Lue keskustelun säännöt.
Yksinasuvat! Pelkäättekö ikinä, että teille sattuu kotona jotain ja teidät löydetään vasta pidemmän ajan päästä?
04.09.2016 |
Esim. liukastutte suihkussa ja lyötte päänne lattiaan, kompastutte johonkin, tukehdutte ruokaan tms.
Entä oletteko varautuneet mitenkään tällaisiin tilanteisiin? Esim. tukehtumisasiassa menisitte rappukäytävään ja soittaisitte kaikkia mahdollisia ovikelloja toivoen, että joku olisi kotona ja auttaisi, tai kylppäriin menette aina puhelimen kanssa, jotta yletätte siihen vaikka jotain sattuisikin? Missä menee neuroottisuuden raja?
Kommentit (40)
Käyhän se aina välillä mielessä. Ihan normaalisti kuitenkin yritän elää, koska kaikkea pelkäämällä menee elämä äkkiä vaikeaksi.
Voisi kyllä ainakin pari päivää mennä, ennen kuin kukaan osaisi oikasti huolestua. Jos tänään tapahtuisi jotain, huomenna varmasti töissä ihmeteltäisiin, olenko vain päättänyt tehdä oharit. Luultavasti soiteltaisiin perään, mutta tuskin kukaan lähtisi kotoa asti etsimään. Äidin kanssa puhuin viimeksi tänään puhelimessa, eli varmaan menisi perheenkin suhteen pari päivää, ennen kuin mitään sen suurempaa huolta ilmenisi. En nimittäin välillä vain jaksa vastata puhelimeen...
Eniten pelottaa, kun kiipeilen jakkaroiden päälle ja kurkottelen jotain ylähyllyiltä. Jakkarani ovat aika kiikkeriä, eli joku horjuvampi ihminen kyllä voisi kepeästi sellaiselta kaatuakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pelkään kuolevani ehtimättä tyhjentää tietokoneen selaushistoriaa ja tuhota päiväkirjoja. Työpaikalla kyllä ihmeteltäisiin jo muutaman päivän poissaolon jälkeen, mutta tuskin ne pyytäisi huoltomiestä ovea avaamaan. Pari, kolme viikkoa ilman yhteyttä kai saisi vanhemmat tulemaan paikalle.
Mitä väliä sillä on kun on kuollut? Eniten miettisin välittömiä vaikutuksia lähiympäristöön. Miten esim. eläimet selviytyvät, jos kuolee äkillisesti. Itsellä kännykotelossa kortti, että eläimiä on asunnossa tietty lukumäärä ja yhteystiedot minne voi soittaa, jos en itse ole kykeneväinen.
Pelkään verta ja mua alkaa heikottaa jos näen sitä Jos leikkaan vahingossa vaikka puukolla ison haavan tai loukkaan itseni muuten, ja taju lähtee niin vuodan varmaan kuiviin 😢
Minulla on vakava krooninen sairaus, ja sen jälkeen, kun kerran melkein kuolin tänne yksin, olen laittanut viestin äidille iltaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tuo on mielessä käynyt, vaikka en nyt suoranaisesti sanoisi että pelkään. Ja olen miettinyt, millaisen systeemin sitä kehittelisi, jottei nyt ihan hajuhaittoja naapuriin asti tule kun rupean mätänemään täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksin viikot lasten kanssa,kun mies on reissussa.Toinen lapsista on alle 2v,ja toinen 4v.Asutaan syrjässä maaseudulla,ja eikä mies soita joka päivä.Käyn kyllä töissä ja lapset päiväkodissa,mutta työskentelen pääasiassa yksin eikä puuttumistani heti edes huomattaisi.Meillä on paljon jyrkkiä betonisia portaita,ja vanhanaikainen puulämmitys jota tuhostan ja savuutan joka päivä.Mietin usein että mitäs jos kaadun portaissa tai tulee tulipalo.Mitä lapsille sitten tapahtuisi? Olen vanhempaa lastani neuvonut menemään naapuriin jos jotakin sattuisi,mutta ulko-ovet saattaa tuottaa hieman vaikeuksia.
Ei ole koskaan tullut mieleen, paitsi silloin kun oli polvivamma, niin tuli mieleen että mitenköhän kävisi jos en pääsisi itse hakemaan ruokaa kaupasta. Saisiko yhteiskunnalta mitään apua vai pitäisikö sukulaisten käydä tuomassa ruokaa 200 km päästä etten kuolisi nälkään? Kavereita ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No just tuon takia mä en uskaltaisi ikinä asua yksin.
En haluaisi sanoa, että pelkään, mutta kyllä -aatteluttaahan tuo. Siksi kai yritän pitää edes hieman yllä ystävyys ja kaveruus suhteita yllä, jotenkin sitä ajattelee, että perheelliset tai kumppanin kanssa elävät ovat tässä mielessä paremmin turvassa, vaikka mistä sitä tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaat ihmiset. Juuri vastaavanlaisten tilanteiden varalta pitää tehdä ennakkosuunnitelmat! Meistä kukaan ei ole kuolematon/ vahingoittumaton. Luokaa ne turvaverkostot ja jos ei niitä löydy, on varmasti jotakin vastaavaa,esim. seurakunnalla. Ja jos ei ole, olisi aika miettiä seurakunnan olemassaolo/ rooli uudelleen...
Olen saanut TIA-kohtauksen, joten aivoinfarktin riski on kohdallani kohonnut. Joten - kyllä. Olen sanonut mm. esimiehelleni, että jos en tule töihin enkä ilmoita mitään syytä, jotain on varmasti sattunut ja kannattaa olla huolissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, sillä äiti viestittelee joka päivä.
N22
Pelkään. Mutta olenkin vanhus, jolla monia kremppoja. Eniten pelkään sitä, että saan aivoinfarktin tai kaadun ja murran lonkkani tai jotain vastaavaa enkä pääse hälyttämään apua, vaan jään tänne päiväkausiksi kitumaan ja kuolemaan hitaasti. Pitäis varmaan hankkia joku turvaranneke ihan oman mielenrauhan takia.
Kyllä asia on mielessä käynyt, sillä kaksikin läheistä sukulaista on saanut yksin kotona ollessaan sairauskohtauksen ja joutuneet odottamaan pitkään apua. Molemmat kuitenkin selvisivät, toinen tosin ei enää käveleväksi, mutta jaksoi vielä nelisen vuotta. Toinen toipui hyvän kuntoutuksen ansiosta ainakin lähes ennalleen ja elänyt sen jälkeen jo yli kymmenen vuotta. Nyt tosin vanhuus on alkanut vaatia veronsa.
Vierailija kirjoitti:
No just tuon takia mä en uskaltaisi ikinä asua yksin.
Vähän menee ot:n puolelle mutta pakko kommentoida, että elämä yllättää joskus eikä yhteisöllistä asumista oo aina tarjolla. Toivottavasti et ikinä joudu vasten tahtoasi yksin asumaan, kuitenkaan. Mutta ei se aina ole oma valinta.
"Rakkaat ihmiset. Juuri vastaavanlaisten tilanteiden varalta pitää tehdä ennakkosuunnitelmat! Meistä kukaan ei ole kuolematon/ vahingoittumaton. Luokaa ne turvaverkostot ja jos ei niitä löydy, on varmasti jotakin vastaavaa,esim. seurakunnalla. Ja jos ei ole, olisi aika miettiä seurakunnan olemassaolo/ rooli uudelleen..."
- Löysin itseni miettimästä, että mitä tai millaista palvelua tai tukea tässä kohtaa uskot seurakunnan antavan nuorelle aikuiselle, joka asuu yksin vieraalla paikkakunnalle? Pitääkö käydä ripittäytymässä kirkolla kerran viikossa ja ellei kirkonpenkillä näy, niin käyvät katsomassa vointiani? Tai ainakin soittavat ja kysyvät, että missä on ollut. - Kysymys sinänsä on toki tärkeä. Missä ovat ne nuoreten tai miksei myös vanhempienkin paikat, joissa kohdata ja tavata toisia, jollei ravintolat/ baarit ja yökerhot kiinnosta ja, jos on vielä esimerkiksi työtön. - Tai työyhteisössä, jossa toimii hyvin itsenäisesti tapaamatta tai kohtaamatta muita e. eli ei ole mahdollisuutta saada tukea tai päästä sosiaaliseen vuorovaikutukseen työkavereidenkaaan kanssa.
Soittorinkikin on hyvä vaihtoehto, joko tuttujen kesken tai jonkun järjestön perustama.
Välillä tulee mietittyä asiaa ja ajateltua että menisikö viikkoja vai kuukausia ennen kuin joku huomaisi että minusta ei ole kuulunut vähään aikaan. En mene kylppäriin puhelimen kanssa.