Saako miehenne teidät tuntemaan että olette erityinen

Ja sen takia tuli ero. Mä haluan jotain enemmän mitä toi voi antaa.

ei

Saa. Joka kerta, kun näemme, hän kertoo kuinka olen hänen mielestään kaunis. Hän on kohtelias ja huomaavainen. Pienillä asioilla on valtava merkitys siinä, että tuntee itsensä erityiseksi. Olemme seurustelleet nyt 3 vuotta ja edelleen tuntuu ihan vastarakastuneelta.

Yleisesti ottaen joo. Mutta juuri nyt se on ärsyttävä, tympeä ja vittupää. Vois vaikka suksia helvettiin.

Saa.

13 vuotta yhdessä, enkä edes pidä itseäni kauniina. Mutta otin kunnollisen, luotettavan, hellän ja rakastettavan miehen, luonne on tärkeämpi kuin ulkonäkö!

Juuri eilen sanoi taas minua kauniiksi. Ei koskaan arvostele kroppaani ikävästi, vaikka lihominen raskaustesti myötä. Nyt olen taas laihduttanut liikakilot pois.

Mies rakastaa minua aidosti ja kunnioittaa myös. Ja hän oli ollut pitkään sinkku, ennen kuin tapasimme. Ei ollut mikään itsevarma iskijä, huomasin heti tavatessamme että tämä mies ei ole Katinkultaa vaan piilevä timantti.

Saa, mutta minä en kuulemma. 

Saa.

Mission impossible saada norsu tuntemaan itsensä ihanaksi.

En ole ainakaan myönteisessä mielessä erityinen. Kun kuuntelen miehen kommentteja minusta olen tullut seuraavaan tulokseen: olen mieheni mielestä laiska (en kuulema koskaan tee mitään), olen lihonut kamalasti  (en ole enää langanlaiha vaan normaalipainoinen), olen nalkuttaja (kun en hyväksy sitä, että hoidan kodin ja lapset yksin), olen tyhjästä niuhottaja (koska minua ärsyttää, että mies ryyppää lähes joka viikonloppu aamuyöhön asti ja nukkuu seuraavana päivänä pitkälle iltapäivään)... 

Kerran kysyin, että haukkuuko mies samoin minua ympäri kyliä, hän totesi KEHUVANSA minua sukulaisilleen ja kavereilleen! Vaikea uskoa...

Rumien miesten pakko olla kivoja :( muuten ne ei saa naisia edes sitä vähää.

On viimeksi tänään aamulla. Nukahdin sohvalle eilen leffan jälkeen ja mies kantoi mut sänkyyn. Muistan hänen sanoneen sängyssä että, "pidän sut aina turvassa"

Aamulla herättyämme sanoi mun olevan hänelle maailman tärkein ihminen

Vierailija kirjoitti:

En ole ainakaan myönteisessä mielessä erityinen. Kun kuuntelen miehen kommentteja minusta olen tullut seuraavaan tulokseen: olen mieheni mielestä laiska (en kuulema koskaan tee mitään), olen lihonut kamalasti  (en ole enää langanlaiha vaan normaalipainoinen), olen nalkuttaja (kun en hyväksy sitä, että hoidan kodin ja lapset yksin), olen tyhjästä niuhottaja (koska minua ärsyttää, että mies ryyppää lähes joka viikonloppu aamuyöhön asti ja nukkuu seuraavana päivänä pitkälle iltapäivään)... 

Kerran kysyin, että haukkuuko mies samoin minua ympäri kyliä, hän totesi KEHUVANSA minua sukulaisilleen ja kavereilleen! Vaikea uskoa...

Haluatko elää loppuelämän tuossa suhteessa!? Sun oma vika jos susta tulee katkera vanha akka.

Ei. Mutta hän saa minut tuntemaan itseni normaaliksi ja terveeksi, mikä sekin on tärkeää.

Kyllä.

Olen yli nelikymppinen ja kolmas vakavampi suhde. Jos olisin tiennyt aiemmin että tämmöistä sen kuuluu olla, olisin ollut ronkelimpi. Noin puolitoista vuotta nyt.

Hän saa mut tuntemaan erityiseksi, kauniiksi, fiksuksi, ihanaksi jonka seuraan hän todella kaipaa, (emme asu yhdessä) vähillä sanoilla, teoilla. Teot on ihan normaaleja juttuja, asioita joita jaetaan, eikä odoteta valmiiksi. Hän osallistuu mun tekemisiin ja pitää  itsestään selvänä että osallistun hänen tekemisiin. Ei ole ferraria, kukkajuttuja tai timanttikoruja eikä ulkomaanmatkoja. 

Pelimies oli mulla tuossa välissä (2.) joka kehui kauniiksi etc etc. reilun vuoden. Ymmälläni kun olo oli paska ja hän kehuu maasta taivaisiin. Sanoilla myös loukkasi halutessaan ja sai tuntemaan itseni likasangoksi. Käytöksellään loukkasi myös. Oli "ferrarit", kukkajutut, korut ja ulkomaanmatkat.

Vierailija kirjoitti:

On viimeksi tänään aamulla. Nukahdin sohvalle eilen leffan jälkeen ja mies kantoi mut sänkyyn. Muistan hänen sanoneen sängyssä että, "pidän sut aina turvassa"

Aamulla herättyämme sanoi mun olevan hänelle maailman tärkein ihminen

oks :D ei tommosta oo ku jenkkileffoissa :D

Vierailija kirjoitti:

On viimeksi tänään aamulla. Nukahdin sohvalle eilen leffan jälkeen ja mies kantoi mut sänkyyn. Muistan hänen sanoneen sängyssä että, "pidän sut aina turvassa"

Aamulla herättyämme sanoi mun olevan hänelle maailman tärkein ihminen

Ihana!

Sai. Tasan siihen päivään asti, kunnes mentiin naimisiin. Sitä ennen tunsin olevani kaunis ja ihana ja ainutlaatuisen mahtava. Häiden jälkeen sain alkaa tuntea olevani ruma ja tyhmä ja lihava ja huonompi kuin hän ja muut. Jo n 6 tuntia vihkimisen jälkeen tuli eka kritiikki, jonka muistan yhäkin.

Saa, jokaikinen päivä, vuodesta toiseen, oli vaikeaa tai helppoa elämässä. Mieheni on komea ja minua taas on kiusattu ulkonäöstäni ja ensimmäiset vuodet oli vaikeaa uskoa miehen edes olevan tosissaan sanomisiensa kanssa. Kehuu, palvoo ja ylistää ja tekee pieniä ja isompia asioita, esimerkiksi ostoksilla kun käydään yhdessä en ole joutunut ainuttakaan kertaa kantamaan ostoksia. Tuo kukkia ja yllätyksiä, hieroo niskoja ja jalkoja joka päivä oma-aloitteisesti ja hellii ja pitää hyvänä muutenkin. Aina kun lähdetään jonnekin, ihan sama onko juhliin tai ostoksille, niin pysäyttää minut, katsoo päästä varmaisiin ja kertoo kuinka jumalattoman hyvältä/kauniilta/haluttavalta näytän. Kehuu hauskaksi, fiksuksi, ihanaksi, kiltiksi ja ties miksi.

Mieheni on muuten aika hankala ihminen ja hirveän omapäinen ja joskus ihan huvittaa miten suuressa ristiriidassa tuo käytös miehen muun luonteen kanssa on. Vaikka helppoa ja ihanaa tällaisen kahden jääräpään yhdessäelo on silti ollutkin. Eli siis mikään siirappinen ällötys ei tuo mies ole, vaan tarpeen tullen hyvinkin tulinen ja hankalakin, sängyssä sadistinen, mutta juuri niin minä haluankin mieheni :) Minä olen se ykkönen, jonka laittaa aivan kaiken edelle, varmaan oman henkensäkin edelle.

Tuntuu, että miehellä on oikein lista, mistä hän aina poimii uusia ihania piirteitä mulle kerrottavaksi! Nimittäin sellaisia, millainen hän haluaisi mun olevan... Ei todellakaan saa mua tuntemaan itseäni erityiseksi.