Kirkko kyllä tekee itse olemassaolonsa vaikeammaksi kuin se olisikaan
Eilinen piispainkokouksen päätös oli odotettu ja tuskin tuli kenelläkään yllätyksenä, mutta käytännösähän tuo tarkoittaa sitä että kirkon pitäisi luopua koko vihkioikeudesta ja virallisesti parisuhteet tulisi rekisteröidä maistraatissa.
Koska kirkko muutenkin kärsii jäsenpaosta varsinkin täällä Etelä-Suomessa niin huvittavaa on ollut vierestä seurata kuinka poika kävi viime kesänä riparin. Riparin jälkeen häntä pyydeltiin paljon isoseksi koska olisi siihen hommaan oikein sopiva. Nyt sitten oli käynyt ensimmäisessä tapaamisessa ja isoskoulutuksen ohjelma oli aivan älytön tapaamiskertojen määrän ja muunkin tekemisen suhteen. Harrastuksia ja koulukin pitäisi hoitaa niin siihen sitten päällä tuli vielä painostusta ja pelottelua siitä että ei pääse rippileirille jos ei ole riittävästi ollut paikalla yms.. Näin se kirkko pitää jäsenensä ... nekin joilla ainakin vielä olisi ollut intoa.
t. Kirkosta eronnut
Piispaikokous teki sen ainoan oikean päätöksen. Samansukupuolisllla pareille on valtaisa halu saada ei-luonnonmukaisille suhteilleen tunnustus ja hyväksyntä tältä instanssilta. Mutta eihän sellaista voi tehdä ja tahrata aidon avioliiton olemusta.