Erityisherkkä ja lapsiperheen arki!

Luin äsken juuri ketjua, jossa aloittaja kertoi heidän arjestaan, nyt kun koulut ovat alkaneet. 

Lapsilla harrastuksia, lääkärikäyntejä, vanhempainiltoja jne. On vaikea ajatella, että milloinkaan kykenisin noin hektiseen elämään. Samalla kuitenkin tarkoituksena käydä itse töissä. Ihan jo pelkkä ajatus saa ahdistumaan. 

-ap

Minä olen jättänyt pariutumatta ja lapset tekemättä juuri siksi, että en kestä edes toisen aikuisen ihmisen aiheuttamaa  häiriötä ja melua arkeeni, saati lapsen...

Hohhoijaa taas!Meidän "erityisherkkä" meidän meidän minun minun vittu olette itsekkäitä paskoja

Sulla on varmaan myös fibromyalgia ja sitten se erikoinen kilpirauhasen vajaatoiminta, joka ei näy verikokeissa. Mä en vaan kestä näitä "diagnooseja" joiden vuoksi elämä on niin niin eritysen rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa taas!Meidän "erityisherkkä" meidän meidän minun minun vittu olette itsekkäitä paskoja

Jos sinä tulisit tänne ja kertoisit, että sinulla on jalka amputoitu, niin minä väittäisin että sinä vain kuvittet. En uskoisi edes kuvaa tai lääkärin lausuntoa, sillä minä tunnen sinut paremmin kuin sinä itse. ;)

Olen erityisherkkä ja äitiyttä hankaloittaa se, etten jaksa olla jatkuvasti tekemisissä toisten ihmisten kanssa, tarvitsisin ihan rauhallisia ja hiljaisia hetkiä. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt vaan jaksaa ja jaksaa (en tiedä miten), sillä nyt koululaisilla on ties mitä ongelmaa, enkä voi olla ajattelematta, mitä olen heille aiheuttanut. Toisaalta erityisherkkyydestä on se hyöty, että pystyn sentään arvaamaan lasten tarpeet ja siten niihin sentään aika hyvin vastaamaan. Tai hyötynsä ja hyötynsä, ei ole kiva tuntea luissaan ja ytimissään, miten kurjasti lapsi voi, kun taas isän mielestä lapsi tarvitsisi selvästi vaan enemmän kotitöitä ja reippautta - itse näen vaan sen masennuksen.

Tuo on itsellenikin tuttua, mitä viestin nro 6 kirjoitti. Olen tämän 2 vuoden aikana käynyt kerran "mammakerhossa" (avoimessa päiväkodissa), enkä oikeestaan erityisemmin nauttinut siitä. Lapseni kyllä leikki muiden kanssa ja toki pyrin käymään paljon ihmisten ilmoilla, esim. puistoissa, hoplopissa (silloin tällöin) sekä ystävieni luona, joilla on myös lapsia. Mutta sellaisina päivinä kuormitun normaalia enemmän. On ihana nähdä ystäviäni ja lapseni ja heidän lapset pääsevät leikkiin keskenään, mutta NAUTIN siitä hetkestä, kun tullaan kotiin ja saan lapseni päiväunille. Kaikkialla on hiljasta, saan rauhassa ajatella omia ajatuksiani ja miettiä illan suunnitelmia. 

En voisi kuvitellakaan omaan arkeeni toista lasta. Jaksan pyörittää arkea tämän yhden kanssa, välillä tosin sekin tuntuu rankalta. Mutta jaksan kuitenkin! Tunnistan omat voimavarani ja ne riittävät tähän yhteen, rakkaaseen lapseen. Olen vain jäänyt miettimään, tuntevatko myös muut erityisherkät näin? Ei ollenkaan lapsia tai enintään yksi? 

-ap

Olen erityisherkkä, valot, äänet ja ihmiset imee nopeasti kaikki mehut. Esikoisen kanssa oli tosi rankkaa muutama eka vuosi, toinen syntyi kun eka meni eskariin. Kaikki on ollut tosi paljon helpompaa, osittain varmaan siksi että tunnen omat rajani paremmin ja nuorempi on todella paljon rauhallisempi lapsi. Esikoinen osaa jo odottaa jos joku homma on kesken ja myös tosi avulias. En myöskään suorita äitiyttä samalla tavalla, enkä koe huonoa omatuntoa siitä etten käy muskareissa ja vauvakerhoissa.