Lue keskustelun säännöt.
Minustakin tulee pettäjä
06.09.2016 |
Olen jo kaksi vuotta odotellut, että oma mies tajuaisi ja antaisi minulle edes hitusen enemmän aikaa ja huomiota. Alkuhuuman jälkeen tekosyitä riittää, silti irtikään hän ei halua päästää. Heräsin siihen, että taidan ihan oikeasti kelvata ainoastaan sänkyseuraksi, ja silloinkin kun se hänelle sopii.
Asiasta on puhuttu. Monet kerrat. Olen kantani ilmaissut, yksinäisyyteni, hellyydentarpeeni. Lapset olen jo aiemmin hankkinut ja olen nainen parhaassa iässä. Omani eivät tilanteesta kärsi, eivät myöskään miehen.
Tutustuin uuteen mieheen, vapaa ihminen. Itse en varattuun sekaannu. Toisen naisen miestä en vie. Hänelle kelpaa kevyt suhde. Ajattelin kuitenkin pitää samalla myös vakikumppanini, ihan vaan muuten vaan. Silloin ehkä häneltä saamani huomio riittää ja pääsen tasapainoon.
Moraalini on varmasti häilyväistä monelle. Tulin tänne avautumaan, jotta saan hitusen huonosta omastatunnostani vielä pois.
Näin ne siis tekevät naisetkin, enpä olisi uskonut itseäni tästä tilanteesta löytyvän.
Terveisiä äidille.
Kommentit (4)
En tiedä. Periaatteesta olen vastaan, koska mielestäni se on väärin jos ette ole sopineet yhteisistä pelisäännöistä. Mutta jos teillä on muuten asiat kunnossa ja tuo toisi lisäarvoa ja eloa suhteeseenne, niin olisiko se täysin tuomittavaa? Lupausten pettäminen ja salailu on vain jotenkin pahempi kuin itse se fyysinen pettäminen. Moniteräinen miekka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna mennä vain. Mielestäni pettäminen on oikein, jos toinen pihtaa.
Niin. Ja pahinta on minusta se, että toinen pihtaa itseään emotionaalisesti. Ei "osaa päättää" olenko kuitenkaan se oikea. (No, en kai ole, jos näin teen) Mutta aikuinen mies, ei osaa päättää.
Olen jo vuosi sitten sanonut, että jos yhteinen _varma_ sävel ei löydy, alan katsella ympärilleni. On totta kai epäreilua, etten pelaa avoimin kortein itsekään. Mutta minusta se, että hän roikottaa minua löysässä hirressä olemalla lupaamatta mitään, mutta ei myöskään selkeästi kieltämällä etteikö meillä _saattaisi_olla pitkä yhteinen tulevaisuus ja enemmän yhteistä aikaa ja läheisyyttä.
Nyt tähän voi tulla joku mies huutamaan miesvihamielisyydestäni, mutta koen antavani tässä samalla takaisin koko miessukupolvelle. Mielessä ovat äitini ja lukuisat ystävättäreni, jotka ovat suhteissaan jääneet VAILLE kaikkea, turvaa, läheisyyttä, hellyyttä.... Miksen minä saisi vaatia itselleni hyvää? En ole ikuisesti enää naintikelpoinen nainen.
ap
Ymmärrän vaikken itse tekis.