Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?

Semmoinen leikki oli kanssa oikein kiva, jossa puhallettiin jokaiselle ilmapallot, joita sitten täytyi huonetta ympäri marssiessa pitää ilmassa pompottelemalla. Jos pallo kosketti lattiaa jollakin, kyseisen tyypin ympärille kokoonnuttiin osoittelemaan sormella ja voivottelemaan isoon ääneen: moka moka moka! Moka moka moka! Tällä tavoin opittiin kuulemma hyväksymään omia virheitä ja epäonnistumisia. :D

Ihan kauheata paskaa kaikki!

duunin tyhy päivällä klo 9 aamulla jossain korvessa,sukkahousut vyötärölle sidottuna,yksi lahje roikkumaan jossa tennispallo sisällä ja eikuin tyhjiä pulloja kaatamaan sillä heiluvalla sukkahousu+palloyhdistelmällä ja kisa tietty eli 2 joukkuetta ja vähän juoksumatkaa,olisi periaatteessa ihan hauska ja voisi kuolla nauruun jos olisi vaikka leikitty pikkujouluissa muutaman viinilasillisen jälkeen,nyt tämä oli noloa lantion keinutusta ja kyse siis naisporukasta--onhan näitä,mutta tää oli kamalin

PONILEIKKI.

Laitoin vuodatuksen jo aiempaan ketjuun, mutta taitaa sopia paremmin tähän.. Jos mietitte mustä nämä aikuistenleikittäjät oikein sikiävät.

Kävin kolmivuotisen opistotason koulun, jonka pääasiallinen opetus pyöri nimenomaan erilaisten ryhmäytymisleikkien ympärillä. Kolme vuotta.

Ymmärrän, että ko. Alalla leikkien harjoittelu kuului jollakin tavalla asiaan, vaikka varsinainen kohderyhmä ei ollutkaan lapset vaan erityisesti nuoret, vanhukset ja erityisryhmät.

Tosin leikkimisen lisäksi olisi ollut paljon muutakin mielestäni oleellista opittavaa, mutta ja "kaikki muu" jäi joko puuttumaan kokonaan tai muuten hyvin irralliseksi ja vajaavaiseksi muuhun opetukseen nähden.

Huomioita kolmen vuoden koulutuksesta:

1. Tutustumisleikeille on kyllä aikansa ja paikkansa

2. Liian myöhäisessä vaiheessa aloitettu ryhmäytyäminen on kiusaamista, erityisesti jos aktiviteetteja ei ole mietitty huolella etukäteen. Ja esimerkiksi ko. Koulun tapauksessa jossa leikittiin alusta asti, monet ns. Ryhmäyttämispäivät näyttivät olevan ennemminkin "yhtä joukolla päähän" tapahtumia.

3. Mitään kritiikkiä ei saanut antaa, eikä mihinkään kysymyksiin saanut vastauksia. Tästä johtuen leimauduin opettajien keskuudessa asenneongelmaiseksi.

4. Ristiriita leikkien ja opetuksessa sivutun henkilökohtaisen koskemattomuuden välillä.

Jatkoin sitten tuolta pohjalta yliopistoon opiskelemaan aineenopettajaksi ja pedagogisissa opinnoissa suunta näyttäisi olevan aivan sama, huolimatta siitä että käsitteet ovat muuttuneet tieteellisimmiksi.

Teoriat ovat hienoja ja kauniita, mutta vastauksia ei saa millään siihen, miten ryhmäytymisleikit tukevat ko. Olevia teorioita, mitä niillä saavutetaan? Ja ovatko ne ylipäätään soveltuvia leikkiin kohdistuvien tavoitteiden kanssa.

Jauhamista jatkuvasti siitä, miten kaikki erilaiset ihmiset otetaan huomioon, mutta mm. hiljaisia, kiusattuja ja ujoja tämä ei näytä koskevan.

Pyörittiin kahdessa piirissä toiset naama sisäänpäin ja toiset naama ulospäin, eli selät vastakkain. Sit kun musiikki loppui piti kääntyä ja halata sitä kuka kohdalla. Tämä jossain aikuisten " pikkujouluissa" ilman alkoholia.

Pakko mainita, vaikka tutut tunnistaa..

Koulullani piti ryhmässä vetää tiimiyttämispäivä kehitysvammaisille nuorille. Aloitettiin päivä oppilaiden kesken suositulla lasten laululeikillä tyyliin: pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat"..

Päivä meni ihan hyvin ja kohderyhmällä tuntui olevan hauskaa.

Seuraavana päivänä kehitysvammaisten ohjaaja tuli antamaan ryhmällemme vihaista palautetta, syystä että piti aiemmin mainittua leikkiä vammaisia nöyryyttävänä, kyseessä kun oli vielä nuoret aikuiset, jotka vammastaan huolimatta haluavat tulla kohdelluiksi ikänsä mukaisesti, eikä lapsina.

Ohjaaja oli siinä määrin tuohtunut, että oli turha yrittää selittää sitä, että samoja leikkejä vedetään kaikille iästä tai muista ominaisuuksista huolimatta.

-96

Pussaa pupua: pehmolelu kiertää ringissä ja jokainen pussaa pehmoa jonnekkin minne muut eivät ole vielä pussanneet. Kierroksen päätteeksi käsketään pussata oikeanpuoleista vierustoveria samaan paikkaan.

Sellainen missä mennään jonoon, otetaan edessä olevan hartioista kiinni, jalat haara-asentoon ja haaravälistä vieritetään pallo ja jonon lopussa oleva ottaa pallon, ryömii haarojen alta jonon eteen ja vierittää pallon taas seuraavalle.

Leikki, jossa pitää keksiä omaan kokonimeen sopiva eläin, esim. Pirjo piraija Anneli ankerias Virtanen virtahepo ja sitten keksiä millainen on näiden eläinten yhdistelmä.

IT-buumissa oli kyllä kaikenlaista. Kerran meidän piti larpata jotain sotapeliä. VMP. Tilattiin yhden työkaverin kanssa taksi ja häivyttiin paikalta.

Sellaiset, missä voi hävitä, eli joku jää viimeiseksi ja joutuu esiintymään sen takia. Noissa aina juonitellaan ja huijataan ja "jääminen" tuntuu nöyryyttävältä.

En ymmärrä tätä tapaa ollenkaan. Tutustumisleikeistä nauttivat ainoastaan ne, jotka ovat ehtineet tutustua porukkaan jo ennen leikin alkua. Ne ujot, jotka hyötyisivät leikeistä, ottavat tuollaisesta toiminnasta pelkästään stressiä ja joutuvat entistä ulkopuolisemmiksi, kun supliikkityypit vetävät showta ja huvittelevat keskenään, joskus jopa niiden ujojen kustannuksella.

Hyvä tutustumisleikki olisi jakautua ryhmiin tai pareihin ja vaikkapa suunnitella tutustumisleikki! Siinä olisi valmiina puheenaihe, josta puhumalla oppii paljon toisesta ja löytää varmasti jotain yhteistäkin. Parien vaihduttua olisi joka kerralla entistä enemmän puhuttavaa, kun voisi kertoa edellisten ryhmien kanssa syntyneistä ajatuksista. Apuvälineenä voisi olla muistilappu, johon ideoita (ja henkilöiden nimiä tai harrastuksia!) kirjoitetaan ylös.

Lopussa olisi äänestys tai leikkimielinen debaatti, jossa ideoista koostetaan kaikille mieluinen leikki, ja siinä leikissä voisi sitten tutustua entistä paremmin, kun kaikki ovat kertoneet huolenaiheensa ja leikki ollaan suunniteltu sen perusteella.

Nauran täällä vedet silmissä, kun näitä luen! 😂😂😂😂😂😂😂

Opinpa juuri, että on tässä yksinyrittäjyydessä hyviäkin puolia...

Luojan kiitos meidän firmassa ryhmäydytään vain kesäjuhlien ja pikkujoulujen muodossa. Joskus on jotain leffailtaa ym. Kukaan ei oleta että kaikki osallistuvat noihin, itse vetoan etten saa lapselle hoitajaa (mikä on yleensä tottakin).

Inhosin tutustumisleikkejä jo lapsena ja stressasin niistä tosissani. Vasta amk:ssa pääsin kammostani suht koht eroon ja opin olemaan sillä asenteella, että kaikki muutkin vihaavat tätä hommaa ja helpompi ottaa vähän huumorilla ja nauraa itselleen jo valmiiksi. Tosin silti edelleen jännittää kaikki leikit.

Tutustuahan noissa ei voi, vai kemelle muka on leikin myötä jäänyt jonkun nimi päähän? Tai alkanut kaveerata?

Yläasteen alkaessa meillä oli tutustumispäivä, jossa oli ihan hirveitä leikkejä...

Yksi oli sellainen, jossa jaettiin parit arpomalla. Sitten parin päälle vedettiin säkki ja muiden piti sanallisesti opastaa sokkona kulkeva parivaljakko opettajan määräämään paikkaan, esim. lähimmän koivun luo. Itse en tykkää, että vieraat tulee iholle (kuten näköjään moni muukaan ketjussa oleva) ja oli ihan hiton ahdistavaa toikkaroida siellä pienessä säkissä.

Aikuisena pahin on ollut varmaan sellainen, jossa jakauduttiin pieniin ryhmiin ja täytyi keskustella kaksi minuuttia aiheesta, jonka ohjaaja heitti (esim. Mikä eläin vieressäsi istuva ihminen voisi olla seuraavassa elämässä? Tiiättekö, kuinka vaikea on ventovieraasta keksiä mitään sellaista, mistä hän ei varmasti loukkaantuisi...). Sitten halattiin (yyyyh, miksimiksimiksi), ryhmät purettiiin, jaettiin uudelleen ja otettiin uusi hassunhauska keskustelunaihe.

Yhdessä esimieskoulutuksessa piti jokaisen hieroa jonkun hartioita, hieroja seisoi ja hierottava istui tuolilla. No mikäpä siinä jos olisi tullut se isotissinen kollega avoimen kaula-aukon kera, mutta arpa heitti minulle avoimesti homon toisen osaston dirikan...

Halveksin ja vihaan jokaista vitun tutustumispaskaleikkiä. Lapsilla nämä, aikuiset ihmiset osaavat tutustua muillakin tavoin, jos ylipäätään edes kiinnostaa tutustua.

Kammottavin tutustumisleikki on sellainen josta on maksanut itsensä kipeäksi ja jonka takia on matkustanut puoli Suomea. Osallistuin takavuosina Helsingissä kielenhuollon uusimpia tuulia esittelevälle päiväkurssille, kalliille sellaiselle. Lähdin aamulla kukonlaulun aikaan junalla että ehdin Helsinkiin ajoissa. Kurssi aloitettiin tutustumisleikillä "Elämysmatka lyhenteisiin". Tämä tarkoitti sitä että kurssittaja jakoi kurssilaisille aanelosen, jossa oli toista sivua lyhenteitä, ja näiden merkitystä piti sitten tuntemattoman vieruskaverin kanssa yrittää keksiä ilman mitään apuvälineitä (tämä oli sitä aikaa kun google ja mobiiliyhteydet oli vasta pääsemässä vauhtiin). Paperin läpikäyminen parin kanssa kesti tuhottoman kauan ja samoin kuin lopputuloksen purkaminen koko porukalla ja lopulta koko prosessi kesti kaksi tuntia. Sen jäljiltä kaikki olivat "oppineet" läjän täysin hyödyttömiä lyhenteitä tyyliin DI, diplomiurkuri. Olen autuaasti unohtanut mikä seuraava vastaava hyödytön bullshit oli, mutta varsinaiseen asiaan eli uusiin kielioppisääntöihin jne. päästiin vasta puoli kolmelta iltapäivällä hirveällä kiireellä, koska aikaa oli enää puoli tuntia. Tässä vaiheessa muutama osallistuja oli jo joutunut lähtemään junalle ja eräs heistä antoi ennen lähtöään kurssittajalle kaikkien edessä erittäin vittuuntuneen palautteen, johon ohjaaja (keski-ikäinen täti-ihminen) totesi että olen kuule niin monessa liemessä keitetty että I don't care mitä mieltä olet. Siinä sitten ehdittiin kiireellä ja hutaisten käydä läpi puoli tuntia niitä asioita joista oli tosiasiassa maksettu tuntikausien kurssi.

Seuraavan kerran kun joku yksityisyrittäjä taas avautuu facebookissa niin pistäkää sille tää linkki. Ei mikään oo näiden leikkien arvoista :D loppuu se palkansaajien kadehtiminen.

Kaikki leikit. En voi ymmärtää, miksi aikuisena pitäisi enää kenenkään leikkiä mitään. Ihan perseestä.