämänsä kasattua. Kyllä palkkataso oli ihan olematon vaikka 20 vuotta sitten, kun ostin ensiasuntoni puoleen hintaan nykyisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Kuten kirjoitin, 92 sadasta työhaluisesta on töissä, ja ne kaikki eivät tosiaankaan ole mitään huippuosaajia. Miten kummassa nämä kaikki ovat "päässeet piireihin, joissa työllistytään"? Onko sinulla joku huomattava sosiaalinen vajavaisuus? Vai vaaditko vaan liikoja työltä (palkka, status, sisältö)? Etkö suostu muuttamaan? Jotainhan tässä täytyy olla taustalla.

Minun alallani työttömyysprosentti on 5-6, joten tuosta näkökulmasta tilanne näyttää vieläkin raskauttavammalta minun kannaltani! Toisaalta kyse on yksinkertaisesti siitä, että jos marginaalisella alalla ajautuu marginaaliin, niin sitten on aika ahtaassa raossa. Suomessa piirit ovat pieniä alalla kuin alalla, ja jos olet ulkopuolinen, niin sellaiseksi tahdot jäädä. Jos ammatillisten suhteiden hankkimisessa ei saa päätä auki, niin ei se auta, vaikka miten yksinään pinnistelisi. Eikä minua myöskään kukaan palkkaa väärän alan tehtäviin. Kyllä niihin otetaan kyseisen alan ammattilaisia.

Jos kyseessä on ala, jossa suhteilla on merkitystä, niin toisilla on jo valmiiksi paremmat lähtökohdat. Joillain paremmin pärjäävillä kollegoillani jopa on vanhempina saman alan (nyt jo eläköityneitä) proffia. Ainakin omalla laitoksellani sisäpiirit ovat lähteneet muodostumaan jo kauan sitten, kun tyypit ovat tutustuneet toisiinsa eräässä tietyssä eliittilukiossa. Eikä sellaisiin helposti murtauduta ulkoa päin. Pelkkä tuuri voi myös vaikuttaa. Perustutkintovaiheen etsikkovaihe meni osaltani ohi, kun en ollut paikkakunnalla. Tämä oli oma mokani. Myöhemmin harvat kontaktini ovat kadonneet ulkomaille, eläkkeelle ja toisille aloille. Myönnän kyllä, että minulla on vajavaisuus, joka estää minua luomasta uraa omalla alallani. Se on se, että minulla ei ole niitä hyviä suhteita. Ilmeisesti monille on ahdistava ajatus, että tie voi nousta pystyyn myös tunnolliselle ja lahjakkaalle ihmiselle, joka on periaatteessa tehnyt kaiken "oikein".

Hyvällä syyllä voi väittää, että vahvuuteni ei ole rakentaa suhdeverkostoa tyhjästä. Vaikea esitellä itseään kiinnostaville ihmisille bileissä, joihin ei saa kutsua. Joku toinen varmasti pystyy siihenkin! Mutta siis pitäisikö koulussa hyvin pärjäävien jäädä suosiolla sossurotiksi opiskelujen sisään, jos eivät ole sattuneet perimään tarpeeksi hyvää verkostopääomaa tai osoittaneet erityistä lahjakkuutta sellaisen hankkimiseen? Alaa valitessani tilanne oli joka tapauksessa toinen. Silloin jokaiseen tavalliseen työtehtävään ei ollut hakemassa satamäärin ihmisiä. Nyt on ja siksi verkostojen merkitys on ylikorostunut. Muuttaminen ei taida auttaa, koska asun jo nyt paikkakunnalla, jossa sijaitsevat alani parhaat työllistymismahdollisuudet. Lähden töihin mielelläni vaikka puolellatoista tonnilla, koska silloin ei tarvitsisi elää tällä alle viidellä eurolla / päivä. Tämän laittaminen "motivaatiolauseeksi" cv:een tuskin silti tekisi minua houkuttelevammaksi työnantajalle.

Mikähän ala voisi olla sellainen, että lukioaikojen kaverisuhteilla on noin iso merkitys... Oletko keikkamuusikko?

Näkisin, että tässä ei ole niinkään kyse omaisuudesta vaan siitä, että nuoret ylipäätään kokevat yhä vaikeammaksi päästä osaksi yhteiskuntaa ja varsinkin vaikuttamaan siihen. Monet varmasti etenkin omassa ikäluokassani (olen syntynyt 1990) tuntevat itsensä vähintään alitajuisesti petetyiksi, koko kouluajan peruskoulusta lukioon meininki oli yhtä naminamia ja pusipusia, puhuttiin tulevasta työvoimapulasta ja meneillään oli kaikkien aikojen nousukausi. Kaiken piti olla vain odottamassa poimijaansa, kukaan ei uhrannut ajatustakaan mahdolliselle romahdukselle.

Itse en ole kylläkään omasta puolestani katkera, koska tiedän asioideni olevan paremmin kuin ikäluokkani ylivoimaisella enemmistöllä, mutta en ihmettele niitä mielialoja mitä monella alle kolmekymppisellä tällä hetkellä on. Ei tällaista tilannetta ole ollut Suomen historiassa koskaan, 90-luvullakin talous sentään kääntyi reippaaseen kasvuun muutamassa vuodessa (toki pitää aina muistaa, että silloinkaan kaikki eivät päässeet hedelmistä nauttimaan, monet ihmiset joutuivat aivan epäinhimilliseen tilanteeseen) mutta nyt sellaista ei ole näköpiirissä. Koko maailma (ja etenkin Eurooppa) on lähestulkoon täysin lamaantunut ja kurjistaminen senkuin jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulun itse siihen sukupolveen (kolmekymppiset ja alle) joiden palkkakehitys jää auttamatta jälkeen aiemmin uransa luoneista.

Minua oikeasti huolestuttaa meidän n. kolmekymppisten tulevaisuus. Rahat ovat niin tiukoilla, että esim. perheen perustamista tai asuntojen ostamista täytyy todella tarkkaan harkita. En usko, että sellaista päivää tulee koskaan, että valtaosa meistä saisi hankittua esim. kesämökin kaiken muun lisäksi.

Ikävintä tämän sukupolven tilanteessa on se, että tulevaisuus ei näytä yhtään ruusuisemmalta. Teidän maksettavaksenne tulee suurten, eläköityvien sukupolvien ylläpitäminen. Kukaan ei puhu siitä, että eläkkeitä olisi leikattava sassiin. (En tarkoita kansaneläkettä vaan niitä yli 2000 euron eläkkeitä.) Myykööt kesämökkinsä ja loma-osakkeensa Espanjassa ja Levillä.

Miksi sä et ota selvää asioista?  60% eläkkeistä on alle 1400€/kk ja 90% alle 2500.  Yli 4000 €:n eläkkeitä on vain 4 %...

yli 4000e eläke on täyttä hulluutta ja on aivan liikaa jos tuollaisia maksetaan yhtään kenellekään. Kaikki yli 2000e eläkkeitä tulisi leikkauttaa järkevälle tasolle. On ihan sairasta että nuorten selkänahasta revitään työtä tekemättömille korkeampi elintaso, mitä nämä nuoret itse täyttä päivää töitä tehden ansaitsevat.

Samoin sellainen muinaisjäännös kuin leskeneläke tulisi lopettaa. Sillä ei ole enää nyky-yhteiskunnassa mitään kunnollista perustetta naistenkin ollessa työelämässä yhtä paljon kuin miesten.

Ihan vain haluaisin muistuttaa, että nykyisten eläkeläisten selkänahasta on revitty meidän koulutuksemme ym.   On typerää olla hahmottamatta kokonaisuutta ja osoittaa sormella vain yhteen suuntaan. 

Leskeneläkkeen uudistamiseen ryhtymiselle asettaa ison kynnyksen gender-kysymys. Valtaosa leskeneläkkeen saajista on iäkkäitä naisia. Leskeneläkkeen tuoman lisän avulla monen naisen eläketaso nousee keskimääräiselle tasolle. Leskeneläkkeestä liikkuu paljon vääriä luuloja, leskeneläke määräytyy lesken omien tulojen perusteella eikä suinkaan tarkoita puolta kuolleen puolison eläkkeestä, kuten on yleinen väärä luulo. Voi käydä jopa niin, että lesken tulojen perusteella ei makseta lankaan leskeneläkettä.

Lainaamasi kirjoittaja vain haluaa leikata muilta paitsi itseltään. Ei siihen järkipuheet tai -argumentit auta. Niin aina.

Minä en tiedä, missä asemassa hänen lainaamansa kirjoittaja on, mutta on erittäin todennäköistä, että häneltä on jo leikattu, ja hän on siksi (aivan oikein) sitä mieltä, että eläkeläistenkin olisi jo aika osallistua talkoisiin. Itsekin olen sitä mieltä. Joku ehdotti yli 2000 euron eläkkeitä leikattavaksi. Se olisi ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmilla on se se omakotitalo järven rannalla kaupngissa, kesämökit, uudet autot. Ja kyseessä siis tavallinen työläis/toimihenkilöperhe. Isoäidilläni on 2 omakotitaloa, 2 asunto-osaketta, 3 kesämökkiä.

Mitä itse tunnen omia hyvätuloisia kavereitakin, niin aika usea taistelee jopa sen ensimmäisen asuntolainansa kanssa.

Tiedostan kyllä senkin, että ennen säästettiin ja hankittiin vähän kerralla suurempaa. Nykyään hyväosaisillakin on kuitenkin vaikeuksia hankkia hulppeaa elintasoa. Kyllä se hyvin usein on todella keskiluokkaista. Harvemmin sitä, mitä vaikka suurilla ikäluokilla ja heidän lapsillaan.

Tietysti pitää miettiä sitäkin, ovatko nuo materialistiset asiat sitten se ydin elämässä. Jos onnettomuus rakentuu sn ympärille, ettei ole samoja asioita kuin omilla vanhemmilla, niin se kertoo sisäisestä tyhjyydestä. Kukaanhan ei oikeasti tarvitse sitä omakotitaloja, matkustelua 2 kertaa vuodessa ulkomailla jne. Noilla asioilla ei ole mitään merkitystä sitten, kun kuolee. Pitäisi keskittyä tekemään itselleen mielekkäitä asioita.

Kysypä vanhemmiltasi, minkä ikäisenä he saavuttivat nuo tavoitteensa ja vielä saivat ne maksettua. Alle 25-vuotiaina vai vasta 55-vuotiaina? Kaikkea ei voi heti saada, vaan vasta vuosikymmenien päästä.

Mitä helvetin järkeä kysyä vuosikymmeniä vanhoja juttuja? Etkö sä ymmärrä, että ostovoima on romahtanut? Talot maksavat palkkoihin nähden paljon enemmän kuin esimerkiksi vuosikymmen kaks sitten! Autot ovat nykypäivänä helvetin kalliita, on kaikennäköisiä veroja ja niitäkin kiristetään kaiken aikaa lisää. Polttoaine on kallista. Ruoka on kallista. Käteen jää PALJON VÄHEMMÄN rahaa suhteellisesti kuin vanhemmillamme.

Jos yhtään lohduttaa niin aina 20-30 -vuotiasta pelottaa, miten saa elämänsä kasattua. Kyllä palkkataso oli ihan olematon vaikka 20 vuotta sitten, kun ostin ensiasuntoni puoleen hintaan nykyisestä. 

Juuri tässä on se ero aikaisempaan. Ennen jos oli ahkera ja jaksoi odottaa aikojen paranemista toiveikkaana, saattoi jotain hyvää tapahtuakin. Nyt tilanne vaikeutuu kaikilla nuorilla vuosi vuodelta, työttömyys kasvaa, olot kurjistuvat, palkkoja poljetaan. Vuokrat sen sijaan nousevat, ainakin jos haluaa asua siellä missä on töitä ja mahdollisuuksia. 

Ainoa toivo muutoksesta on se, että kun meillä nuorilla ei ole varaa tehdä lapsia, syntyy ennemmin tai myöhemmin sen paljon odotettu työvoimapula. Sen luulisi kiinnostavan tosin näitä kujalla olevia keski-ikäisiäkin. Ne ovat nimittäin heidän eläkkeet jotka jäävät silloin maksamatta ja heidän asuntovarallisuutensa jonka arvo katoaa kun asuntoihin ei ole asujia.

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin, pitäisikö omistusasunto olla ihmisoikeus?

Sveitsissä vain 30% asuu omistusasunnossa, Saksassa 40%, Ruotsissakin asumisoikeusasunto on kaupungeissa yleisin asumismuoto.

Pitää paikkansa mutta Ruotsin bostadsrätt ei voi verrata suomalaiseen Asoon. Ruotsin systeemissä asoasujat omistavat kokonaan asumisoikeusyhdistyksen joka omistaa talon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohtakaa jo hyvänen aika ne virat. Ne ovat kamalin asia, mikä voi olla olemassa. Yhteiskunnankin kannalta hirveää ja epäedullista, jos samat ihmiset jämähtävät pysyvästi samoihin työpaikkoihin. Pieni työttömyys tai paussi töistä oikeasti kasvattaa. Ja kyllä moni löytää töitä, kun lähtee isojen kaupunkien ulkopuolelle (esim. opettajat) tai saa ainakin sijaisuuksia. Epävarmuus on tullut jäädäkseen, ja siihen on vain totuttava. Elämä voi olla aivan hyvä, ilman vakituista työtäkin. Pitää vain muuttaa ne omat unelmansa sellaisiksi, etteivät ne rajoitu materiaalisiin tavoitteisiin kuten omistusasuntoon jne. Kyllä tässä maassa saa yhteiskunnalta tukia, vaikka jäisikin työttömäksi.

Olen julkisen puolen eläkevirassa, enkä aio unohtaa tai jättää virkaani. Säännöllinen päivätyö, hyvä palkka, pitkät lomat. Miksi vaihtaisin kaiken tämän epävaramoihin ja epätyypillisiin työsuhteisiin, joissa puurretaan niska limassa työnantajalle syvään kumartaen, että saa jatkaa seuraavassa projektissa?? En tarvitse paussia virastani 'kasvaakseni ihmisenä', olen töissä saadakseni palkkaa ja käyttääkseni sitä vaikka vuosittaisilla pitkillä lomilla.

Lainaamani teksti voisi olla EK:n tavoiteohjelmasta otsikolla Miten työntekijät huijataan luopumaan kaikista eduista ja tekemään tauotta työtä ja pitämään sitä etuoikeutena! Hyvin on työnantajien propaganda mennyt mediassa läpi ja nyt se on uusi normi. Tulos: uudet monitasoiset työmarkkinat, joilla joillain edelleen on ne vakituiset ja pysyvät virat ja työpaikat. Loput koittavat pärjätä viidakon laeilla toimivissa yrityksissä.

Mä näen tuon asian enemmänkin niin, että virat ovat keskinkertaisille. Olen ollut itsekin pariin otteeseen virassa. Jotenkin siinä on vain se jämähtäneisyys ja tyhjyys. Viranhaltijat yrittävät ylläpitää valta-asemaansa, ja meno on kuin jossain lasten leikkipakalla. Ammatillisen kasvun ja mielekkyyden kannalta en ymmärrä, miksi joku jaksaa roikkua jossain vakituisessa virassa. Palkan ja etujen takia? Ainakin omalla kohdallani parempi palkkaus ja pienempi määrä töitä on ollut nimenomaan määräaikaisissa työsuhteissa. Ei tulisi mieleenkään hankkiutua viranhaltijaksi. Enää :D :D. Voi luoja, millaista sakkia noissa kuntien ja valtioiden viroissa roikkuu. Ei voida ainakaan sanoa, että siellä on yhteiskunnan lahjakkain ja kehityskelpoisin aines.

Vierailija kirjoitti:

Tiedostan muuten sen, ettei vanhemmillakaan ole tässä maailmantilanteessa helppoa. Tiedän, että esim. viisikymppisten voi olla vaikea löytää uutta työtä, jos vanhasta joutuu luopumaan. Usein kuitenkin vanhemmilla ihmisillä on hankittuna lapset, hyvässä lykyssä maksettuna koti, kesämökki, autot, ja muuta omaisuutta säästössä. Kyllä minusta tuntuu hurjalta ajatella, etten ehkä kokisi noita asioita koskaan, koska rahaa ei ole. Elän toki säästäväisesti, ja tähtään mm. omistusasuntoon, mutta melko hitaasti projekti etenee näillä palkoilla.

Ap

Niitä mökkejä ja autoja ei voi syödä ja kukaan "köyhistä" ei niitä osta, kun niillä on rahaa ostaa joka vuosi uudet kännykät ja telkkarit ja salimaksut pitää maksaa ja kaikkea muuta härpäkettä.

Kyllä pieni-ja keskituloiset ovat olleet aina aika köyhiä, mutta on luovuttu jokavuotisista ulkomaan matkoista ja muust ylellisyydestä, niin on saatu se asunto maksettua.

Ois kyllä kiva nähdä vähän jotain todistettakin tälle väitetylle matkailulle. Matkaillaanko tosiaan ulkomaille enemmän kuin ennen ja kuka sen tekee? Mitä itse tilastoja katselin niin ei se ulkomaanmatkailu nyt mitenkään räjähdysmäisesti ole 30 vuodessa lisääntynyt. Enkä onnistunut löytämään tilastoja jossa olisi eritelty ikäryhmittäin.

Mikähän ala voisi olla sellainen, että lukioaikojen kaverisuhteilla on noin iso merkitys... Oletko keikkamuusikko?

Tekstistä kävi ilmi, että kyseessä on yliopistotouhut. Mainittu oli kuvaava esimerkki, miten nuo suhdeverkostot voivat pitää ulkopuoliset ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmilla on se se omakotitalo järven rannalla kaupngissa, kesämökit, uudet autot. Ja kyseessä siis tavallinen työläis/toimihenkilöperhe. Isoäidilläni on 2 omakotitaloa, 2 asunto-osaketta, 3 kesämökkiä.

Mitä itse tunnen omia hyvätuloisia kavereitakin, niin aika usea taistelee jopa sen ensimmäisen asuntolainansa kanssa.

Tiedostan kyllä senkin, että ennen säästettiin ja hankittiin vähän kerralla suurempaa. Nykyään hyväosaisillakin on kuitenkin vaikeuksia hankkia hulppeaa elintasoa. Kyllä se hyvin usein on todella keskiluokkaista. Harvemmin sitä, mitä vaikka suurilla ikäluokilla ja heidän lapsillaan.

Tietysti pitää miettiä sitäkin, ovatko nuo materialistiset asiat sitten se ydin elämässä. Jos onnettomuus rakentuu sn ympärille, ettei ole samoja asioita kuin omilla vanhemmilla, niin se kertoo sisäisestä tyhjyydestä. Kukaanhan ei oikeasti tarvitse sitä omakotitaloja, matkustelua 2 kertaa vuodessa ulkomailla jne. Noilla asioilla ei ole mitään merkitystä sitten, kun kuolee. Pitäisi keskittyä tekemään itselleen mielekkäitä asioita.

Kysypä vanhemmiltasi, minkä ikäisenä he saavuttivat nuo tavoitteensa ja vielä saivat ne maksettua. Alle 25-vuotiaina vai vasta 55-vuotiaina? Kaikkea ei voi heti saada, vaan vasta vuosikymmenien päästä.

Mitä helvetin järkeä kysyä vuosikymmeniä vanhoja juttuja? Etkö sä ymmärrä, että ostovoima on romahtanut? Talot maksavat palkkoihin nähden paljon enemmän kuin esimerkiksi vuosikymmen kaks sitten! Autot ovat nykypäivänä helvetin kalliita, on kaikennäköisiä veroja ja niitäkin kiristetään kaiken aikaa lisää. Polttoaine on kallista. Ruoka on kallista. Käteen jää PALJON VÄHEMMÄN rahaa suhteellisesti kuin vanhemmillamme.

Jos yhtään lohduttaa niin aina 20-30 -vuotiasta pelottaa, miten saa elämänsä kasattua. Kyllä palkkataso oli ihan olematon vaikka 20 vuotta sitten, kun ostin ensiasuntoni puoleen hintaan nykyisestä. 

Juuri tässä on se ero aikaisempaan. Ennen jos oli ahkera ja jaksoi odottaa aikojen paranemista toiveikkaana, saattoi jotain hyvää tapahtuakin. Nyt tilanne vaikeutuu kaikilla nuorilla vuosi vuodelta, työttömyys kasvaa, olot kurjistuvat, palkkoja poljetaan. Vuokrat sen sijaan nousevat, ainakin jos haluaa asua siellä missä on töitä ja mahdollisuuksia. 

Ainoa toivo muutoksesta on se, että kun meillä nuorilla ei ole varaa tehdä lapsia, syntyy ennemmin tai myöhemmin sen paljon odotettu työvoimapula. Sen luulisi kiinnostavan tosin näitä kujalla olevia keski-ikäisiäkin. Ne ovat nimittäin heidän eläkkeet jotka jäävät silloin maksamatta ja heidän asuntovarallisuutensa jonka arvo katoaa kun asuntoihin ei ole asujia.

Opiskelija oli kova kilpailu töistä.

Ainoa mitä sain, oli herneiden poimimista heinäkuun alusta 6 vkoa. Syksyllä ei mitään töitä, joten aloin pitämään seurakunnan tyttökerhoa. Kävin hygieniapassin ja pääsin hotelliin tekemään aamiaissiivoamista, joka la ja su 3 h töitä.

Tänä päivänä ei löydy montaa n 20 v joka menee hernepellolle tai olla joka ikinen pe ja la kämpillä illan. Jotta voi herätä aamulla ja mennä tekee aamiaista ja tienata 50 e vkonloppuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohtakaa jo hyvänen aika ne virat. Ne ovat kamalin asia, mikä voi olla olemassa. Yhteiskunnankin kannalta hirveää ja epäedullista, jos samat ihmiset jämähtävät pysyvästi samoihin työpaikkoihin. Pieni työttömyys tai paussi töistä oikeasti kasvattaa. Ja kyllä moni löytää töitä, kun lähtee isojen kaupunkien ulkopuolelle (esim. opettajat) tai saa ainakin sijaisuuksia. Epävarmuus on tullut jäädäkseen, ja siihen on vain totuttava. Elämä voi olla aivan hyvä, ilman vakituista työtäkin. Pitää vain muuttaa ne omat unelmansa sellaisiksi, etteivät ne rajoitu materiaalisiin tavoitteisiin kuten omistusasuntoon jne. Kyllä tässä maassa saa yhteiskunnalta tukia, vaikka jäisikin työttömäksi.

Olen julkisen puolen eläkevirassa, enkä aio unohtaa tai jättää virkaani. Säännöllinen päivätyö, hyvä palkka, pitkät lomat. Miksi vaihtaisin kaiken tämän epävaramoihin ja epätyypillisiin työsuhteisiin, joissa puurretaan niska limassa työnantajalle syvään kumartaen, että saa jatkaa seuraavassa projektissa?? En tarvitse paussia virastani 'kasvaakseni ihmisenä', olen töissä saadakseni palkkaa ja käyttääkseni sitä vaikka vuosittaisilla pitkillä lomilla.

Lainaamani teksti voisi olla EK:n tavoiteohjelmasta otsikolla Miten työntekijät huijataan luopumaan kaikista eduista ja tekemään tauotta työtä ja pitämään sitä etuoikeutena! Hyvin on työnantajien propaganda mennyt mediassa läpi ja nyt se on uusi normi. Tulos: uudet monitasoiset työmarkkinat, joilla joillain edelleen on ne vakituiset ja pysyvät virat ja työpaikat. Loput koittavat pärjätä viidakon laeilla toimivissa yrityksissä.

Mä näen tuon asian enemmänkin niin, että virat ovat keskinkertaisille. Olen ollut itsekin pariin otteeseen virassa. Jotenkin siinä on vain se jämähtäneisyys ja tyhjyys. Viranhaltijat yrittävät ylläpitää valta-asemaansa, ja meno on kuin jossain lasten leikkipakalla. Ammatillisen kasvun ja mielekkyyden kannalta en ymmärrä, miksi joku jaksaa roikkua jossain vakituisessa virassa. Palkan ja etujen takia? Ainakin omalla kohdallani parempi palkkaus ja pienempi määrä töitä on ollut nimenomaan määräaikaisissa työsuhteissa. Ei tulisi mieleenkään hankkiutua viranhaltijaksi. Enää :D :D. Voi luoja, millaista sakkia noissa kuntien ja valtioiden viroissa roikkuu. Ei voida ainakaan sanoa, että siellä on yhteiskunnan lahjakkain ja kehityskelpoisin aines.

Ei tietenkään suojatyöviroissa ole lahjakkain ja kehityskelpoisin aines, eikä suojatyöpaikka siihen kannustakaan. Useimmista meistä tulee leipääntynyt alisuoriutuja jos työ ei sisällä mitään todellista vastuuta eikä irtisanomista tarvitse pelätä lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmilla on se se omakotitalo järven rannalla kaupngissa, kesämökit, uudet autot. Ja kyseessä siis tavallinen työläis/toimihenkilöperhe. Isoäidilläni on 2 omakotitaloa, 2 asunto-osaketta, 3 kesämökkiä.

Mitä itse tunnen omia hyvätuloisia kavereitakin, niin aika usea taistelee jopa sen ensimmäisen asuntolainansa kanssa.

Tiedostan kyllä senkin, että ennen säästettiin ja hankittiin vähän kerralla suurempaa. Nykyään hyväosaisillakin on kuitenkin vaikeuksia hankkia hulppeaa elintasoa. Kyllä se hyvin usein on todella keskiluokkaista. Harvemmin sitä, mitä vaikka suurilla ikäluokilla ja heidän lapsillaan.

Tietysti pitää miettiä sitäkin, ovatko nuo materialistiset asiat sitten se ydin elämässä. Jos onnettomuus rakentuu sn ympärille, ettei ole samoja asioita kuin omilla vanhemmilla, niin se kertoo sisäisestä tyhjyydestä. Kukaanhan ei oikeasti tarvitse sitä omakotitaloja, matkustelua 2 kertaa vuodessa ulkomailla jne. Noilla asioilla ei ole mitään merkitystä sitten, kun kuolee. Pitäisi keskittyä tekemään itselleen mielekkäitä asioita.

Kysypä vanhemmiltasi, minkä ikäisenä he saavuttivat nuo tavoitteensa ja vielä saivat ne maksettua. Alle 25-vuotiaina vai vasta 55-vuotiaina? Kaikkea ei voi heti saada, vaan vasta vuosikymmenien päästä.

Mitä helvetin järkeä kysyä vuosikymmeniä vanhoja juttuja? Etkö sä ymmärrä, että ostovoima on romahtanut? Talot maksavat palkkoihin nähden paljon enemmän kuin esimerkiksi vuosikymmen kaks sitten! Autot ovat nykypäivänä helvetin kalliita, on kaikennäköisiä veroja ja niitäkin kiristetään kaiken aikaa lisää. Polttoaine on kallista. Ruoka on kallista. Käteen jää PALJON VÄHEMMÄN rahaa suhteellisesti kuin vanhemmillamme.

Jaaha, muutaman päivän on tätä seurannut, ja samaa provopaskaahan tänäänkin.

Suhteellisesti kaikki on halvempaa kuin 20 vuotta tai 40 vuotta sitten. Kämpät ehkä kalliimpia, mutta nyt on 20 + vuotta velkojen maksuajat.

Ehkä ongelma on siinä, että nuoremmat ottavat kaiken saavutettuina etuina eivätkä osaa arvostaa mitä heillä on. Esimerkiksi pienellä perheautolla ajavalla on parempi varustelutaso kuin luksusautolla 30-40 vuotta sitten.

Mä en osaa ees kuvitella mitään omistusasuntoa kohdalleni, paitsi jos lotossa kävis satumainen tuuri. En myöskään voi edes ajatella tekeväni lapsia, koska ei kai kukaan haluaisi syntyä keskelle paskuutta ja kurjuutta? Hyvä jos itse jaksaa harrastusten avulla eteenpäin jotenkuten.

Kaikenmaailman ilmaistöitä kyllä löytyy tehtäväksi, mutta nostappa elintasoas työkkärin tuella ja 9 eurolla; säästä siitä kämppään tai ees autoon... No ei oikein onnistu. Ja jos ihmisellä on joku sairaus tai vaikkapa adhd niin ei kelpaa yhtään minnekään.

En ihmettele kerrassaan ollenkaan jos kansa nousee joskus kapinaan. Keitäpä nuoriakaan ei ahdistais toivottomuus, joka ei näytä päättyvän. Synnytään vaan tänne ja meidät syrjäytetään.  Hallitus nöyryyttää köyhiä ja työttömiä vaan entisestään joka käänteessä.

On kyllä paskimmat ja tekopyhimmät 100v juhlat Suomella

Vierailija kirjoitti:

Kuulun itse siihen sukupolveen (kolmekymppiset ja alle) joiden palkkakehitys jää auttamatta jälkeen aiemmin uransa luoneista. Olen valmistunut alalle, joka oli vielä joitain vuosia sitten niitä hyvin palkattuja ja "varmoja" valintoja. Sittemmin työpaikkojen väheneminen ja ylikoulutus ovat tehneet tehtävänsä, kuten monilla muillakin aloilla.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vakityö. Palkkani on kuitenkin todella huomattavasti alle alan suositusten, ja työn vaativuuteen nähden olen todellakin alipalkattu. Miksi en etsi muita töitä? No minähän etsin, olen etsinyt jo kauan, mutta ilman menestystä. Ei kai pitäisi liikaa valittaa, kun samalla alalla on tuttuja työttömänä. Kun mietin muilla aloilla toimivia ystäviäni, niin aika samanlaista se on työelämä kaikilla. Poikkeuksena muutama lääkäri.

Minua oikeasti huolestuttaa meidän n. kolmekymppisten tulevaisuus. Rahat ovat niin tiukoilla, että esim. perheen perustamista tai asuntojen ostamista täytyy todella tarkkaan harkita. Tutuistani ei juuri kukaan ole hankkinut lapsia, ja vuokralla asuu suurin osa. En usko, että sellaista päivää tulee koskaan, että valtaosa meistä saisi hankittua esim. kesämökin kaiken muun lisäksi.

Työelämää määrittää työpanoksen vähäisen arvostuksen ja surkeiden rahallisten korvausten lisäksi muukin epävarmuus; on pätkätöitä, määräaikaisia sopimuksia ja muuta "kivaa". Suunnittele siinä sitten elämääsi pidemmälle.

Ainut lohduttava tekijä itselleni on se tieto, että suuri osa ikäisistäni on samassa tilanteessa siitä huolimatta, että koulutus on hankittu ja työkokemusta yritetään kartuttaa vaikka väkisin. Mutta kyllä kokonaisuus huolettaa. Missä vaiheessa me hankimme perheet tai kartutamme minkäänlaista omaisuutta? Näen tulevaisuuden todella pelottavana, enkä ole ainut. Kun vietän aikaa ystävieni kanssa, kääntyy puhe usein tähän kaikkien jakamaan epävarmuuteen, ahdistukseen ja pelkoon. Kovasta halusta ja kyvyistä huolimatta et välttämättä tässä maailmassa pääse enää mihinkään.

Tottahan tuo on.

Samaan aikaan asumisen hinta on noussut erittäin paljon.