Millainen asia uudessa tuttavuudessa on sellainen, että et halua jatkaa tuttavuutta ja kaveruutta?

Liiallinen takertuminen heti tuttavuuden alussa. 

Liiallinen uteliaisuus,  juoruilunhalu, epäsiisteys, tyhmyys, kapeakatseisuus.

En halua kovin läheisissä väleissä olla ihmiseen, joka on jollain tavalla ärsyttävä (persoona, arvot, mielipiteet tai tapa tuoda ne julki), vaarallisen oloisen tai jonka seurassa joudun liikaa suodattelemaan itseäni tai muuttamaan omaa tyyliäni.

Pahansuopuus, epäluuloisuus, piheys. Nämä kolme esiintyvät aina yhdessä. Nou nou.

Amispölöys

Vierailija kirjoitti:

En halua kovin läheisissä väleissä olla ihmiseen, joka on jollain tavalla ärsyttävä (persoona, arvot, mielipiteet tai tapa tuoda ne julki), vaarallisen oloisen tai jonka seurassa joudun liikaa suodattelemaan itseäni tai muuttamaan omaa tyyliäni.

VAU! En pystyisi paremmin asiaa kiteyttämään. Täysin tätä mieltä!

Jos ei vain ole tarpeeksi kiinnostava, tai jos sen elämä ja mielipiteet ja ajatusmaailma eroaa kovin paljon minusta. Ei ole aikaa pitää yllä sellaisia tuttavuuksia, mitkä ei oikeasti kiinnosta.

Minullakin tuo liika takertuminen. Paraikaa yritän päästä eroon miehestä, jonka tapana oli soittaa väh. kerran päivässä ja lähettää ainakin viisi tekstiviestiä. Emme ole koskaan edes tavanneet ja nyt miehen sydän on kuulemma särkynyt kun "jätin" hänet.

Naiset ovat muuten aika innokkaita takertumaan toisiin naisiinkiin, jotkut ovat ihan heti olevinaan parhaita ystäviä uuden tuttavuuden kanssa. Sellainen saa minut heti perääntymään. 

Jos on ihan erilainen arvomaailma kuin minulla en jatka tuttavuutta enkä varsinkaan tee mitään lähempää tuttavuutta. Hengailen mieluiten itseni kaltaisten ihmisten kanssa.  esim.  täysin ateistinen tai vegaani maailmankatsomus on nou nou.

Sellainen meininki, että ollaan heti "parhaat ystävät". Poikkeuksetta nämä yhtäkkistä ystävyyttä hierovat tyypit ovat ennen pitkää paljastuneet hyväksikäyttäjiksi, jotka vaihtelevat "bestiksiään" aina kun toinen kyllästyy tarjoamaan/lainaamaan/auttamaan, vaikka kuinka alussa olisikin vaikuttanut siltä että nyt on oikea sielunsisko löytynyt. 

Sellaisen ihminen, joka jättää taakseen pitkän vanan vihamiehiä, eikä vaikuta olevan hyvissä väleissä edes läheistensä kanssa, kierrän kaukaa ja peräännyn, jos satun vahingossa tutustumaan. Jos sattuisivat olemaan jonkin tärkeän ihmisoikeusasian puolustajia ja muuten täysjärkisen oloisia, voisin ymmärtää lukuisat vastustajat, mutta eivät ne yleensä ole, vaan kaiken maailman sientensyöjiä ja muita hyppääjiä.

Viimeksi seuraani ystävyyttä hakemaan hakeutui ihminen, joka:

- puhuu vuolaasti ja pitkään itsestään, muttei jaksa kuunnella minun asioitani

- kommentoi ilkeän piikikkäästi herkkiin henkilökohtaisiin asioihini

- vaatii erityishuomiota & ihailua ja tuo sen sekä suorasti että epäsuorasti esille

- ainoana oikeana totuutena kerrotut "elämänohjeet" eli hänellä on mielestään tieto miten muiden pitäisi elää ja on kova paheksumaan hänen ajatuksistaan poikkeavia elämäntapoja

- Etsii jatkuvasti virheitä muiden sanomisista ja tekemisistä ja loukkaantuu todella herkästi kuvitellessaan muiden mahdollisesti toimineen häntä kohtaan ilkeästi, siis todella pienistä asioitakin kyse. Eli hän itse on ronski ja ilkeä, mutta itseään kohtaan vaatii prinsessan hienotunteista kohtelua. Muiden sanomisia ja tekemisiä puidaan sitten tuntikausia, miten häntä on kohdeltu niiiiin väärin.

Ilkeät piikit olivat pahinta ja olen pitänyt sopivaa, melko reilua etäisyyttä. Hyviäkin puolia hänessä oli/on, kuten tietty avoimuus ja kun sille päälle sattuu niin mielenkiintoiset keskustelut hänelle sopivista aiheista.

Mutta tuossa viimeisin tapaus, joka ei ole niin napannut. Onhan näitä ollut elämän varrella enemmänkin.

Päinvastainen arvomaailma. Pari kertaa on uuden, kivanoloisen tyypin suusta tullut sellaisia sivulauseita, jotka kyllä aiheuttavat perääntymisreaktion. 

Muistan kun kerran lukioaikoina juttelin uuden koulukaverin kanssa, joka alkoi kertoa tarinaa kuinka hän oli frendinsä kanssa käynyt naarmuttamassa naapurin autoja koska epäili naapureita lestadiolaisiksi. En itse kuulu kirkkoon, mut tuli sellanen fiilis et huh huh, ajattelitte sit tämän jakaa mun kanssa.  Mitähän ne kelas et mä olisin asiaan sanonut? "Kuulostaa kivalta, millasia kuvioita naarmutitte?"?

Jos etsin kumppania niin liika takertuminen ja toisaalta välinpitämättömyys. En myöskään jaksa miestä, joka haluaisi aina tavata baarissa ym.

Jos taas kaveria etsin niin siinäkin liika takertuminen, jos heti tuttavuuden alussa kysellään joka paikkaan ja lähetellään viestejä niin herää epäluulo, että eikö tällä henkilöllä ollut elämää ennen minua. Myös sellainen juoruaminen ja arvostelu on asia, joka laittaisi mietityttämään, että jos henkilö on näinkin vieraalle ihmiselle valmis haukkumaan muita niin minkälainen hän on muiden kanssa. Ylipäätään sellainen, että aletaan liian tiivisti heti kertoa omista ongelmista ym., vaikka ei vielä edes kunnolla tunneta, siitä tulee olo, että henkilö kaipasi vain kuuntelijaa ei juuri minua.

Mikä tahansa ristiriitaisuus puheissa ja toiminnassa. Lisäksi se, jos henkilö luulee, että ainoa tapa keskustella on olla eri mieltä tai väitellä. Ja jos puhuu ainoastaan itsestään.

Siinäpä mun top 3.

Top 3: 

1. Jos yhtäkkiä huomaa omistavansa elämästään väh. 90 % tuttavalle. En tykkää tukehtumisen tunteesta.

2. Jos kanssakäyminen syystä tai toisesta on vain niin perin juurin vaikeaa. En halua ihmissuhteita, joiden olemassaolo perustuu väkinäiseen ylläpitämiseen. Muutamakin kaverisuhde on hiljalleen hyytynyt juuri siksi, että saa tämän tästä olla selvittämässä mielipiteitään, osallistumassa taas uuteen väittelyyn ja pyytelemässä anteeksi, että sattuu olemaan tai ajattelemaan jollakin tietyllä tavalla. Niin kuin kaikki itsestä olisi tavalla tai toisella joko toisen puolella, tai toista vastaan (ja yleensä sitä jälkimmäistä).

3. Ehdoton ei draamakuninkaille ja -kuningattarille. Tarpeeksi monta kertaa on mennyt päivä pilalle siksi, että aikuinen unohtaa olevansa aikuinen.

Vähän aikaa sitten pakitin eräästä tuttavuudesta, kun po. henkilö (sinkkunainen ) jauhoi lakkaamatta exästään ja halusi vimmatusti löytää uuden miehen. Olisi pitänyt järjestää sokkotreffejä ja lähteä mukaan baariin vaanimaan. Vaikka itsekin olen sinkkunainen, alkoi todella ärsyttää moinen ; luoja paratkoon, että en ikinä muutu tuollaiseksi!

Pahan puhuminen toisista, juoruilu, takertuminen ja se jos maailmankatsomukset eroavat paljonkin siitä miten itse ajattelen asioista. 

Fanaattisuus on karseaa, oli kyseessä sitten mikä tahansa uskonto tai uskonnottomuus, poliittinen ideologia tai vaikka urheilu- tai syömistottumukset. Rasismi on inhottavaa, enkä sellaisten ihmisten kanssa jaksa olla tekemisissä pakollisia tapaamisia enempää. Vaikka itse olenkin kiinnostunut yliluonollisesta ja kaikenlaisesta hörhöilystä jonkin verran, niin en jotenkin jaksa enkeliuskovaisia tai horoskooppeihin hurahtaneita, joiden elämää nämä uskomukset ohjaavat. Elämästään valittavat, uhriutuvat marttyyrit, jotka elävät vastoinkäymisillään saamansa huomion kautta ovat myös uuvuttavia. Moni muukin asia, joita on jo ketjussa mainittu; takertuvuus, ilkeily, draamailu, jne.