Lue keskustelun säännöt.
Yksinasuvat! Pelkäättekö ikinä, että teille sattuu kotona jotain ja teidät löydetään vasta pidemmän ajan päästä?
04.09.2016 |
Esim. liukastutte suihkussa ja lyötte päänne lattiaan, kompastutte johonkin, tukehdutte ruokaan tms.
Entä oletteko varautuneet mitenkään tällaisiin tilanteisiin? Esim. tukehtumisasiassa menisitte rappukäytävään ja soittaisitte kaikkia mahdollisia ovikelloja toivoen, että joku olisi kotona ja auttaisi, tai kylppäriin menette aina puhelimen kanssa, jotta yletätte siihen vaikka jotain sattuisikin? Missä menee neuroottisuuden raja?
Kommentit (40)
Enpä kyllä ole ajatellut. Yhtä lailla sitä voi kuka tahansa joutua yksinollessaan onnettomuuteen tai saada sairaskohtauksen tms. Tuskin kukaan on jatkuvasti ihmisten seurassa. Ja puhelimella voi soittaa jos jotakin sattuu. Jos menee tajuttomaksi niin siinäpä ollaan sitten, ei voi mitään. Turha kai niitä piruja on seinille maalailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä voin myöntää, että pelko hiipii valitettavan usein mieleen. Tapaturmaa en niinkään kuumottele, koska olen erityisen huolellinen esim. jakkaralle noustessani (kop kop), mutta äkillinen sairauskohtaus käy kyllä mielessä.
Kerran elämässäni olen saanut yllättäen epämääräisen kohtauksen, joka periaatteessa saattoi olla esim. TIA. Mitä, jos toimintakyky menee parissa sekunnissa siinä määrin, ettei edes avun hälyttäminen onnistu? Yleensä puhelin on kyllä lähistöllä, mutta eipä älyluurista juuri iloa ole, jos esimerkiksi näkökyky menee yllättäen.
Soittelen äidin kanssa joka ikinen päivä, ja uskon että jos en vastaisi niin hän kyllä alkaisi murehtia. Mutta tietenkään ei varmaan yhden illan vastaamattoman puhelun perusteella vielä niin paljon huolestuisi, että pyytäisi jonkun tänne katsomaan - jos kahtena päivänä en vastaisi, niin varmasti pyytäisi. En pelkää loukkaavani itseäni, sillä yksiössäni ei ole oikeasti kovin paljon mahdollisuuksia loukata. Suihkukin on sen mallinen, etten oikein osaa kuvitella miten siinä saisi kaaduttua pahasti ja loukattua, siinä on tavallaan pieni koppi ja jos jalat lähtisi alta niin romahtaisin vaan vasten jotakin niistä seinistä, eli en oikein voisi edes lyötä päätäni lattiaan tms.
Mutta joo, jos saisin jonkun sairaskohtauksen tms... onhan ajatus pelottava. Ehkä en ajattele edes.
Minä ehtisin virua kuolleena pitkään. Vasta rappukaytävään tuleva haju kertoisi ihmisille että olen kuollut.
Olen työtön, minulla on katkennut välit perheeseeni, ei ole ollenkaan kavereita. Kukaan ei ihmettelisi jos minua ei näy.
En silti mieti tätä enkä ota puhelinta mukaan.
Jokaisella ei vaan ole ketään läheistä joka pitäisi yhteyttä. Töissäkäyviä ei kuitenkaan kovin kauaa odotella jos eivät ala ilmestyä työpaikalle. Kyllä näitä eikaivattuja taitavat olla kotona olevat työttömät, sairaat ja vanhukset. Olen monesti pudonnut keittiötikkailta, mutta onni on ollut myötä eikä mitään ole tapahtunut. Nyt olen jo tullut varovaisemmaksi ja lopettanut ylimääräiset kiipeilyt. Onneksi minulla yksinasujana on kuitenkin hyvä ystävä jonka kanssa soitellaan lähes päivittäin. Aina voi kuitenkin jotain edeltäarvaamatonta tapahtua.😇
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mitä väliä sillä on kun on kuollut? Eniten miettisin välittömiä vaikutuksia lähiympäristöön. Miten esim. eläimet selviytyvät, jos kuolee äkillisesti. Itsellä kännykotelossa kortti, että eläimiä on asunnossa tietty lukumäärä ja yhteystiedot minne voi soittaa, jos en itse ole kykeneväinen."
- Itse en vielä osaa tai halua pelätä tai liikaa ajatella kuolemaa. Enemmän pelkään tai ajattelen, että mitä jos höynähdän johonkin ismiin tai, jokin muu ottaa omassa mielessäni vallan, niin että en itse tiedosta asiaa. Sen sijaan muut ihmiset joita kohtaan erottavat heti, että tuo on "se" kajahtanut tai muuten vain hullu, jolle ei kannata uhrata omaa aikaansa, ellei se ole aivan välttämätöntä. - Rehellisen alkoholistin saattaisi haistaa, mutta minulla olisi vain jokin suoni katkennut päästä tai mikä lie sitten aiheuttanut tilanteeni, enkä kuten aluksi kerroin ymmärtäsi itse, että minussa olisi, tai minuun olisi muodostunut jokin hyvin luontaantyöntvä (luonteen)piirre tai seikka (tms).
Pelkään :( Etenkin sen jälkeen kun tässä keväällä sattui pari vähän pelottavaa tilannetta. Toisen kerran sain paniikkikohtauksen kotona yksin ollessa kun oli kaikkea stressiä ja huolia ja itkin kovasti niin yhtäkkiä tuntui etten saa henkeä ollenkaan ja meni kasvot ihan puutuneen tuntuiseksi ja luulin että sain jonkun sairaskohtauksen ja kuolen :( Ja toisen kerran, onneksi silloin sattumalta olin poikaystäväni kanssa, kun olin sairaana ja huonovointinen, ja pyörryin yllättäen kaatuen lattialle. Ties milloin olisin herännyt jos mua ei olisi ollut kukaan herättämässä, ja entä jos olisin lyönyt vaikka pääni kaatuessani! Välillä on tullut mietittyä että mitä sitä tekisi jos tajuaisi esim. tukehtuvansa tai saavansa jonkun kohtauksen... Kuten olen ajatellut että jos vaikka kääntäisi musiikit täysille (mulla on melkein aina musiikki soimassa) niin jossain kohtaa naapureita alkaisi häiritsemään ja soittaisivat poliisin tms. ja selviäisi että oon asunnossa kuolleena etten ainakaan jäisi päiväkausiksi lojumaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, onko tämä oikea paikka sanoa tämä, mutta joskus minusta tuntuu, että osa haluaa saada lapsia siksi, että ajattelevat lasten myöhemmin huolehtivan ja pitävän huolta heistä. Samoin saatetaan mennä ja pysyä yksin hyvin huonossa ja onnettoassa parisuhteessa vain ja ainoastaan koska ajatus siitä, että joutuisi elämään vain yksin on vain jotenkin niin sietämön. Huonossa suhteessa olla mukana myös hirvittävän raastava toiseen ripustautuminen. Tai mustasukkaisuus, jolloin toinen olettaa, tai oikeammin vaatii ja uhkailee, että kumppanin on jaettava kaikki hänen kanssaan ja oltava koko ajan läsnä ellei fyysisesti niin ainakin kuuloetäisyyden päässä; tehden näin suhteesta helposti, jotenkin hyvin ahtaan ja tunkkaisen, ellei toisesta pääse irti välillä kokonaan.
Pelkään, koska olen heikossa kunnossa allogeenisen kantasolusiirron vuoksi enkä halua, että kissani syövät minut. Taskussani on aina kännykkä eli voin yrittää hälyttää apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä on kun on kuollut? Eniten miettisin välittömiä vaikutuksia lähiympäristöön. Miten esim. eläimet selviytyvät, jos kuolee äkillisesti. Itsellä kännykotelossa kortti, että eläimiä on asunnossa tietty lukumäärä ja yhteystiedot minne voi soittaa, jos en itse ole kykeneväinen.
Samoin. Lappu on matkakorttikotelossa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole koskaan tullut mieleen, paitsi silloin kun oli polvivamma, niin tuli mieleen että mitenköhän kävisi jos en pääsisi itse hakemaan ruokaa kaupasta. Saisiko yhteiskunnalta mitään apua vai pitäisikö sukulaisten käydä tuomassa ruokaa 200 km päästä etten kuolisi nälkään? Kavereita ei ole.
Kannattaa jutella naapureille tuollaisessa tilanteessa. Monet auttavat mielellään.
t. Syöpäpotilas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mitä väliä sillä on kun on kuollut? Eniten miettisin välittömiä vaikutuksia lähiympäristöön. Miten esim. eläimet selviytyvät, jos kuolee äkillisesti. Itsellä kännykotelossa kortti, että eläimiä on asunnossa tietty lukumäärä ja yhteystiedot minne voi soittaa, jos en itse ole kykeneväinen."
- Olisi mielenkiintoista kuulla, että miksi tätä alapeukutetaan. - Tioki verkostojen luominen saattaa kuullostaa siltä, kuinka tärkeää olisi asettaa ystäville ja läheisille joitain erityisvaatimuksia. Mutta siitä ei ole ymmärtääkseni kyse. - Luullakseni kirjoittaja tarkoitti vain sanoa, että olkaa kiinnostuneita edes hieman muista, niin joku voi vastaavasti olla hieman kiinostunut myös sinusta. Kaikkea ei tarvitse, tai pidä jakaa kaikkien kanssa.
Ahdistavinta näissä ajatuksissa on se, ettei niitä oikein voi sokerikuorruttaa. Mitä tahansa saattaa tapahtua koska tahansa, se on fakta. Todennäköisyyksien miettiminen auttaa toki jonkin verran, mutta jos pelko on olemassa, se on tuntijalleen tosi. Sanottakoon kuitenkin, että perusterveenä (jos olisin), suht. terveellisesti elävänä nuorena aikuisena en juuri viitsisi vaivata pääkoppaani jollain äkillisen sairauskohtauksen riskillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ah, täytyykin muistaa laittaa koneelle salasana...
Oon yrittäny opetella siihen että vastaan tietyn ajan sisällä viesteihin ja muihin. Että ihmiset osaa epäillä enkä olisi ihan läpimätä sitten jos niin käy. Joskus olin laiska vastaamaan ja äiti nyt on ainoa joka jaksaisi tulla ovelle.
Mun onneni taitaa olla myös se että tästä kuuluu naapuriin erittäin hyvin kovat äänet. :D
Vierailija kirjoitti:
Pelkään. Mutta olenkin vanhus, jolla monia kremppoja. Eniten pelkään sitä, että saan aivoinfarktin tai kaadun ja murran lonkkani tai jotain vastaavaa enkä pääse hälyttämään apua, vaan jään tänne päiväkausiksi kitumaan ja kuolemaan hitaasti. Pitäis varmaan hankkia joku turvaranneke ihan oman mielenrauhan takia.
USAssa on tarjolla monensorttisia halyttimia. Uusimmat reagoivat ja halyttavat apua jos vaikka kaatuu ja menee tajuttomaksi. Luulisi etta Suomessakin olisi hyvat markkinat naille.
http://medicalalertsystemshq.com/reviews/great-call-splash-5star-urgent…
Naapurustossa on mummo, joka tuo minulle Hesarin luettuaan.
Hänellä on keittiössä rullaverho, jonka aina aamulla avaa ja illalla sulkee.
Aina kun menen ohi, katson missä asennossa on rullaverho.
Hän on saanut sairaskohtauksen yöllä ja koska mennessäni ohi, oli rullaverhon auki.
Kävin hakemassa avaimen kotia ja matkalla jo jonottelin 112 ja siellä mummo makaili lattialla kaatuneena ..
Ja kun kerran tulin töistä, ei oltu tiputettu Hesaria, ovelta käännyin takaisin ja mummo ei ollut päässyt sängystä ylös.
Lisäksi hän kaataa ulko-oven vierestä luudan, jos toivoo että käyn hänen luonaan.
Olemme asuneet naapurustossa yli 10 v ja näitä on käynyt alle 5 krt.
Hänen lapsetkin ovat tyytyväisiä meidän sopimukseen, luetella Hesarilla toimii meikäläinen.
Löysin tällaisen vanhan ketjun.
Minulla päättyi pitkä parisuhde ja asun nyt omakotitalossa yksin. Olen kyllä miettinyt montakin kertaa, että jos jotain tapahtuu, niin mitäs sitten. Voi tulla sairauskohtaus, tai joku onnettomuus. En minä mene puita hakkaamaan puhelin taskussa, täytyy vaan olla tarkka työkalujen kanssa. Kyllä se täällä välillä ahdistaa asua yksinään, kun ei ole ketään keneltä pyytäisi apua. Puhelimessa ei ole muuta puhelinnumeroita, kuin ns. virallisia puhelinnumeroita, ei ketään läheistä. Jos jotain sattuu, niin ei kukaan tänne tule kyselemään. Ja vaikka asuisin keskellä kaupunkia, niin ei siellä sen enempää yksinäisten ihmisten liikkeet kiinnosta.
Sairastin muutama viikko sitten koronan yksinään ja olin oikeasti tosi sairas. Töistäkään eivät kyselleet vointia. Pärjäsin ja selvisin, mutta hieman tuntui kalsalta.
Välillä ahdistaa todella paljon.
Sekin päivä vielä koittaa kun suurin osa meistä kuolee yksin. Todennäköisesti kotonaan.
En, koska puhun päivittäin äitini kanssa puhelimessa ja kavereiden kanssa joten jos ei pariin päivään mitään kuuluisi äiti tulisi omilla avaimilla katsomaan mitä täällä asunnossa tapahtuu. (kyllä, äitillä on avaimet koska olen kova hukkaamaan tavaroita)