Nykyajan piirretyt on ihan kauheaa pelleilyä ja kohellusta! Onko kukaan muu samaa mieltä?
Mua alkaa melkein ahdistaa niiden katselu ja samalla tylsistyttää kun syvällisempi ja rauhallisempi juoni ja vanhan ajan piirrettyjen herkkyys puuttuu. Tuntuu, että vuosi vuodelta piirretyt menee yhä villimpitahtisemmaksi sähläilyiksi.
Kommentit (64)
Ne ovat yleensä "hengettömiä". Yksi asia mikä tökkii esim. pixarilla on se,että ihmisen anatomia on edelleen Disney firmalta hukassa. Hahmoilla on sellaiset hyönteispäät: silmät ovat noin 50 % naamasta, nenä on joku mininykerö ja sitä rataa. Kun animaatiot keksittiin- se oli jotain uraauraatavaa tekniikkaa, mutta jotenkin laji ei ole sen koommin järkevällä tavalla uudistanut itseään- muuta kuin kökömpään suuntaan.
Vanhat Aku Ankka piirretyt joissa Tiku ja Taku kiusaavat Akua ovat edelleen parhaat piirretyt. Penska tykkäs niistä kymmenen vuotta sitten paljon enemmän kuin uusista.
ikävä taotaoo ja peukaloisen retkiä kirjoitti:
Mua alkaa melkein ahdistaa niiden katselu ja samalla tylsistyttää kun syvällisempi ja rauhallisempi juoni ja vanhan ajan piirrettyjen herkkyys puuttuu. Tuntuu, että vuosi vuodelta piirretyt menee yhä villimpitahtisemmaksi sähläilyiksi.
Nykyään on tärkeintä pitää kovaa meteliä ja huutaa. Katsokaa vaikka näitä lapsille ja teineille suunnattuja suomalaisia youtube tähtiä ja heidän videoitaan. Ei niissä ole mitään sisältöä mutta meteli on kova.
Tämän sitten ovat nämä lapset ja teinit oppineet ja pitävät kaikkialla kovaa meteliä missä vain kokoontuvat.
2000-luvun piirretyt oli kyllä melkoista kuraa, mutta 2010– tuotokset on pääsääntöisesti parempia kuin mitä on koskaan tehty. Viimein on tajuttu ettei lapset ole idiootteja, vaan heille voi tarjota laatua.