Lue keskustelun säännöt.
Onko parisuhteesi mennyt heti yhteenmuuton jälkeen päin helvettiä? ( vertaistukea)
03.09.2016 |
Muutimme yhteen noin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Koko meidän suhde on muuttunut tympeäksi kinasteluksi ja riitelyksi mitätömistä pikku seikoista. En tunnista miehestä enää sitä miestä johon keväällä rakatuin. Miehellä jää levy päälle ja hän kaivaa vanhoja viikkoja sitten olleita riidanaiheita esiin ja jankuttaa jatkuvasti niistä. Omat tunteeni ovat kylmenneet huomattavasti enkä haluaisi enää suuremmin edes koskettaa. Makaan yöt valveilla ja mietin masentuneena vuoroin eroa ja itsemurhaa. Aamuisin on raskasta nousta kohtaamaan päivä, koska se usein alkaa miehen raivareilla, kiukuttelulla ja syytöksillä.
Olen puhunut tilanteestani usemman kaverini ja ystäväni kanssa. Olen kertonut avoimesti ja rehellisesti heille omat vikani ja epäonnistumiseni ja miehen epäonnisumiset. Joka ainoa ystäväni on kehoittanut minua päättämään suhteen tähän ja muuttamaan pois. Olen väsynyt ja masentunut ja rikki, kotonani on helvettiä ja miehestä ei ole mitään apua tai ymmärrystä,saati keskustelemaan suhteesta. Hän vain syyttää minua kaikesta.
en tiedä mitä tehdä
Kommentit (29)
Mun tuttavani muutti tyttiksensä luo parin vuoden seurustelun jälkeen. Töiden takia eivät jokapäivä aiemmin tavanneet. Ei kestänyt kun hiukan yli kuukauden, kun tuttavani totesi että yhdessäasuminen ei vain toimi, ja muutti pois. Olihan se hankalaa, oli luopunut asunnosta, osasta huonekaluja yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietit itsemurhaa jonkun puolivuotisen tuttavuuden jälkeen? Eihän tossa ajassa ehdi edes tutustua kunnolla. Nyt vaan eroat ja palaat takaisin entiseen elämääsi, kai sulla oli sellainen ennen miestäkin?
Saman katon alla se kumppanin todellinen luonne aina paljastuu. Et sä ole luuseri jos pelastat itsesi. Halaukset ja voimia.
Minäkin olen muuttanut melko nopeasti uuden kumppanin kanssa yhteen, toki olimme olleet yli puoli vuotta yhdessä mutta silti nopea muutos. Paljon kinaa ja mielensäpahoittamista aivan mitättömän pienistä asioista. Olin todella yllättynyt että arkeamme hidastaa aika paljon jo se, että mies (eli minä) ei saa keskittää aikaansa pakollisiin kotitöihin. Vaimoni haluaisi käyttää elämänsä johonkin muuhun mielenkiintoiseen kuin pakollisiin askareisiin. Tätä tietysti haluaisin itsekin, mutta en sen kustannuksella että elän jatkuvassa syyllisyydentuskassa kun kotona on koko ajan niin paljon tekemätöntä hommaa. Opin pitkän vaikeroinnin jälkeen edellisissä elämissäni siihen, että minulle sopii sellainen todella päämäärätietoinen puurtaminen, eikä haittaa vaikka päivät menevät nopeasti koko ajan suorittaessa koska ne vapaat hetket kyllä koittavat sitten äkkiä.
Puolisoni elää paljon enemmän nautiskelun kautta ja suuttuu herkästi kun ehdotan rästihommien tekemistä. Minä kuitenkin olen sellainen, että jos näihin ei paneudu, iskee äkkiä laiskuusmoodi joka on päälle jäädessään todella vahingollinen. Jotenkin elämä on muuttunut sellaiseksi just ja just saadaan pidettyä paketti kasassa. Mulla olis paljon parempi mieli jos vähän ryhdikkäämmin tehtäis mukisematta veemäisetkin hommat ja sitten nautittaisiin elämästä. En olis ikinä uskonut olevani tällaisessa elämäntilanteessa, koska olen joskus itse ollut todella laiska luonne.
Itselle taas onneksi käynyt ihan päinvastoin. Muutettiin samaan asuntoon 8 kk seurustelun jälkeen ja hyvin on lähtenyt sujumaan. Huonossa suhteessa ei kannata olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äijä on saanut sinut puolessa vuodessa itsemurhan partaalle ja sinä koet että olet hänelle siitä velkaa sen että yrität vielä oikein kovasti.
Teillähän pitäisi olla onnellinen kuherruskausi vielä täysillä menossa. Mikset kuuntele ystäviesi neuvoja?
Eli olitte vasta ihastuneita ja kiimassa. Arki tulee yhdessä asuessa nopeasti ja toiseen kyllästyy jos ei ole aitoa rakkautta. Varmaan teillä molemmilla sama tunne kun riitelette. Toisen sitä eroa pitää ehdottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen muuttanut melko nopeasti uuden kumppanin kanssa yhteen, toki olimme olleet yli puoli vuotta yhdessä mutta silti nopea muutos. Paljon kinaa ja mielensäpahoittamista aivan mitättömän pienistä asioista. Olin todella yllättynyt että arkeamme hidastaa aika paljon jo se, että mies (eli minä) ei saa keskittää aikaansa pakollisiin kotitöihin. Vaimoni haluaisi käyttää elämänsä johonkin muuhun mielenkiintoiseen kuin pakollisiin askareisiin. Tätä tietysti haluaisin itsekin, mutta en sen kustannuksella että elän jatkuvassa syyllisyydentuskassa kun kotona on koko ajan niin paljon tekemätöntä hommaa. Opin pitkän vaikeroinnin jälkeen edellisissä elämissäni siihen, että minulle sopii sellainen todella päämäärätietoinen puurtaminen, eikä haittaa vaikka päivät menevät nopeasti koko ajan suorittaessa koska ne vapaat hetket kyllä koittavat sitten äkkiä.
Puolisoni elää paljon enemmän nautiskelun kautta ja suuttuu herkästi kun ehdotan rästihommien tekemistä. Minä kuitenkin olen sellainen, että jos näihin ei paneudu, iskee äkkiä laiskuusmoodi joka on päälle jäädessään todella vahingollinen. Jotenkin elämä on muuttunut sellaiseksi just ja just saadaan pidettyä paketti kasassa. Mulla olis paljon parempi mieli jos vähän ryhdikkäämmin tehtäis mukisematta veemäisetkin hommat ja sitten nautittaisiin elämästä. En olis ikinä uskonut olevani tällaisessa elämäntilanteessa, koska olen joskus itse ollut todella laiska luonne.
Tuut vielä hajoamaan tohon sun eukkoon. Mikään ei ole niin paha kun laiska nainen. Yleensä ne tuppaa vielä lihomaan.
Olemme asuneet niin vähän aikaa yhdessä etten tohtisi vielä luovuttaa Mutta kuinka kauan kannattaa yrittää tai katsella että saa varmuuden ettei tämä muutu mihinkään tämä tilanne?