Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?

Koko ryhmä laitetettiin yhteen rinkiin ja jokaisen piti keksiä itselleen jokin eläimen nimi, joka alkaa samalla kirjaimella kuin oma etunimens esim. Onni Orava jne. Tämän jälkeen järjestyksessä seuraavan piti sanoa kaikkien edellisten henkilöiden nimet, jotka siinä kuuli samalla ensimmäistä kertaa.

Helppoahan tama oli ringin ensimmäisille joiden piti muistaa ja sanoa vaikka kahden edellisen nimet, mutta kun olit se kahdeskymmenes niin oli kyllä vitsit vähissä. Sai tässäkin pelata kortit oikein ja sopivalla huumorilla ettei näytä näille uusille ihmisille aivan uunolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että ihmiset vihaavat näitä ja niin vihaan minäkin. Joskus tosin tämä voi mennä myös yli. Olin noin vuosi sitten vetämässä erästä koulutusta, johon tuli ihmisiä useita eri firmoista. Koska vain minulla oli lista ihmisten nimistä, titteleistä ja yrityksistä, pyysin kaikkia esittelemään itsensä aluun kertomalla oman nimensä, tittelinsä ja firmansa, niin yksi tyyppi ilmoitti suoraan, ettei "hän ala tällaiseen paskaan" ja häipyi paikalta. Minusta tuo oli ihan asiallinen pyyntö.

Miten niin mennä yli? Jos työnantaja pakottaa johonkin typerään koulutukseen, pitää siellä olla oikeus olla anonyyminä suhteessa muihin koulutukseen pakotettuihin. Ohjaajalle voi juuri ja juuri murahtaa läsnäolon, kun hän kysyy "onko Matti Meikälinen, Oy Firma Ab:stä?", mutta siihen saa luvan jäädä. Jos muuhun esittelykierrokseen pitää alkaa, niin on täysi oikeus kävellä ulos.

Oletko ollut joskus töissä on seuraava kysymys....

Jos tilaisuudessa on paikalla yli kymmenen ihmistä, pikaisessa esittelyssä ei jää mieleen kuin poikkeuksellisen komeat miehet, kauniit naiset tai erikoisen hyvä-ääniset esiintyjät. Tauolla sitten yritetään muistella oliko tuo kaveri se Mikko vai Janne ja oliko hän Yritys A:n kehitysinsinööri vai Yritys B:n tuotantopäällikkö. Aivan yhtä tyhjän kanssa, senkin ajan voi käyttää koulutukseen. Kyllä sieltä ne löytävät toisensa, joilla tarve on. Jos ihan pakko sitä nimeä ja firmaa on julistaa, kouluttaja voi ojentaa jokaiselle rintakortin, johon ne tiedot on jo etukäteen painettu.

No ketä ne nimet nyt erityisesti kiinnostaa mutta on kiinnostava tietää missä viitekehyksessä esim. joku kysyy asioita. Että onko se jonkun ison firman näkemys vai pikkufirman, mikä ala. Lisäksi on ihan oikeasti järkevää sen verran yrittää tsempata että vähän verkostoituu ja antaa itsestään positiivista kuvaa. Siitä voi seurata yllättäviä asioita. Eikä vaadi paljon. Pitkälliset esittelyt ja tutustumisleikit ja tarpeettomat ryhmätyöt voi mun puolesta kyllä tunkea sinne minne aurinko ei paista.

Edesmenneen pappani vanhainkodissa oli kolme kertaa viikossa "iltapiiri" johon kaikkien paikalla olijoiden oli pakko osallistua "ettei masennu yksin huoneeseensa" Ruuan ja iltapäivälääkkeiden jälkeen moni vanhus olisi halunnut päiväunille/lepäämään. Mutta ei, hoitaja rallatti jotain lastenlaulua ja vanhuksille rytmikapulat käteen joita oli paukutettava yhteen. Niin nöyryyttävää. Pappa pyysikin sitten, että hakisin hänet aina iltapiirin aikaan ulkoilemaan ja niin tein. Kärräsin pappaa metsäteillä ja järven rannassa, kun monet muut vanhusparat jäivät sinne piiriin :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että ihmiset vihaavat näitä ja niin vihaan minäkin. Joskus tosin tämä voi mennä myös yli. Olin noin vuosi sitten vetämässä erästä koulutusta, johon tuli ihmisiä useita eri firmoista. Koska vain minulla oli lista ihmisten nimistä, titteleistä ja yrityksistä, pyysin kaikkia esittelemään itsensä aluun kertomalla oman nimensä, tittelinsä ja firmansa, niin yksi tyyppi ilmoitti suoraan, ettei "hän ala tällaiseen paskaan" ja häipyi paikalta. Minusta tuo oli ihan asiallinen pyyntö.

Miten niin mennä yli? Jos työnantaja pakottaa johonkin typerään koulutukseen, pitää siellä olla oikeus olla anonyyminä suhteessa muihin koulutukseen pakotettuihin. Ohjaajalle voi juuri ja juuri murahtaa läsnäolon, kun hän kysyy "onko Matti Meikälinen, Oy Firma Ab:stä?", mutta siihen saa luvan jäädä. Jos muuhun esittelykierrokseen pitää alkaa, niin on täysi oikeus kävellä ulos.

Oletko ollut joskus töissä on seuraava kysymys....

Jos tilaisuudessa on paikalla yli kymmenen ihmistä, pikaisessa esittelyssä ei jää mieleen kuin poikkeuksellisen komeat miehet, kauniit naiset tai erikoisen hyvä-ääniset esiintyjät. Tauolla sitten yritetään muistella oliko tuo kaveri se Mikko vai Janne ja oliko hän Yritys A:n kehitysinsinööri vai Yritys B:n tuotantopäällikkö. Aivan yhtä tyhjän kanssa, senkin ajan voi käyttää koulutukseen. Kyllä sieltä ne löytävät toisensa, joilla tarve on. Jos ihan pakko sitä nimeä ja firmaa on julistaa, kouluttaja voi ojentaa jokaiselle rintakortin, johon ne tiedot on jo etukäteen painettu.

No ketä ne nimet nyt erityisesti kiinnostaa mutta on kiinnostava tietää missä viitekehyksessä esim. joku kysyy asioita. Että onko se jonkun ison firman näkemys vai pikkufirman, mikä ala. Lisäksi on ihan oikeasti järkevää sen verran yrittää tsempata että vähän verkostoituu ja antaa itsestään positiivista kuvaa. Siitä voi seurata yllättäviä asioita. Eikä vaadi paljon. Pitkälliset esittelyt ja tutustumisleikit ja tarpeettomat ryhmätyöt voi mun puolesta kyllä tunkea sinne minne aurinko ei paista.

Senkin voi hoitaa järkevästi. Jos lisätään osallistujien määrää, esimerkiksi sata ihmistä ei ole erikoisuus. Esittelyt pystyynnousemisineen ja kolisteluineen kestäisivät kymmeniä minuutteja, vaikka jokainen sanoisi pelkästään nimensä, tittelinsä ja yrityksensä. Väitän, ettei sieltä muista kuin yksittäisiä hahmoja sieltä täältä vartin päästä. Jos jollakin on kysyttävää tai sanottavaa, hän voi nousta seisomaan, esitellä itsensä ja sanoa asiansa.

Tuoko viitekehys oikeasti jotain lisäarvoa ihmisen sanomisille? Eikö mielipide itsessään ole tärkeä tittelistä tai taustasta riippumatta, jos sen pystyy perustelemaan järkevästi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että ihmiset vihaavat näitä ja niin vihaan minäkin. Joskus tosin tämä voi mennä myös yli. Olin noin vuosi sitten vetämässä erästä koulutusta, johon tuli ihmisiä useita eri firmoista. Koska vain minulla oli lista ihmisten nimistä, titteleistä ja yrityksistä, pyysin kaikkia esittelemään itsensä aluun kertomalla oman nimensä, tittelinsä ja firmansa, niin yksi tyyppi ilmoitti suoraan, ettei "hän ala tällaiseen paskaan" ja häipyi paikalta. Minusta tuo oli ihan asiallinen pyyntö.

Miten niin mennä yli? Jos työnantaja pakottaa johonkin typerään koulutukseen, pitää siellä olla oikeus olla anonyyminä suhteessa muihin koulutukseen pakotettuihin. Ohjaajalle voi juuri ja juuri murahtaa läsnäolon, kun hän kysyy "onko Matti Meikälinen, Oy Firma Ab:stä?", mutta siihen saa luvan jäädä. Jos muuhun esittelykierrokseen pitää alkaa, niin on täysi oikeus kävellä ulos.

Oletko ollut joskus töissä on seuraava kysymys....

Jos tilaisuudessa on paikalla yli kymmenen ihmistä, pikaisessa esittelyssä ei jää mieleen kuin poikkeuksellisen komeat miehet, kauniit naiset tai erikoisen hyvä-ääniset esiintyjät. Tauolla sitten yritetään muistella oliko tuo kaveri se Mikko vai Janne ja oliko hän Yritys A:n kehitysinsinööri vai Yritys B:n tuotantopäällikkö. Aivan yhtä tyhjän kanssa, senkin ajan voi käyttää koulutukseen. Kyllä sieltä ne löytävät toisensa, joilla tarve on. Jos ihan pakko sitä nimeä ja firmaa on julistaa, kouluttaja voi ojentaa jokaiselle rintakortin, johon ne tiedot on jo etukäteen painettu.

No ketä ne nimet nyt erityisesti kiinnostaa mutta on kiinnostava tietää missä viitekehyksessä esim. joku kysyy asioita. Että onko se jonkun ison firman näkemys vai pikkufirman, mikä ala. Lisäksi on ihan oikeasti järkevää sen verran yrittää tsempata että vähän verkostoituu ja antaa itsestään positiivista kuvaa. Siitä voi seurata yllättäviä asioita. Eikä vaadi paljon. Pitkälliset esittelyt ja tutustumisleikit ja tarpeettomat ryhmätyöt voi mun puolesta kyllä tunkea sinne minne aurinko ei paista.

Senkin voi hoitaa järkevästi. Jos lisätään osallistujien määrää, esimerkiksi sata ihmistä ei ole erikoisuus. Esittelyt pystyynnousemisineen ja kolisteluineen kestäisivät kymmeniä minuutteja, vaikka jokainen sanoisi pelkästään nimensä, tittelinsä ja yrityksensä. Väitän, ettei sieltä muista kuin yksittäisiä hahmoja sieltä täältä vartin päästä. Jos jollakin on kysyttävää tai sanottavaa, hän voi nousta seisomaan, esitellä itsensä ja sanoa asiansa.

Tuoko viitekehys oikeasti jotain lisäarvoa ihmisen sanomisille? Eikö mielipide itsessään ole tärkeä tittelistä tai taustasta riippumatta, jos sen pystyy perustelemaan järkevästi?

Heh, maalaisjärkeä saa käyttää. Ei tietenkään sadan ihmisen porukoilla kannata ruveta mitään pitkällisiä esittelykierroksia käymään. Ja kyllä herää taas ajatus että sinä et ole koskaan tällaisessa tilantessa ollutkaan, eihän nyt kyse ole mistään titteleistä tai arvovallasta. Vaan siitä että asioiden taustat ovat erilaiset erikokoisissa ja erityyppisissä organisaatioissa ja jos yhtään järki pelaa, kysymyksistä ja vastauksista saa paljon enemmän irti kun ymmärtää minkälaisessa taustaorganisaatiossa ongelmat tms. ilmenevät ja ratkaisuja etsitään. Samalla pystyy itse mielekkäämmin osallistumaan keskusteluun. Tuo on ihan hyvä systeemi tietenkin isommassa porukassa että kysyjä aina esittee ensin itsensä, mutta aika usein se jää kuitenkin tekemättä. Tyyppitilanne on sellainen, jossa puhuja tuntee osaa porukasta ja nämä käyvät sitten tapahtuman edetessä jatkuvasti omia sisäpiirin keskusteluaan, josta kuulijat saisivat paljon enemmän irti jos olisi kunnon käsitys siitä keitä noi ihmiset on ja mitä organisaatiota edustavat ja mistä järjestelmistä on kyse tms.

En tiedä tutustumisleikeistä, mutta samansuuntaista on nämä työpaikkojen yhteishengen luomisen tai ongelmien ratkomiseen tarkoitetut " kurssit". Esim. sosiodraama, jota oli monta kertaa. Ihan  painajaista. Vetäjänä pirtsakka näyttelijäkolutuksen saanut luova ihminen. Sinne sitten 10 tyyppiä kerralla " draamaan". Kaikki tehtävät olivat pöyristyttäviä tyyliin ringin keskelle yksitellen ja esittele itsesi esim. jotain eläinta matkien, tee joku hauska runo itsestäsi jne....Oli myös silmät sidottuna sokkoleikkejä ja toisten koskettelu a ja taluttamista minkä kai piti lisätä luottamista työkavereihin. Hirveetä paskaa ja rahan haaskaamista firmalta. Moni myös jännitti koko " draamaa" niin paljon että joutui saikulle ko. päivänä. Kyllähän ko. sopii esim. näyttelijöille, mutta ei esim. toimistotyötä tekeville virkamiehille tms, joille koko homma oli painajaista vaikka sen idean jotenkin teoriatasolla olisi tajunnutkin.

Vierailija kirjoitti:

Hampaattomat eläimet... siis et ollaa ringissä ja vuorollaan pitää sanoo eläin niin ettei näy hampaat viereiselle henkilölle D: ja sitte ku joku keksii sanoo sulle sapelihammastiikerin ja koitat sössöttää sen eteenpäin sasselihamhashtiikevi..

Oon joskus kieltäytynyt tästä leikistä ihan vaan sen takia, että se on niin jumalattoman typerä. Säännöt meni meillä niin, että jokatoinen sanoi paviaani ja jokatoinen hyeena. Se joka nauro, joutu pelistä pois. Ei paljoo naurattanu....

Vierailija kirjoitti:

Koko ryhmä laitetettiin yhteen rinkiin ja jokaisen piti keksiä itselleen jokin eläimen nimi, joka alkaa samalla kirjaimella kuin oma etunimens esim. Onni Orava jne. Tämän jälkeen järjestyksessä seuraavan piti sanoa kaikkien edellisten henkilöiden nimet, jotka siinä kuuli samalla ensimmäistä kertaa.

Helppoahan tama oli ringin ensimmäisille joiden piti muistaa ja sanoa vaikka kahden edellisen nimet, mutta kun olit se kahdeskymmenes niin oli kyllä vitsit vähissä. Sai tässäkin pelata kortit oikein ja sopivalla huumorilla ettei näytä näille uusille ihmisille aivan uunolta.

Meillä oli amkissa tämä leikki juurikin ensimmäisenä päivänä, ryhmässä oli yli 40 oppilasta ja 10 tutoria eli piti muistaa yli 50 ihmisen nimet sen vikaksi sattuneen. Kävi sääliksi, tosi monet hermoili ja panikoi ja tuntuihan se nyt tosi nololta, jos omalla vuorollaan tajus, ettei oo hajuakaan tyypin nimestä tai eläimestä ja kaikki siinä ringissä tuijottaa hiljaa ja odottaa.

Eräällä kurssilla oltiin ringissä ja siinä piti esittäytyä sanomalla nimi ja kertomalla jostain ruumiinosastaan jotain välkkyä. Ohjaaja aloitti sanomalla "Tässä on Taina ja tässä ovat minun hassut käteni" ja näyttämällä hyvin pulleita käsiään. Olin seuraava eikä mieleeni tullut yhtään mitään omasta kehostani ja yritin vain mumeltaa jotain. Muut taisivat kehittää jopa hauskojakin vastauksia. Mutta siis eräänlaista itsehäpäisyä leikin varjolla tuokin. Kaiken huipuksi kurssilaiset tunsivat toisensa entuudestaan, vain kurssin vetäjä oli ulkopuolinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hampaattomat eläimet... siis et ollaa ringissä ja vuorollaan pitää sanoo eläin niin ettei näy hampaat viereiselle henkilölle D: ja sitte ku joku keksii sanoo sulle sapelihammastiikerin ja koitat sössöttää sen eteenpäin sasselihamhashtiikevi..

Oon joskus kieltäytynyt tästä leikistä ihan vaan sen takia, että se on niin jumalattoman typerä. Säännöt meni meillä niin, että jokatoinen sanoi paviaani ja jokatoinen hyeena. Se joka nauro, joutu pelistä pois. Ei paljoo naurattanu....

Eläinten käyttäminen naurun aiheena on muutenkin typerää. Meidänhän pitäisi arvostaa ja ihastella luontokappaleita eikä esimerkkiä haukkua toisia ihmisiä apinoiksi tai valaiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hampaattomat eläimet... siis et ollaa ringissä ja vuorollaan pitää sanoo eläin niin ettei näy hampaat viereiselle henkilölle D: ja sitte ku joku keksii sanoo sulle sapelihammastiikerin ja koitat sössöttää sen eteenpäin sasselihamhashtiikevi..

Oon joskus kieltäytynyt tästä leikistä ihan vaan sen takia, että se on niin jumalattoman typerä. Säännöt meni meillä niin, että jokatoinen sanoi paviaani ja jokatoinen hyeena. Se joka nauro, joutu pelistä pois. Ei paljoo naurattanu....

Eläinten käyttäminen naurun aiheena on muutenkin typerää. Meidänhän pitäisi arvostaa ja ihastella luontokappaleita eikä esimerkkiä* haukkua toisia ihmisiä apinoiksi tai valaiksi.

*esimerkiksi

Kaikki tenttaukset, nimien muistamiset ja tietovisat, on ihan kamalia myös. Stressaan väärin vastaamista kuollakseni, enkä siksi koskaan uskaltanut edes viitata tunnilla. Tutustumisleikeissä oli pakko ja kaikki odotti että vastaat. Tiedän ettei se ole rationaalista, mutta vanhemmillani oli tapana lyödä ja nöyryyttää pienistäkin virheistä (jos vaikka olin "idiootti joka ei tiedä mistään mitään"), joten kaikissa suoriutumistilanteissa iskee samanlainen paniikki, kurkkua kuristaa ja olen melkein itkun partaalla. Koita siinä sitten antaa itsestäsi sellaista kuvaa, ettet jää porukan ulkopuolelle.

Olisi kiva että erilaiset ihmiset otettaisiin huomioon kun ryhmää yritetään saada läheisemmäksi. Tällaiseksi minun persoonani on muovautunut, enkä minä peleillä ja leikeillä tule ehjäksi, kun tuskin edes terapialla.

Vierailija kirjoitti:

Laitoin vuodatuksen jo aiempaan ketjuun, mutta taitaa sopia paremmin tähän.. Jos mietitte mustä nämä aikuistenleikittäjät oikein sikiävät.

Kävin kolmivuotisen opistotason koulun, jonka pääasiallinen opetus pyöri nimenomaan erilaisten ryhmäytymisleikkien ympärillä. Kolme vuotta.

Ymmärrän, että ko. Alalla leikkien harjoittelu kuului jollakin tavalla asiaan, vaikka varsinainen kohderyhmä ei ollutkaan lapset vaan erityisesti nuoret, vanhukset ja erityisryhmät.

Tosin leikkimisen lisäksi olisi ollut paljon muutakin mielestäni oleellista opittavaa, mutta ja "kaikki muu" jäi joko puuttumaan kokonaan tai muuten hyvin irralliseksi ja vajaavaiseksi muuhun opetukseen nähden.

Huomioita kolmen vuoden koulutuksesta:

1. Tutustumisleikeille on kyllä aikansa ja paikkansa

2. Liian myöhäisessä vaiheessa aloitettu ryhmäytyäminen on kiusaamista, erityisesti jos aktiviteetteja ei ole mietitty huolella etukäteen. Ja esimerkiksi ko. Koulun tapauksessa jossa leikittiin alusta asti, monet ns. Ryhmäyttämispäivät näyttivät olevan ennemminkin "yhtä joukolla päähän" tapahtumia.

3. Mitään kritiikkiä ei saanut antaa, eikä mihinkään kysymyksiin saanut vastauksia. Tästä johtuen leimauduin opettajien keskuudessa asenneongelmaiseksi.

4. Ristiriita leikkien ja opetuksessa sivutun henkilökohtaisen koskemattomuuden välillä.

Jatkoin sitten tuolta pohjalta yliopistoon opiskelemaan aineenopettajaksi ja pedagogisissa opinnoissa suunta näyttäisi olevan aivan sama, huolimatta siitä että käsitteet ovat muuttuneet tieteellisimmiksi.

Teoriat ovat hienoja ja kauniita, mutta vastauksia ei saa millään siihen, miten ryhmäytymisleikit tukevat ko. Olevia teorioita, mitä niillä saavutetaan? Ja ovatko ne ylipäätään soveltuvia leikkiin kohdistuvien tavoitteiden kanssa.

Jauhamista jatkuvasti siitä, miten kaikki erilaiset ihmiset otetaan huomioon, mutta mm. hiljaisia, kiusattuja ja ujoja tämä ei näytä koskevan.

Samaa mieltä. Mulle jäi nimenomaan pedagogisista opinnoista pysyvät traumat nimenomaan ryhmäyttämisleikeistä. Tässä muutama kauhein:

Opettaja halusi että kokeillaan itse leikkejä, joiden avulla voi ryhmäyttää yläkoululaisia/lukiolaisia äidinkielen ja/tai ilmaisutaidon ryhmissä. Leikin nimi oli Taikametsän eläimiä, ja idea oli että kaikki menevät pöytien alle ja ääntelevät keksimänsä fantasiaeläimen ääniä, ja sitten vuorotellen avataan taustoja keksinnöille. Siinä me sitten nökötettiin yliopiston luentosalin pöytien alla aikuiset ihmiset ja tuijoteltiin toisiamme että mitäs h*lvettiä kun opettajan pöydän alta kuuluu luennoitsijan "IHAAA...IHAAA...TOKTOKTOK...IHAA..."

Toinen oli samaisen opintojakson (mutta eri opettajan) idea rentouttavasta leikistä, jotta päästään käyttämään ja harjoituttamaan ääntä ilman turhia estoja. Hän jakoi meidät sekapareihin (en vieläkään ymmärrä miksi, kun kerrankin oli miehiä yhtä paljon kuin naisia) ja sitten meidän piti sivellä toisiamme vuorotellen. Ensin seistiin vastakkain, ja siveltiin käsillä toisen harteita ja käsivarsia. Sitten toinen kääntyi ympäri, ja toinen siveli ensin niskaa, ja sitten veti kädet selkää pitkin suoraan alas nilkkoihin asti about 10 kertaa. Aivan saakelin kiusallista, ja itse sain vielä pariksi sellaisen 45-vuotiaan aikuisopiskelijan joka oli pari kk aiemmin pikkujouluissa lääppinyt kännissä meitä parikymppisiä opiskelijatyttösiä. Oli se selvinpäin ihan asiallinen,mutta silti...

En edes koe olevani mitenkään ujo tai erityisen kosketusherkkä, mutta jäi kyllä sellaiset traumat että omia oppilaita en ole koskaan leikittänyt millään mikä edellyttää toiseen koskemista tai pakollisia imporvosaatioita tms.

Surettaa suunnattomasti etenkin ne ylipainoiset epävarmat teinitytöt tässä, kuten joku tuolla kirjoitti. Tuli kyyneleet silmiin sitä miettiessä, se on häpäisyä. Ja niin on kaikille muillekin, kukaan ei nauti niistä leikeistä. Eikö ne ohjaajat mieti, että ryhmässä voi olla vaikka raiskattuja tai väkivallan uhreja, jotka pelkäävät kosketusta? Teinit ovat herkässä iässä eikä heitä pidä häpäistä noin. Eikä aikuisia tai vanhuksia. Se on typerää.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sellainen "johtoryhmän kokous" -leikki. Osallistujat istutetaan neuvotteluhuoneessa pitkän pöydän ympärille. Aluksi kosketellaan, avataan ja suljetaan erilaisia laitteita, sitten rapistellaan papereita ja siirrellään niitä pöydällä paikasta toiseen. ...

Heh, tuttua leikkiä! Lisäksi juoneen kuuluu, että mitään esittelyä tai nimilistaa ei ole, vaan kaikkien näiden erittäin merkittävien henkilöiden oletetaan tuntevan ja muistavan toisensa muista yhteyksistä.

Voi että. Tietäisitte paljonko meillä ohjaajakoulutuksessa painotetaan että leikkiminen on tärkeää iästä huolimatta, aikuiset kaipaavat leikkimistä mutta eivät kehtaa sanoa sitä, oikeasti he nauttivat suuresti leikkimisestä, tutustumisleikit saavat jään (ja pään) hajoamaan ja kaikki pohjimmiltaan tykkäävät niistä, vanhukset haluavat leikkiä ja heidän tarvitsee leikkiä, monta kertaa viikossa, leikkikää, leikkikää, koskettakaa, leikkikää, koskettakaa, laittakaa heidän välilleen kontaktia ja vuorovaikutusta...

Olen linkannut luokkalaisilleni tämän sivun ja totesimme vain, että jonain päivänä mekin olemme noita kanteleella ponilaulua soittavia imbesillejä joita vihataan ja joille nauretaan. Voin sanoa että ei meistäkään kukaan siitä pakkoleikittämisestä pidä, mutta kun koulutukseemme kuuluu se niin vahvasti, niin ei siitä uskalla irtautua, varsinkin kun meitä jatkuvasti aivopestään siihen miten kaikki rakastavat leikkimistä. Meillä oli erillinen kurssi pelkästään tutustumisleikeille, miettikää.

Vierailija kirjoitti:

Paras tapa ryhmäytyä ja tutustua työkavereihin ja opiskelukavereihin on lähteä yhdessä vetämään kännit. Ei mitenkään haittaa jos osa ei juo, kyllä se tutustuminen silti onnistuu kun muut ovat kännissä.

Muista en tiedä, mutta minä en viihtynyt yliopiston tutustumisilloissa, joissa lähes kaikki muut olivat kännissä. Humalaisten "laadukkaat" jutut, sammallus ja itku-/naurukohtaukset eivät houkutelleet tutustumaan. Pötkin paikalta aina ensimmäisen tilaisuuden tullen. T. absolutisti

Mennessäni seiskalle 90-luvulla, niin kaikki seiskat ohjattiin liikuntasaliin mopokastetta varten. Ysit saivat päättää ohjelman ja he suorastaan nöyryyttivät meitä. Ohjelma on jäänyt hyvin aran tytön eli minun mieleen. Yläasteellani seiskoja kutsuttiin mopoiksi.

Alla pari esimerkkiä:

Heitimme noppaa ja jokainen riisui sen verran vaatteita mitä silmäluku sanoi. Yksi tyttö keksi, että yksi sukka on yksi vaate, mutta tämä ei kelvannut vetäjille vaan molemmat sukat vastasivat yhtä numeroa. Ysin pojat katsoivat kiimassa seiskan tyttöjä joilla oli vähän vaatetta päällä. Muistan yhdellä olleen pinkit tipi pikkarit ja häntä pilkattiin siitä melkein seiskan loppuun asti. Osa tytöistä peitti tissit käsillään jouduttuaan riisumaan melkein kaiken. Itse sain onneksi luvuksi 2.

Meidät jaettiin poikatyttö- pareihin. Tyttö ja poika alkoi syömään sitä pinkkiä norsulakua eri puolilta niin pitkään kunnes huulet kosketti toisiaan. Ysit huuteli taustalla käyttäkää kieltä. Tämä aiheutti traumoja tytöille kenen pari sano: en varmaa pussaa tota.

Koko päivän käytimme koulussa lappua näkyvällä paikalla missä luki tikkukirjaimin Mopo.

3 vuotta myöhemmin reksi kielsi tämän kasteen oppilaiden vanhempien valitettua niin paljon.

Täältähän näitä "kivoja" leikkejä löytyy...

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/lasten_leikit/tutustumisleikit/

Siitä vaan valikoimaan tulevaksi viikonlopuksi.

Vierailija kirjoitti:

Mennessäni seiskalle 90-luvulla, niin kaikki seiskat ohjattiin liikuntasaliin mopokastetta varten. Ysit saivat päättää ohjelman ja he suorastaan nöyryyttivät meitä. Ohjelma on jäänyt hyvin aran tytön eli minun mieleen. Yläasteellani seiskoja kutsuttiin mopoiksi.

Alla pari esimerkkiä:

Heitimme noppaa ja jokainen riisui sen verran vaatteita mitä silmäluku sanoi. Yksi tyttö keksi, että yksi sukka on yksi vaate, mutta tämä ei kelvannut vetäjille vaan molemmat sukat vastasivat yhtä numeroa. Ysin pojat katsoivat kiimassa seiskan tyttöjä joilla oli vähän vaatetta päällä. Muistan yhdellä olleen pinkit tipi pikkarit ja häntä pilkattiin siitä melkein seiskan loppuun asti. Osa tytöistä peitti tissit käsillään jouduttuaan riisumaan melkein kaiken. Itse sain onneksi luvuksi 2.

Meidät jaettiin poikatyttö- pareihin. Tyttö ja poika alkoi syömään sitä pinkkiä norsulakua eri puolilta niin pitkään kunnes huulet kosketti toisiaan. Ysit huuteli taustalla käyttäkää kieltä. Tämä aiheutti traumoja tytöille kenen pari sano: en varmaa pussaa tota.

Koko päivän käytimme koulussa lappua näkyvällä paikalla missä luki tikkukirjaimin Mopo.

3 vuotta myöhemmin reksi kielsi tämän kasteen oppilaiden vanhempien valitettua niin paljon.

Olivatko opettajat paikalla tämän aikana? Ehkä he eivät heti kieltäneet vaatteidenriisumisleikkiä, koska he halusivat nähdä vähäpukeisia tyttöjä. Siitä syystä olisin itsekin 7-luokkalaisena nauttinut tuosta leikistä. Minua ei olisi nolottanut vaatteiden riisuminenkaan, koska olin jo silloin ruumiillisesti hyvässä kunnossa.