Ihmettelen ja suren mun kaveria: juuri pääsi eroon rentusta miehestä ja eikun heti uusi samanlainen!

Palstalla on paljon lapsia, jotka höpöttävät jännämiestä tai nykyajan meininkiä tajuamatta, mistä on kyse. Ap, sinä olet tehnyt voitavasi, joten anna olla. Minä yritin auttaa samassa tilanteessa olevaa ystävää, tämä palasi miehen luo ja kertoi, että minä yritin erottaa heidät toisistaan. Siitä sain sitten vihat ja haukut päälleni tältä mieheltä, hyvä ettei tullut turpaan. Ystävää voi auttaa, jos tämä haluaa apua. Enempää ei voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminne etsii hampaitam jotka sopivat hänen haavoihinsa.

Tarkastelkaa näiden ystävienne lapsuuden kotioloja ja elämäntarinaa.

Miten selität sen että isäni oli väkivaltainen vaimonhakkaaja ja itse valitsin kiltin miehen..

Onneksi olkoon sinulle. Mutta sinun tilanteessasi monet olisivat valinneet huonommin. 

Mitä itse arvelet? Miksi valitsit kiltin miehen? 

No mulle on ollut helppo valinta koska lapsena vannoin ja päätin ettei ikinä samanlaista elämää kuin vanhemmillani, tuo on juurtunut niin tiukasti ajatteluuni etten voi kuvitella renttua miestä itselleni, mutta se vaatii itsetutkiskelua ja se on yllättävän harvinaista ihmisillä, sokeasti toteutetaan lapsudeen kuvioita omassa elämässä vaikka oma lspsuus oli onneton niiden takia.

Kyllähän lapsuudenperheen mallin voi katkaista, jos sen tiedostaa. Isäni oli väkivaltainen alkoholisti, kun äitini otti viimein eron, ei rauhaa kauan kestänyt, kun samanlainen äijä tuli kuvioihin. Minulla eka pitkä suhde oli laiskan juopon kanssa, toinen katkeran kilttimiehen kanssa, viimein avioliittoon ja perheeseen johtanut suhde normaalin miehen kanssa.

Kiitos kommenteistanne ja neuvoista!!

Sen verran voisin lisätä, kun asiasta on ketjussa spekuloitu, että likkakaverin lapsuudenkoti ja perhe on hyvinkin tasapainoinen ja onnellinen. Olen viettänyt heillä paljon aikaa ja asunutkin pari kesää kokonaan kun olin siellä kesätöissä. Siis tämän meidän yhteisen harrastuksen puitteissa.

Siis heillä ei ole koskaan ollut mitään alkoholi- tai väkivaltaongelmia, siitä olen varma. Tietäisin kyllä, jos olisi ollut.

Tää mun likkakaveri on kyllä ollut kova kapinoimaan teininä, tehnyt aina oman päänsä mukaan. Mutta välit vanhempiin on erinomaiset. Heille myös kertoo kaikki asiansa. Yhteenmuutosta tän uuden miehen kanssa kuulin perjantaina äidiltään. Mulle ei vastannut ensin mitään, sitten että ovat muuttamassa yhteen. Mut äiti tiesi, et mies on asunut siellä pari viikkoa jo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteistanne ja neuvoista!!

Sen verran voisin lisätä, kun asiasta on ketjussa spekuloitu, että likkakaverin lapsuudenkoti ja perhe on hyvinkin tasapainoinen ja onnellinen. Olen viettänyt heillä paljon aikaa ja asunutkin pari kesää kokonaan kun olin siellä kesätöissä. Siis tämän meidän yhteisen harrastuksen puitteissa.

Siis heillä ei ole koskaan ollut mitään alkoholi- tai väkivaltaongelmia, siitä olen varma. Tietäisin kyllä, jos olisi ollut.

Tää mun likkakaveri on kyllä ollut kova kapinoimaan teininä, tehnyt aina oman päänsä mukaan. Mutta välit vanhempiin on erinomaiset. Heille myös kertoo kaikki asiansa. Yhteenmuutosta tän uuden miehen kanssa kuulin perjantaina äidiltään. Mulle ei vastannut ensin mitään, sitten että ovat muuttamassa yhteen. Mut äiti tiesi, et mies on asunut siellä pari viikkoa jo.

Ap

Koti on voinut vaikuttaa hyvältä ja onnelliselta, mutta jos rakkaus lapsia kohtaan on ollut ehdollista ja on tuntunut, että pitää olla parempi jotta kelpaa, se kasvattaa hakemaan hyväksyntää ulkopuolelta eikä kykene itse arvostamaan ja hyväksymään itseään. Tai jos vaikka äiti on ollut kontrolloiva, mikä voi ulkopuolisesta näyttää vain huolehtivaisuudelta. Ei siihen mitään alkoholismia tai väkivaltaa tarvita lapsuudenperheessä.

Mulla isäni oli ns. kilttimies ja ehkä siksi halusinkin jännämiehen itselleni. Ajattelin kai jotenkin, että miehen täytyy osata puolustaa minua. No ei puolustanut koskaan, päinvastoin. Vaihdoin sitten kilttiin mieheen, niin eikös hänellä oli ongelmia vehkeensä kanssa. Niin pahoja, että suhde piti lopettaa. Mitähän seuraavaksi, vai luovutanko jo?

Anna kaverin elää niin kuin parhaaksi näkee. Elä sinä omaasi.

Vakava keskustelu ystävien kesken. Kutsuisin kahville ja sanoisin, että elämänne on niin erilaiset ja arvot erilaiset ettei ystävyytenne tule enää onnistumaan. Kerrot tuntemuksesi. Ehkä joku päivä tämä ystävä kääntyy puoleesi, kun tarvitsee apua. Auta, mutta etäämmältä kuin aikaisemmin. Monesti, kun auttaja elää sitä autettavan elämää niin se ahdistaa, stressaa ja vie aikaa. Autettava vie energiaa siltä auttajalta ja se ei ole oikein ja varsinkin, kun se toistuu.

Kaveri varmaan tajuaa itsekin jossain alitajunnassaan että metsään ollaan menossa ja jos entisestä suhteesta vei noin paljon aikaa ja voimia niin otti varmaan ensimmäisen ukon mikä vastaan tuli laastariksi.

Se on tuo ihmisen pää niin kummallinen että järki ja tunteet ei vaan kulje käsikädessä.

Tiedän mistä puhun. Mulla ulkoisesti kaikki hyvin, on hyvä työpaikka, ok palkka,talous kunnossa, olen menestynyt aika hyvin enkä anna kenenkään kävellä ylitseni. Ja miessuhteissani olen aivan onneton. Kerta toisensa jälkeen rakastun palavasti ties mihin tyyppeihin, annan kohdella itseäni huonosti, annan anteeksi ja taas sama alusta.

Terapiassa tähän on pureuduttu ja taustalla on huonoa itsetuntoa, masennusta, tarve tulla hyväksytyksi jne.

Terapialla ehkä vois käydä läpi tota kaavaa, että miksi hän toistaa samoja virheitä. Saisi katella uusista näkökulmista toimintaansa. Sun tuskin kannattaa enää yrittää sen kummemmin auttaa.