Missä on naisten vastaava MGTOW?
Naisillahan sitä enemmän on syytä vältellä miehiä. Naiset tekevät typeryyttään ilmaista työtä yhteiskunnalle kasvattamalla lapsia ja katkaisemalla uransa sekä usein näkyvyytensä yhteiskunnassa. Naisista tulee äitiyden takia haamuja. Äitiys ei kerrytä eläkettä ja sen jälkeen on vaikea hakeutua työelämään. Nainen käyttää huomattavan määrän elinajastaan ilmaiseen palvelukseen jota ilman ei olisi ihmiselämää. Tämän jälkeen nainen saa kuulla tekevänsä turhaa työtä ja olevansa turhake.
Olen parikymppinen nainen ja ihan käsittämättömän iloinen että käsitin asian ajoissa. Minä en koskaan tule tekemään ilmaista työtä yhteiskunnalle ilman mitään vastinetta. Rakkaudesta on turha lässyttää palkintona, ehdotettaisiinko miehillekin palkaksi kiitosta ja pullakahveja? Juu ei.
Avioliitto on aina ollut keino orjuuttaa ja hallita naista, tämän itsenäisyyttä, itsemääräämisoikeutta ja ihmisoikeuksia. Silti naiset jatkavat isukin saattoperinnettä, valkoisia hääpukuja ja häistä haaveilemista kuin se olisi jokin sokerinenkin perinne. Suosittelen oikeasti avioliiton historiasta lukemista. Avioliitto on edelleen suurimmassa osassa maailmaa miehen omistussuhde naiseen. Kaikkiahan se ei kiinnosta, mutta kunniallista naista kyllä kiinnostaa olla vapaa ja irtautua miehestä.
Onko tämä nyt sitä naisten passiivisuutta? Jotenkin ihan uskomatonta että naiset eivät tee mitään kunniansa eteen.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tein lapsenkin ilman miestä spermapankin avulla. En mieltänyt edustavani mitään kirjainlyhenne-elämäntapaa, tein mikä hyvältä ja oikealta tuntui enkä määrittele itseäni muutenkaan suhteessa miehiin.
Ihmettelenkin miksi joku muka itsenäistä naisetonta elämää ihaileva mies kokee tarpeelliseksi kirjoitella asiasta jatkuvasti naisten keskustelupalstalla. Elä sitä elämääsi, meitä ei kiinnosta sen enempää...
Kuka merkitään lapsesi isäksi? Siittiöiden luovuttajako?
Merkitään ettei ole tietoa isästä. Luovuttajat ovat anonyymejä tai olivat ainakin silloin kun se tein, nykylaista en tiedä.

Onko naisen oikeus lapseen suurempi kuin lapsen oikeus isään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten ei tarvitse keksiä mitään MGOTW -vastinetta, koska naisten on aina pitänyt etsiä keinoja olla todella vapaa - keskiajalla luostari (ei miehen alamaisena elämistä ja jatkuvaa synnyttämistä), nykyisin lapsettomuus, näin todella karkeasti tiivistäen. Jos nainen haluaa lapsia, se on hänen valintansa, enkä ajattele että MIEHET häntä erityisesti rajoittaisivat, kyllä se äitiys ja siihen liittyvät rajoitteet ovat olemassa kummallakin sukupuolella. Äideiltä sallitaan vähemmän asioita kuin lapsettomilta naisilta, miehillä on paljon enemmän vapautta siinä suhteessa. Vai kuinka moni muistaa lukeneensa täällä "isä joi oluen, teen lastensuojeluilmoituksen" -henkisiä aloituksia, joita naisista viljellään?
En ymmärrä miten keskiajan naisten valinnat liittyvät tämän päivän naisiin? Nykyisin naisiin kohdistuu vähemmän sukupuoleen liittyviä odotuksia kuin mieheen, mikä käy omasta viestistäsikin ilmi - riittää, että olet kivannäköinen, ja miesseuraa olisi tarjolla. Miehen taas on oltava sitä ja tätä aina koulutuksen, ulkonäön, pituuden, sosiaalisen statuksen jne. suhteen.
MGTOW tarkoittaakin sitä, että ei enää aseta naisia jalustalle ja pyri miellyttämään heitä päästäkseen romanttiseen suhteeseen heidän kanssaan, vaan elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Kaikki muut asiat, joita palstamammat MGTOWiin liittävät, ovat joko yksilöistä yleistämistä (radikaalifeministinkään perusteella ei voi määritellä feminismiä) tai mammojen oman pään tuotosta.
Mainitsin ulkonäön vain siksi, että yleensä oletus on se, että nainen, joka ei ole miehen kanssa, on ruma; feministi on ruma jne. Sinänsä meni hieman ohi aiheen, myönnän. :)
Se, että mies ei kelpaisi ilman statusta, on taas tilastollisestikin mahdoton kuvio. Suomessa ei ole niin paljon menestyneitä miehiä, että se mitenkään selittäisi pariutumisasteen. Tuntemistani täysin taviksista miehistä ja naisista suurin osa on parisuhteessa.
Tämä sitten: ...että ei enää aseta naisia jalustalle ja pyri miellyttämään heitä päästäkseen romanttiseen suhteeseen heidän kanssaan, vaan elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan." Ihan vapaasti. Mielestäni ei kenenkään ei pitäisi laittaa toista ihmistä jalustalle ja mielistellä, ja jos parisuhde-elämä tuntuu tuollaiselta, niin varmasti yksinolo on parempi ratkaisu.
Se, mitä en ymmärrä, kuten ei moni muukaan kirjoittaja, että tätä oman tiensä kulkemista ei ilmeisesti voi toteuttaa ilman, että postaa tänne ajatuksia siitä, miten naiset ovat kauheita ja odottavat miehiltä älyttömiä. Tai, kuten tuosta sinulta lainaamastasi tekstistä voisi päätellä, asetat itsellesi ihan kohtuuttomia odotuksia siitä, millainen sinun pitäisi olla "päästäksesi" suhteeseen/millaisia asioita "pitäisi tehdä" päästäkseen suhteeseen. Mielestäni on pelkästään hyvä, että vapaudut tuollaisista odotuksista ja elät, kuten parhaaksi näet. Itse olen ollut todella tyytyväinen näin ja aion jatkaa valitsemallani tiellä. En inhoa sinua tai muitakaan miehiä. Jos odotuksemme ihmissuhteista tai vaikka keskustelun tavoista eivät kohtaa, voimme jatkaa eri suuntiin ilman mitään syyttelyä, draamaa tai mustamaalaamista. Vilpittömästi siis toivon, että ihmiset eläisivät kuten parhaaksi näkevät. :)
En ole MGTOW, joten puhutaanko asiasta yleisellä eikä henkilökohtaisella tasolla, jooko?
Tilastot nimenomaan tukevat väitettä siitä, että miehen statuksella on enemmän merkitystä. Työtön mies on paljon todennäköisemmin sinkku kuin työtön nainen, akateeminen mies on paljon todennäköisemmin parisuhteessa kuin akateeminen nainen, jos parisuhteen aikana kumppani menettää työpaikan, nainen lähtee kävelemään paljon todennäköisemmin.
Ja kuten jo kertaalleen sanoin, jos joku postaa tänne asioita naisita, jotka sinä koet kauheuksisksi, niin silloin kyseessä on yksittäisen henkilön mielipiteet (kirjoitin jo aiempaan viestiin vertauksen radikaalifeministiä esimerkkinä käyttäen).
Olen ihan samaa mieltä siitä, että keskustelu yleisellä tasolla on hedelmällistä. Olen pahoillani, jos kyseessä ei ollut oma kokemuksesi ja tulkitsin näin - sain tosiaan sen kuvan. Vilpittömästi ajattelin, että jos sinusta tuntuu sellaistelta, niin ehdottomasti ilman parisuhdetta eläminen on varmasti oikea ratkaisu, ei ollut tarkoitus perseillä.
Olen lukenut täältä yksittäisten henkilöiden kirjoituksia MGOTW-ajattelutavasta aika paljon, ja kertaakaan ei ole tullut vastaan sellaista tekstiä, jossa ei lainkaan puhuttaisi siitä, että naisten mielistelyn on loputtava, jotta mies on vapaa tai että naiset odottavat kauheasti kaikkea jne. Sinunkin tekstissäsi mainittiin naisten jalustalle nostaminen. Se on mielestäni hieman hämmentävää. Toki itsekin olen vapaa esim. sellaisista odotuksista, joita miehet ovat itselleni ladanneet, kun olemme parisuhteessa, mutta en peilaa omia valintojani sen kautta, mitä miehet eivät nyt voi minulta odottaa. Olen vain iloinen vapaudestani. En kirjoittele lapsettomuuden tuomastakaan vapaudesta juuri milloinkaan, nyt se tuli mainittua, kun liittyi mielestäni aiheeseen - yksilön vapauteen.
Tiivistettynä ajattelen niin, että jos naiset eivät ole ne, jotka tuota mielistelyä jne. odottavat, niin sittenhän kyseessä on miehen oma ajattelutapa, josta olisi hyvä päästä eroon oman hyvinvoinnin vuoksi. Ja jos kyse on naisten vaatimuksista, joita mies kokee olevan, silloin kanattaa vain jatkaa omaan suuntaansa eikä hukata aikaa tuollaisiin ihmisiin lainkaan. Mukaanlukien ko. ryhmän mustamaalaus. Itse koen ainakin mielekkäimmäksi tavaksi elää sen, että en jää negatiivisiin tunteisiin kiinni enkä puhu niistä kovin paljon. Keskityn elämäntavassani(kin) niihin asioihin, jotka ovat hyviä ja tuottavat iloa.
On ihan totta, että menestyneimmillä miehillä on paras flaksi. Kuten on kauneimmilla ja nuorimmilla naisillakin. Tilastollisestikin pk-seudulla on enemmän sinkkunaisia kuin miehiä ja minun iässäni tämä vielä korostuu. Olipa tästä aiheesta realitykin joitain vuosia sitten, kouluttautuneiden paritta jääneiden naisten elämästä Helsingissä. Heille se ei ollut valinta.
Me, jotka emme ole edellisessä kappaleessa mainittujen, tilastollisesti suosituimpien viiteryhmien jäseniä, muodostamme aika suuren enemmistön ja voimme seurustella keskenämme tai olla yksin. :) Jos sitten omia realiteetteja ei voi hyväksyä (ts. minä vaatisin itselleni komeaa toimitusjohtajaa) niin sitten sitä joutuu elämään varmaankin vaillinnaiseksi koettua elämää, mikä on aika ikävää. Onnekseni minä preferoin vapautta, voisihan sitä toisaalta ajatella että tässäkin valinnassani on takana "happamia, ..." -ilmiö. :D
Muistan tuon realityn (Parittomat) oikein hyvin ja siinä kävi hyvin ilmi, että naiset tosiaankin olivat täysin omasta tahdostaan sinkkuja. Viikosta toiseen heille riitti uusia, heistä kiinnostuneita treffikumppaneita, mutta nuo naiset eivät olleet miehistä kiinnostuneita, syystä tai toisesta. Ja jos esimerkiksi sairaanhoitaja lasketaan kouluttautuneeksi, kuten eräs ko. ohjelman naisista oli, niin hankalaksi tosiaan menee.
Jos sinusta tällainen anonyymi, naisvaltainen keskustelupalsta on hyvä paikka tehdä päätelmiä MGTOW-liikkeestä, niin olkoon sitten niin. Minusta tämä on huonoin mahdollinen paikka, koska A) suurin osa kirjoittajista on naisia, jotkin vieläpä hyvin miesvihaisia B) anonymiteetti tekee trollaamisesta liian helppoa, joten räväkimmät ja naisvihaisimmat viestit lienevät usien trollaajanaisten kirjoittamia.
Naisten jalustalle nostaminen on valitettavan yleinen ilmiö, mutta sille on hyvät perusteet, sillä Suomessa perheenperustamisikäisiä miehiä on enemmän kuin naisia. Naisiin siis kohdistuu kovempi kysyntä, joten miehet joutuvat "kilpailemaan naisista". Tällöin pyritään hankkimaan mahdollisimman paljon ominaisuuksia, joita naiset arvostavat miehessä. MGTOW sitoutuu tuosta kuviosta irti ja tekee mitä haluaa, siinä kaikki. Kaikki muut leimat, joita MGTOWeihin liitetään, ovat epäolennaisia ja usein, kuten sinun tapauksessasi, mielestäni myös epäloogisia.
Mikä erityisesti on epäloogista? Olen aina valmis tarkastelemaan ajatttelutapojani uudelleen, jos niissä on epäloogisuutta. :)
Siitä olen samaa mieltä, että täällä trollaus on erittäin helppoa. Suuntaan ja toiseen. Ei liene syytä olettaa, että vain jonkin ajattelutavan edustajissa yliyöntejä tekevät olisivat trolleja, aiköhän niitä löydy jokaisen ajattelutavan edustajasta. Itse esimerkiksi luen joitakin vapaaehtoisesti lapsettomien ajatuksia aika kauhuissani - ei meistä suurin osa keskity matkusteluun ja viineihin tms. täältä saa lukea.
Minusta on epäloogista tedä päätelmiä MGTOW-liikkeestä pelkkiin vauvapalstan viesteihin perustuen. MGTOW-mies kun ei todellakaan ole keskiverto palstailija, niin minusta heidän määrittelyynsä olisi loogista käyttää jotain parempaa lähdettä. Vaikkapa jonkin MGTOW-foorumin kirjoituksia.
Olen nimenomaisesti puhunut niistä miehistä, jotka esittäytyvät täällä ko. liikkeen edustajiksi. Tämän mainitsin, pahoittelut jos olin epäselvä kontekstista.
Se on juurikin yllättävää, että en ole kertaakaan lukenut sellaisen MGOTW-miehen kirjoittelua täällä, joka ei liittäisi ajatteluunsa negaatioita naisista.
Kävin myös katsomassa nyt MGOTW HQ -keskustelua, ja silmiin osui hyvin paljon naisiin, suhteisiin ja seksiin liittyviä aloituksia. Esim. allaoleva kyllä muistuttaa kovasti sitä ajattelutapaa, mitä täältä on saanut lukea. En pikaisesti katsomalla löytänyt sellaista tekstiä, jossa ei olisi puhuttu naisista mitään tai heistä olisi puhuttu positiivisesti/neutraalisti, vaikka heidän seuraansa ei haluta. Linkkaa ihmeessä jos sinä löydät tällaisia. Ja etenkin, jos löydät keskustelua, jossa suurin osa viesteistä ei ole naisiin/seksiin/suhteeseen liittyvää ja ao. tekstin lailla naisiin suhtautuvaa. Olen tosiaan mielelläni valmis muuttamaan käsityksiäni. :)
"...So, after the "shitty sex discount" (50%), we wind up with the sexual value of a wife being around 3600 per year. That's pretty fucking poor. Do you think you can find a wife where you're expenses only go up 3,600/yr to keep her around? If so, you need to do more fucking reading on this site.
3 times a month. Fuck people. If someone paid the girls for me, I'd have sex 3 times a fucking day. How sex starved is the average modern man? Is it any fucking wonder they cheat when they are getting so little sex; the men are literally starving for sexual attention at 3X per month."
Ei sitten ilmeisesti löydy sellaista. :( Kävin vielä itse katsomassa eikä osunut omaan(kaan) silmään. Siis: "Kävin myös katsomassa nyt MGOTW HQ -keskustelua, ja silmiin osui hyvin paljon naisiin, suhteisiin ja seksiin liittyviä aloituksia. Esim. allaoleva kyllä muistuttaa kovasti sitä ajattelutapaa, mitä täältä on saanut lukea. En pikaisesti katsomalla löytänyt sellaista tekstiä, jossa ei olisi puhuttu naisista mitään tai heistä olisi puhuttu positiivisesti/neutraalisti, vaikka heidän seuraansa ei haluta. Linkkaa ihmeessä jos sinä löydät tällaisia."
Onhan katkeria vanhoja piikoja ollut maailman sivu. Vanhojen poikien piti vaan keksiä ittelleen hassu nimi. Vähän sama asiahan toi koko kuvio on kuin rehentelisi jatkuvasti olevansa absolutisti Saudi-Arabiassa.
Vierailija kirjoitti:
MGTOW on syntynyt miesten vastineeksi feminismille.
Mitä tarkoittaa MGTOW?
Nainen on niin riippuvainen miehestä, ettei sillä ole varaa ja halua pysyä miehistä erossa. Siksi merkittävästi suurempi osa naisista on ollut naimisissa 45-49 vuotiaana kuin mies. 80% vs. 70%.
Äitiys ja kotona olo muuten kerryttää eläkettä. Se tulee ihan vaan oman lapsen/lasten hoitamisesta.
Palstamammojen passiivis-aggressiivinen asennoituminen MGTOW-miehiin johtuu vain ja ainoastaan siitä, että MGTOW on uhka kaikille sinkkunaisille, ja mahdollinen naisen elintason ja statuksen nostaja, lompakko ja siitoskone on pois markkinoilta. Eli mies joka ei ole mahdollistamassa naisen itsekkäitä oikkuja ja haluja = automaattisesti vihollinen.
Vierailija kirjoitti:
Onhan katkeria vanhoja piikoja ollut maailman sivu. Vanhojen poikien piti vaan keksiä ittelleen hassu nimi. Vähän sama asiahan toi koko kuvio on kuin rehentelisi jatkuvasti olevansa absolutisti Saudi-Arabiassa.
Tarkoitit kai "_Katkerien_ vanhojen poikien piti vaan keksiä ittelleen hassu nimi. "?
Vierailija kirjoitti:
Palstamammojen passiivis-aggressiivinen asennoituminen MGTOW-miehiin johtuu vain ja ainoastaan siitä, että MGTOW on uhka kaikille sinkkunaisille, ja mahdollinen naisen elintason ja statuksen nostaja, lompakko ja siitoskone on pois markkinoilta. Eli mies joka ei ole mahdollistamassa naisen itsekkäitä oikkuja ja haluja = automaattisesti vihollinen.
Jep. Sama ilmiö kuin eksien kanssa.

Olen yrittänyt vilpittömästi asillista keskustelua naisena, joka ei etsi parisuhdetta, ja minut on tässä juuri vaiettu kuoliaaksi. Tulee väistämättä mieleeni, että halutaanko tästä asiasta edes keskustella ilman kärjistämistä ja poteroissa olemista?

Ketjussa naiset hyökkäsivät jälleen kerran MGTOWmiesten kimppuun. Teksti ei ollut vastaus aloitukseen.