Te joilla on pieniä lapsia ja onnellinen parisuhde

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli aikaisemmin todella onnellinen suhde. Meillä on kohta kolmevuotias lapsi, ja odotan toista. Muutimme noin vuosi sitten ulkomaille miehen työn perässä. Taloudellisesti täällä asiat ovat paremmin, mutta meillä ei ole yhtään kahdenkeskeistä aikaa koska täällä ei ole yhtään tuliverkostoa joten suhde kärsii. Olen raskauden takia todella pahoinvoiva ja älyttömän väsynyt, ja mies joutuu tällä hetkellä kiireisen työnsä lisäksi auttamaan paljon kotihommissa. Kaipaan kahdenkeskeistä aikaa todella paljon, mutta varsinkin sitten vauvan synnyttyä en vaan tiedä onko sitä kun kerran tai pari vuodessa. Rakastan miestäni ja hän minua, ja kunnioitamme ja arvostamme toisiamme todella paljon. Väsymys ja uupumus painavat suhdettamme. Mieheni tarvitsee paljon unta ja lepoa tai tulee tosi kärttyiseksi, ja itse kärsin unettomuudesta. Sanoisin, että olemme onnellisia, mutta ei ole helppoa. Joskus mietimme Suomeen paluuta niin saisimme lapsia mummolaan, minun olisi paljon helpompaa yhdistää koti ja työ, ja olisi turvallisempaa. Mutta emme halua lähteä tyhjänpäälle kun Suomessa on niin huono työtilanne.

Jos taloudellinen tilanne on kerran hyvä, ettekö voisi palkata lastenhoitajaa aina välillä? Pääsisitte yhdessä syömään ravintolaan yms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli aikaisemmin todella onnellinen suhde. Meillä on kohta kolmevuotias lapsi, ja odotan toista. Muutimme noin vuosi sitten ulkomaille miehen työn perässä. Taloudellisesti täällä asiat ovat paremmin, mutta meillä ei ole yhtään kahdenkeskeistä aikaa koska täällä ei ole yhtään tuliverkostoa joten suhde kärsii. Olen raskauden takia todella pahoinvoiva ja älyttömän väsynyt, ja mies joutuu tällä hetkellä kiireisen työnsä lisäksi auttamaan paljon kotihommissa. Kaipaan kahdenkeskeistä aikaa todella paljon, mutta varsinkin sitten vauvan synnyttyä en vaan tiedä onko sitä kun kerran tai pari vuodessa. Rakastan miestäni ja hän minua, ja kunnioitamme ja arvostamme toisiamme todella paljon. Väsymys ja uupumus painavat suhdettamme. Mieheni tarvitsee paljon unta ja lepoa tai tulee tosi kärttyiseksi, ja itse kärsin unettomuudesta. Sanoisin, että olemme onnellisia, mutta ei ole helppoa. Joskus mietimme Suomeen paluuta niin saisimme lapsia mummolaan, minun olisi paljon helpompaa yhdistää koti ja työ, ja olisi turvallisempaa. Mutta emme halua lähteä tyhjänpäälle kun Suomessa on niin huono työtilanne.

Jos taloudellinen tilanne on kerran hyvä, ettekö voisi palkata lastenhoitajaa aina välillä? Pääsisitte yhdessä syömään ravintolaan yms. 

Joo, olet oikeassa ja puhuimmekin juuri, että pitää etsiä lastenhoitaja, jota hyödynnetään vaikka kerran kuussa. Ihan pientä vauvaa, 3-vuotiasta ja villiä koiraa (meiltä löytyy sellainenkin...) voi olla vaikeampi vieraan kanssa jättää, mutta nyt ennen kun vauva tulee niin pitää kyllä ehdottomasti testata tämä. Haasteena tähän asti on ollut lähinnä omat pelot luotettavan hoitajan löytämisestä ulkomailla ja siitä, ettei lapsi ymmärrä vierasta kieltä. Mutta kyllä se vaan niin on, että lapsikin voi varmasti paremmin kun vanhemmat ovat onnellisia! Meidän lapsi on onneksi iloinen ja reipas, ja juuri aloittanut päiväkodissa muutaman tunnin viikossa. Näin kielikin alkaa sujua ja uskoisin hänen (ja äidin!) selviävän hyvin vaikka yhdestä hoitoillasta kuussa.

Meillä eletään ihan normaalia elämää. Joskus riidellään mutta pääasiassa ei. Joskus on alamäkiä suhteessa, joskus ylämäkiä. Peitto heiluu tasaisesti ja se on kyl varmasti osasyy et menee kivasti. Hirveen vähän on ns yhteistä kahdenkeskistä "laatuaikaa" kun tykätään viettää yhteiset hetket yhdessä perheenä ja touhuta jotain kivaa. Vois olla enemmän mut näillä mennään nyt ja katotaan saadaanko sitä kahdenkeskistä aikaa sit kun nuo pienet kasvavat hiukan isommiksi. Yhdessä ollaan oltu 14v.

Me riideltiin pikkulapsivuosina todella paljon. Imetin tai olin raskaana yhtä kuukautta lukuun ottamatta putkeen lähes viisi vuotta ja ainakin itselläni molemmat vaikutti hormonitoimintaan rajusti niin, etten ollut ollenkaan oma itseni (lue: nalkutin liikaa ja olin jatkuvasti pahantuulinen). Lapset myös valvottivat todella paljon muutenkin, ja koska mies ei oikein "kestänyt" valvomista, minä valvoin lasten kanssa yksin. Pahimmillaan meillä oli kolme pientä lasta, jotka jokainen herätti vähintään kaksi kertaa yössä. Saattoi mennä pari kuukautta putkeen, että en nukkunut kahta tuntia pidempään kertaakaan. Elin monta vuotta ihan sumussa. Mies oli paljon poissa myös työn takia.  

Mutta noista vuosista selvittiin. Avioeroakin mietittimme, mutta oltiin sovittu, että voidaan erota korkeintaan sitten, kun kuopus on viisi vuotta. Hellyyttä meillä oli paljon, vaikka varsinaista kahdenkeskistä aikaa ei ollutkaan. Jotenkin kai vain rakastimme ja ymmärsimme toisiamme läpi noiden vuosien. Osasimme myös pyytää ja antaa anteeksi. En kuitenkaan sanoisi, että olimme onnellisia pariskunta pikkulapsiaikaan.

Nyt kuopus on viisi ja olemme taas hyvinkin onnellisia. Toki edelleen riitelemme (ja tulemme varmasti aina riitelemään), mutta eroa ei enää mietitä. Minäkin jaksan taas hymyillä ja nauraa. Tuntuu, että olemme käyneet yhdessä aikamoisen mankelin lävitse ja ollaan hitsauduttu tiiviisti yhteen. Kunnioitan miestäni ja koen, että hän on hyvä isä ja puoliso.

Meillä hyväuniset lapset, 2 ja 5 vuotiaat. Mies aloittaa aamun tuomalla mulle kahvin sänkyyn jotta herään aamupalan laittoon. Tämä tapahtuu yl. Klo 5-6. Lapset herää ennen 7 ja isäkin jo silloin työmatkalla, mutta ehtinyt syödä aamupalan minkä olen laittanut.

Meillä seksielämä on vain parantunut lasten myötä, ennen lapsia sattui aivan kamalasti, nyt voidaan "käydä laittamassa pyykkiä" ja ottaa pikaiset. Tuun siitä älyttömän kiimaiseksi ja usein odotan miestä hepeneet päällä kun tulee kotiin ja lapset nukkuu.

Kyllä, olen onnellinen miehestäni, parhaasta ystävästäni ja loistavasta rakastajastani 😍

Yhdessä 9v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arki on raskasta (=lapset ovat vilkkaita, töitä enemmän kuin ehtii tehdä), mutta ihanaa. Olemme yrittäjiä molemmat, teemme töitä kotona vähän vuorotellen. Sillä hetkellä "vapaalla" oleva on päävastuussa kodista, ruuanlaitosta, siivouksista ja lapsista. Jos toinen on kipeänä, saa ihan rauhassa vetää peitot korviin ja parannella itsensä. 

Riitelemme erittäin harvoin, yleensä kyseessä on mun PMS-oireista johtuva ylireagointi ja silloin normisti pikkujuttu vetää v-käyrän tappiin. Riita kestää sen hetken ja sitten jatketaan taas normaalisti.

Mieheni on myös paras ystäväni, näin oli jo aikana ennen lapsia - kahdenkeskistä aikaa ehdimmekin viettää melkein 10 vuotta, ennenkuin esikoinen ilmoitteli tulostansa. 

Päivät ovat pitkiä, mutta jokainen ilta menee rutiinilla jo kohtuullisen kivuttomasti: lapset suihkuun suoraan iltapalalta, hampaidenpesun kautta sänkyyn, unilaulu soimaan ja kohta lapset jo unten mailla. Me pääsemme sänkyyn viimeistään puoli kymmenen-kymmenen maissa, saan tunnin hieronnan (kyllä, joka ilta, ja olen ihan helvetin kiitollinen miehestäni!) mihin yleensä sitten jo nukahdankin. Aamuseiskalta ylös.

Kiva, että kirjoittajelle kelpaa, mutta kuulostaako tämä jonkun muunkin mielestä aivan kamalalta elämältä?

Kuulostaa! 😄 Mutta jos hieronta tehdään pippelillä, niin se vähän pelastaa. Ajatuskin että olis kaks yritystä yms 😁

-Rennompi Raisa

Minäkin jäin miettimään jo eilen, että oliko tämä kiertoilmaus seksille. Säännöllinen, hyvä seksi pelastaa niin paljon,